Sanat eivät tarkoita kaikille samaa. Siitä huolimatta ymmärrämme yleensä toisiamme vallan mainiosti. Normaalissa keskustelussa ihmisten välillä kulkee valtava määrä informaatiota. Ruumiinkielen tutkijoiden mukaan lähes 95% ihmisten keskinäisestä kommunikaatiosta tapahtuu ilman sanoja: kasvonilmeiden, äänenpainojen ja ruumiinkielen avulla. Kun keskustelu siirtyy verkkoon, jää siis valtavan iso osa viestinnälle keskeisistä työkaluista sivuun.
Kun käytössä on vain 5% kommunikaatioarsenaalista, ei ole ihme, että ilmapiiri räjähtää herkästi.
Kun käymme verkkokeskustelua, on käytössämme vain kirjoitettu kieli. Tällöin kommunikaatio tapahtuu jouhevasti vain suurin piirtein samanmielisten kesken: emme tarvitse ruumiinkieltä muuttaaksemme viestin painotusta tai ohjataksemme sitä ihan uuteen suuntaan. Jos kirjoitan “Pasi on ihan tollo”, tulkitsee toinen ihminen tämän kirjaimellisesti. Jos sen sijaan sanon sen naamatusten virnistäen samalla ja painottaen “Pasi on ihan tol-lo”, saa keskustelukumppani muusta viestinnästä vihiä ja tajuaa, että kyseessä onkin lämminhenkinen letkaus.
Sanojen merkityssisällöt eroavat joskus merkittävästikin toisistaan. Jos kyse on kissoista ja maitotölkeistä, ei kommunikaatiossa yleensä tule vastaan ongelmia. Mutta kun puhutaan politiikasta, uskonnosta tai muuten tulenaroista aiheista, muuttuu puhtaasti kirjoitettuna käyty kielenkäyttö erittäin vaikeaksi ellei mahdottomaksi.
Kun tähän lisätään vielä verkon anonymiteetti, on vyyhti valmis. Nimettömänä on helpompi kärjistää: merkitykset erkanevat toisistaan entisestään. Sama keskustelu saattaisi johtaa hedelmällisiin tuloksiin naamatusten käytynä. Verkossa se voi johtaa puolestaan ilmiriitaan.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että verkkokeskustelu olisi jotenkin huono juttu. Päin vastoin: verkko foorumeineen, blogeineen ja Facebookeineen tarjoaa meille upean mahdollisuuden ajatusten vaihtoon. Meidän kannattaisi kuitenkin aina verkossa viestiessämme pitää mielessä, että ruudulle piirtyy vain 5% siitä, mitä keskustelukumppani tarkoittaa.
Usein on siis niin, ettei hän oikeasti tarkoita lainkaan sitä, mitä luulet. Jos päässä meinaa siis alkaa kiehahtaa, laita kone kiinni, kilauta kaverille ja kutsu hänet kahville. Yhdeksän kertaa kymmenestä kyseessä on silkka väärinkäsitys.
Ajattelun ammattilainen 
Musta kyse on muustakin. Jengi usein omaa mielipiteitä, jotka on yhteensovittamattomia. Livenä kuitenkin jengi tekee sen, että ne lukee toisen ruumiinkielestä, että mlllon pitää ruveta sovittelemaan/perääntymään asiassa. Eli tavallaan se sovinto haetaan asian kustannuksella. Ja toisaalta jengi vastaavasti vaihtaa puheenaihetta joko suoraan tai huumorin kautta, kun ne näkee, että miinakenttä on edessä.
The bottom line is, että jengi mielummin perääntyy kannastaan ku aiheuttaa konfliktin.
Jätän lukijan arvioitavaksi, että onko tämä hyvä vai huono asia. Ehkä se on kontekstiriippuvaista.
Kyllä mainitsemasi asiat silti ihan totta on, mutta musta puolitotuus. Ihmisiä kiinnostaa totuus huomattavasti vähemmän kuin laiha sopu. Ja oon sitä mieltä, että tää on lajityypillistä, tulee sieltä pienten ryhmien savannilta.
Nuo pitävät varmasti paikkansa kummatkin, mutta sillä varauksella, että verkkokeskustelu todella käydään kahden erimielisen välillä: eli yleisönä on se toinen tyyppi.
Näinhän ei kuitenkaan yleensä ole. Verkkokeskusteluissa se yleisö, johon puheenvuoroilla yritetään vaikuttaa, on usein ensisijaisesti kaikki ne muut, jotka sitä keskustelua seuraavat, ja vasta toissijaisesti se keskustelukumppani. Tästä syystä keskustelusta tulee usein ”keskustelua” – irtopisteiden kalastelua, nöyryyttämistä, urpoilua. Keskustelun päämääräksi siis usein valikoituu yritys estää keskustelukumppanin mielipiteiden vaikutus siihen laajempaan yleisöön, hyvien ajatusten muodostamisen sijaan.
Verkkokeskustelu ei yleensä ole aitoa, laadukasta kahdenkeskeistä dialogia parhaan älynsä valossa toimivien yksilöiden välillä, vaan liian usein paneelikeskustelu Ajankohtaisen Kakkosen malliin. Ei siis mikään ihme, miksi ja kun niistä tulee sellaista kuraa.
Seuraan itse monenlaisia keskustelupalstoja, aiheet vaihtelevat retkeilystä tietokoneisiin, peleihin, piirtämiseen jne. Kaikkialla on havaittavissa samanlaista toimintaa. En tiedä mistä moinen on syntynyt, mutta monella palstalla käyttäjät suosivat ns. Trollausta (trolling) tai baittausta (bating). Näiden tarkoituksena ei ole edes aiheuttaa rakentavaa keskustelua, vaan lähinnä aiheuttaa ”melua tyhjästä” tai eripuraa käyttäjien kesken.
Trollauksena voidaan pitää yritystä saada keskustelu menemään kokonaan alkuperäisen aiheen ulkopuolelle (offtopic) tai muuten vain tökkimällä muiden kommentteja. Väittää vastaan ja etsiä keinoja kumota toisen mielipiteitä turhaan. Baittauksessa käyttäjä aloittaa uuden viestiketjun
Hups, viesti katkesi.
Baittauksessa käyttäjä aloittaa uuden viestiketjun täysin absurdilla väitöksellä, valheellisilla tiedoilla ja odottaa kuka tarttuu syöttiin. Ja tämän tarkoituksena tietenkin saada muut käyttäjät huutamaan kovaan ääneen, miksi viestiketjun aloittaja on täysin väärässä. Ja tämähän ei viestin kirjoittajaa kiinnosta, hän vain on tyytyväinen kun sai muut käyttäjät hiiltymään.
Ja tämä kaikki on sitä ”melua tyhjästä”, viestintää mikä ei johda mihinkään. Kaikki vain koska anonyyminä voi rallatella mitä haluaa.
On totta, että me ihmiset ymmärrämme sanojen merkityksen hieman eri tavalla. Sekin on totta, että kehonkielen eli sanattoman viestinnän puuttuminen kirjoitetusta tekstistä aiheuttaa myös väärinymmärryksiä.
Se ei kuitenkaan ole totta, että ihmisten välisestä kommunikaatiosta vain 5 % perustuisi sanoihin.
Tämä luku lienee pyöristys Albert Mehrabianin 1960-luvulla johtaman tutkimuksen tuloksista, joiden mukaan siis viestin tulkinta perustuisi pääosin kehonkieleen (55 %) ja äänensävyyn (38 %), ja sanojen osuus olisi vain 7 %. Tämä laajalle levinnyt teoria on nykyään melko kyseenalainen. Mehrabian itsekin on valitellut, että tuloksia on tulkittu väärin. Lisää tietoa tästä löytää kirjoittamalla Googleen hakusanat ”The Mehrabian Myth”.
Meidän on siis edelleenkin vastattava sanoistamme.
Heli,
Kiitos tärkeästä korjauksesta. Näissä prosenttilukuihin perustuvissa argumenteissa kannattaa olla muutenkin tarkkana, sillä eiväthän asiat yleensä ole näin yksinkertaisia. Mielestäni olennaisin juttu tässä on kuitenkin se, että valtavan paljon viestintää tapahtuu myös kielellisen informaation ulkopuolella – ja se, onko kyseessä tasan 5% tai vaikkapa 15% on sivuseikka siihen nähden, että usein ihmiset ajattelevat yhä, että viestistä 90% kulkee sanoissa.
”Meidän kannattaisi kuitenkin aina verkossa viestiessämme pitää mielessä, että ruudulle piirtyy vain 5% siitä, mitä keskustelukumppani tarkoittaa.
Usein on siis niin, ettei hän oikeasti tarkoita lainkaan sitä, mitä luulet. Jos päässä meinaa siis alkaa kiehahtaa, laita kone kiinni, kilauta kaverille ja kutsu hänet kahville. Yhdeksän kertaa kymmenestä kyseessä on silkka väärinkäsitys.”
Kiitos Lauri, kirjotuksesi on oikea kulttuuriteko!
(Vaikka 5 % on aika alakanttiin heitetty kärjistys. But point taken.)
Kiitos mahtavasta blogistasi, tätä on ilo lukea! Blogisi antaa mielenkiintoista mietittävää ja keskusteltavaa.
Musta ”jokaisen” pitää fleimaa, trollaa, baittaa – tehdä kaikki mahdolliset asiat – ja huomata mitkä niistä ei toimi, jos koettaa saavuttaa jotain lopputulosta.
Mä oon aika kuumaverinen ja oon osallistunu aika moneen todella tiukkaan vääntöön netissä, joista osa on menny aivan hiekkalaatikolle saakka.
Siitä oppii sen, että jos toinen on jääräpää, niin sitä päätä ei mitkään argumentit tai retoriset keinot ainakaan sillä kertaa muuta.
Toisaalta tossa on ”face saving” – tilanne, jossa toinen osapuoli ei committoiduttuaan kantaansa enää voi muuttaa sitä ja säilyttää kasvojaan. Sen takia sitä ei kannattais pushaa sinne saakka, että toinen ei enää voi perääntyä.
Live n learn, adapt and improve.
Peace. (Muttei liian… 😉 )
Vois ajatella niinkin että kasvotusten puolustaa omaa mielipidettään tiukemmin , kun netissä taas herkemmin ajattelee että antaa olla.
Kiitos kaikille loistavista kommenteista! Toki verkkokeskusteluissa vaikuttaa myös moni muu tekijä. Itse olen viime aikoina miettinyt vielä mainittujen lisäksi sitä, että verkkokeskustelussa menee sekaisin kaksi hyvin erilaista viestinnän lajia: puhe ja kirjoittaminen. Kirjoittajalle verkkokeskustelu on lähempänä puhumista: tekstit singahtavat ruudulle hyvin spontaanisti ja nopeasti, usein harkitsematta. Kasvotusten keskustellessa näitä spontaaneja purkauksia on helppo myös suunnata uudelleen.
Lukija kuitenkin tulkitsee tekstiä usein kuten mitä tahansa kirjoitettua sanaa: sen katsotaan edustavan kirjoittajan lopullista kantaa. Usein kirjoitettua sanaa pidetään myös totuudenmukaisena. Eräs amerikkalaisprofessori lohkaisi aikanaan, että kaikki, mitä lehteen on kirjoitettu on totta – paitsi jos on itse kirjoituksen kohteena, jolloin asia ei pidä alkuunkaan paikkaansa.
Osuin ekaa kertaa tällaiseen blogiin, kun huvikseni googlasin hakusanoilla ’hyvien ajatusten keskustelu’, tarkoituksenani löytää keskustelupalsta, jossa puhuttaisiin lämpöiseen sävyyn mukavista asioista. Sellaisiahan ei täällä Suomen maassa kosolti ole.
Olen samaa mieltä, että verkkokeskustelujen ’tulehtumisessa’ on osin kyse siitä, että keskusteluista uupuu sanaton viestintä, mutta mielestäni ongelma, jollaisena tiuhaan ilmenevää vihamielisyyttä verkkokeskustuissa pidän, on osin kyse myös kulttuuriseikoista. Suomalaisille vaan tuntuu olevan valitettavan tyypillistä toisten mollaaminen ja lyttääminen. Lähimmäisen lämpö ei heru tuntemattomille – tuttujen kesken tilanne on toinen, mutta verkossa harva on tuttu elävästä elämästä.
Jos netissä esittää esim. jollain keskustelupalstalla ihan yksinkertaisesti kysymyksen asiasta, josta ei tiedä, saa melkein heti kuulla olevansa joku v*n idiootti. En käsitä. Määritelmällisesti ajatellen, idiootti ei kait ole niitä tiedonhaluisimpia.
Käyn satunnaisesti myös ulkomaisilla, englanninkielisillä palstoilla ja on todettava, että niillä en ole saanut koskaan osakseni vihamielisyyttä, vaan asiallisia kommentteja ja vastauksia kysymyksiini.Tosin en itsekään herjaa koskaan ketään nettikeskusteluissa, mutta suomenkielisillä palstoilla voi totaalisen sympaattiseen sävyyn keskustelua yrittäväkin saada lokaa niskaansa. En käsitä.