Vietimme helmikuussa hiihtoloman maatilamatkaillen. Kävimme lasten kanssa Tampereen läheltä löytyvällä Ilolan maatilalla, jossa muksut pääsivät potkukelkkailemaan ja syöttämään lampaita talvipakkasilla. Illan mittaan lapset kiipesivät kerrossängyn yläsänkyyn ja alkoivat heitellä pehmoleluja. Palautin alas heitetyt lelut kaaressa takaisin muksuille, ja tästä kehkeytyi hauska leikki. Rouva Tikkinen ja Ossu-Possu saivat kyytiä.

Muksut ottivat helposti kopin kahdella kädellä, ja keksimmekin pian nostaa nelivuotiaan esikoisemme kanssa leikin vaikeustasoa: possun saikin napata kiinni vain yhdellä kädellä. Nyt heittelystä ei kuitenkaan tullut yhtään mitään. Nelivuotiaan motoriikka ei vielä pelannut riittävän hyvin.

Lapsi alkoi jo turhautua, mutta sitten keksimme uuden näkökulman possun kiinnoton harjoitteluun. Aloin heittää esikoiselle mielikuvituspossuja. Tyttö istui kerrossängyssä silmät kiinni ja suu leveässä hymyssä – ja sai joka ikisen mielikuvituspossun kiinni muitta mutkitta ”yhdellä kädellä”. Lopulta vaihdoimme mielikuvituspossun takaisin Ossu-Possuun. Kuinka ollakaan, nyt kopit onnistuivat yhdelläkin kädellä.

Käytimme treenaamiseen mielikuvaharjoittelua.

Oikea possun heittely johti vain turhautumiseen. Kymmenet epäonnistumiset synnyttivät mielikuvan omasta kyvyttömyydestä ja harjaannuttivat sellaisia hermoratoja, joilla ei ollut mitään tekemistä onnistumisen kanssa. Kun toimintaan syntyi varmuus mielikuvaharjoittelun avulla, alkoivat onnistumisen kannalta tärkeät hermoradat vahvistua, ja käden koordinaatio parani merkittävästi.

Mielikuvaharjoittelu on erityisesti urheilijoiden salainen ase. Siitä on kuitenkin hurjasti apua myös ajattelun parissa työskentelevälle. Mutta siitä lisää keskiviikon kirjoituksessa.