Äänestätkö jonkin puolesta – vai jotakin vastaan?

Minä en ole kovin poliittinen eläin. Siitä huolimatta tuumin pitkään, pitäisikö minun kantaa korteni kekoon kirjoittamalla tästä vaalihuumasta. Vaikka olen ollut näistä vaaleista innoissani, on ongelmana ollut se, että kumpikin ehdokkaista on mielestäni kelpo presidenttikandidaatti. Siksi en ole halunnut päätyä osoittelemaan ketään sormella ottamalla kantaa.

Kuten maanantaina kirjoitin, tällaiset kannat (myös omani) on usein tanakasti paalutettu. Siksi argumentointi kuihtuukin usein tyhjänpäiväiseksi juupas-eipäs -nokkapokaksi. Maanantaina tajusin kuitenkin mielestäni tärkeän jutun. Näissä vaaleissa äänestetään nimittäin joko jonkin puolesta tai jotain vastaan. Pelkkä vastustaminen on kuitenkin mielestäni aika tyhmää.

Jos määrittelet itsesi sen kautta, mitä vastustat, et koskaan tule itseksesi.

Pelkkä vastustaminen ei rakenna yhtään mitään. Vasta siinä vaiheessa kun seisot jonkin asian puolesta, on asioita mahdollista viedä eteen päin. On myös tärkeää huomioida, että jonkin puolesta oleminen ei tarkoita sitä, että on toista vastaan. Eli presidentinvaaleissakin voi äänestää ehdokastaan vastustamalla toista: siksi, ettei halua että toinen tulee valituksi. Tai sitten voi äänestää ehdokastaan kannattamalla, ottamatta kantaa kilpailevan kandidaatin pätevyyteen. Tässä kolmannen poissuljetun laki ei siis päde.

Minä äänestin yhteisöllisen Suomen puolesta. Se tarkoittaa sitä, että äänestin sen puolesta, että ainaisten vastakkainasetteluiden sijaan ottaisimme vierasta kädestä ja miettisimme, mitä voimme yhdessä tuumin saada aikaan – niin perussuomalaiset kuin vihreät, niin vasemmistolaiset kuin kokoomuslaisetkin.

Äänestin rohkean Suomen puolesta. Olimme edelläkävijöiden joukossa, kun uskalsimme valita naispresidentin. Uskallammeko nyt olla uranuurtaja ja valita ensimmäisenä valtiona koko planeetalla keulahahmoksi miehen kanssa elävän miehen?

Äänestin innostuneen Suomen puolesta. Sellaisen Suomen, joka pysäyttää Rautatieaseman laulamalla Finlandiaa, kerää suomalaiset eturivin taiteilijat sytyttämään jäähallillisen kansakuntaa ja kokoaa sosiaalisessa mediassa ennen näkemättömän yhteisen poliittisen rintaman.

Ja lopuksi, äänestin ennakkoluulottoman Suomen puolesta. Minun ääneni meni sen puolesta, että vaikka kaikki muut ympärillä päivittelisivät sitä, miten kamalia juntteja kilpailevan puolueen kannattajat ovat, osaisimme ostaa junalipun sahalle ja käydä paiskaamassa kättä erilaisen ihmisen kanssa.

Äänestin sellaisen Suomen puolesta, jossa erilaisuus ei pelota, vaan sitä yritetään ymmärtää. Sellaisen Suomen, jossa jokainen katsoo omaan tulevaisuuteensa ja seisoo rohkeasti oman asiansa puolesta – olematta toista vastaan.

Minä olen tätä mieltä, ja sillä sipuli!

Runsas viikko sitten kävin ystäväni kanssa mielenkiintoisen keskustelun. Minähän olen tällainen tärähtänyt Apple-fani, ja innostuin taas kerran hehkuttamaan sitä, miten näpsäkästi Applen härpäkkeet mielestäni toimivat. Ystäväni totesi, ettei hänellä ole periaatteessa mitään Applea vastaan, mutta että hän ei voisi kuvitella käyttävänsä Applen tuotteita siksi, että firma toimii idässä niin epäeettisesti. Siksi hänen valintansa on Samsung.

Selvittelin asiaa. Kuten aiemmin kirjoitin, Appleen kohdistuvat syytökset Kiinan tehtaiden epäeettisestä toiminnasta koskevat itse asiassa koko länsimaista elektroniikka-alaa – Nokiat, Sonyt ja Samsungit mukaanlukien. Itse asiassa Apple liittyi hiljattain maailman ensimmäisenä elektroniikkayrityksenä Fair Labor Association:iin, joka on itsenäinen työntekijöiden olosuhteita tarkkaileva järjestö. Toisin sanoen, koko elektroniikkateollisuuteen liittyy tällä hetkellä eettisesti kyseenalaisia piirteitä. Mutta Apple toimii kaikista elektroniikka-alan yrityksistä tällä hetkellä vastuullisimmin!

Keskustelun tuloksena ystäväni ei kuitenkaan suinkaan pyörtänyt puheitaan. Sen sijaan hän totesi, että onhan se hienoa, että Apple toimii eettisesti, mutta ei hän voisi kuvitella vaihtavansa Samsungista, koska Applen ekosysteemi on suljettu, kun Samsung taas käyttää Googlen avointa Android-käyttöjärjestelmää.

Kun olemme kerran päättäneet olevamme jotain mieltä, pidämmme siitä usein kiinni perusteluista riippumatta.

Suuri osa mielipiteistämme perustuu intuitiivisiin ja tunnelatautuneisiin ennakko-oletuksiin. Ihmisen toimintaa ohjaa kuitenkin pyrkimys johdonmukaisuuteen. Sen tähden pyrimmekin löytämään perusteita niille uskomuksille, joihin olemme sitoutuneet – etenkin silloin, jos nämä uskomukset liittyvät läheisesti siihen, miten tarkastelemme itseämme. Toisin sanoen, usein päätämme ensin, mitä mieltä olemme – ja mietimme vasta sitten miksi.

Tämä sama ilmiö toistuu tällä hetkellä yhä uudestaan myös presidentinvaaleja koskevassa keskustelussa. Suurin osa ihmisistä on päättänyt oman ehdokkaansa jo kauan sitten. Jos pyydetyt perusteet osoittautuvat kestämättömiksi, ei tuloksena ole suinkaan kannan muutos, vaan uusien perusteiden etsiminen. On helpompaa keksiä, miksi on sitä mieltä kuin on, kuin vaihtaa mielipidettä – etenkin jos mielipide liittyy omaan identiteettiin, kuten puhelimen tai presidenttikandidaatin valinnassa on kyse.

Ihminen pyrkii välttämään ajatusmaailman ristiriitoja. Tästä syystä voimakkaasti tunnelatautuneet kannat pysyvät usein muuttumattomina. On helpompaa etsiä omalle kannalle uusia perusteita kuin luopua siitä. On toki syytä huomata, että usein intuitiivisesti määräytyneet näkemyksemme ovat myös meidän kannaltamme toimivimpia; intuitiivinen ajatuskapasiteettimme kun on rationaalista ajattelua huomattavasti laajempi. Intuitiot voivat kuitenkin myös johtaa harhaan. Siksi joskus voi olla hyvä ravistella pinttyneitä näkemyksiä irralleen ja katsoa, voisiko niiden alta löytyä vielä parempia vaihtoehtoja.