Elokuvassa Top Gun Tom Cruisen esittämä lentäjäsankari Maverick kiri vastustajan Mig-hävittäjän kiinni käyttämällä jälkipoltinta. Jälkipolttimen avulla lennokki ylitti hetkisen ajaksi maksiminopeutensa ja singahti hurjaan kiitoon. Apparaattia ei kuitenkaan voi käyttää liian usein – muuten loppuu löpö.
Suomalaiset ovat tunnettuja sisustaan. Talvisodassa purtiin hammasta ja mentiin vaikka seinän läpi, jos oli tarvis. Suomalaiseen kulttuuriin istuukin vahvasti sisu ja tsemppaaminen: raskas työ on raadettava, vaikka sitten verisiä kyyneliä itkien. Ongelma on, että kulttuuriimme hiipinyt tsemppaamisasenne on johtanut siihen, että nykyään pitäisi lentää koko ajan jälkipoltin päällä. Sitten ihmetellään, kun bensavalo vilkkuu punaisena ja burn-out-loma häämöttää.
Tsemppaaminen ei kannata pitkällä tähtäimellä.
Tsemppaaminen on loistava voimavara tiukan paikan tullen. Toki on hyvä harjaantua puristamaan itsestään viimeinen pisara irti loppukirillä. Mutta jos jokainen aamu alkaa hammasta purren, on jotakin pielessä. Jos tsemppaaminen ei jää huippusuoritusten kirittäjäksi, vaan muodostaa arjen tukirangan, muuttuu arki pian sietämättömäksi raadannaksi, jossa jokainen päivä pitää kirittää jaksamisen äärirajoilla.
Arjen tsemppaaminen voi johtua monesta syystä. Yksi tyypillinen syy on, että arki ei palkitse itsessään. Tällöin monet arkea täyttävät askareet ovat raskaita siksi, ettei niillä ole oikeasti juuri sinulle merkitystä: ne ottavat enemmän kuin antavat. Leivän pöytään tienaaminen tai arvosanojen metsästäminen eivät vielä riitä hyvinvointiin. Vasta kun itse toimintasi on palkitsevaa, pystyt hoitamaan askareesi hymyssä suin tsemppaamatta.
Toinen tsemppaamiseen pakottava tekijä on työkuorma. Jos hommaa on vain yksinkertaisesti liikaa, tuntuu usein siltä, ettei auta muu kuin purra hammasta ja raataa menemään. Suurin osa asioista, joihin päivämme käytämme, ei kuitenkaan ole niin tärkeitä, kuin luulemme. Sen tähden onkin hyvä selvittää, mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä. Tässä avuksi on priorisointi. Työkuormaa voit helpottaa myös ottamalla tehtäväkenttäsi haltuun. Apuna voit käyttää esimerkiksi ajattelunhallintaa.
Arjen tsemppaaminen voi kummuta myös toimimattomista arkirutiineista. Vaikka spontaanius ja irrottelu ovat tärkeitä osia rikasta ja palkitsevaa elämää, on arjen perustoiminnot hyvä rutinoida. Tällöin et joudu haaskaamaan turhaan paukkuja keksimällä pyörän joka päivä uudelleen; voit suunnata luovan energiasi aidosti uusiin haasteisiin. Arjen rutiineista lisää keskiviikon blogikirjoituksessa.
PS. Jos haluat ottaa tehtäväkenttäsi haltuun, lataa tästä maksuton Filosofian Akatemian Ajattelunhallinnan opas.
Ajattelun ammattilainen 
Tuosta tsempaamisesta vielä sellaista tuli ajatuksiini, tarttuneen a jostain: sanan alkuperä on ruotsinkielen sanassa kämpa eli taistella. On aika hurjaa kun kuulee sanottavan esimerkiksi sairaalle ihmiselle tsemppiä tarkoituksena kannustaa.
Puistattva sana tuo tsemppaaminen, helt-o-hollet.
Mielenkiintoista, että tsemppaamisella on negatiivinen arvolataus sinulle. En ole tällaiseen ennen törmännyt.. Tästä voidaan saada aikaan luova keskustelu!
“Ongelma on, että kulttuuriimme hiipinyt tsemppaamisasenne on johtanut siihen, että nykyään pitäisi lentää koko ajan jälkipoltin päällä.” Olen tästä samaa mieltä ja nuorempana tuli itsekin tehtyä joskus liikaa hommia. Kun omat rajat olivat löytyneet, oli sitten helppo hieman hellittää. Itselleni työskentelyssä tärkeää on laatu. Joko täysillä töitä tai täysillä lepoa.
Nykyään haaste tulee juurikin arjen mielekkyydestä. Hommia tekee mielellään ja on välillä haastavaa pitää taukoa, jos kiinnostusta olisi mutta voimia ei. 🙂
“..onkin hyvä selvittää, mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä.” Täsmälleen samaa mieltä tästä, on tärkeää löytää juuri se mitä haluaa tehdä/mitä pitää tarkoituksenmukaisena, ja keskittyä tekemään sitä.
Itse käsitän tsemppaamisen terminä siten, että pyritään välittämään toiselle energiaa (hänen sitä tarvitessaan). Toiset tosin voivat käyttää tsemppaamisesta saatua energiaa positiivisiin sekä negatiivisiin asioihin. Toisaalta negatiivisiin asioihin energian käyttävä voi oppia itse prosessista jotain positiivista, joka muuttaa hänen käyttäytymistään.
Itse olen saanut valtavasti energiaa pienestäkin tsemppauksesta silloin kun tarve on ollut suuri! Siksi haluankin tsempata muita löytämään tarkoituksenmukaisuuden, jotta heidän arki olisi mielekkäämpää!
Kiitos tästä kirjoituksesta ja tsemppiä uusien tekstien kirjoittamiseen! 😉 Tai, no.. Ehkä kirjoituksen sisällön huomioiden tyydyn tässä tapauksessa toivottamaan hyvää työpäivää!
Antti,
Kiitos kommentistasi. Nähdäkseni tsemppaaminen on ihan positiivinen juttu loppukirimielessä – mutta ei maratonia voi juosta lähtöviivalta kirivauhtia; tällöin vauhti hyytyy jo ennen ekaa kymppiä :).
Rakenteistamalla elämää merkitykselliseksi ja arkea tehokkaasti on nähdäkseni mahdollista rakentaa sellaista elämää, jossa tsemppaaminen jää nimenomaan huippusuoritusten loppupisteeksi.
”Tsemppaaminen on loistava voimavara tiukan paikan tullen. Toki on hyvä harjaantua puristamaan itsestään viimeinen pisara irti loppukirillä.”
Ihastuttavaa asiaa! Pidän tästä. Jos elämä on pelkkää ylämäkijuoksua, mitä jää jäljelle?
Mielenkiintoista on sekin, että päättömän tsemppaamisen kohde ei välttämättä ole edes todellinen. Loppukirin tunnelma osa koodia jota on tärkeä noudattaa – jotta pysyy .. no, koodissa .. joka kaiketi perustuu vain siihen, että kaikki tsemppaavat.
Tämä on itsellenikin läheinen aihe ja herättää suurta mielenkiintoa!
”Mielenkiintoista on sekin, että päättömän tsemppaamisen kohde ei välttämättä ole edes todellinen.” Avaisitko tätä lausetta tarkemmin?
Kukka,
Erinomainen pointti! Aika iso osa oravanpyörästähän johtuu juuri siitä, että näyttää siltä, että näin on tehtävä, koska kaikki näin tekevät.
Talvisodassa käytettiin pervitiiniä, eli metamfetamiinia, joka on normaalia amfetamiinia vahvempaa. Ja käytetään noita aineita opiskelu- ja työelämässäkin. Tavallisin on tietty tuttu kahvi, jolla koetetaan pumpata vielä hieman adrenaliinia rusinaksi kuivuneista lisämunuaisen kuorista ja sitten perään vihreetä teetä, kun se rauhoittaa yliannostuksen kofeiinia saanutta trippaajaa.
Uusin kuitenkin kai vielä on tämä modafiniili, mikä ilmeisesti ei aiheuta mitään haittoja. Kukapa sitä nukkua haluaisikaan. Järki kuitenkin sanoo, että telomeerit satavarmasti palaa sillä jälkipolttimella, jos ihminen lääkitään unta tarvitsemattomaksi.
Sit stressin hoitoon tietty kaadetaan alkoholia, joka matkii neljää eri päihderyhmää eetteristä valiumin kautta kokaiiniin ja morfiiniin. Tästä tietenkin seuraa kauhiat olot serotoniinivajeen takia, jonka käyttö aiheuttaa, mutta eipä hätää, pameja krapulaan, niin taas kone käy. Jotenkin.
Kuitenkin edellisillä pärjää vaan johonkin asti, ja sitten tietenkin kaadetaan masennuslääkkeet mukaan ja loppuviimein crash boom bang, ollaan sekä burnoutissa että päihdevierotuksessa.
Et kyl se niin on, että nukkuminen on turhaa ja se mikä ei tapa rampauttaa. Tai jotain sinne päin. 😉
Itseänikin huolestuttaa se, että usein hoidetaan seurauksia syiden sijasta. Käsitykseni mukaan juuri masennuslääkkeitä käytetään paljon ja niitä määrätään aika kevyin perustein.
Omalla kohdallani alkoholia ja kahvia kuluu hyvin vähän. Muutenkin on tullut viime vuosina perehdyttyä ravintoon aika paljon ja sitä kautta terveys on parantunut huomattavasti. Avaimet ovat olleet lisäys, korvaus ja laadunparannus. Suosittelen tutustumaan Jaakko Halmetojan ajatuksiin: http://www.jaakkohalmetoja.com/fi/
Jokaisella on toki vapaa tahto tehdä elämällään mitä haluaa, mutta on hienoa kun tiedon leviämisen myötä vaihtoehtojen määrä kasvaa!
Susanna,
Hyvä huomio. Nähdäkseni hyviä tuloksia ei saada hampaat irvessä vaan löytämällä toimivia strategioita. Tällöin esimerkiksi kunnon ruoka, liikkuminen ja muu perustan ylläpitäminen pesevät piristeet mennen tullen. Mutta kuten Antti huomautti, kyse lieneekin jälkimmäisessä tapauksessa juurikin länsimaissa tyypillisestä oireen hoitamisesta. On niin kiire, ettei ehditä fiksata perustaa, jotta ei olisi niin kiire.
Onneksi maailma on muuttumassa, ja hidastaminen, downshiftaaminen, minimalismi ja muut tolkut liikkeet ovat lisäämässä suosiotaan.
Ainoa mikä meidät oikeasti onneksi pelastaa tässä maailmassa on tuottavuus. Tulosta ei tuu stressaamalla, vaikka prässityöllä toki on se etu, että se tuntuu kamalan tehokkaalta ja se voidaan helposti nähdä johtajien taholta hyvän työvoiman merkiksi, että kaikki tohottaa koko ajan helvetisti.
Tosiasiassa se rauhallisempi duuni tuottaa paremman tuloksen ja tämän tulee suurin osa firmoistakin tajuamaan mahdollisesti jo muutaman seuraavan vuosisadan aikana.