Oletko höyhen vai teräskuula?

En oikein pidä kauhuelokuvista. Muistaakseni viimeisin katsomani kauhuelokuva oli The Ring. Elokuvan katsottuani en saanut nukuttua viikkoon.

Nähdäkseni tämä johtuu siitä, että kyetäkseni tekemään riittävän tarkkarajaisia erotteluja tutkimustyössäni olen joutunut opettelemaan reagoimaan herkästi erilaisiin hienovaraisiin havaintoihin. Herkkyydellä on kuitenkin hintansa. Kun avaa itsensä maailmalle, ei sydän ole enää suojassa entiseen malliin. Kuvaruudulta väläyksenomaisesti hyppäävä mörkö jää kummittelemaan uniin.

Pohtiessani asiaa tulin ajatelleeksi, että ihmiset voi jakaa reaktioherkkyyden nojalla kahteen erilaiseen ryhmään.

Jotkut ovat höyheniä, toiset taas teräskuulia.

Höyhen on sellainen, joka värähtää pienestäkin tuulenvireestä. Se reagoi kaikenlaisiin muutoksiin ja pystyy heti sanomaan, kun jotakin tapahtuu. Höyhenellä on vilkas mielikuvitus, joka saattaa joskus jopa valvottaa yökaupalla.

Teräskuula puolestaan menee minne haluaa kulkematta lähtöruudun kautta. Se ei juuri välitä, jos vähän puhaltaa. Teräskuula pärjää tilanteessa kuin tilanteessa. Sen motto on: ”kyllä se siitä.”

Höyhenen ongelma on, että siinä vaiheessa kun tuuli yltyy, se joutuu herkästi puhurin vietäväksi – ja päätyy ties minne. Höyhenen tuleekin olla ennalta viisas: kauhuleffa kannattaa jättää vuokraamon hyllyyn.

Teräskuula taas on puhureilta vankasti suojassa. Sen ongelmana on kuitenkin, ettei se aina näe, kuka jää alle, kun se vierii eteenpäin. Siksi teräskuulan kannattaakin puolestaan olla tarkkana elämässä edetessään.

Kovat kokemukset kasvattavat kovan nahan – tarttuivat ne sitten TV-ruudulta tai karusta elämästä. Pumpulissa kasvaa puolestaan vain untuvaa, joka huljuttelee puhurien mukana sinne tänne. Kumpikaan luonne ei ole itsessään hyvä tai huono. Mutta oman luonteen tunteminen auttaa toimimaan paremmin.

Höyhenen kannattaa ennakoida voimakkaasti vaikuttavia tilanteita. Teräskuulan on taas hyvä kanavoida voimavaroja ympäristön tarkkailuun. Näin leijut tai vierit puhuri kerrallaan kohti parempaa elämää.

6 thoughts on “Oletko höyhen vai teräskuula?

  1. Höyhen on kanssa ”canary in a coal-mine”. Jos ajattelee organisaatiota organismina, niin näillä eri ihmisillä on eri roolit. Höyhenet on aistielimiä, sensoreita.

    Optimi tietty lie yksilötasolla: ”be water, my friend”.

    • Susanna,

      Kiitos kommentista. Erinomainen huomio: herkempiä ihmisiä seuraamalla saa nopeammin vihiä tapahtuvista muutoksista. Mutta molempia ihmistyyppejä nähdäkseni tarvitaan.

  2. Hieno kirjoitus, kiitos tästä. Pidin höyhen ja teräskuula -vertauksesta, myös siitä, että avasit sekä niille ominaisia vahvuuksia että mahdollisia kompastuskiviä.

    Onko olemassa teräshöyheniä?

  3. Heh. Hyvä vertaus. Höyhen voi helpommin saavuttaa taivaita, kun taas kuula tarvitsee aikamoisen työnnön päästäkeen samaan.
    No, painovoima vetää molempia.. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s