Käännä esiin elämäsi kaunis puoli

Ihmisaivojen biologinen rakenne ohjaa meitä lähtökohtaisesti negatiiviseen ajatteluun. Liskoaivo amygdala pitää huolen siitä, että jos jokin meinaa mennä pieleen, suuntaat jakamattoman huomiosi sitä kohden – ja samalla suljet silmäsi kaikelta siltä, mikä on elämässäsi oikeasti hyvin. Positiivinen ajattelu vaatiikin omaa aktiivisuutta. Onneksi siihen on olemassa monia tieteellisesti perusteltuja menetelmiä.

Asioita voi aina tarkastella monella erilaisella tavalla. Filosofikollegani Markus Neuvonen kehitteli kesän lopulla loistavan menetelmän, jonka avulla voit nopeasti jumpata elämästäsi esiin sen parhaat puolet.

Kutsuttakoon niksiä vaikkapa positiivisuuskartaksi.

Homma toimii näin. Ota A4- tai A3-paperi. Kirjoita sen keskelle esimerkiksi ”Minun elämäni”, ”Positiivisuuskartta” tai muuta vastaavaa. Kirjoittele sen jälkeen ympärille eri elämäsi ydinalueita. Työ, puoliso, lapset, vanhemmat, sukulaiset, ystävät, harrastukset ja niin edelleen. Kirjoita sitten jokaisen ydinalueen ympärille kaikki sellaiset positiiviset asiat, joita niistä tulee mieleesi. Työsi on kenties haastavaa ja siippasi maailman paras kuuntelija. Vanhemmat ovat viisautta täynnä ja harrastukset tuovat säkenöintiä elämääsi.

Menetelmän merkittävin vaikutus ei kuitenkaan liity näihin positiivisiin juttuihin orientointiin, vaan siihen, että käännät myös kurjista jutuista kauniit puolet esiin. Kenties joku kollegasi on ärsyttävä käkättäjä. Tai ehkä töissä on nyt juuri kamalan stressaavaa. Kirjoita nyt myös nämä negatiiviset puolet miellekarttaasi. Mutta ennen kuin lopetat, kirjoita kullekin negatiiviselle asialle ainakin yksi miellekartan haara, joka alkaa sanalla ”mutta”. Kollega on käkättävä, ”mutta toisaalta hänellä on usein hyviä ideoita.” Töissä on stressaavaa, ”mutta toisaalta työt tarjoavat herkullisia uusia haasteita”. Ja niin edelleen.

Lopputuloksena sinulla on kartta, jossa näet elämäsi hyvät puolet, ja käännät myös ensi silmäyksellä huonoista asioista niiden positiiviset puolet esiin. Positiivisuuskartan avulla käännät elämästäsi esiin sen kauniin puolen.

6 thoughts on “Käännä esiin elämäsi kaunis puoli

  1. Asian voi aina ajatella kahdesta eri suunnasta. Niinkuin itsekkin ajattelen tällä hetkellä muuttoa suunniteltaessa.

    Hemmetti pakko muuttaa maalta puhtaasta luonnosta ja hiljaisuudesta kaupunkiin. Hälyiseen paikkaan.

    Tai

    Muutamalla puistomaiseen kaupunginosaan saan luonnon ja palvelut yhtäaikaa, ei enään tarvitse ajaa kolmeakymmentäkahta kilometriä jäätelötuutin takia. Sata metriä kävelyä riittää.

    Eli kun katsoo eri suunnasta, niin maailma muuttuu huomattavasti. Ja usein aika positiiviseen suuntaan.

    Kari…

  2. Asioiden positiivista puolta ei tarvi mielestäni etsiä aina sieltä kolikon toiselta puolelta, se on aika kulunut ajattelutapa, vaikka toimii varmasti joillekin. Mutta huonoja piirteitä ei tarvi aina nollata hyvillä piirteillä, vaan ”huonoissakin” asioissa voi oppia näkemään kauneutta muuttamalla omaa sisäistä verbaliikkaansa. Tuo ”kälättävä työkaveri” on jo itsessään tosi negatiivinen ilmaus joka ärsyttää, vaikka tuon kyseisen piirteen vois pilkkoa ajatuksissaan helposti paljon runollisemmaksi ilmaisuksi.
    Loppujen lopuksi aika harvan asian tarvitsee olla mustavalkoista. Auringonlasku on kaunis, mutta kaunis voi olla myös mutalammikko, joka muodostuu yön laskeutuessa kapakan ulkopuolelle kadun varteen.

    ps. Kiitos Lauri, loistavasta kirjastasi. Se oli todella inspiroiva, ajatuksia herättävä teos, jolla oli suuri vaikutus! Mahtavaa, että jaksat kirjoittaa myös tätä blogia aktiivisesti.

  3. Päivitysilmoitus: Ajattelulla vauhtia uuteen vuoteen « Ajattelun ammattilainen

  4. En näe mitään syytä ohjata näin kaksijakoisesti ajatteluani. Enkä myöskään ymmärrä miksi pitäisi ajatella positiivisesti, olla iloinen tai pyrkiä onneen. Ehkä positiivinen ajattelu tähtää enemmänkin näihin kahteen asiaan?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s