Valittaminen on kautta aikain ollut suosittu kansanhuvi. Usein ongelmiin on helpointa hakea syypäätä jostakin oman elämän ulkopuolelta. Valittaminen ja toisten syyttely saavat aivojen dopamiiniradat hyrräämään, ja tulee sellainen fiilis, että on saatu jotakin aikaiseksi.

Valittaminen pääsee ihan uusiin ulottuvuuksiin, kun voidaan valittaa yhdessä. Mikään ei yhdistä ihmisiä niin kuin yhteinen vihollinen. On vaan niin ihana vihata jotain. Valittamisen ongelma on kuitenkin siinä, että vaikka siitä tulee hetkeksi hyvä olo, siitä seuraa harvoin mitään hyvää.

Valittamalla kuilu toisiin ihmisiin syvenee entisestään. Alkujaan pikku kränät syvenevät ylitsepääsemättömiksi dogmaattisiksi ristiriidoiksi. Lopulta niiden ratkaiseminen tuntuu teoreettiselta mahdottomuudelta. Vaikka valittaminen sitoo valittajat yhteen, se erottaa heidät muusta yhteisöstä.

Kaikkein pahin seuraus valittamisesta on se, että se huijaa meitä ajattelemaan, että asialle on nyt sitten tehty jotain. Kun on saanut purkaa sydäntään työpaikan kahvihuoneessa tai baaripöydässä, tuntuu siltä, että asiat ovat muuttuneet. Mutta harvoin ne oikeasti ovat.

Jos valittamisen sijaan tarttuisikin toimeen ja menisi juttelemaan hankalalle kollegalle, lähtisi oikeasti äänestämään seuraavissa kunnallisvaaleissa, puhuisi asiat vihdoin suoriksi pomon kanssa tai vaikka soittaisi ahdistuneelle ystävälle ja pyytäisi kahville, alkaisi tapahtua. Asiat nimittäin harvoin muuttuvat, jollei niille oikeasti joku tee jotain. Valittajalle tuo joku on usein kuitenkin joku muu kuin minä itse.

Valittaminen on tavattoman helppoa. Siksi kai se on niin suosittua. Mistä tahansa asiasta kun keksii pienellä pään raapimisella jotain huomauttamista ja korjattavaa. On ihan eri kertaluokan koitos keksiä uusia toimintamalleja ja ratkaisuja. Kuka tahansa pystyy sanomaan nopeasti, mikä kaikki maailmassa mättää. Mutta kuka osaa sanoa, miten monimutkaiset ongelmat oikeasti korjataan – ja näyttää vielä esimerkkiä tarttumalla toimeen?

Mutta mitä minä tässä oikeastaan valitan? Kai sitä pitää olla filosofi, jotta päästään valittamisessa tällä tavalla uusiin ulottuvuuksiin: metavalittamiseen, eli valittamisesta valittamiseen.

On valittamiselle oma paikkansakin. Joskus tekee ihan hyvää päästää höyryjä ulos.

Kunhan ei jää levy päälle.