Viimeiset viisi vuotta on kohkattu finanssikriisistä ja alati syvenevästä maailmanlaajuisesta lamasta. Syynä ovat milloin Wall Streetin bisneskettujen ahneus, milloin poliitikkojen kehnot päätökset. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että viime vuosien kuohunnalle on olemassa paljon yksinkertaisempi syy – mutta sellainen, josta ei valitettavasti voi osoittaa ketään sormella:
Kehitys
Voi tuntua hurjalta väittää kehitykseksi mullistuksia, joiden seurauksena työttömyys on lisääntynyt tai kokonaiset kansakunnat kiikkuvat konkurssin partaalla. Tosi asiassa iso osa näistä mullistuksista on kuitenkin seurannut nähdäkseni ennen kaikkea nopeista muutoksista niin teknologian kuin yhteiskunnallisenkin kehityksen alueilla.
Iso osa länsimaista teollisuutta on siirtynyt itään. Vaikka poliitikkoja voi tietysti syyttää siitä, etteivät he ole suojanneet kotimaisia työpaikkoja riittävän taitavasti, mitä vaihtoehtoja heillä on lopulta ollut? Jos amerikkalainen kilpailija valmistaa hilavitkuttimen kahdeksan kertaa halvemmalla Kiinassa, on vaikeaa puolustaa Pihtiputaalla sijaitsevaa tehdasta.
Sama teollisuusmurros on kuitenkin johtanut yhteiskunnalliseen muutokseen, jossa idän tehdasoloja tarkastellaan monin verroin aiempaa yksityiskohtaisemmin. Kiinalaistehtaat ovat länsimaisten yhteisöjen tarkassa syynissä. Väärinkäytökset uutisoidaan välittömästi ja niihin jopa joskus puututaankin. Luulen, että kiinalainen teollisuustyöntekijä on nyt paljon paremmassa asemassa nyt kuin vaikkapa kaksikymmentä vuotta sitten, kun länsimaat vähät välittivät hänen kohtelustaan.
Kiinalaistehtaat puolestaan tuottavat alati tehokkaammin teknologiaa, jonka avulla on ollut mahdollista synnyttää vaikkapa sosiaalisen median avulla diktaattoreita vallasta syösseitä kansannousuja. Tiedonvälityksen nopeutuminen ja sosiaalisen median kehittyminen ovat myös johtaneet siihen, että poliitikkojen on aiempaa vaikeampaa valehdella kansalle: lupausten rikkomisesta jää kiinni alta aikayksikön, kun edellisen vaalikauden videoitu puhe löytyykin Youtubesta.
Teknologinen kehitys mahdollistaa myös lähitulevaisuudessa radikaaleja läpimurtoja niin informaatioteknologian kuin ihmisten hyvinvoinninkin saralla. Jo nyt Applen Siri ja Googlen puheentunnistus mahdollistavat tietokoneen kanssa sujuvan juttelun. Ei mene kuin muutama vuosi, niin tietokoneille jutustelu on arkipäivää. Viiden vuoden päästä meillä on älylaseja ja 3D-printtereitä. Kymmenessä vuodessa itsestään ajavia autoja.
Informaation kulun nopeutuminen auttaa puolestaan myös kehittyviä maita koskevien ongelmien ratkaisua. On aivan mahdollista, että jo meidän elinaikanamme kehittyvien maiden keskeisimpiin ongelmiin – vesi, ruoka ja koulutus – löydetään aivan uudenlaisia ja aiemmin mielikuvituksellisilta vaikuttaneita ratkaisuja, kuten Peter Diamantidis ja Steven Kotler linjaavat teoksessaan Abundance: The Future is Better Than You Think.
Kehitys on myös johtanut siihen, että länsimaalainen ihminen voi olla usein käymättä töissä nääntymättä silti nälkään. Jos työpaikka on mennyt alta Kiina-ilmiön takia, ei se todennäköisesti tule enää takaisinkaan. Lähitulevaisuudessa on todennäköistä, että esimerkiksi asiakaspalvelualat ja jopa assistentin työt siirtyvät yhä useammin robotin hoitoon.
Pitäisikö poliitikkojen siis kieltää robotit ja suojata sihteerien työt? Vai olisiko järkevämpää alkaa jo nyt miettiä, millä tavoin omista mielenkiinnon kohteista ja omasta intohimoisesta toiminnasta voisi synnyttää jotain uutta ja arvokasta yhteiskunnalle – kenties tavalla, jota kukaan ei ole edes tullut vielä ajatelleeksi. Onnekkaimpia eivät nähdäkseni ole ne, jotka selvisivät YT-neuvotteluista ja jatkavat suuryrityksessä stressiputkessa puurtamista. Onnekkaimpia ovat ne, jotka ovat potkut saatuaan pystyneet tunnistamaan oman todellisen intohimonsa – ja laittamaan sen likoon, kuten vaikkapa ex-nokialaisten kokoon panemassa Jollassa.
Vaikka nykykehitys vie monelta vanhan työpaikan alta, mahdollistaa se kuitenkin myös sen, että yhä useammalla on mahdollisuus pysähtyä miettimään, mitä oikeasti haluaa elämällään tehdä. Elinikäinen duuni stressitasot päivittäin tappiin vetävässä tehdas- tai konttorityössä ei lisää kenenkään elämänlaatua. Mutta jos nyt rakennamme uutta yhteiskuntaa oikein, kenties tulevaisuudessa yhä useampi tekeekin työtä oman intohimonsa ja kutsumuksensa ohjaamana.
Minusta näyttää kovasti siltä, että kehitys – oli se sitten hyvää tai huonoa – kulkee eteenpäin alati kiihtyvää vauhtia. Viisi vuotta sitten kukaan ei ollut vielä Facebookissa, ja älypuhelimia pidettiin tyhjänpäiväisenä muoti-ilmiönä. Kymmenen vuotta sitten Wikipedia oli vasta aloittanut, ja televisiot olivat pienen pesukoneen kokoisia laatikoita. Viisitoista vuotta sitten Alta Vista oli johtava hakukone, ja laskut maksettiin pankissa tilisiirrolla. Tällä hetkellä olemme jonkinlaisessa kehityksen aallonpohjassa, vaikeasa ja kivuliaassa murrostilassa, josta meillä on kuitenkin mahdollista suunnata kohti aivan uudenlaista maailmaa.
En usko, että nykytilanne on taantuma, josta palataan takaisin vanhaan malliin, kunhan taloustilanne tästä vähän tokenee. Nykytilanne on ennemminkin teolliseen vallankumoukseen rinnastettava radikaali rakennemurros, jonka avulla voimme parhaassa tapauksessa synnyttää uudenlaisen, intohimoisesta toiminnasta ja teknologisesta innovaatiosta ammentavan maailman. Kaikki avaimet tähän ovat olemassa. Kyse on viime kädessä siitä, mihin me nyt laitamme toivomme kiinni. Nyt tarvitaan nähdäkseni tappiomielialan sijaan ennen kaikkea luovaa ja ketterää ajattelua – ja uskoa ihmiseen.
Luulen kuitenkin, että menimme tästä mihin menimme, vanhaan ei ole enää paluuta. Mihin ikinä aallonpohjasta noustaankaan, sieltä ylös päästyämme maailma näyttää varmasti aika erilaiselta kuin ennen. Niin kuin Dorothy sanoi Ozin ihmemaahan päädyttyään: ”Emme ole enää Kansasissa, Toto hyvä.”
Ajattelun ammattilainen 
Aamen! Todella osuva kirjoitus. Kunhan vain ilmastonmuutos tai muu vastaava jättimäinen ongelma ei fukkaa koko pallon elinoloja.
//sami
Luojan kiitos. Olet aivan oikeassa 🙂
Väkisinkin tuli mieleen tämä kirjoitus neo-environmentalisteista:
http://www.paulkingsnorth.net/journalism/here-come-the-neo-greens/
”Neo-environmentalism is a progressive, business-friendly, post-modern take on the environmental dilemma. It dismisses traditional green thinking, with its emphasis on limits and transforming societal values, as naive. New technologies, global capitalism and Western-style development are not the problem but the solution. The future lies in enthusiastically embracing biotechnology, synthetic biology, nuclear power, nanotechnology, geo-engineering and anything else new and complex that annoys Greenpeace.”
”The neo-environmentalists are growing in numbers at present not because their ideas are new, but because they offer a business-friendly worldview which, unlike the tiresome old green message, is designed to make people feel comfortable about their plane flights and their i-pads. Science and business will provide. Nature will adapt. Optimism is permitted again. Indeed, it is almost mandatory.”
Kiitos Lauri Samoilla Ajatuksilla liikutaan, Kehitellään uutta tegologiaa ja etsitään osaajia ja uusia ajatuksia jotka auttavat yhteiskuntaa totuttautumaan uuteen ajatusmalliin ja siihen, että kohtahan meillä on lentävät autot ja energia tuotetaan vihdoinkin symbioosissa planeetan kanssa.
Hyvä kirjoitus tulevaisuudesta, mutta moni ei näe tulevaisuutta noin laajasti kuin sinä näet.Ne yt-neuvottelut työpaikan lähdettä alta ovat monelle se viimeinen naula arkkuun.On aikaa ja aika pitäisi täyttää jollain.Kaverien ja tuttavien kanssa kirotaan paskaa maailmaa.Avataan pullo ja kirotaan maahanmuuttajia, jotka tulevat ja vievät työt.Eivät nämä ihmiset näe noin laajaa kuvaa.
Tästä kehityksestä aiheutuu pahaa oloa, joka valitettavasti purkautuu tavalla tai toisella yhteiskuntamme muihin jäseniin.Kreikassa äärioikeisto tekee tulemistaan ja valitettavasti alkaa tuntua, että historia saattaa toistaa itseään.Ei ehkä ihan lähivuosina, mutta niin paljon toimettomia ihmisiä etelä-euroopassa on, että turhautuminen ja vitutus toimetonta elämää kohtaa kasvaa päivä päivältä.Kun joku karismaattinen johtaja ottaa yleisönsä haltuun, niin kuka tietää mitä tulemme näkemään.Väkivaltainen ratkaisu ei ole toivottava, mutta onhan euroopassa osattu ennenkin ratkaista ongelmia yhteenotoilla.Automaatio nähdään mörkönä ja ihmisten muutosvastarinta tulee olemaan suurta.Kulutus vähenee kun ihmisillä ei ole rahaa mitä kuluttaa, joka johtaa entisestään työpaikkojen vähenemiseen.Olisiko kansalaispalkka otettava euroopanlaisena ratkaisuna käyttöön? Vaikea sanoa.Toivottavasti jollain on hyviä ideoita asioiden ratkaisuun.
Minkä takia niiden potkujen pitäisi olla viimeinen naula arkkuun? Mistä ne aikaisemmat naulut sinne on ilmestynyt? Eikö voisi heti tänään herätä ajattelemaan mitä haluaa elämällään tehdä ja estää jo ensimmäisestä naulasta alkaen niiden iskeminen arkkuun? Valitettavasti turhan moni taitaa vaan käydä töissään silmät kiinni ja yt-neuvottelut tupsahtaa puskista. Toiset tekee juurikin intohimostaan ammatin ja saavat tehdä sitä mistä tykkäävät, kun taas toiset ovat jämähtäneet siihen samaan vanhaan työhon eikä se oman työn tuottavuuskaan ole kovin kummoinen onnettomana. Tästä johtuu, että kaikkialla on töissä ”zombeja”, jotka ovat ahdistuneita tilanteeseensa. Nämä ”zombit” eivät ymmärrä, että kaikki on oikeasti omissa käsissä.
Jollan yksi perustajista, Jussi Hurmiola, sanoi hyvin Kiinan valloitustavotteista: ”Tämä pitää tehdä isosti! Ei täällä muuten pärjää.”. Mitäpä, jos näin pitäisi tapahtua myös yhteiskunnassakin ja tarvitaan jotain suurta ravistelemaan ihmiset hereille ja havahtumaan nykytilanteeseen sekä tekemään radiakaaleja muutoksia sen pienen hienosäädön sijasta.
Iso ongelma on mielestäni siinä, että ainakin oman kokemukseni mukaan harva aikuinen ottaa oikeasti vastuuta elämästään. Ja tarkoitan tällä sitä, että suurin osa menee eteenpäin autopilotilla, antaa asioiden tapahtua eikä ikinä pysähdy kyseenalaistamaan, että voisiko asioita tehdä eri tavalla.
Kuinka moni oikeasti kohtaa sen todellisuuden ja sitä kautta vastuun, että oli oma tilanne mikä hyvänsä niin omat päätökset ovat johtaneet siihen tilanteeseen, ja että on omista päätöksistä kiinni miten siitä tilanteesta päästään pois.
Niin kauan kuin täydellistä vastuuta omista päätöksistä ja niiden seuraamuksista ei oteta, ollaan jämähdetty kehityksessä jonnekin lapsen ja aikuisen välimaastoon. Tämä voi kuulostaa aika kylmältä näkökulmalta, mutta jos tutkii enemmän alkuperäiskansoja ja evoluutiopsykologiaa (eli myös sitä miten meidän kaikkien pääkopat ovat kehittyneet tuhansien vuosien aikana), niin sieltä löytyy todella dramaattinen siirtymävaihe lapsuudesta aikuisuuteen. Ja tässä siirtymävaiheessa vastuun ottaminen on yksi kynnyskysymys.
Loistava näkökulma nykytilanteeseen. Kyseessähän ei todellakaan ole taantuma vaan teknologian muutoksen ja Euroopassa sekä Japanissa väestön ikääntymisen aiheuttama murros. Pitäisi vain saada poliitikotkin ymmärtämään tämä. Nyt ei pidä hakea poliittisia ratkaisuja, miten päästään palaamaan vanhaan, vaan aivan uudenlaisia lähestymiskulmia.
Näitä tarjoaa sekä uusi teknologia että esim. Alf Rehnin ja Risto E.J. Penttilän uudessa kirjassaan hahmottelema vanhuustalous. Nykyiset ja tulevat eläkeläiset ovat suunnaton voimavara uudelle taloudelle. Sairaala- ja hoitopalveluja tarvitsee vain pieni osa eläkeläisistä, mutta muut vanhukset hoitavat lastenlapsia, siirtävät hiljaista tietoa, matkailevat ja hankkivat uusia laitteita ja erilaisia palveluja. Nyt pitäisi vain luoda paljon enemmän uudenlaisia palveluja ikääntyvälle väestölle. Näin saataisiin myös eläkerahat uudelleen kansantalouden kiertoon.
Hieno artikkeli. Mutta: we are still in Portugal, Lauri. On vaikea elää ilman rahaa.
Morjens Merja!
Muistatko vielä? Oonkin yrittänyt hakea yhteystietojasi netistä. Ottaisitko yhteyttä. Terv. Pekka Havula e-mail: pekka.havula@pp.inet.fi
Rahaa tietysti tarvitaan, mutta hieno kannanotto henkiseltä kantilta. Ihminen itse kehittää teknologiaa ym. pysytäänkö me ”henkisesti” mukana kehityksessä. Omia lapsia katsellessa ja siinä vaiheessa, kun he alkavat opettaa esim. tietotekniikassa jotakin, on pakko miettiä, että munako opettaa kanaa. Isovanhempani elivät 94-vuotiaiksi olivat syntyneet v. 1915. Heidän elämänkokemuksensa oli aika pitkä. Nyt ymmärtää, kun he päivittelivät tätä maailman menoa, kuinka paljon kehitys on mennyt eteenpäin noista ajoista. He halusivat täältä pois – tietysti sairauksien mukana tuoman ahdistuksen ja kivun vuoksi, mutta heillä oli tunne etteivät ”kuulu tänne”. Ihminen ei tahdo hyväksyä tiettyjä muutoksia. Haluaisin vastauksia, onko meidän pakko hyväksyä kaikki kehitys, kuluttaminen, miksi kaiken pitää kasvaa ja tulla suureksi, kuka tietää, onko meidän on kulutettava ja kasvettava koko ajan?. Miksei saa mennä pankkiin viemään rahaa tai nostaa (Nordea), koska haluaa? Pankkiin maksetaan palvelurahaa, mitä palvelurahaa??? Puhutaan aina markkinoista, keitä on markkinoiden takana muita, kun ihmisiä? Pelkään, että ihmiset eivät ole IHMISIÄ enää, pelkäävät katsoa silmiin, empaattisuus ja inhimillisyys katoaa kaiken kasvun sivussa. Itse lopetin sihteerinä työskentelun 30-vuoden jälkeen ja opiskelen kätten taitoja. Kaikki päivittelivät, että jätit hyvän valtion viran ja jne…mutta jokaisella se oma valinta. Työpaikka on tärkeä ja työtä on tehtävä leipänsä eteen niin meille ollaan opetettu lapsesta asti. Ihminen voi kuitenkin työttömäksi jäätyäänkin ”kääntää uuden sivun”, hakea ja löytää itsestään arvaamattomia luovia ominaisuuksia, joista ei ole ollut tietoinenkaan. Meissä on valtavia voimavaroja.
Päivitysilmoitus: Nyt on aika näyttää taantumalle taivaan merkit « Ajattelun ammattilainen