Kansasin Topekassa sijaitseva Westboron baptistikirkko on tullut suomalaisille tutuksi tärähtäneen pastorinsa Fred Phelpsin uhittelusta. Phelpsin mukaan Suomi on varsinainen Sodoma ja Gomorra, jossa paholainen pääsee mekastamaan estoitta. Phelpsillä on kiivas kannattajakunta, joka jakaa hänen näkemyksensä. Phelpsin uskomuksissa ei näyttäisi kuitenkaan olevan päätä eikä häntää.
Mutta kenen käsitys asioista sitten pitää paikkansa? Katsotaanpas paria verrokkia. Otetaan aluksi vaikkapa Pasi, teologian opiskelija, joka suhtautuu uskontoon hartaudella, mutta tieteellisen viitekehyksen kautta tarkastellen. Pasi ajattelee, että vaikka Phelps onkin lähtökohtaisesti kristitty, hän kärjistää teologista kantaansa liikaa. Fysiikan opiskelija Pena on puolestaan ateisti. Hän on sitä mieltä, että kajahtanut pastori pitäisi kiikuttaa suorinta tietä pakkohoitoon.
Kuka on oikeassa?
Joka ikinen näistä hahmoista – Phelps itse ja hänen kuvitteelliset vastakappaleensa – ajattelee itse olevansa täysin oikeassa. Phelps tietää, että Suomi on viho viimeinen paheen pesä, koska täällä suhtaudutaan niin hövelisti vaikkapa homoihin ja niin edelleen. Pasi tietää, että Phelps on hihhuli, jota ei kannata ottaa tosissaan. Ja Pena tietää, että Phelps, niin kuin kaikki muutkin uskontoon hurahtaneet hörhöt, kärsii pahanlaatuisesta harhakuvitelmasta. Uskontohan on oopiumia kansalle.
Joka ikinen meistä sitoutuu apinan raivolla omiin uskomuksiinsa. Samalla toisin ajattelevien uskomukset alkavat vaikuttaa meistä älyttömiltä. Joka ikinen uskontokunta puhuu omista dogmeistaan absoluuttisina totuuksina – ja kilpailevan uskontokunnan uskomuksista hölynpölynä. Ihan samalla tavalla toimii tiede: jos sitä ei ole todistettu, sitä ei ole olemassa. Ja sitten ihmetellään, kun kivet hohtavat pimeässä.
Tosi asia on, että tiedämme loppujen lopuksi aivan tavattoman vähän. Kaikista uskomuksistamme oikeasti toimivia on todellisuudessa vain murto-osa. Vaikka monet uskomuksista tuntuvat tosilta, se johtuu siitä, että voimme aina tuoda häiriötekijän ilmaantuessa mukaan uusia olettamuksia. Kuten amerikkalaisfilosofi W.V.O. Quine totesi, mikä tahansa uskomus voidaan tehdä todeksi tuomalla mukaan riittävästi uusia reunaoletuksia.
Tieteellisellä maailmankuvalla on piirun verran uskonnollista paremmat selitysmahdollisuudet sikäli kuin puhutaan kuurakettien ampumisesta tai vaikkapa pimeässä hohtamisen selvittämisestä. Mutta tiedekään ei ole erehtymätön. Päin vastoin – myös iso osa tieteen tämänhetkisestä tietämyksestä tullaan osoittamaan ennen pitkää vääräksi. Kuten Berkeleyn yliopiston kehityspsykologian professori Alison Gopnik totesi luentosarjansa aluksi, 85% siitä mitä hän aikoo opettaa todistetaan vääräksi seuraavan 15 vuoden kuluessa.
Jos kerran niin monet toden tuntuiset uskomuksemme eivät pidä paikkaansa, mitä tässä voi oikein tehdä? Ratkaisu löytyy nähdäkseni amerikkalaiselta pragmatisti William Jamesilta. James luopui kokonaan totuuden käsitteestä sen klassisessa merkityksessä. Hänen mukaansa tosi uskomus on siis se, mikä toimii – kunnes se korvataan vielä paremmalla uskomuksella. Suuri osa uskomuksistamme ei pidä paikkaansa. Mutta niin pitkään kuin pärjäämme uskomustemme kanssa, voimme toimia ikään kuin ne pitäisivät paikkansa.
Fred Phelpsin maailmankuva voi ihan oikeasti olla toimiva näkemys Kansasin Topekassa. Pasin maailmankuva voi puolestaan antaa hänelle avaimet yhdenlaiseen hyvään elämään, Penan toiseen. Erilaiset uskomusjärjestelmät ovat siis puoliksi oikeassa: “meidän tapa” ajatella on kuin onkin usein mitä oivallisin. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että “noiden tapa” ajatella olisi väärin.
Valtavassa uskomustemme verkostoissa monet ovat taatusti sellaisia, jotka eivät pidä paikkaansa. Mutta ei se mitään: niin pitkään kun uskomuksemme toimivat edes joten kuten, pidetään niistä kiinni. Sitten kun vastaan tulee jotain, jota emme enää osaakaan selittää, voimme avata uskomusjärjestelmämme lähemmälle tarkastelulle ja nähdä asiat uudessa valossa. Kuten Sokrates teroitti, viisainhan on kuitenkin se, joka tietää, että ei tiedä.
Ajattelun ammattilainen 
Mielenkiintoista on myös se, että tutkimusten mukaan jos ihmisen uskomus todistetaan vääräksi (ja hänelle siis esitetään näyttöä siitä, että se ei voi pitää paikkansa), tämä keskimäärin vain lujittaa ihmisen uskoa mielipiteeseensä. Ihminen uskoo sen, mitä haluaa uskoa. Tämä koskee myös monia ns. ”skeptikkoja”, joiden maailmankuva ei edusta todellista skeptisyyttä, vaan sitä, että ”kielletään kaikki” ja jos todisteita löytyykin, kielletään nekin.
Hyvää kamaa, kiitos Lauri. Artikkelin päättänyt Sokrateksen ajatus pitäisi olla meidän jokaisen kodin tai työhuoneen seinää koristamassa 🙂 Tämä aihealue on minullekin niin tärkeä, että kirjoitin itsekin aiheesta vierasbloggauksen pari viikkoa sitten (sitä ei ole tosin vielä julkaistu).
Omien uskomusten purkaminen on luonnollisesti sitä vaikeampaa, mitä syvemmälle meihin ne on kirjoitettu. Mitä vanhemmiksi elämme, sitä enemmän koemme, näemme, kuulemme ja luemme. 40 ikävuoteen mennessä on jo yleensä koettu ne asiat, mitkä yhteiskunta ja oma sosiaalinen kehyksemme ovat meille tärkeiksi osoittaneet – on kouluttauduttu, työllistytty, pariuduttu ja lisäännytty. On kenties huomattu, että näillä eväillä pärjätään, joten näillä mennään. Useimpiin vastaan tuleviin tilanteisiin voi jo todeta hieman ylimielisesti ”Kaikki on nähty, kaikki on koettu – siis tällainen on maailma”.
Jotkut uskomukset ovat niin iso osa periaatteitamme ja identiteettiämme, että niiden kyseenalaistaminen saattaisi johtaa välittömään identiteettikriisiin. Jos fanaattisesti uskova alkaa epäillä jumalansa olemassaoloa, niin koko aiempi elämä saattaa näyttää hukkaan heitetyltä ja tulevaisuuskin on varmasti ison kysymysmerkin alla. Kriisit ovat oikeastaan niitä parhaimpia paikkoja omien uskomusten purkuun ja voivat antaa hetkeksi tilanteen, jossa poisoppimista voi parhaiten tapahtua.
Mielestäni tärkeintä ei olekaan kyseenalaistaa maailmaa sinänsä (vaikka objektiivistakin pahuutta ja vääryyttä on paljon), vaan ainoastaan sitä, miten itse asioista ajattelee ja mitä niistä ymmärtää, miten vähän mistään todella tietää ja vaikka saattaisi tietääkin, niin millaisten filttereiden läpi tietoaan tulkitsee. Tällainen malli ei tosin toimi kovinkaan hyvin kiireisen arjen keskellä, koska se vaatii sekä pysähtymistä että suurta herkkyyttä ja nöyryyttä. Itsensä kyseenalaistaminen on kuitenkin tärkeä taito.
”Tiedän tästä maailmasta todella vähän ja osa siitäkin vähästä on todennäköisesti ennakkoluuloihini pohtautuvaa virheellistä tulkintaa.”
– Lainaus tulevasta blogikirjoituksestani
Mutta mistä todella tiedämme, että uskomus ”toimii”? Ja onko uskomus ”toimivuudesta” totta siksi, että se puolestaan ”toimii”? Mistä tiedämme, että ”toimivuus” totuuden kriteerinä ”toimii”? Jne. Mulla on kutina, että tästä voi päätyä loputtomaan regressioon. Ja varmastihan on syy, miksi jutut toimii.
Jamesin motiivihan tälle jipolle oli pelastaa uskonto tieteeltä, joten kys. kriteeriä voisi tietyssä valossa pitää myös retorisena fasadina yhden sortin relativismille. Toimivuutta voisi testata ajatuskokeella: jos nyt kaikki kirjat poltettaisiin ja muistit pyyhkittäisiin uskonnosta ja tieteestä, kummankaltaista meillä olisi vielä 2000 vuoden päästä? Tuskin ainakaan puhuttaisiin puhuvista käärmeistä. Tai verrata sitä, kuinka monta taikauskoon perustunutta uskomusta on kumottu tieteen keinoin vs. kuinka monta tieteeseen perustunutta uskomusta on kumottu uskonnon keinoin.
Tarkoitukseni ei sinänsä ole laittaa uskontoa ja tiedettä vastakkain asioissa, joissa ne eivät ole vertailukelpoisia, vaan osoittaa, että toi ”toimivuus” ei lopulta sekään ole mikään helppo jippo.
Sanon heti että itse miellän itseni kuten kirjoituksen Pasi. Olen aina ihmetellyt, mistä voidaan tietää että Jumalaa ei olisi olemassa. Mistä voidaan tietää että ei olisi tämän fysikaalisen maailman ulkopuolella toista ”ulottuvuutta”, eli ”taivasta”, jossa asiat ovat toisin kuin täällä ja johon tämän maailman mittalaitteet ei yllä. Ja johon ihminen voi olla yhteydessä – niin, jotenkin ”sielunsa” kautta. Tätä minä olen aina ihmetellyt kuinka jotkut voivat vakavissaan väittää ettei näin voisi olla.
Mistä tiedetään, ettei Poseidon hallitse meriä? Mistä tiedetään, ettei Joulupukki ole totta? Mistä tiedetään, ettei ukkonen johdu siitä, että Ukko ja Akka puuhailee taivaankannella?
Heheh, en usko 🙂 On eroa siinä väitetäänkö jotain fysikaalisesta maailmasta mikä on tieteen todennettavissa, vai ”hengen maailmasta”. Nykymaailma on hyvin ”materialistinen” eli uskoo että materia ja fysiikka on kaikki olevainen.
Totta, että tiede ja tekniikka on edistynyt aika pitkälle, mutta jotenkin en jaksa uskoa että siinä on kaikki.
Kiinnostavia puheenvuoroja aiheesta, tuossa alla.
Tieteen vertaaminen uskoon/uskontoon on kuin vertaiset kaljua hiusten väriin. Vaikka ihminen voi ”uskoa” tieteeseen, tiede ei ole uskoa. Uskomukset uskonnoissa eivät muutu. niitä ei voi kumota. Lainaat gopnikkia huomaamatta miten huonosti se istuu jutun argumentaatio. Gopnik alleviivaa sitä, mikä erottaa uskomuksen tieteellisestä tiedosta . Tieteellinen tieto on kumottavissa oleva tällä hetkellä parhaiten perusteltu tieto. Tämä takaa sen että tieto jalostus, kehittyy ja muuttuu . Uskomus on uskomus, annettu, loogisesti kumoamaan. Usein sokea . Se voi olla yksilön kannalta pragmaattista mutta jos pyrkimys on ymmärtää muutakin kuin yksilön pragmaattisiakin kuvitelmia, jotka vielä usein ovat epäpragmaattisia toisten kannalta kuten wbc rumista hautajaisissa huutaessaan osoittaa, ei kannata tarkoituksellisesti uudelleen määritellä uskomista saatikka rinnastaa sitä tieteelliseen tietoon – etenkään jos ei puhuta yksilöstä .
Tapani,
Ensinnäkin, on aika radikaali yleistys sanoa, että uskomukset eivät muutu uskonnoissa. Tämä voi pitää hyvin paikkansa joissain dogmaattisissa ääriliikkeissä, mutta esimerkiksi kaikki valtakirkot ovat päivittäneet vuosisatojen kuluessa radikaalistikin perusdogmejaan. Jopa katolinen kirkko hyväksyy nykyään evoluutioteorian. Ajatus siitä, että kaikki uskonnot olisivat dogmeja loputtomiin paaluttavia hihhulilahkoja on olkinukke, jolla ei ole juuri todellisuuspohjaa.
Toisekseen, tässä menevät nyt sekaisin tieteen ideaali ja tieteen käytännöt. Tieteen *ideaali* on se, että se pyrkii päivittämään perususkomuksiaan. Jos olet ikinä ollut tieteellisessä konferenssissa, tietänet, ettei tämä ideaali pääse usein toteutumaan käytännössä. Tiedemiehet paaluttavat omia dogmaattisia uskomuksiaan lähes samanlaisella uskonnollisella kiihkolla kuin hurahtaneet lahkolaisetkin.
Tästä hauska esimerkki löytyy Einsteinin elämänkerrasta. Kun Einstein oli osoittanut 1905 suhteellisuusteoriapaperillaan, ettei siihen asti välttämättömänä pidettyä eetteriä tarvittu lainkaan, kaksi suhteellisuusteoriaa ennakoinutta matematiikkaneroa Poincaré ja Lorentz kiiruhtivat Einsteinia ensin kehuttuaan ilmoittamaan, etteivät he voi kuitenkaan luopua uskomuksestaan eetterin olemassaoloon. Syyksi Lorentz esimerkiksi ilmoitti sen, että hän nyt vaan sattuu pitämään vanhoja käsityksiä tyydyttävämpinä.
Tämä on aina virkistävä aihe! Ihan lyhyesti kohtaan ”Uskomukset uskonnoissa eivät muutu. niitä ei voi kumota.” — Minun nähdäkseni sekä tieteessä että uskonnossa on paljolti kyse tulkinnasta. Ihmisellä ei ole suoraa tietoa. Totuutta on se, joka yhä on ja pysyy eri tulkinnoista huolimatta, tai aukeaa näiden tulkintojen kautta. Siksi ihmisen suhde myös uskonnon uskomuksiin tosiasiallisesti voi muuttua, ja niistä voidaan tehdä uusi tulkinta. Tämä on nyt vähän fenomenologis-hermeneuttisin termein sanottua, mutta on parhaita lukemiani selitystapoja. Tässä on varmasti jotain platonista, jotain kantilaista, mutta se selittää mielestäni asiaa aivan olennaisesti.
Kyllä mä olen valmis uskomaan jumalan olemassaoloon heti kun saan siitä jotain uskottavaa dataa. Musta se on aika vähän vaadittu, että toivotaan jonkinlaista todistusaineistoa jonkin esitetyn hypoteesin tueksi.
Osaa välineistä voi käyttää kanssa ihan vaan työkaluina. Mä en oo ollenkaan varma siitä mitä mieltä olen psykoanalyysista, mutta silti Žižek on onnistunu käyttämään sitä työkaluna s.e. hän on onnistunut selittämään joitain asioita paremmin kuin muut.
Pointti siis se, että joskus meillä on todella crude malli todellisuudesta, mutta me silti saadaan sillä jonkinlaista tietoa tai analyysiä aikaan joka ainakin vaikuttaa intuitiivisesti enemmän tai vähemmän kelpuutettavalta.
Voi se hyvin mennä ihan metsäänkin, epäilen että nää MRI-hommat aivojen kanssa yhtäältä tuottaa hyviä insightteja ja toisaalta aivan vääriä tulkintoja.
Sanoisin vielä yhden asian tähän: on hyvin helppoa jäädä sellaiseen ansaan, ettei oikeen saa mitään tehtyä sen takia että on aina epävarma siitä että onko oikeastaan ymmärtänyt asian mikä pitäisi ratkaista kun pohtii liikaa, eli kyseessä siis analysis paralysis. Tätä vastaan voi toimia niin, että yhtäältä laittaa voimansa parhaan tulkintansa mukaiseen toimintaan, mutta toisaalta ei koskaan sitoudu siihen ehdoitta, eli on valmis kääntämään kelkkansa, jos todistusaineistoa ilmenee joka antaa tälle aihetta.
Johonkin on uskottava, mutta se voi olla eri asia tänään ja ensi viikolla.
Lauri,
Mielestäni Quinen ajatus teorioiden vahvasta alimääräytyneisyydestä on epäuskottava. Ymmärtääkseni väitelauseet kyllä muodostavat toisistaan riippuvan verkoston, jota vasta kokonaan voidaan koetella empiirisesti, mutta en oikein ymmärrä, miksi esimerkiksi Newtonin fysiikkaan liittyvää väitelauseiden joukkoa ei voitaisi pitää paremmin perusteltuna ja suorastaan totuudenkaltaisempana kuin aristoteelisen fysiikan väitelauseiden joukkoa. Aristoteleen väitteet on kokonaisuudessaan osoitettu virheellisiksi: Kappaleiden puotamiskiihtyvyys ei riipu niiden massasta, vaakasuoraan heitetty kappale putoaa samanaikaisesti maahan kuin samalta korkeudelta pudotettu vapaassa pudotuksessa oleva kappale, Maa ei ole litteä, eikä paikoillaan eikä maailmankaikkeuden keskus, tyhjiö voidaan kokeellisesti luoda, oletukselle kuunalisesta ja ylisestä erillisestä maailmasta ei ole mitään perusteita.
Newtonin fysiikkaa ei varmasti voida todentaa ja Aristoteleen fysiikkaa kumota yhdellä ratkaisevalla koejärjestelyllä. Mutta väitelauseiden kokonaisuutta tarkastelemalla edelliset ovat vahvennettavissa ja jälkimmäiset heikennettävissä.
Itse empirismistä kiinnostuneena sympatisoin pragmaattista käsitystäsi totuudesta toimivuutena. Mutta mielestäni viet liikaa pohjaa totuuden vastaavuusteorialta. Mikäli kiistetään se, että väitteillämme on vastaavuus todellisuuden kanssa, kiistetään myös lauseita, kuten ”On totta, että Jyväskylässä sataa lunta huhtikuun toisena päivänä vuonna 2012” tai ”Maailma on ollut olemassa kauan ennen ihmistä”. Etenkin jälkimmäistä väitettä voidaan perustella empiirisen tieteen keinoin: nykytutkimus tarjoaa mittavaa biologista, geologista ja kosmologista todistusaineistoa sen puolesta. Todellisuus on pitkälti ihmisestä riippumaton, ja omasta mielestäni tiede on tuntemistamme menetelmistämme paras tapa tutkia sitä. Tässä mielessä näkemykseni eroasi kannattamastasi tietoteoreettisesta relativismista, jonka mukaan totuus on suhteellista paikallisiin maailmankuviin jotka ovat keskenään yhteismitattomia.
Lyhyesti kommentoin vielä tähän (olen siis tuo aiempi nimetön kommentoija, pitäisiköhän nimeytyä), aiheeseen ”olen valmis uskomaan jumalan olemassaoloon heti kun saan siitä jotain uskottavaa dataa.” Minulle (tämä on siis aivan henk.koht. vakaumus, uskomus) data tai oikeammin vielä paljon suurempi uskomuksen perusta on juuri sama, jonka Lauri esitti aiemmin: ”Kuten Sokrates teroitti, viisainhan on kuitenkin se, joka tietää, että ei tiedä.” Tiedän, että en tiedä, ja tiedän, että tietoa on loputtomasti enemmän kuin voin koskaan hallita. Uskon johonkin suurempaan kuin oma tietoni tai käsityskykyni, johonkin kokonaisvaltaisempaan. Tätä voi kutsua myös jumalaksi.
Se aasinsilta tässä yleensä on se, että ensin ollaan sitä mieltä, että voi olla olemassa jotain mistä ei voida tietää ja seuraavaksi se jo oikeuttaakin ne varsin konkreettiset omat jonkin uskonnon mukaiset uskomukset todeksi. Joo, ei voida sanoa välttämättä mitään erityisen viisaista tietämättömyyksistä, mutta tilanne muuttuu aika nopeasti kun otetaan käsittelyyn jonkin uskontojärjestelmän konkreettiset väitteet jostain palavasta pensaasta. Niistä voidaan sanoa, helposti. Eli tässä on kaksi aivan eri asiaa pöydällä: voidaanko tietämättömyyksistä sanoa paljon – ehkä ei – ja toisaalta se, että voidaanko sillä oikeuttaa jokin nimenomainen uskontojärjestelmä, että me emme tiedä aivan kaikkea. Tietenkään ei. Musta tässä tapahtuu – todennäköisesti tahaton – käsitteiden sumentaminen sille tasolle ettei ne enää liity toisiinsa mitenkään ja väitetään sitten niitä samoiksi.
Kiitos mielenkiintoisesta ja tärkeästä puheenvuorosta! Kiireen keskellä vastaan epäsuorasti esillä olleisiin keskusteluaiheisiin viittaamalla muutamaan artikkeliin. Kaksi ensimmäistä löytyy Googlella ja kolmannen – joka tulee painosta kesäkuussa – saa pyytämällä minulta sähköpostitse (timo.honkela@aalto.fi).
Uskonnollista kognitiota on Suomessa tutkinut huolellisesti Ilkka Pyysiäinen. Yhteisartikkelissamme tutkimme uskonnollisten uskomusten intuitionvastaisuuden luonnetta:
Ilkka Pyysiainen, Marjaana Lindeman, and Timo Honkela. Counterintuitiveness as the hallmark of religiosity. Religion, 33(4):341–355, October 2003.
Helsingin yliopiston kollegat keräsivät tietoa filosofian opiskelijoiden filosofisista näkemyksistä ja analysoimme niitä:
Anna-Mari Rusanen, Otto Lappi, Timo Honkela, and Mikael Nederström. Conceptual coherence in philosophy education – visualizing initial conceptions of philosophy students with self-organizing maps. In Proceedings of the 30th Annual Conference of the Cognitive Science Society, pages pp. 64–70, Austin, TX, 2008. Cognitive Science Society.
(Paperia olisi hyvä laajentaa yksityiskohtaisempien johtopäätösten tekemiseksi.)
Tuore GICA-menetelmämme pureutuu kielen käytön ja käsiterakenteiden yksilöllisyyteen ja tarjoaa menetelmän, jolla yksilöllisyyttä voi tietyllä tavalla mitata:
Timo Honkela, Juha Raitio, Krista Lagus, Ilari T. Nieminen, Nina Honkela, and Mika Pantzar. Subjects on objects in contexts: Using GICA method to quantify epistemological subjectivity. In Proceedings of IJCNN 2012, International Joint Conference on Neural Networks, to appear.
”Tieteellisellä maailmankuvalla on piirun verran uskonnollista paremmat selitysmahdollisuudet sikäli kuin puhutaan kuurakettien ampumisesta tai vaikkapa pimeässä hohtamisen selvittämisestä.”
Piiruilla mitataan kulmaa, ja kulman mittaaminen olettaa, että kyseessä on aineellinen, mitattava asia. En ole kuullutkaan selitysmahdollisuuksien mittaamista, ja tämän juuri Wittgenstein kysyisi: millä kriteerillä?
Loistava virke, tuo lainattu, koska se suorastaan pakottaa kommentoimaan. Vaivoin itse onnistuin olemaan kommentoimatta sitä.
Mielenkiintoinen aihe.
Minulla ei ole ongelmaa uskoa jumaluuteen tai esim panteismin käsitykseen maailmasta, mutta nämä suur-uskontojen tarinat ei mene läpi (vaikka olin kristitty varhaisnuoruuteeni asti). Jo pelkästään se, että jos jossain on jumala ja se tarvitsee meiltä jotain ja ottaa nokkiinsa jos ei saa, ei osaa selkeämmin tuoda itseään esille muuta kuin ikivanhan kirjan kautta, jonka ihminen on kirjoittanut ja joka sisältää näin ollen paljon asiavirheitä jne. Mielestäni tämä on minulle aika ylitsepääsemätön ajatus.
Kommenteissa oli vääntöä onko uskonnot muuttuneet ja uudistaneet oppejaan. Jos vertaa tieteen-, lääketieteen- ja vaikka mekaniikan kehityskäyriin niin kyllä uskontojen mukautuminen tähän päivään on aika pahasti jäljessä.
Itse asiaan minulla on sen verran sanottavaa, että joskus uskomukset voi olla niin syvään sydänjuuriin juurtuneet, että esimerkiksi minun tapauksessani, kun erosin kirkosta, välini vanhempiini tyrehtyi saman tien enkä näin ollen ole voinut olla kunnolla yhteydessä ja vikatikki jonka jälkeen lopetin yrittämästäkään oli muiden läheisteni mukaan veto, heidän syyttely ja haukkuminen.
Eli minua ja muita kirkkoon kuulumattomia saa vihata koska emme usko kristinuskon Jumalaan, mutta meidän on oltava asian kanssa ihan ok, että he eivät usko evoluutioon (minulle alettiin kovasti luomisoppia pienempänä paasaamaan kun olin lueskellut koulukirjasta juttua evoluutiosta).
Täytyy myös olla ihan ok siitä kun Paavi kieltää kondomit. Oltava ok siitä, että Räsänen kieltää armomurhan.. Uskonnoilla on paha tapa aiheuttaa pahaa ympärilleen uskomuksilla, jotka eivät perustu mihinkään konkreettiseen ja harvoinpa oleelliseen. Mikä oli Jeesuksen kommentti kondomeihin? Ei sanaakaan. Armomurhiin? Ei sanaakaan. Homoihin? Ei sanaakaan. Itsekkäisiin länsimaalaisiin kristittyihin, jotka nänänvarttaan pitkin halveksuvat erilaisia? Tuskin kannustavaa kommenttia.
Kyllä minusta Jumalaan voi uskoa ihan filosofisesti perustelemalla näkökulmansa. Miten olisi ratkaisuna monistinen materialismi ja idealismi? Meidän nykyinen luonnontieteemme näkökulma on oikeastaan aika primitiivistä, kun se nojaa mekaniikkaan. Kvantifysiikan lainalaisuudet ovat toisenlaiset, näin ainakin väittää transmodernisti Amit Goswami http://scigod.com/index.php/sgj/article/view/28. Vaikka olen vain tällainen amatööri korpifilosofi, mielestäni osoittaa ateistilta melko kapeaa ajattelukykyä, jos hänelle pitäisi todistaa Jumalan olemassa olo empiirisanalyyttisellä tieteellä.
”Minulla on yksi periaate. Se on se, että kaikki ovat oikeassa. Jokaisella – myös minulla – on pieni pala totuutta, ja kun näitä paloja kunnioittaa ja hoivaa, sisälyttävät ne itsensä yhä tilavammaksi, intohimoisemmaksi ja armollisemmaksi syleilyksi”
. – Ken Wilber –
Päivitysilmoitus: TL;DR: Otakuista | Vahvin blogi
Minäkin rikoin välini vanhempiini ja sukuun, kun rupesin epäilemään itsestään selviä ”totuuksia” eli Jumalan olemassaoloa ja kun kaiken lisäksi erosin kirkosta. Mutta kyllähän Jumala on olemassa, hänestä on niin paljon todisteita. Jokainen tietää hänestä jotain. Siis omassa mielessään.
Mielestäni kaikki uskonnot ovat ihmisten luomia eivätkä ne ole tulleet jostain ulkoavaruudesta. Ihminen niitä kehittää ja muuttaa ja keksii välillä mielettömiäkin juttuja, kuten noitavainot, joissa ihmisen katsottiin luopuneen Jumalasta. Keskiajalla hallitsija sai valtansa Jumalalta. Sellaisia maita on vieläkin, joissa menettää henkensä, jos ei usko maan ehdottomia auktoriteettejä. Eläkoon siis ajattelun vapaus, ainakin Suomessa, jossa voimme luoda millaisen uskonnon tahansa – tai käyttää vanhoja. Uskonnoissa on paljon hyvää, mutta myös huonoa, riippuu meistä ihmisistä, miten tulkitsemme ne.
Niin, ne on näitä tulkintakysymyksiä. Tässä eräs => Jesus was a communist.