Otetaan kolme kaverusta, Pasi, Pena ja Taneli. Pyydetään jokaista kuvailemaan, mitä heille tulee mieleen sanasta ‘kissa’. Pasi muistelee kaihoisasti lapsuudenkissaansa, maatiaiskissa Misua. Sana kirvoittaa pintaan monet lämpimät muistot lapsuudesta. Penalle kissasta tulee puolestaan mieleen lähinnä Disney-elokuva Aristokatit. Hän ei ole juuri kissojen kanssa ollut tekemisissä. Taneli on puolestaan allerginen kissoille. Hänelle sanasta tulee ensimmäisenä mieleen valtava aivastuskohtaus.

Sanat eivät tarkoita kaikille samaa. Sen sijaan opimme liittämään sanoihin ja muihin käyttämiimme symboleihin valtavan määrän informaatiota elämämme varrella. Tätä lisäinformaatiota nimitetään konnotaatioiksi. Jokainen sana tuo mieleen valtavan määrän lisätietoa riippuen elämänkokemuksestasi ja siitä tilanteesta, jossa sanaa käytetään. Tästä syystä ei ole ihmeellistä, että monesti päädymme myös tilanteeseen, jossa keskustelukumppani ei vain ota ymmärtääkseen, mitä yritämme sanoa.

Kukin sana ja siihen liittyvä ajatuskimppu on kuin jäävuori.

Meille on näkyvissä vain jäävuoren huippu: käytetty symboli, esimerkiksi ‘kissa’. Pinnan alle kätkeytyy puolestaan kunkin meistä yksilöllinen henkilöhistorian myötä kehittynyt tapa käyttää sanaa. Jos elämme suurin piirtein samanlaisessa kulttuuripiirissä, voimme olla luottavaisin mielin siitä, että sanat toimivat suurin piirtein samalla tavalla. Äärikatolilainen ja ateisti, tai väriä tunnustava kommunisti ja kokoomuslainen puolestaan puhuvat ihan konkreettisesti eri kieltä – vaikka käyttävätkin samoja sanoja. Sanat eivät tarkoita kaikille samaa.