Miten kakku syödään ja säästetään?

Nähdäkseni jokaisen suuren ajattelijan on täytynyt jossakin vaiheessa elämäänsä ratkaista seuraava ongelma:

Miten kakku sekä syödään että säästetään samaan aikaan?

Tyypillisesti tarkastelemme maailmaa yksinkertaisten joko/tai -kahtiajaotteluiden kautta. Joko kakku on pöydällä, tai sitä ei ole – kolmatta vaihtoehtoa ei ole. Kuten amerikkalaisfilosofi C.I. Lewis aikanaan huomautti, tässä on kuitenkin pohjimmiltaan vain kyse omasta taipumuksestamme tarkastella asioita mahdollisimman yksinkertaisesti.

Ajatellaanpa lauseita ”jokaisella on äiti” ja ”kaikilla ei ole äitiä”. Nämä lauseet ovat loogisessa ristiriidassa keskenään. Tosiasiassa kysymys ei ole näin yksinkertainen. Voihan olla, että itse ’olla’-verbiä käytetään lauseissa ihan eri tavalla. Kenties ensimmäinen lause sanoo, että jokaisella on joskus ollut äiti – ainakin syntymässä –, jälkimmäinen taas, ettei äitiä enää ole. Näin ollen lause ”jokaisella on äiti, mutta kaikilla ei ole äitiä” onkin yllättäen aivan johdonmukainen.

Samalla tavoin voi joskus tuntua siitä, ettei jotain ole mahdollista tehdä. ”En pysty tähän” ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei hankkeesi olisi tosiasiassa tehtävissä. Se voi kyllä tarkoittaa: ”en pysty tähän tällä tavalla” – mutta kenties ongelma ratkeaakin tarkastelemasta asiaa kokonaan uudesta näkökulmasta. Niin pitkään, kun olet kiinnittynyt näkökulmaan, josta käsin ongelmasi ei ole ratkaistavissa, on ratkaisu kuitenkin myös käytännössä mahdoton.

Maailma näyttää yleensä jakaantuvan siisteihin joko/tai -pareihin. Tosiasiassa me teemme nämä jaottelut itse. Siksi ne pätevätkin ainoastaan suhteessa kulloiseenkin näkökulmaan. Kahtiajaottelumme eivät suinkaan tarkoita sitä, että todellisuus noudattaisi niitä. Aina on löydettävissä uusi näkökulma; aina on löydettävissä uusi vaihtoehtoinen tapa toimia. Maailmankuvaa ja näkökulmia voi ravistella esimerkiksi lateraalisen ajattelun keinoin. Keksimällä toimivan menetelmän voi kakunkin sekä syödä että säästää.

6 thoughts on “Miten kakku syödään ja säästetään?

  1. Lateraalinen ajattelu, mitä tarkoitat sillä? Ajattelen, että ihmistietoisuutta voi laajentaa horisontaalisesti, siis esimerkiksi lääketieteilijä voi lisätä lääketieteellistä tietoaan. Ja sitten ihminen voi mielestäni syventää vertikaalisuunnassa tietoisuuttaan, eli laajentaa sitä erilaisilla enemmän tai vähemmän integratiivisilla ajattelumalleilla, maagisista monikulttuurisin henkisiin/hengellisiin maailmankatsomuksiin. Tietoisuuden laajentuessa vertikaalisuunnassa voi tapahtua tällaisia emergenttejä hyppäyksiä uusille tietoisuuden tasoille, jolloin maailma aina näyttää erilaiselta kuin aikaisemmin.

  2. Katisar,

    Kiitos kommentista! Lateraalinen ajattelu on amerikkalaisen Edward de Bonon lanseeraama käsite, jonka voi karkeasti ottaen katsoa tarkoittavan logiikan ylittävää päättelyä. Looginen päättely on aina sidoksissa vallitseviin ennakko-odotuksiimme ja tarkastelutapoihin. Siksi ongelmanratkaisutilanteissa voi olla joskus hyvä sivuuttaa logiikan lait hetkeksi – niin voi löytää nopeammin ratkaisuja ja uusia näkökulmia. Tämän linkin takaa löytyy hieman lisää infoa:

    https://ajattelunammattilainen.fi/2009/09/12/mita-on-macgyver-ajattelu/

    Täältä voit puolestaan tilata halutessasi de Bonon loistavan lateraaliajattelun esittelyn:

    http://www.amazon.com/Lateral-Thinking-Creativity-Perennial-Library/dp/0060903252/ref=sr_1_1?ie=UTF8&s=books&qid=1252747326&sr=8-1

    Mitä tulee tietoisuuden laajentumiseen, nähdäkseni maailmaa voi tarkastella tehokkaasti lukemattomin erilaisin tavoin, jotka ovat keskenään ristiriitaisia, mutta sisäisesti johdonmukaisia. Tiettyihin ongelmiin voi ratkaisu löytyä vain näkökulmaa vaihtamalla – siis aluksi näennäisen ristiriitaiseen uskomukseen sitoutumalla.

  3. Löydän saman aaltopituuden ajatuksiisi. Tai ainakin luulen löytäväni. Jos oikein hahmotan, lateraalinen ajattelu on lähellä jungilaista aktiivista imaginaatiota. Sen puolestaan ajattelen olevan tätä leikkimistä tiedostamattoman ja tietoisenmielen rajapinnassa. Elämän tärkeimmät asiat kun eivät läheskään aina avaudu rationaaliselle ajattelulle, vaan ne syntyvät intuitiivisesti. Reflektiivisillä mielikuvaleikeillä voi mielestäni stimuloida näiden uusien intuitiivisten oivallusten syntyä. Ajattelen, että näiden uusien ideoiden synnyttämisessä on tietty logiikka takana, mutta se ei ole formaalisen järjen logiikka. Minä ole muuten myös hetkittäin eksynyt tuonne perenniaalisen filosofian maailmaan.

  4. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että lateraalinen ajattelu tapahtuu pitkälti intuitiivisesti. Sen avulla voimme ylittää rationaalista ajattelua sitovat rajat.

    Ajatuksesi uusien ideoiden logiikasta tulee hyvin lähelle itse de Bonon näkemystä: myös lateraalisesti löydetyille ideoille voidaan usein jälkikäteen osoittaa johdonmukainen rakenne, mutta sellainen, jonka löytäminen ilman intuitiivista ”oikaisua” olisi ollut toivottoman mutkikasta.

    Mitä muuten tarkoitat perenniaalisella filosofialla?

  5. Perenniaalisella filosofialla tarkoitan sitä yhteistä todellisuutta jäsentävää yhteistä ainesta, mitä eri uskonnoilla on. Kun en ole ammattiajattelija vaan amatööriajattelija niin sorrun välillä käsitteellisiin epätäsmällisyyksiin, joita sa kyllä korjata:). Viime aikoina olen Ken Wilberin ajatteluun. Lieneekö sulle tuttu mies?

    • En tunne Ken Wilberiä entuudestaan. Osaatko suositella jotain napakkaa esitystä, johon kannattaisi tutustua?

      Mitä tulee perenniaalisen filosofian määritelmääsi, olen itse pitkään ajatellut, että tavallaan jokainen suuri ajattelija on ollut omissa teorioissaan oikeassa, huolimatta siitä, että eri ajattelijoiden teoriat ovat usein keskenään ristiriitaisia.

      Näin siitä syystä, että maailma on niin monimuotoinen, että se sallii useita keskenään ristiriitaisia, mutta sisäisesti toimivia tarkastelutapoja. Siitähän tuo kakun syöminen ja säästäminenkin pohjimmiltaan ponnistaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s