On aika tyypillistä suurennella omia ansioita. Unelmatyöpaikan eteen vääristellään tosiasioita hyvän ensivaikutelman synnyttämiseksi. Ja treffeillä päälle näkyvät vain parhaat puolet. Meillä on käsitys siitä, minkälaisia meidän tulisi olla. Pyrimme täyttämään tuon käsityksen parhaamme mukaan. Miellyttäminen ei kuitenkaan johda kuin harmeihin.
Jos kumarrat joka suuntaan, myös pyllistät joka suuntaan.
Muodostamasi mielikuva ideaali-itsestä on aina rajallinen. Et pysty toteuttamaan ideaaliasi jokaisessa tilanteessa. Näin esittämäsi ideaalin ja todellisen itsesi välille syntyy ristiriitoja. Ideaali-minäsi voi myöskin hankkia sinulle unelmatyöpaikkasi tai -siippasi. Mutta pian huomaatkin, että elääksesi unelmaasi joudut käyttämään valtavasti voimavaroja julkisivusi ylläpitämiseen. Sinulla on se mitä tavoittelit – kunhan vain et ole juuri sinä.
Fasadin eli julkisivun ylläpitämisen sijaan kannattaa viestittää avoimesti, kuka olet silläkin uhalla, että et ole ihan kaikille mieleen. Esiintymällä omana itsenäsi muodostat syvälle omaan olemukseesi kytkeytyviä sosiaalisia yhteyksiä. Näin toimit ennen pitkää juuri sellaisten ihmisten kanssa, jotka tukevat omia syvimpiä pyrkimyksiäsi – ja jotka viihtyvät seurassasi siksi, että olet juuri sellainen kuin olet. Rohkenisin jopa väittää, että se todellinen unelmaduuni – se, jossa heräät joka aamu riemusta soikeana, että pääset taas hommiin – löytyy vasta, kun esiinnyt juuri omana itsenäsi.
En tarkoita, että sinun tulisi luopua hienotunteisuudesta ja päästää jokainen viettisi valloilleen. Elämässä on paljon paloalttiita tilanteita, joissa on hyvä toimia poliittisesti korrektisti. Mutta jos julkisivun ylläpitäminen jää tavaksi, saatat löytää itsesi tilanteesta, joka olisi kyllä ihana julkisivusi kaltaiselle ihmiselle – mutta itsellesi silkkaa tervanjuontia.
Dr. Seuss:in sanoin: ”Be who you are and say what you feel, because those who mind don’t matter, and those who matter don’t mind.”
Ajattelun ammattilainen 
Hieno kirjoitus (taas) Lauri.
Tästä lauseesta varmasti moni saa voimaannuttavan oivalluksen jatkaa valitsemallaan tiellä: ”Esiintymällä omana itsenäsi muodostat syvälle omaan olemukseesi kytkeytyviä sosiaalisia yhteyksiä.”
Koko blogisi on Hyvää ja Kaunista.
Liityin lukijaksi kaksi viikkoa sitten ja nyt löysin sopivan raon kiittää ja kannustaa sinua jatkamaan.
Marjo,
Kiitos lämmittävästä ja kannustavasta kommentistasi!
Jep, ja koko yhteiskunta ja vaihdanta alkaa toimia sitä paremmin, mitä selkeemmin jengi tiedostaa ja osaa ilmottaa toisillekin avoimesti, kuka mä oon ja mitä multa voi saada (ja mitä ei) ja mitä mä haluun tehdä ja kenen kanssa. Sillon jää kaikkien elämästä pois turha overheadi, ja tilalle tulee parasta kohtaamista, parasta yhteistyötä ja parasta tulosta – ja hauskinta sosiaalista elämää, kullekin preferenssiensä mukaan. Ne preferenssit tarvii vaan ilmottaa. Tällä hetkellä moni edelleen salaa niitä. Ja just siksi ne pysyy tilanteessa, jossa niitä ”joutuu salaamaan”.
Olli,
Juuri niin. Tällä hetkellä aika iso osa voimavaroista menee siihen, että pyrimme olemaan jotain, mitä emme ole. Jos taas olemme pääasiassa esillä juuri sellaisina kuin olemme, muodostamme kaikessa monimuotoisuudessamme omaan ytimeemme liittyviä suhteita, jotka ovat myös autenttisuudessaan tavattoman paljon kulissien kohtaamista vankempia.
Joo ja ei. Jos sitä tuo jossain duunihaastattelussa esiin kaikki huonot puolensa, ei taatusti saa sitä hommaa. Vastaavasti, jos duuninantaja kertoisi mitä siinä hommassa saa oikeasti sietää, ei kukaan siihen hommaan rupeis. Joskus on oikeen naurettu porukalla joillekin työilmoituksille, joista näkee rivien välistä, että se on homma syvimmästä abyssista.
Usein sit kuitenkin saa liu’utettua sitä hommaansa oman mielensä mukaiseen suuntaan aika paljonkin, kunhan vaan hoitaa homman hyvin. Loppuviimein sitä voi olla aika omanlaisensa, kunhan vaan ne hommat on hoidettu. Mut ensin ne natsat pitää ansaita, ja se tapahtuu juurikin näyttämällä osaamisensa, mutta sitä ei pääse tekemään, jos duunihaastattelussa näyttää kaikki pimeimmät kulmansa.
Mä hoidan hommani lähes poikkeuksetta erinomaisesti, mutta oon lähes joka päivä myöhässä puolisen tuntia ja harvoin teen ihan täyttä päivää. Käytännössä ketään ei kiinnosta, kunhan hommat hoituu. Jos sanoisin duunihaastattelussa, että en muuten meinaa täällä duunissa roikkua turhanpäiten ja meen ja tuun pitkälti miten tykkään, ni veikkaatko, että tulis paljon tarjouksia? Nii – ja en jaksa tulla yhteenkään kokoukseen vaan hoidan lähes kaikki asiat one-on-one, koska mun kärsivällisyys on legendaarisen olematon ja pitkästyn välittömästi täysin, jos mulla on tylsää.
On tossa sun jutussa paljon pointtiakin, mut halusin vaan tuoda tähän tämmösen devil’s advocate – näkökulman. On se totta, ettei sitä kannata itteensä maalata semmoseen kulmaan, jossa ei viihdy ja edustamalla liikaa se onnistuu turhankin helposti. Ja usein se sitten on muuten niinkin, että ne hommat, joissa noita vapauksia annetaan ne vähennetään suoraa palkasta. Et se avoimuus up-front voi toki toimia, mut tulla toisaalta kalliiks.
YMMV.
Arvoisa Muuli,
Jutun ytimenä on ennen kaikkea huomio siitä, että jos ”huonot” puolesi eväävät sinulta työpaikan, ei paikka kenties alkujaankaan ollut sinulle hyvä. Jos myöhästelyä karsastetaan, kenties työ, jossa ei kellokorttia ole lainkaan voisi toimia paremmin?
Toinen tärkeä huomio on, ettei avoimuus ja rehellisyys nähdäkseni tarkoita sitä, että täytyisi tuoda kaikki ”pimeät” puolet esiin kaikkien nähtäväksi. Sosiaalinen taito ja tahdikkuus on tärkeää, vaikka toimisikin avoimesti – ja tässä rajan vetäminen onkin usein vaikeaa.
Tekee mieli vähän kritisoida tätä ajatusta, jossa on kyllä paljon hyvää!
Tarkoitus ei ole tyrmätä, vaan tuoda uusi näkökulma aiheeseen.
Ongelma tulee siitä, että ihmiset eivät synny vaativiin työtehtäviin, kuten hyväksi johtajaksi, -myyjäksi jne. Jokaisella tulevalla menestyjällä on opintomatka edessään ja tämä polku ei hoidu täysin olemalla oma itsensä. (Joillakin on toki persoona kohdallaa ko. tehtäviin).
Itse jopa suosin näyttelemistä työelämässä. Kyse on myös asenteesta. Ylilyönteihin ei tietenkään ole varaa, eikä ketään kannata valheilla huijata, mutta jokaiseen työtehtävään se oma itsenä oleminen ei ole paras vaihtoehto. Näyttelemisellä tarkoitan eri rooleja, joita ihmisellä on luonnostaan. Johtajan tai vaikka huippumyyjän rooli ei tule itsestään, vaan tämä ominaisuus on opeteltava.
Erilaisissa rooleissa pitää käyttäytyä tämän ”roolihahmon” vaaditulla tavalla ja uuden roolin opetteleminen vaatii hieman näyttelijän taitoja. Roolit vaativat siis erilaista asennoitumista kyseiseen mutta pelastuksena toimii sana oppiminen. Kun ihminen toimii haluamassaan roolissa, esim. johtajana, muodostuu tästä käyttäytymismallista osa henkilön minäkuvaa, josta tulee ajan kanssa se omana itsenä oleminen.
Kiteyttäisin ajatukseni niin, että omana itsenä oleminen on aitona olemista, eli puhuu ja tekee sitä, mitä myös ajattelee. Siihen, mitä ajattelee, voi vaikuttaa ja tällä tavoin muuttaa rooliaan ja käyttäytymismalliaan tilanteeseen sopivalla tavalla.
Työnhakutilanteessa näytteleminen nostattaa varmasti tunteet pintaan?
Kysymys ei ole täysin siinä, että millainen henkilö työtä hakee, vaan se, mihin tämä henkilö kykenee! Jos voi työnhakutilanteessa, vaikka näyttelemisen avulla osoittaa, että on huippu tyyppi, rento ja rohkea, viestii se siitä, että ko. henkilö osaa toimia näin myös työtehtävissään. Ei ole myöskään väärin tunnustaa, että työnhakutilaisuus oli sparrattu ja lähes valmiiksi mietitty! -> näin voin myös toimia asiakkaiden kanssa, jos pääsen töihin!?!?!
Juha,
Erinomainen ja tärkeä huomio! Esimerkeistäsi tuli vielä mieleeni, että yksi toimiva tapa kehittyä on myös ”fake it till you make it” – eli vaikka et vielä osaisi, olettamalla osaavasi kehityt nopeasti taitavaksi.
Perimmältään olen kuitenkin yhä totuudellisuuden kannalla: jos saat itsesi kikkailtua unelmaduuniin esittämällä, päädyt helposti sellaiseen tilanteeseen, jossa oma olemuksesi ei sovellukaan työhön. Näin joudut hankalaan tilanteeseen, koska sinun oletetaan olevan oikeastikin esittämäsi kaltainen.
Mutta voisiko ratkaisuna kenties ajatella, ettei kannata feikata enempää kuin mitä on, ellei ole oikeasti valmis myös kasvamaan feikkaamiinsa saappaisiin?