Stockdalen paradoksi

Amiraali Jim Stockdale joutui sotavangiksi Vietnamin sodassa. Hän oli sotavankina kahdeksan vuotta ilman minkäänlaista käsitystä siitä, tulisiko hän ikinä enää näkemään perhettään. Siitä huolimatta Stockdale jaksoi uskoa mahdollisuuksiinsa – ilman, että hän olisi sortunut vaaleanpunaiseen naminami-positiivisuuteen. Stockdale selvisi lopulta hengissä kotiin. Hän totesi kokemuksistaan näin: “Ei pidä ikinä sekoittaa uskoa siihen, että lopulta selviät siihen, että kohtaat myös kaikkein brutaaleimmat tosiasiat nykytilanteessa, mitä ikinä ne ovatkaan.”

Jim Collins nimesi tämän asenteen Stockdalen paradoksiksi. Se tarkoittaa sitä, että silloin kun elämä heittää eteen vastoinkäymisiä, kohtaat ne suoraan ja rehellisesti, yhtään siloittelematta – mutta uskot silti, että loppujen lopuksi selviät vastoinkäymisistä voittajana.

5 thoughts on “Stockdalen paradoksi

  1. Itse olen järkeillyt asiaa, niin että elämää voi katsella kahdesta näkökulmasta samanaikaisesti. (1) Subjektiivisesti valinnan kautta, niin että päättää olla onnellinen kaikesta huolimatta. (2) Pyrkimällä objektiiviseen kriittisyyteen, skeptisyyteen, rationalisointiin ja ratkaisukeskeisyyteen. Toinen on oikeastaan ainoa tapa, mutta tässä tavassa voi ajatella ensimmäisen tavan, toisen tavan ns. eteen.

    Ensiksikin on aivan se ja sama, mutta toiseksi voisihan asialle jotain tehdä, kun on tylsää.

    Voi kuulostaa hieman tunteettomalta, mutta ehkä ”tunteeton” ”tuntee” voimakkaasti. Käsite on hieman hankala.

  2. Stockdale on varmaan ansainnut arvostuksensa ja hänen näkemyksiään kannattanee pohtia ja soveltaa omassa elämässään kuten itse parhaaksi näkee.

    Toimiiko tuo paradoksi myös toiseen suuntaan, ts. entäpä jos hänelle – tai kenelle tahansa – olisi sattunut ilmiömäinen, kahdeksan vuotinen, munkki?

    Onko sattuumaa olemassa?

  3. Mielenkiintoinen ajatus, joka saa jatkamaan ja jaksamaan tuli eteen mitä hyvänsä. ”Ranteet auki, kohti uusia vastoinkäymisiä…”

  4. Päivitysilmoitus: Rohkeus ja haavoittuvuus | Timo Hyväri

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s