Linnunradan käsikirja liftareille -teoksesta kuuluksi tullut Douglas Adams istui kerran kahvilassa lukemassa lehteä. Hän oli ostanut kahvin kaveriksi pussillisen pikkuleipiä. Yhtäkkiä samassa pöydässä istunut ventovieras mies avasi pussin mitään sanomatta ja otti sieltä pikkuleivän.
Adams katsoi vierasta hölmistyneenä. Britti kun oli, hän ei kuitenkaan nostanut mekkalaa. Sen sijaan hän otti itsekin tyynesti pikkuleivän pussista. Vieras nappasi taas yhden, kirjailija toisen. Ja näin jatkui pussin pohjalle saakka.
Tuntui kuin aikaa olisi kulunut ikuisuus, vaikkei pikkuleipiä oikeasti ollut kuin kourallinen. Lopulta vieras nousi ylös, vilkaisi Adamsia merkitsevästi ja poistui sitten kahvilasta. Adams huokaisi helpotuksesta, yhä hölmistyneenä vieraan käytöksestä.
Hän nousi ylös pöydästä ja taitteli kasaan sanomalehtensä. Lehden alla oli Adamsin oma, avaamaton pikkuleipäpussi.
Ajattelun ammattilainen 
Niin ne tunteet vaihtelevat.
Kommunikoinnin merkitys on huomattava väärinymmärrysten välttämiseksi.
Hanna,
Niinpä. Kuinkahan monta turhaa porua olisi vältetty vain sanomalla muutama sana.
Olen kuullut samalaisen tarinan, joka sattui henkilölle, jonka sukulaisia tunnen. Tähän tyyliin. Kaveri oli menossa junaan, osti aseman kuppilassa kolmioleivän ja meni pöytään. Hän päättikin sitten ostaa juotavaakin ja meni tiskille.
Kun hän palasi, pöydässä istui mies, joka söi kolmioleipää. Hän istui pöytään vastapäätä. Sopivassa tilanteessa hän nappasi leivän ja haukkasi siitä. Miehet istuivat ja mulkoilivat toisiaan.
Kun naapuri sitten lähti ja kaveri nousi pöydästä löytääkseen oman kolmioleipänsä viereiseltä tuolilta oman takkinsa liepeen alta.
Heikki,
Kiitos tarinasta, hauska juttu!
Näiltä vierailta ihmisiltä todellä röyhkeää käytöstä, piilotella nyt toisten leipiä ja keksejä.
Jussi,
😀