Mitä on MacGyver-ajattelu?

Sivusin aiemmassa blogikirjoituksessa lateraalista ajattelua Sherlock Holmesin yhteydessä. Lateraalista ajattelua voi nimittää myös MacGyver-ajatteluksi. Angus MacGyver on Sherlockin sukulaissielu, toinen fiktiivinen nokkelikko, joka selvittää tilanteen kuin tilanteen partaveitsen lailla leikkaavan älynsä avulla. Toisin kuin Sherlock, MacGyver ei kuitenkaan ole kummoinenkaan loogikko. Sen sijaan logiikan ylittävän ajattelun Phoenix-säätiön salainen ase taitaa paremmin kuin kenties kukaan.

Lateraalinen ajattelu on elämäntaitoguru Edward de Bonon keksimä käsite.* Lateraalinen ajattelu tarkoittaa reunoille suuntaavaa ajattelua – siis toisin kuin looginen ajattelu, joka toimii olemassa olevien viitekehysten puitteissa. Kuten Sokrates osoitti, logiikka ei opeta meille mitään uutta. Kaikki logiikan lopputulemat ovat jo ikään kuin sisäänkietoutuneet loogisiin argumentteihin. Kun looginen viitekehys ja ennakko-olettamat on valittu, on tulos aina väistämättä sama. Logiikka on yksi tehokkaimmista päättelytavoista. Mutta olemme usein sitoutuneet sellaisiin ennakko-olettamiin, joiden tähden ratkaisua käsillä olevaan ongelmaan ei ole löydettävissä logiikan keinoin.

Lateraalinen ajattelija pyrkii rikkomaan loogiset kaavat.

Lateraalinen ajattelu ei ole kuitenkaan ihan mitä tahansa logiikan sivuuttavaa ajattelua. Esimerkiksi Hannele Laurin Spede-show -sketsissä esittämä naisen logiikka on vain harvoin lateraalista ajattelua – useimmiten Laurin mielteet ovat vain epäloogisia. Lateraalinen ajattelu on tietoista pyrkimistä johonkin päämäärään, jonka saavuttaminen loogisesti olisi joko ylenpalttisen hankalaa tai peräti mahdotonta. Useimmiten lateraalisesti päätelty lopputulos voidaan jälkikäteen selittää loogisestikin, esimerkiksi arvoitusten kohdalla, mutta joskus – kuten on esimerkiksi laita tiettyjen kvanttimekaniikan lopputulemien – ei logiikka pysty selittämään lopputulosta, vaikka se muista syistä täytyisikin hyväksyä.**

MacGyver-ajattelu pyrkii purkamaan ja kokoamaan uudelleen vallitsevat olettamukset. MacGyver ei katso purkkapaperia ja kuminauhaa eineskääreenä ja sidontavälineenä, vaan näkee niissä esimerkiksi kaasuttimen rakennusaineet. MacGyver rakentaakin purkasta, kuminauhasta ja roudarinteipistä mitä vain autonosista öljyputkeen.

MacGyver-ajattelija kyseenalaistaa normit ja uskomukset ja keksii ”boksin ulkopuolelta” paremman tavan toimia. Suuret keksijänerot ovat totta kai MacGyver-ajattelun ammattilaisia, mutta niin ovat myös pienet lapset. Sen sijaan arkielämän pienet epäloogisuudet eivät tosiaan ole lateraalista ajattelua, jollei niissä ole kyse jostain päämäärää kohti suuntautuneesta toiminnasta.

Lateraalista ajattelua voi harjoitella esimerkiksi erilaisten aivopähkinöiden avulla. Erityisen hyödyllisiä ovat arvoitukset. Arvoitukset perustuvat usein siihen, että ennen kuin hylkäämme näennäisesti välttämättömät oletukset, emme kykene ratkaisemaan arvoitusta. Mietipä esimerkiksi seuraavaa:

Kaksi venäläistä kasakkaa istui puistossa juomassa vodkaa. Yhtäkkiä ohi kurvasi kymmenvuotias polkupyörällään ilman käsiä. Poika huikkasi toiselle venäläisistä: ”Hei isi!” Tällöin toinen totesi: ”Kas, poikani osaa jo ajaa ilman käsiä.”

Laitan vastauksen kommentteihin viikon kuluttua, jollei joku ehdi ennen. Lisää lateraalisia arvoituksia löydät esimerkiksi täältä. Lateraalinen ajattelu on erittäin tärkeä taito ajattelun ammattilaiselle, sillä maailma ei aina toimi loogisesti. Usein elämänongelmiin sisältyy olettamia, jotka rajaavat katsantokantaamme ja joskus ajattelua rajoittavat oletukset rajaavat ulos oikean ratkaisun. Ajattelun ammattilainen koulii siis itsensä myös MacGyver-ajattelun taitajaksi.

*Kannattaa katsastaa esimerkiksi de Bonon samanniminen teos täältä.

**Kvanttimekaniikan mukaan olio voi olla kahdessa paikassa samaan aikaan. Ei kovin loogista – mutta ilman kvanttimekaniikkaa ei olisi esimerkiksi tietokonetta, jolta luet tätä kirjoitusta.

16 thoughts on “Mitä on MacGyver-ajattelu?

  1. En tiedä otatko näitä blogeissa kiertäviä tunnustuspalkintoja vastaan, mutta Akka krätisee -blogissa olisi nyt kaksi nappia tarjolla kehujen kera.

    Blogisi on ilahduttanut ja antanut mukavasti uutta ajattelemisen aihetta. Tyylisi kirjoittaa on aivan loistava: samaan aikaan asiallinen ja sopivasti henkilökohtainen. En voinut vastustaa tilaisuutta mainostaa tällä tavalla näitä sivuja muillekin 🙂

  2. Millan,

    Tuhannet kiitokset kunnianosoituksesta, se lämmittää totisesti mieltä!

  3. Vastaus lateraaliseen arvoitukseen tulee tässä:

    Kasakat ovat aviopari.

    Myös naiset voivat olla kasakoita, vaikka se onkin tiettävästi hyvin harvinaista. Lateraaliset arvoitukset nojaavatkin usein sellaisiin oletuksiimme, joita emme heti hoksaa asettaa kyseenalaisiksi.

  4. Päivitysilmoitus: Onko ajattelu johdonmukaista? « Ajattelun ammattilainen

  5. Päivitysilmoitus: Miten kakku syödään ja säästetään? « Ajattelun ammattilainen

  6. Päivitysilmoitus: 5 tehokasta tapaa huoltaa mieltäsi « Ajattelun ammattilainen

  7. Päivitysilmoitus: 3 tapaa ajatella lateraalisesti « Ajattelun ammattilainen

  8. Päivitysilmoitus: 10 tapaa jumpata aivosi kesäkuntoon « Ajattelun ammattilainen

  9. Blogisi on ilahduttanut ja antanut mukavasti uutta ajattelemisen aihetta. Tyylisi kirjoittaa on aivan loistava: samaan aikaan asiallinen ja sopivasti henkilökohtainen. En voinut vastustaa tilaisuutta mainostaa tällä tavalla näitä sivuja muillekin
    +1

  10. Arvoitus oli kirjoitettu niin että, sain kuvan että poika puhui kasakalle ja tämä samainen sitten kommentoi kumppanilleen pojan taitavuutta.
    En ymmärtänyt alkuun ollenkaan mistä tässä oli kysymys, kiva kun laitoit vastausen.

  11. Törmäsin tähän blogin palaseen etsiskellessäni nuita lateraalisia arvoituksia.. Ite mietiskelin tuota kasakka-arvoitusta jotenkin seuraavasti: poika oli oikeasti kädetön ja ajoi kasakoiden ohitse fillarilla, tottakai ”ilman käsiä”…

  12. ” Ite mietiskelin tuota kasakka-arvoitusta jotenkin seuraavasti: poika oli oikeasti kädetön ja ajoi kasakoiden ohitse fillarilla, tottakai “ilman käsiä”…”

    eihän tässä ollut mitään arvoitusta, näin kaikki sen varmaan päätteli. Kyse on enemmänkin vodkan juojista…mietippä sitä!

  13. Lemmikkikaupassa oli myynnissä papukaija jonka häkkiin oli kiinnitetty lappu: “Papukaija toistaa kaiken kuulemansa”. Mies osti papukaijan ja puhui sille kaksi viikkoa, mutta papukaija ei sanonut sanakaan. Mies valitti papukaijasta lemmikkikaupan myyjälle, mutta kauppias sanoi ettei ole valehdellut mitään.

    Kuinka tämä on mahdollista?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s