Minä en ole kovin poliittinen eläin. Siitä huolimatta tuumin pitkään, pitäisikö minun kantaa korteni kekoon kirjoittamalla tästä vaalihuumasta. Vaikka olen ollut näistä vaaleista innoissani, on ongelmana ollut se, että kumpikin ehdokkaista on mielestäni kelpo presidenttikandidaatti. Siksi en ole halunnut päätyä osoittelemaan ketään sormella ottamalla kantaa.
Kuten maanantaina kirjoitin, tällaiset kannat (myös omani) on usein tanakasti paalutettu. Siksi argumentointi kuihtuukin usein tyhjänpäiväiseksi juupas-eipäs -nokkapokaksi. Maanantaina tajusin kuitenkin mielestäni tärkeän jutun. Näissä vaaleissa äänestetään nimittäin joko jonkin puolesta tai jotain vastaan. Pelkkä vastustaminen on kuitenkin mielestäni aika tyhmää.
Jos määrittelet itsesi sen kautta, mitä vastustat, et koskaan tule itseksesi.
Pelkkä vastustaminen ei rakenna yhtään mitään. Vasta siinä vaiheessa kun seisot jonkin asian puolesta, on asioita mahdollista viedä eteen päin. On myös tärkeää huomioida, että jonkin puolesta oleminen ei tarkoita sitä, että on toista vastaan. Eli presidentinvaaleissakin voi äänestää ehdokastaan vastustamalla toista: siksi, ettei halua että toinen tulee valituksi. Tai sitten voi äänestää ehdokastaan kannattamalla, ottamatta kantaa kilpailevan kandidaatin pätevyyteen. Tässä kolmannen poissuljetun laki ei siis päde.
Minä äänestin yhteisöllisen Suomen puolesta. Se tarkoittaa sitä, että äänestin sen puolesta, että ainaisten vastakkainasetteluiden sijaan ottaisimme vierasta kädestä ja miettisimme, mitä voimme yhdessä tuumin saada aikaan – niin perussuomalaiset kuin vihreät, niin vasemmistolaiset kuin kokoomuslaisetkin.
Äänestin rohkean Suomen puolesta. Olimme edelläkävijöiden joukossa, kun uskalsimme valita naispresidentin. Uskallammeko nyt olla uranuurtaja ja valita ensimmäisenä valtiona koko planeetalla keulahahmoksi miehen kanssa elävän miehen?
Äänestin innostuneen Suomen puolesta. Sellaisen Suomen, joka pysäyttää Rautatieaseman laulamalla Finlandiaa, kerää suomalaiset eturivin taiteilijat sytyttämään jäähallillisen kansakuntaa ja kokoaa sosiaalisessa mediassa ennen näkemättömän yhteisen poliittisen rintaman.
Ja lopuksi, äänestin ennakkoluulottoman Suomen puolesta. Minun ääneni meni sen puolesta, että vaikka kaikki muut ympärillä päivittelisivät sitä, miten kamalia juntteja kilpailevan puolueen kannattajat ovat, osaisimme ostaa junalipun sahalle ja käydä paiskaamassa kättä erilaisen ihmisen kanssa.
Äänestin sellaisen Suomen puolesta, jossa erilaisuus ei pelota, vaan sitä yritetään ymmärtää. Sellaisen Suomen, jossa jokainen katsoo omaan tulevaisuuteensa ja seisoo rohkeasti oman asiansa puolesta – olematta toista vastaan.
Ajattelun ammattilainen 
Itse lunastin äänestämällä valitusoikeuden, jonka jätän käyttämättä 😉
Koen, että minun keinoni vaikuttaa on jokin muu kuin politiikka. ”Jos et äänestä, et voi valittaa.” Halusin siis äänestää, jotta voin sanoa sen tehneeni, jos joku tulkitsee kriittisen ajatteluni valittamiseksi.
Lähes aina äänestän kuitenkin puolesta, koska pyrin suhtautumaan asioihin positiivisuuden kautta.
Kirjoituksellasi on hyvä alku, mutta huononee loppua kohden.
Presidenttiasiassa tehdään täysin turhaa kaksinjakoa suvaitsevaisuuden ja suvaitsemattomuuden puolesta. Jos molemmat tämän tason ihmiset eivät ole yhtä suvaitsevaisia niin jo on kumma.
Mainiota tekstiä jälleen kerran!
Mutta kommenttiisi: ”Jos määrittelet itsesi sen kautta, mitä vastustat, et koskaan tule itseksesi.” minun on pakko puuttua.
Mielestäni nimenomaa juuri näin on helppo löytää itsensä ja kannustaisinkin ihmisiä ensimmäiseksi miettimään mitä he vastustavat tai pikemminkin mitä he eivät ole. Näin on helppo päästä jäljille keitä olemme.
”Vastustan sotaa, asevoimia sekä sotateollisuutta, olen aseistakieltäytyjä” kertoo osaltaan henkilön henkilökohtaisista arvoista.
On helppo unohtaa ja olla näkemättä mitä on koska sitä on koko ajan, joten vastustaminen auttaa peilaamaan omaa todellista itseään.
Vastustan sitä tätä ja tuota, joten tuen näitä noita ja nuita 🙂
WM,
Loistokommentti! Lauseesta jäi puuttumaan kriittinen sana ’vain’. Olet täysin oikeassa siinä, että omaan arvomaailmaan pääsee usein aluksi käsiksi miettimällä, mitä vastustaa. Mutta jos arvomaailma määritellään vain negaatioiden kautta, ei oma identiteetti pääse nähdäkseni syntymään: tällöin oma elämä määrittyy vain niiden tahojen kautta, joita vastustetaan.
Tuosta ihmissuhdeasiasta päätellen äänestit ilmeisesti vihreiden ehdokasta. Kaikki muut mainitsemasi kauniit asiat kun ovat tietenkin molempien ehdokkaiden asialistalla. Niin aina.
Joo, se on ihan selvä, että pressanvaaleissa on aika lailla turha kuunnella – etenkään toisella kierroksella – mitä ne puhuvat päät suustaan päästää.
Pätee kyllä muihinkin vaaleihin. Politiikassa (erityisesti) pätee, että katso tekoja, älä puheita.
Se on valtava tragedia, että jengi ei ota historiasta selvää. Koska, jos ymmärtää mistä on kysymys, äänestämisestä tulee sekä tärkeää että helppoa.
Big Ideas That Changed The World : Democracy => http://www.youtube.com/watch?v=poO5BgU2PZo
Heitänpä omankin korteni kekoon. Toinen ehdokkaisa keräsi reilun miljoona euroa rahaa vaaleihin. Toinen ehdokas keräsi reilu 8000 lahjoittajaa. Kulttuuriväki on muutamia poikkeuksia lukuunottamatta hypänneet toisen ehdokkaan taakse. Vaalikonevastausten perusteluissa toinen ehdokas on panostanut.
Tällaiset pienet jutut, puhtaan asiaosaamisen lisäksi, ratkaisivat minun ääneni. Mielestäni se kertoo hyvinkin paljon henkilöstä, miten hän saa innostettua muita mukaan, ja vieläpä hyvin positiivisellä tavalla.
Tuli vaaleissa käymään miten tahansa, ei nämä mönkään ole menneet. Suomen kansa on selkeästi viestittäneet, jos ei nyt ulkomaille, niin ainakin itselleen, että kyllä täällä ollaan avarakatseisia, edistysmielisiä ja ennen rohkeita.
Lauri,
Kiitos kommentistasi! Olen samaa mieltä: kävi miten kävi, suomalaiset ovat osoittaneet jo sillä, että näin pitkällä ollaan olevansa ennakkoluulottomia ja rohkeita.
Ja olen samaa mieltä myös siitä, etteivät vaalit ole tosiaankaan menneet mönkään. Luulen, että kummasta ehdokkaasta tahansa tulee loistava presidentti. Sehän tämän jutun ydinpointti oikeastaan olikin: äänen voi antaa yhdelle ehdokkaalle hänen edustamiensa arvojen vuoksi ilman, että sen tarvitsee olla kannanotto toista ehdokasta vastaan.