Mitä luovuus on?

Kolmetoistavuotiaana olin orastava sarjakuvapiirtäjän alku. Albumeita syntyi yksi viikossa. Niiden sivuilla seikkailivat avaruussankari Todd McHero ja eriskummallinen olento, puuhakas silmä nimeltä Sami Silmämonsteri. Opusten tekninen taso ei ollut järin hääppöinen, mutta uransa alussa olevan taiteilijan into riitti kompensoimaan asiaa aktiiviselle lukijakunnalle – muille perheenjäsenille.

Lupaava ura tyrehtyi kuitenkin kahdeksannella luokalla, kun yläasteen kuvaamataidon opettaja arvioi erään sivun pituisen stripin nojalla, etten ole järin luova. Myönnettäköön, että stripissä seikkaili erästä brittiagenttia muistuttava häiskä, jonka puuhastelu liikkuvan junan katolla taisi kyllä saada inspiraationsa samaisen charmantin herrasmiehen filmatisoiduista seikkailuista. Vaikkei bondahtava strippini kenties ollutkaan picassoinen mestariteos, on kysymys siitä, mitä luovuus on kuitenkin koko lailla mutkikas.

Encyclopedia Britannica tietää kertoa, että luovuus on kyky luoda jotain uutta. Nähdäkseni tämä määritelmä jättää toivomisen varaa, jos kohta onkin omalla lavealla tavallaan tosi. Uuden luominenhan ei sinänsä ole mikään kummoinen tapahtuma: uutta paperisilppua voi esimerkiksi synnyttää nappaamalla arkin käteen ja repimällä sen atomeiksi. Sen sijaan paperisilpun repiminen taideteokseksi näyttäisi edellyttävän enemmän. Kun sanomme jotakin tointa luovaksi, emme yleensä tarkoita mitä tahansa uuden synnyttämistä.

Wikipedian mukaan luovuus on kyky synnyttää jotain uutta ja tarkoituksenmukaista. Tämä määritelmä on jo lupaavampi. Toki tarkoituksenmukaisuuden määritteleminen on jokseenkin hankalaa. Tanskassa palkittiin taannoin uraauurtava modernin taiteen teos. Teosta arvioineet kriitikot olivat piirun verran yllättyneitä, kun kävi ilmi, että taiteilijalla oli ikää vasta viisi vuotta. Silti lie selvää, että esimerkiksi hehkulamppu tai ”Viimeinen ehtoollinen” ovat innovaatioita, joilla on kohtalaisen korkea itseisarvo.

Jos luovutta tarkastellaan tässä blogissa usein esiintyvän ajattelun prosessimallin kautta, on asia aika yksiselitteinen.

Luovuus on kyky rikkoa parkkiintuneita ajatusprosesseja ja koostaa niistä uusia ajatuksia, jotka synnyttävät rikastavaa toimintaa.

Luovuus on kyky ohjata ajattelua ja toimintaa kohti uusia, ennenkokemattomia suuntia. Mahdollisuus uudenlaiseen, arvokkaaseen toimintaan erottaa jyvät akanoista: paperisilppu lattialla mahdollistaa vain harjanvarteen tarttumisen. Sama silppu MoMA:n seinällä voi sen sijaan aiheuttaa suurenmoisia väristyksiä Ison Omenan taiteentuntijain selkäpiissä.

Luovuus vaikuttaa vain harvoille ja valituille suodulta lahjalta. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin synnynnäinen taipumus luovuuteen – sen huomaa pikkulapsia seuraamalla. Aikuisiällä valtaosa ihmisistä oppii suorittamaan päivittäiset toimensa rutinoituneesti. Monella alalla totuttujen toimintatapojen kyseenalaistamista ei suinkaan pidetä luovana – vaan typeränä. Näin olemassa olevat ajatusrakenteet parkkiintuvat entisestään ja kyky kyseenalaistaa surkastuu.

Mitään luovuusgeeniä ei ole olemassa. Luovuus vaatii taitoa kyseenalaistaa omaa ajattelua ja kanavoida keskittyneesti omaa toimintaa kohti itselleen tarkoituksenmukaisia päämääriä. Niin kuin minkä tahansa taidon, myös luovuuden jalon taidon voi oppia. Riittävästi harjoitellen kuka tahansa voi harjaantua varsinaiseksi luovan ajattelun jättiläiseksi. Harjoittelua voit puolestaan siivittää oikeanlaisin metodein.

Kirjoitin hiljattain uutukaisen Luovan työn oppaan. Oppaassa luovaa työtä käsitellään viisiportaisena prosessina. Jokaiselle prosessin vaiheelle esitellään valikoima erilaisia luovaa työtä siivittäviä ja helpottavia työkaluja. Oppaan esittelemillä työkaluilla opit muun muassa lateraalista MacGyver-ajattelua ja pääset eroon luovaa työtä kiusaavista valkoisen paperin kammosta ja ylityöstämisen syöksykierteestä. Lataa täältä luovan työn opas ja sytytä sydämessäsi lapsesta saakka asustanut renessanssinero täyteen loistoonsa.

5 thoughts on “Mitä luovuus on?

  1. Utelen mielenkiinnosta:

    1) Onko luovuus mielestäsi – tai voiko se olla – itsestään parkiintunut ajatusprosessi? Siis voiko ihminen olla rutinoituneesti luova? Jos luovuus on kaavoja rikkova ajatusprosessi, joka tuottaa jotain uutta (jne.): Voiko olla luova suhteessa siihen, millä tavalla tai missä mielessä on luova?

    2) Mikä on mielestäsi luovuuden ja taiteellisuuden välinen suhde? Voiko ihminen olla erittäin taiteellinen olematta pätkän vertaa luova? Voiko ihminen olla erittäin luova olematta pätkän vertaa taiteellinen?

  2. Ari-Pekan kysymykset ovat aika kiintoisia!

    Mainosmiehenä olen törmännyt useinkin sellaisiin ihmisiin, jotka tuntuvat olevan aina luovia, olipa asia mikä hyvänsä. Tällä alalla sellainen lähtökohtainen ”änkyrä-asenne” on melkeinpä enemmän sääntö kuin poikkeus. Etenkin mitä tulee copyihin.

  3. Ari-Pekka,

    Kiitos mielenkiintoisista kysymyksistä! Tässä muutama näkökulma

    1) Kyllä ihminen voi olla rutinoituneesti luova. Kuten Koivulahti huomauttaa, on luovilla aloilla paljon ihmisiä, jotka ovat jännän konservatiivisesti luovia: *kaikki* pitää aina tehdä itsepintaisesti eri tavalla kuin muut tekevät. Tällaisesta ei nähdäkseni seuraa usein kovinkaan tasokasta jälkeä: mestariteoksen synnyttäminen edellyttää myös keskittymistä ja rakentamista.

    Mutta toki luova voi olla suhteessa siihen, millä tavalla on luova, esimerkiksi kehittämällä uusia luovan työn metodeja ja prosesseja. Tällaisesta ”metaluovuudesta” on kyse esimerkiksi erilaisissa luovuusoppaissa.

    2) Nähdäkseni taiteellisuus määrittyy sosiaalisemmin kuin luovuus. Mihaly Csikszentmihalyin mukaan luovuus määrittyy aina sosiaalisesti. Itse olisin taipuvainen väittämään, että luovuuteen liittyy tarkoituksenmukaisuuden kriteeri, mutta että se ei välttämättä ole aina sosiaalinen. Jos siis silppuat paperia, se ei vielä ole luovaa. Mutta jos sillä on sinulle merkitys, se on – riippumatta siitä, mitä muut ajattelevat. Näin taiteellisuudelle voisi varata sitten tämän laajemman sosiaalisen merkityksen: paperisilppu on taiteellista vasta kun sen voi ripustaa MoMA:n seinälle.

    Tällä tavoin määriteltynä luova voi olla olematta taiteellinen silloin, jos ei ole olemassa sosiaalista kenttää, johon itselle tarkoituksenmukainen työ kytkeytyisi. Kyse on siis ”väärinymmärretyistä” taiteilijoista. Taiteellisuutta taas on hankala hahmottaa ilman luovuutta; tämä olisi kai mahdollista vain jos täysin sattumanvarainen ilmiö nostettaisiin taiteellisessa yhteisössä arvoon. En ensi hätään keksi, miten tällaista tapahtuisi. (Viisivuotiaatkin toimivat mitä luovimmin synnyttäessään taidepalkittuja teoksiaan 🙂

  4. Päivitysilmoitus: Rautaisannos hidasta aikaa lataa akut uuteen vuoteen « Ajattelun ammattilainen

  5. Päivitysilmoitus: 1. lähipäivä – Mitä luovuus on? | ajatuksia luovuudesta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s