Olen seurannut viime päivinä vaivaantuneena Hesarissa käytyä keskustelua siitä, pitäisikö sukeltavaa kansantalouttamme tukea elvyttämällä velkarahalla vai leikkamalla julkisia menoja. Kumpikin näkemys saa tukea valtavirran makrotalousteorioista. Harmi vaan, että nämä teoriat perustuvat maailmaan, jota ei enää ole.
Sekä elvyttäminen että leikkaaminen ovat käsittääkseni ihan hyvin perusteltuja toimenpiteitä silloin kun talous sakkaa makrotasolla. Ennen vanhaan tämä johtui siitä, että markkinat lakkasivat vetämästä esimerkiksi öljykriisin tai valuuttakriisin takia.
Vieläkin kuulee puhetta siitä, miten nykyinen talouskriisi olisi jonkinlainen lama tai taantuma. Ongelmana on, ettei nykytilanne ole tosiasiassa lähelläkään takavuosien makrotason lamaa. Nykytilanne ei johdu niinkään siitä, että massojen ostovoima olisi heikentynyt jonkin yksittäisen ison tekijän takia. Syynä nykyiseen talouskriisiin on se, että ihmisten ja yritysten ostotottumukset muuttuvat koko ajan rajummin. Markkinarakenteet muuttuvat päivä päivältä nopeammin. Siis sekä se, mitä kysytään että se, mitä tarjotaan.
Tästä seuraa, että erityisesti omaan markkinajohtaja-asemaansa tuudittautuneet yritysjätit saavat tuta sen, kun ketterämpi haukkaa markkinan alta. Kun liikevaihto sulaa, on pakko saneerata. Seurauksena on työttömyyttä ja sitä kautta ostovoiman heikentymistä.
Elvytyksen perusajatus on, että kun markkinaan pumpataan lisää rahaa, ostovoima paranee. Julkishallinnon investointien kautta saadaan töihin lisää porukkaa ja sitä kautta lisää ostovoimaa myös markkinoille. Näin yritykset voivat paksummin ja voivat palkata lisää porukkaa, jotka voivat puolestaan kuluttaa lisää. Hupsista vaan, ja talous kasvaa. Tämä toimiikin loistavasti, jos markkinat koostuvat pääasiassa hitausvoimaisista teollisuustuotteista ja päivittäiskulutustavarasta.
Siinä vaiheessa kun ihmiset upottavat miljardeja muutaman kymmenen hengen kehittämiin mobiilipeleihin tai virtuaaliyrityksen välittämiin taksikyyteihin, on tilanne ihan toinen. Nyt markkinaan pumpattu raha ei menekään suuryritysten kasvuun ja työllistämiseen, vaan valuu pienten digiyhtiöiden kassaan. Usein omien rajojemme ulkopuolelle.
Leikkaamiskiiman takana on käsittääkseni puolestaan ajatus siitä, että kun valtiohallinto on pieni, verot pienenevät ja pääoman tuotto on parempi. Tällöin maahan virtaa oletettavasti lisää fyrkkaa. Harmi vaan, että verovaroin tuotetaan nykyaikana alati arvokkaampaa osaamispääomaa esimerkiksi koulutusjärjestelmämme kautta. Ei se sijoittaja rahojaan Suomeen upota siksi että meillä on kivat verot, vaan siksi, että täällä tehdään jotain, jonka joku haluaa ostaa.
Elvyttäminen saa nykytilanteessa aikaan pahimmassa tapauksessa sen, että pumppaamme velkarahaa maasta ulos. Leikkaaminen puolestaan vähentää julkisen sektorin työpaikkoja ja entisestään jo nyt kyykytettyä ostovoimaa. Mikä sitten avuksi?
Suomi tarvitsee lisää liikevoimaa.
Kukaan ei tiedä, mikä näin nopeasti muuttuvassa maailmassa toimii. Sitä ei tiedä sen enempää poliitikko, professori kuin tällainen filosofinplanttukaan. Sen takia pitäisikin rohkeasti kokeilla, katsoa mitä tapahtuu ja sitten toistaa tai korjata tulosten mukaan.
Sokean elvyttämisen sijaan meidän pitää kannustaa rohkeisiin kokeiluihin ja tukea aloittavia yrityksiä, joilla on pähkähullultakin vaikuttavia ideoita. Yhdeksänkymmentä yhdeksän sadasta epäonnistuu. Mutta yksikin suksee saattaa tuoda satoja miljoonia verotuloina kansan kassaan. Supercell, yksi viime aikojen suurista suomalaisonnistujista, on kerta toisensa jälkeen alleviivannut Tekesin merkitystä miljardimenestykselleen.
Sokean leikkaamiskiiman sijaan pitäisi satsata hallintohimmeleiden virtaviivaistamiseen. Niissä on kuitenkin paljon parantamisen varaa. On kansan kokonaistuottavuuden kannalta ihan turhaa istuttaa leipääntynyttä virkamiestä vuosikaupalla tyhjän panttina konttorissa, kun sama ihminen voisi nauttia elämästä täysin rinnoin vaikkapa harjan varressa tai laulunopettajana.
Sokkoside silmillä leikkaamisesta tuskin seuraa mitään hyvää. Jos sen sijaan joku neropatti käy läpi valtion ja kunnallishallinnon himmelit huolella läpi ja siivoaa sieltä turhat pois, luullakseni kaikki voittavat.
Ja sitten: Meidän pitää suunnata resursseja siihen, että työmarkkinassa on riittävästi liikkuvuutta, jotta ihmiset löytäisivät mielekästä työtä. Ongelmamme ei ole niinkään ostovoiman vähyys, vaan ennemminkin kokonaistuottavuutemme ja -innovatiivisuutemme heikkous. Sekä tuottavuus että luovuus kukoistavat kun työ kiinnostaa muunkin kuin palkan takia.
Yritysjohtajien on pakko herätä siihen, ettei markkinoiden sakkaaminen johdu keskuspankin ohjauskorosta, vaan siitä, että Piilaaksosta pompahtanut propellipää tarjoaa sinun yritystäsi parempaa tuotetta. Tällöin YT-kirves on pahinta mitä voit yrityksellesi tehdä. Satsaa ennemmin tuotekehitykseen.
Keskeisin huomio on, että elämme ihmiskunnan historian muutosvoimaisinta aikaa. Kapitalismin aika alkaa olla ohi. Olemme siirtymässä ideoiden aikakaudelle, jossa se, joka jaksaa innostua ja kehitellä uutta tulee voittamaan. Vaikka olisit kuinka markkinajohtaja tahansa, voi innokkaampi tekijä syödä markkinasi alta nopeammin kuin ehdit sanoa ”Nokia”.
Maailman suurin taksiyhtiö Uber ei omista ainuttakaan autoa. Maailman suurin hotelliyhtiö AirBNB ei omista ainuttakaan asuntoa. Maailman suurin mediayhtiö Facebook ei tuota riviäkään sisältöä.
Kaikki kolme perustuvat siihen, että joku on keksinyt hyvän idean. Hyvät ideat eivät synny sen enempää setelitukku kourassa kuin saneerausveitselläkään. Hyvät ideat syntyvät liikkuvuudesta, kokeiluista, innostuksesta, oppimisesta ja halusta tehdä hyvää. Ne syntyvät siitä, kun pääkoppaan saadaan liikettä.
Maailma on muuttunut perustavanlaatuisesti. Jopa muutos on muuttunut: maailma muuttuu alati nopeammin. Muuttuva Suomi ei tarvitse sen enempää elvyttävää kuin leikkaavaakaan politiikkaa.
Suomi tarvitsee lisää liikevoimaa.
Ajattelun ammattilainen 