Voiko taloustiede olla uskon asia?

Tehdäänpä heti kärkeen yksi asia selväksi. Moni tuntuu olevan sitä mieltä, ettei taloustieteellisiä teorioita voi kritisoida muuten kuin taloustieteellisesti. Mutta siinä vaiheessa kun taloustiede koskettaa ihan tavallisen ihmisen ihan tavallista elämää, pitäisi tieteellisten teorioiden valintaa ohjata ilman muuta viimeisin tutkimustieto siitä, minkälaisia olentoja juuri ihmiset ovat.

Onkin harmi, ettei retoriselta iskuvoimaltaan kenties voimallisin viimeaikainen taloustieteen muotiliike libertarismi huomioi tätä tutkimustietoa lainkaan. Oikeistolibertaristien tekstejä lukiessa mukaan tempautuu kyllä saman tien. Argumentaation sisäinen johdonmukaisuus on päätähuimaavaa. Libertaristien sankarit Ludwig von Misesistä Ayn Randiin ovat loistavia kirjoittajia.

Harmi vaan, ettei libertarismilla ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Tämä todellisuudentajun puute on tullut viime päivinä selvästi esille, kun olemme saaneet lukea mediasta nuorlibertaarien eriskummallisia käsityksiä sosiaalipolitiikasta. Saul Schubakin tai Aleksi Tolvasen näkemykset hämmentävät maallikkoa – mutta hämmentävät ne akateemista tutkijaakin. Kenties selkeimmin tämä käy ilmi organisaation ja johtamisen professori Alf Rehnin nuorison kanssa hiljattain käymästä hilpeästä Facebook-keskustelusta.

Libertaristien opinkappaleet von Misesistä Friedmaniin, Randista Wahlroosiin svengaavat kuin hirvi. Monissa teksteissä on myös ihan oikeasti järkeä. Esimerkiksi Nalle Wahlroosin hiljattain julkaistu demokratian kritiikki osuu paikoitellen hyvin tärkeisiin kysymyksiin: kyllä, tarvitsemme vähemmän byrokratiaa ja kukkahattutäteilyä. Mutta nykyisen järjestelmän lapsentaudeista ei seuraa, että koko hyvinvointivaltio pitäisi jyrätä maan tasalle. Myös nykyjärjestelmässä on paljon hyvää.

Koska libertaristikirjoittajat ovat yleensä tavattoman älykkäitä, on tekstien sisäinen logiikka pistämätöntä. Harmi vaan, että pelkkä looginen pätevyys ei riitä hyvään argumentaatioon. Nyt tekstien perkaaminen on vähän niin kuin lukisi Klingonin kielen käsikirjaa. Napakkaa, mutta fiktiivistä.

Niin kuin logiikan tutkimuksen merkkimiehet Wittgensteinista Gödeliin ovat osoittaneet, logiikka ei koske todellisuutta lainkaan. Sen kohteena ovat ajattelun ja pätevän päättelyn rakenteet. Logiikan ja todellisuuden kytkös syntyy vasta, kun valitaan sellaiset aksioomat – kritiikittä hyväksytyt perusolettamukset –, jotka pitävät oikeasti paikkansa.

Libertaristeilla aksioomat on kuitenkin valittu norsunluutornissa, ei todellisessa maailmassa. Randin objektivismin peruskäsitykset on ammuttu alas jo aikaa sitten havaintopsykologian tutkimuksen parissa: ennakkokäsitykset, havaintokonteksti ja aikaisemmat kokemukset muokkaavat merkittävästi kokemuksen luonnetta. Mitään randilaista objektiivista kokemusta ei ole olemassakaan. Tässä kannattaa kurkata esimerkiksi Kevin O’Reganin, Alva Noën ja Daniel Simonsin tutkimuksia.

Ludwig von Misesin praxeologiana tunnetun toiminta-ajatuksen perustana on puolestaan niin sanottu toiminta-aksiooma. von Mises muotoilee aksiooman teoksessaan Human Action näin: ”Ihmisen toiminta on tarkoitukseen suuntaavaa toimintaa. Toisin sanoen, toiminta on käytäntöön pantua ja agentiksi muuntunutta tahtoa, joka tähtää päämääriin.”

von Mises kumppaneineen menee aksioomansa kanssa kuitenkin rytisten metsään. Tässä huomaa, että teorian kehittäjä on taloustieteilijä, ei psykologi. Kun katsotaan, mitä maailman huippupsykologit nobelisti Daniel Kahnemanista John Barghiin, Amos Tverskysta Jonathan Evansiin tuumaavat ihmisen toiminnan perusteista, syntyy aivan toisenlainen kuva.

Puhtaan matematiikan ja taloustieteellisten yhtälöiden maailmassa von Misesin aksiooma voi vaikuttaa kyllä ihan uskottavalta. Mutta kun tarkastellaan mittavaa satoja, ellei tuhansia vertaisarvioituja huippututkimuspapereita käsittävää tutkimusta, jotka on tehty oikeiden ihmisten kanssa, on lopputulos toinen.

Kahneman ja Tversky osoittivat Nobel-palkituissa tutkimuksissaan, että ihminen tekee itse asiassa harvoin tietoisia ja päämääräsuuntautuneita päätöksiä. Päin vastoin, valtaosa ihmisen toiminnasta ohjautuu opittujen toiminnanprosessien ja tiedostamattomien rutiinien varassa. Pahimmillaan tämä tulee esiin, kun pintaan pääsevät alkukantaiset biologisen evoluution tuottamat vaistot. Puhtaasti sukupuolivietin tai energiavarantojen maksimoinnin varassa toimiminen johtaa vain seksiskandaaleihin ja amerikkalaiseen ruuminrakenteeseen.

Bargh ja Evans ovat puolestaan uransa aikana näyttäneet valtavan tutkimusnäytön nojassa, että ihmisen toimintaa ohjaa rationaalisen ajattelun sijaan useimmiten tiedostamaton – niin hyvässä kuin huonossakin. Kuten Yale-professori Bargh esittää, peräti 95% ihmisen toiminnasta on täysin automaattista. Tässä ollaan siis aika kaukana von Misesin ”egon merkityksellisestä vastauksesta aistiärsykkeisiin ja ympäristötekijöihin”. Ego on käytössä vain 5% ajasta. On huolestuttavaa, jos maailmantaloutta ohjaava teoretisointi huomioi vain tämän pintaraapaisun inhimillisestä ajattelusta.

Libertaristit paaluttavat usein myös ihmisen perustavanlaatuista itsekkyyttä. Tämä 1900-luvun alussa suosittu ajatus on myöskin osoitettu täysin kestämättömäksi. Esimerkiksi Berkeleyn yliopiston sosiaalipsykologian professori Dacher Keltner on tutkimuksissaan osoittanut, että ihmisen perustoiminta on sosiaalista ja altruistista: vaikka peliteoria ennustaa esimerkiksi vangin dilemmassa oman edun tavoittelua, on Keltner osoittanut tutkimuksissaan, että todellisessa maailmassa ihmiset toimivat useimmiten yhteistyöhaluisesti. Tunnetutkimuksen neurotiede kertoo puolestaan, että ihmisaivot synkronoivat tunteita tavattoman nopeasti. Ihminen pyrkii normaalisti estämään toisten ihmisten huonovointisuutta – jollei ole itse kriisitiltanteessa tai psykopaatti.

Lopuksi, libertaarien idealisoima negatiivinen vapaus – ajatus siitä, että ihmisten pitäisi antaa tehdä mitä haluavat ilman toisten häirintää – on tutkimustiedon valossa kaikkea muuta kuin vapautta. Jos emme sovi yhteisiä pelisääntöjä, ihmiset pääsevät mekastamaan viettiensä varassa kaasu pohjassa. On meillä tästä esimerkkejäkin. Esimerkiksi Somaliassa valtion rooli on kutistunut käsittääkseni aika absoluuttiseen minimiin. Negatiivinen vapaus ei ole itse asiassa vapautta lainkaan – vaan monelle ihmiselle vaistotoimintojen orjuutta. Veikkaan, että aika harva alkoholisti on päättänyt vonmisesläisittäin ruveta päämäärätietoisesti alkoholistiksi paremman tekemisen puutteessa.

Oikeistolibertarismin taustalla oleva taloustiede ei siis oikeastaan huomioi lainkaan sitä valtavaa tieteellisen tiedon määrää, jota meillä on ihmisten toiminnasta ja vuorovaikutuksesta. Kuten Thomas Taussi totesi yllä linkkaamassani Facebook-keskustelussa, tämä ei oikeastaan edes ole taloustieteen tarkoitus. Mutta siinä vaiheessa kun tällaisen argumentaation pohjalta aletaan tehdä poliittisia päätöksiä, olisi aika tärkeää pitää huoli siitä, että taustalla olevalla tutkimuksella on edes jotain tekemistä todellisen elämän kanssa. Teoria voi olla hieno ajatusrakennelma, vähän niin kuin shakkipeli. Sitä ei kuitenkaan pitäisi käyttää päätöksenteon ohjenuorana sen enempää kuin pelejäkään.

Maailman kovatasoisin tieteellinen tutkimus osoittaa meille kirkkaasti, ettei ihminen toimi rationaalisesti harkiten ja utiliteettiaan maksimoiden. Edellä linjaamani argumentit perustuvat 2000-luvulla julkaistuihin tutkimuksiin, joita on tuotettu muun muassa Harvardissa, Yalessa, Princetonissa, Stanfordissa ja Berkeleyssä – ei Itävallassa 1940-luvulla. Tuhannet ihmisten parissa tehdyt tutkimukset osoittavat, että ihmisen toiminta on enimmäkseen automatisoitunutta, ja sen perustana on ennen kaikkea pyrkimys yhteistyöhön ja yhteisen hyvän maksimointiin.

Tätä silmällä pitäen oikeistolibertarismi on monella tapaa ennemminkin jännä uskonto. Vaikka libertarismia mainostetaan usein tieteellisenä oppisuuntana, on sen tieteellinen pohja nykytiedon valossa aika olematon. Niin pitkään kuin libertarismin aksioomat ovat irtaantuneet siitä, miten oikeasti tiedämme ihmisten toimivan, ei kyse ole tieteellisesti uskottavasta teoriasta. Tässä mielessä libertarismi onkin yksi uskonto muiden uskontojen joukossa: dogmaattinen ja sisäisesti johdonmukainen ajatusrakennelma, johon sitoutuminen vaatii jonkinlaista herännäisyyttä tai uskon hyppyä.

Vaikka uskovaisille saarnamiesten argumentit kuulostavatkin kiistattomilta, me libertaaripakanat jäämme raapimaan päätämme ihmetyksestä. Miljoonien ihmisten elämään vaikuttava teoretisointi ei voi olla pelkästään uskon asia.

63 thoughts on “Voiko taloustiede olla uskon asia?

  1. Päivän HS:n järkyttämänä (6.11.2012, ”Nuorisosiipi jäi marginaaliin, A5) näitä ajatuksia oli ilo lukea! Monia aloittamiasi uusliberalismiuskoa avaavia polkuja kannattaisi vielä kirjoittaa auki pitempään – ja helpommin ymmärrettävään – muotoon.

    Muutama hypoteesi kirjoituksesi hengessä:

    1. Yleisesti ottaen vapaiden markkinoiden idea taitaa olla jotakin, joka ei voi toteutua reaalimaailmassa.

    2. Jos ns. vapaan kilpailun toiminnan vaikutuksissa huomioidaan ympäristölle aiheutettu vahinko (ja sen korjaamisen teoreettinen hinta), niin plussamerkkiset kasvuluvut taitavat kääntyä miinukselle.

    3. Onnellisuus voisi kaiketi olla ihmisyhteisön toiminnan keskeinen päämäärä ja ohjausmekanismit voisi rakentaa kohti tätä tavoitetta.

    • Libertarismi on yhtä huono idea kuin sosialismi. Valtion roolin koolle ja verotuksen suhteelle on olemassa ideaali, joka on noin 35 – 40% kokonaisverotusaste, nykyisen reilun 70% sijasta (jos lasketaan myös veroluonteiset maksut). Lisäksi jos luovuttaisiin prokressiivisyydestä ja työtä verotettaisiin erityisen kevyesti. Tämä muutos tuplaisi ihmisten käytettävissä olevat rahavarat mutta ei suinkaan puolittaisi verotuloja, kun kulutus tuplaantuisi. Esitetyn kokoisella verotuksella pystyttäisiin järjestämään tarvittava infra, koulutus, sosiaalipalvelut yms. Lopputuloksena olisi kokokansan elintason nousu ja onnellisempi maa. Tosin muutaman virkamiehen, taiteilijan ja maahanmuuttovirkailijan pitäisi hommata uudet duunit.

  2. Ansiokasta kritiikkiä itävaltalaista koulukuntaa vastaan, eittämättä. Ja näin siis talousliberaalin näkökulmasta sanottuna.

    Mutta jotta se menisi maaliin asti, pitäisi ehdottaa jotain tilalle. Olkoonkin niin, että itävaltalaisuuden klassikot eivät ota huomioon psykologian uusimpia tutkimustuloksia, mutta ottaako joku muu suuntaus sitten? Keynes kehitti teoriansa samoihin aikoihin Hayekin kanssa, mutta tämä ei ole estänyt länsimaita soveltamasta näitä oppeja näihin päiviin saakka, vaikka ajantasaiset oletukset ihmisen toiminnan perusluonteesta puuttuvat (vai puuttuvatko? Korjatkaa, jos olen väärässä). Mitä tulee taloustieteeseen uskon asiana, aika moni koulukunta joutunee olettamaan ”uskon varassa” lähes yhtä paljon kuin itävaltalaisuus. Mikä tekee niistä oleellisesti parempia?

    ”Vaikka uskovaisille saarnamiesten argumentit kuulostavatkin kiistattomilta, me libertaaripakanat jäämme raapimaan päätämme ihmetyksestä. Miljoonien ihmisten elämään vaikuttava teoretisointi ei voi olla pelkästään uskon asia.”

    Kyseessä todellakin on teoretisointi, sillä melko vähän vaikutusta itävaltalaisella koulukunnalla on minkään maan talouteen toisen maailmansodan jälkeen ollut, jos mittarina käyttää keskimääräisen teollisuusvaltion julkisen sektorin kokoa, joka on noista ajoista moninkertaistunut. Siksi evidenssiä von Misesiä, Hayekia vastaan voi olla viime ajoista aika vaikea hakea.

  3. Nyt on sen verran maailamn päräyttävä suomalainen kontribuutio niin itävaltalaisen taloustieteen metodologiseen kritiikkiin kuin myös poliittiseen filosofiaan, että tässä jää lähes parisataa vuotta käyty intellektuaalinen keskustelu way, way far. Mistä sä tällaisen spektaakkelin repäisit? Sen verran hulvaton tää on, että olin vetää sumpit väärään kurkkuun.

    Laitatko tämän vetämään vaikka johonkin alan lehteen? Sen verran kovaa kamaa on, että taidankin tästä polttaa pihalla niin ludwigvonmisesini kuin myös aynrandini.

    Mutta onneksi minun ei tarvitse, koska tällainen suu vaahdossa asiasta mitään tietämättömästi kirjoitettu töräytys vetoaa juuri niihin, jotka eivät asiasta mitään tajua.

    Itävaltalaisella taloustieteellä ja libertarismilla ei ole kerrassaan litään tekemistä toistensa kanssa. Kannattaa varmaan avata vaikka Blaughin, Schumpeterin tai jonkun asiasta jotain tietävän filosofis-metodologinen opas auki ennen kuin tällaists räväytät. Ihan oikeesti…

    Kiitos!

  4. Erittäin hyvää pohdintaa! Tosin pari juttua osui silmään.

    ”Libertaristit paaluttavat usein myös ihmisen perustavanlaatuista itsekkyyttä. – – Dacher Keltner on tutkimuksissaan osoittanut, että ihmisen perustoiminta on sosiaalista ja altruistista”

    Ihmisen altruistinen luonne ei missään nimessä sodi libertarismia vastaan. Vaikka voidaankin kyseenalaistaa, mistä ihmisen altruistinen käyttäytyminen johtuu, se ei ole libertarismissa ongelma. Klassinen talousteoria toki väittää, että kun kaikki toimivat itsekkäästi, syntyy kaikille paras elintaso, mutta libertarismissa vielä suuremmassa asemassa on ihmisen vapaus toimia niin kuin haluaa. Altruistista toimintaa ei siis tietenkään kielletä, ja monet libertaristit kannustavatkin (ja kertovat myös itse tekevänsä) hyväntekeväisyystoimintaa.

    ”Jos emme sovi yhteisiä pelisääntöjä, ihmiset pääsevät mekastamaan viettiensä varassa kaasu pohjassa. On meillä tästä esimerkkejäkin. Esimerkiksi Somaliassa valtion rooli on kutistunut käsittääkseni aika absoluuttiseen minimiin.”

    Ylivoimaisesti suurin osa libertaristeista kannattaa yövartijavaltiota, joka siis koostuu poliisista, armeijasta ja oikeuslaitoiksesta. On tietysti olemassa anarkokapitalisteja, mutta hekin pitävät toisten negatiivisten oikeuksien loukkauksia väärinä, joten Somalian sanominen libertaristiseksi ”valtioksi” on aivan älytön. Siellä ei turvata ihmisten negatiivisia oikeuksia mitenkään.

    ”Tuhannet ihmisten parissa tehdyt tutkimukset osoittavat, että ihmisen toiminta on enimmäkseen automatisoitunutta, ja sen perustana on ennen kaikkea pyrkimys yhteistyöhön ja yhteisen hyvän maksimointiin.”

    Tämä tieto vain tekee libertarismista houkuttelevamman. Emme tarvitse valtiota näyttämään meille suuntaa ja antamaan rajoja, vaan ihmiset pyrkivät siihen luonnostaankin.

    Taloustieteesta: Hayekin pääteesihän oli, että emme oikeastaan tiedä taloudesta mitään, koska se on yksilöiden toimintaa, jota on mahdoton ennustaa. Juuri tämän takia valtion ei pitäisi puuttua talouteen – sillä ei ole riittävää tietoa.

  5. Suurimmassa osassa kohdista aika taitavaa (tahallista?) väärinymmärrystä. Melkein kuin lukisi DaVinci -koodia.

    – Mises ei ollut sitä mieltä, että ihmisen toiminta olisi loogista, vaan nimenomaan liian monimutkaista perinteisen taloustieteen tilastolliseen a posterioriseen analyysiin. Ihmisen toimintaa ei siis voi tarkkailla tilastollisena muuttujana. Rationaalisen ajattelun sijaan hän painotti nimenomaisesti tätä tiedostamatonta tarpeiden täyttämistä.

    – Sinunkin viljelemäsi ajatus itsekkyydestä tulee luultavasti väärinymmärryksenä jostain Randin objektivistisesta idealismista (joka on hänen oma juttunsa). Liberalismin ajatus perustuu nimenomaisesti siihen ihmisten väliseen yhteistyöhön, minkä vuoksi esimerkiksi kaupankäynti yhteiskunnassa ylipäätään toteutuu.

    – Miten helvetin vaikeaa voi olla ymmärtää negatiivisen vapauden käsite? Pelkästään jo yksityisomistus määritelmällisesti ehkäisee fyysiset loukkaukset henkilön elämää, vapautta tai omaisuutta kohtaan. Sotatilassa oleva Somalia on varsin lapsellinen esimerkki aiheesta.

    Tätä voi verrata esimerkiksi sosialistiseen yhteiskuntaan, jossa kaikki omistus on valtiolla. Sellaisessa tilanteessa vallitsee kaikkien sota kaikkia vastaan. Toinen ihminen hyötyy ainoastaan toisen kustannuksella, ottamalla suuremman osan tarjolla olevasta vallasta. Vapailla markkinoilla ihminen hyötyy ainoastaan palvelemalla toista.

  6. Liberaalit eivät katso ihmisen olevan mitenkään looginen tai itsekäs, kuten Henri jo huomautti. Vaikka esimerkiksi Randin kirjat käyvät itsekkyyden ylistyksestä, niin suuri osa Randin kirjojen hahmoista kannattaa altruismia. Tämä vaikutelmasi liberaalien näkemyksistä on omituinen, sillä en ole koskaan kuullut tällaista kenenkään liberaalin suusta. Sen sijaan olen monesti lukenut näitä liberalismin kritiikkinä. Mistä tämä johtuu? Mistä sinä ja muut ihmiset olette saaneet tällaisia käsityksiä libertaarien näkemyksistä? Tulee mieleen bloggaja Takkirauta, joka kuvittelee liberaalien pitävän ihmisiä jotenkin ”hyvinä”.

    Useimmat liberaalit uskovat ihmisten toimintaa olevan ainakin pitkällä aikavälillä mahdotonta mallintaa, ja tämä on saanut monet kiinnostumaan taloustieteen itävaltalaisesta koulukunnasta, jolla on sama käsitys. Itävaltalainen taloustiede sopisi kyllä ihan hyvin myös sosialidemokraattiseen ajatusmaailmaan, mutta useimmat demarit tuntevat vetoa keynesiläisyyteen, joka taas uskoo ihmisten toiminnan olevan mallinnettavissa.

    Toisin sanoen ihmisten toiminnan ennakoimattomuus ei aiheuta mitään ongelmia liberaaleille tai itävaltalaisen koulukunnan edustajille, mutta monille muille taloustieteen suuntauksille edustajille sitäkin enemmän.

    Kuka muuten mainostaa libertarismia tieteellisenä oppisuuntana? Liberalismi ei ole tieteellinen teoria, vaan ideologia, näkemys siitä, mikä tulisi olla valtion ja yksilön suhde. Taloustiede pyrkii selittämään ilmiöitä, eikä taloustieteestä voi johtaa moraalikäskyjä.

  7. Kirjoitus harhautuu polulta ihan alusta asti. Tässä sinulle kuitenkin pari avainkohtaa, mistä aloittaa laiskanläksyt:

    ”Onkin harmi, ettei retoriselta iskuvoimaltaan kenties voimallisin viimeaikainen taloustieteen muotiliike libertarismi huomioi tätä tutkimustietoa lainkaan.”

    Libertarismi on moraalinen aate ja näkemys siitä, mikä tulisi olla valtion ja yksilön suhde. Taloustiede taas pyrkii selittämään ilmiöitä, eikä taloustieteestä voi johtaa moraalikäskyjä. Niitä ei pidä sekoittaa keskenään.

    Mainitsemasi von Mises mainitsi mm. seuraavaa:
    ”Economics, as a branch of the more general theory of human action, deals with all human action, i.e., with mans purposive aiming at the attainment of ends chosen, whatever these ends may be.” (Human Action, 1949)

    (Itävaltalainen) taloustiede siis pyrkii olemaan järjestelmä, jolla voi arvioida keinojen paremmuutta päämäärän kannalta – ei arvioimaan moraalisia päämääriä.

    Lainaat Misesiä lyhyesti ”tarkoituksenmukaisesta toiminnasta”, ja tarkempien määritelmien lainaamisen sijaan määrittelet sen uudelleen mielivaltaisesti. Tämän johdosta yrität kumota toiminta-aksioomaa sillä, ettei ihmisen toiminta olisi järkevää ja harkittua. Mises ei ole väittänyt sitä, mitä yrität kumota. Hän on kirjassaan ennakoinut lukuisin esimerkein tällaisia semanttisia virhekäsityksiä, Siihen hän ei voinut mitenkään varautua, että joku haluaisi lukea häntä valikoiden ja vääristäen. Mikään ei auta siinä tapauksessa, jos tärkeämpää on kärsivällisen tutkimisen sijaan jokin tarkoitushakuinen leimaaminen. Sorruit olkinukkeväitteeseen.

    ”Harmi vaan, ettei libertarismilla ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.”

    Edelleen libertarismi on moraalikäsitys siinä missä erilaiset kollektivismin muodotkin. Miten ajattelun ”ammattilainen” voi väittää, että moraalinäkemyksellä ”valtion tulisi säädellä ihmisiä vähän tai ei yhtään” on vähemmän, tai siis ei ollenkaan tekemistä esim. yleisempien moralikäsitysten kanssa: ”valtion tulee säädellä ihmisiä paljon”?

    Facebook-keskustelussa, johon viittasit, en ollut väittänyt, etteikö politiikkaa pitäisi tehdä juuri arvojen pohjalta. Teet suuren virheen tässä tekstissäsi niputtamalla libertarismin yksiselitteiseksi paradigmaksi, sillä aatteeseen on lukuisia eri tapoja päätyä, ja on lukuisia tapoja perustella omia poliittisia ideoita. Toiset ovat esimerkiksi utilitaristeja, kun toiset pitävät vapautta itseisarvona ”luonnollisten oikeuksien” paradigman hengessä, mistä on myös erilaisia variaatioita. Monet libertaarit suosivat myös itävaltalaisesta koulukunnasta ratkaisevasti poikkeavia talousteorioita ja -tutkimuksia. Tämä johtuu juuri siitä, että aate ja tiede ovat kaksi eri asiaa.

    Mitä lopulta arvostelet uskonnoksi? Libertarismia vai aksiomaattista taloustiedettä? Oli päämääräsi kumpi tahansa tai molemmat, joka tapauksessa kirjoituksen punainen lanka oli aivan kateissa, käsitesekaannuksia suunnattomasti, todistusaineisto oli kontekstistaan irroitettua ehkä tarkoitushakuisuuden, ehkä kärsimättömyyden takia, ja johtopäätökset heikon pohjan takia vielä heikompia. 0/5

    • Thomas,

      On ihan mahdollista, että en osaa lukea von Misesin kirjoituksia oikein. Sikäli jos olen erehtynyt, voisitko selittää minulle, miten esimerkiksi seuraavat otteet Human Action:sta pitäisi tulkita ilman oletusta ihmisestä päämääräorientoituna tietoisena päätöksentekijänä:

      ”Human action is purposeful behavior. Or we may say: Action is will put into operation and transformed into an agency, is aim- ing at ends and goals, is the ego’s meaningful response to stimuli and to the conditions of its environment, is a person’s conscious adjustment to the state of the universe that determines his life. Such paraphrases may clarify the definition given and prevent possible misinterpretations. But the definition itself is adequate and does not need complement or commentary.” (p. 11)

      ”We may say that action is the manifestation of a man’s will. But this would not add anything to our knowledge. For the term will means nothing else than man’s faculty to choose between different states of affairs, to prefer one, to set aside the other, and to behave according to the decision made in aiming at the chosen state and forsaking the other.” (p. 13)

      ”However unfathomable the depths may be from which an impulse or instinct emerges, the means which man chooses for its satisfaction are determined by a rational consideration of expense and success.” (p. 16)

      ”We interpret animal behavior on the assumption that the animal yields to the impulse which prevails at the moment. As we observe that the animal feeds, cohabits, and attacks other animals or men, we speak of its instincts of nourishment, of reproduction, and of aggression. We assume that such instincts are innate and peremptorily ask for satisfaction.
      But it is different with man. Man is not a being who cannot help yielding to the impulse that most urgently asks for satisfaction. Man is a being capable of subduing his instincts, emotions, and impulses; he can rationalize his behavior. He renounces the satisfaction of a burning impulse in order to satisfy other desires. He is not a puppet of his appetites.” (p. 16)

      ”Man is in a position to act because he has the abiIity to discover causal relations which determine change and becoming in the universe. Acting requires and presupposes the category of causality. Only a man who sees the world in the light of causality is fitted to act. In this sense we may say that causality is a category of action” (p. 22)

      ”Praxeology asks: What happens in acting? What docs it mean to say that an individual then and there, today and here, at any time and at any place, acts? What results if he chooses one thing and rejects another? The act of choosing is always a decision among various opportunities open to the choosing individual.” (p. 45)

      ”Reason’s biological function is to preserve and to promote life and to postpone its extinction as long as possible. Thinking and acting are not contrary to nature; they are, rather, the foremost features of man’s nature.” (p. 878)

      Tässä vielä muutama mainio sitaatti toiselta Itävallan koulukunnan sankarilta, Murray Rothbardilta. Lainaukset ovat Rothbardin artikkelista ”Praxeology: Reply to Mr. Schuller”:

      ”Action results from the fact that the individual ’actor’ believes that there are other states of being preferable to the one in which he is at present, and from his belief that he may take certain steps which will bring him to a more satisfactory state. Given these preferences and ’technological’ ideas, the individual acts upon them in order to arrive at a more satisfactory state.” (p. 943)

      Tekstin jatko on näin filosofian tutkijan näkökulmasta aika huvittava:

      ”The axiom of action is indisputably an important truth, and must form the basis for social theory. To deny it would be absurdity.” (p. 943)

      Olisi ihan mielenkiintoista kuulla, miten itse tulkitset näitä tekstejä.

      • Tässä on hyvä suomeksi käännetty artikkeli aiheesta http://taloudenperusteet.com/artikkeleja/apriorisimi/

        Nuo lainaukset kertaavat pääajatusta: ihminen toimii tavoitellakseen päämääriään ja poistaakseen subjektiivisesti kokemaansa epämukavuutta. Tämä tapahtuu niillä keinoilla, jotka hän itse näkee omien kokemustensa, käsitysten, preferenssien, tunteiden sekä aivokapasiteetin myötä sopiviksi. Ihmisellä on jonkinlainen käsitys kausaalisuudesta, eli keinosta siirtyä tapahtumatila A:sta B:hen. Nämä ovat eri asioita kuin tietoinen ja tarkoituksellinen hyötyjä ja haittoja kartoittava ja laskelmoiva rationaalisuus.

        Jos lähtee rinnastamaan itävaltalaista taloustiedettä libertarismiksi tai muuten vain puolueelliseksi, se pitäisi myös perustella lähteiden kera.

        Näkemys toiminta-aksiooman kieltämisen outoudesta viittaa ajatukseen, että yrittäessään kumota ihmisen toimintaa ihminen tulee itsekin toimineeksi tarkoituksenmukaisesti.

        Mutta tosiaan tuo linkkini selventää hyvin. Jos noista ei ole apua itseopiskeluun, niin ilmoittelehan tarkemmin, jos joku lainaus oikeasti on niin kryptinen, että tarvitaan minun apua 🙂

      • Thomas,

        Kuulisin mielelläni nimenomaan, miten itse avaisit omin sanoin noita linkkaamiani tekstejä. Tässä keskustelussa on aika iso ohipuhumisen vaara, ja tällainen tekstintulkinta voisi avata hyvin yhteistä käsitteistöä.

        Kiitos myös linkistä. Linkattu artikkeli on kyllä valitettavasti filosofisesta näkökulmasta aika heppoinen. En tiedä, onko taloustieteeseen omaksuttu ihan oma käsitteistönsä, mutta tekstissä käytetään filosofisen ja tieteellisen diskurssin peruskäsitteitä aika omaperäisesti.

        Jo ihan alkuvaiheessa kirjoittaja tekee kardinaalimokan, jota yksikään tietoteorian peruskurssista keskinkertaisenkaan arvosanan tehnyt ei tekisi: ”Rationalismin mukaan tietämyksemme pohjautuu kokemukseen. Sen juuret ovat ajatuksessa, että kaikki mitä voimme tietää maailmasta koostuu siitä mitä maailma antaa meidän kertoa itsestään, ja meidän tulee havainnoida sitä tarkkaavaisesti.”

        Kirjoittaja kuvaa tässä *empirismin* perusperiaatteen, joka on nimenomaan rationalismin vastakohta. Tässä hieman valotusta aiheeseen:
        http://plato.stanford.edu/entries/rationalism-empiricism/

        Kant-tulkinta menee jo sen verran sotkuiseksi, että siinä on aika vaikea pysytellä mukana. Esimerkiksi synteettiset a posteriori arvostelmat ovat kaikkea muuta kuin kiistattomia; niissä on kyse nimenomaan havaintokokemuksen tuottamasta ja havainnon ennakkoehtoina toimivien kategorioiden kautta tehdystä subjektiivisesta tulkinnnasta.

        Siinä vaiheessa kun tuodaan ”materiaaliset aksioomat” peliin, ollaan jo aika kaukana Kantista; käsite (joka on minulle entuudestaan tuntematon) vaikuttaisi liittyvän ennemminkin Leibnizlaiseen proto-logisismiin kuin Kantiin. En kyllä muista Kantilla tällaista muotoilua nähneeni, ja pikainen googlauskin ”Kant material axioms” palauttaa lähinnä juuri näitä Itävallan koulukunnan taloustieteilijöiden kirjoituksia.

        Koko apriorismi on muutenkin aika monimutkainen vyyhti, ja monet 1900-luvun merkittävimmät tieteenfilosofiset ajattelijat (esimerkiksi W.V.O. Quine, Nelson Goodman) ovat esittäneet, ettei mitään a priori tietoa ole edes olemassa. Karkeasti voidaan sanoa, etteivät a priori annettuna otetut väittämät eivät eroa käytännössä millään tavoin dogmeista tai muista kritiikittä hyväksytyistä väittämistä. Kummassakin tapauksessa jokin vaikuttaa yhdenlaisessa viitekehyksessä (usein intuitiivisesti) väistämättä todelta; mutta toisessa käsitejärjestelmässä se ilmenee aivan eri tavalla. Tästä problematiikasta olen kirjoittanut paljon myös tässä blogissa.

        A priori arvostelmat ovat kyllä tarpeellisia ja todennäköisesti myös välttämättömiä kokemuksen tulkinnalle (vähän niin kuin Kantin kategoriat). Viime kädessä ne omaksutaan kuitenkin aluksi aika mielivaltaisesti. Apriorisina pidettyjä arvostelmia voidaankin arvioida ainoastaan sen nojalla, miten hyvin niistä johdetut väittämät toimivat käytännössä; tässähän palataan itse asiassa jo leipätekstissä esiin nostamiini ongelmakohtiin. Jos sinua kiinnostaa, käsittelen a priori tiedon problematiikkaa yksityiskohtaisemmin väitöskirjassani ”Pragmatic A Priori Knowledge”, joka löytyy googlaamalla.

      • Tuossa on minulta mielestäni aika hyvä tiivistelmä noista aika runsaista copypastoista. Monet olivat niin toisiaan toistavia ja päällekkäisiä, että säästin aikaa kiteyttämällä olennaiset asiat loogiseksi kappaleeksi. Jos jokin sana tai lause jäi askarruttamaan tai haluat jonkun muun kuin google-kääntäjän hoitavan homman, kerro toki mikä. Koko kirjaa en näe tarpeelliseksi kirjoittaa uudelleen tässä yhteydessä. Minulla ei ole siihen aikaa.

        Vaikuttaa muutenkin vähän keskustelun ajautumiselta sivuraiteille, sillä otin kantaa kirjoitukseesi ja olennaisiin asioihin, jotka eivät siinä olleet kohdallaan. Itse luin Human Actionin sen jälkeen kun olin lukenut jo useita talousaiheisia kirjoja, joten ehkä sen ymmärtäminen on helpompaa tietynlaisen taloudellisen kehyksen avulla, kuten eräs toinenkin taloustieteellinen kommentoija täällä. En kuitenkaan väitä pohjatietämyksen olevan välttämätöntä Human Actionin lukemisessa, kunhan malttaa olla sekoittamatta kirjan käsitteitä ja konsepteja joihinkin muihin vain vähän samalta kuulostaviin tai täydentämällä kirjan väittämiä ronskisti jollain sen ulkopuolisella aineistolla. Uskallan kuitenkin väittää, etteivät nuo mainitsemasi lainaukset anna syytä tehdä niitä tulkintoja, joita itse olet tehnyt – moisia päätelmiä ”oikeuttavat” suorat lainaukset puuttuvat siitä kokonaan.

        Aprioristit tiedostavat kyllä kokeellisuuden aseman nykytieteessä, mutta haluavat painottaa juuri epistemologisia haasteita, joita varsinkin kokeellisessa taloustieteessä on aika harkitsemattomasti sivuutettu. Sinällään apriorismi on myös tavoitteeltaan nöyrä: se ei odota, että loogisesti päättelemällä voitaisiin saavuttaa mitään eksakteja ennustuksia, jotka riippuvat yksilöiden subjektiivisista alati vaihtuvista mieltymyksistä ja monimutkaisista ilmiöistä, joita koskeva empiria on kaikki pelkästään historiaa. Sen sijaan jo ihan tavallisessa mikrotaloustieteessäkin voidaan tietää, että tietyillä taloudellisilla toimilla on tietyn suuntainen vaikutus lopputulokseen riippumatta muista tekijöistä.

  8. Täälläkin esiintyvien libertaristien tapa ”argumentoida” vesittää ne viimeisimmätkin yritykset yrittää ymmärtää heitä ajattelevina ihmisinä.

    Luettuani Alf Rehnin seinällä olevaa keskustelua ja täällä olevia kommentteja, vahvistuu ainoastaan käsitykseni heistä mamiksina, jotka itkevät kun heille vastataan samalla mitalla millä he itse puolustelevat kiiluvasilmäisesti aatettaan. Tulee eittämättä mieleen eräs toinen aate jonka punaisessa manifestissa todetaan: ”Uskonnolliselta, filosofiselta ja yleensä ideologisilta näkökannoilta nostetut syytökset kommunisteja vastaan eivät ansaitse perinpohjaisempaa käsittelyä.”

  9. Itävaltalainen taloustiede alkaen 1800-luvun Methodenstreitista ja päätyen viimeaikaiseen innovaatio- ja yrittäjyystutkimukseen on kiehtova historiallinen ilmiö, jolla on myös paljon selitysvoimaa sille, miten nykyisin yhteiskuntaa ja taloutta jäsennetään. Se, että se leimataan yksinomaan (ääri)libertaristien ajattelijoiden älyllisesti vanhentuneeksi keppihevokseksi on käsitteellinen travestia. Totta kai ymmärryksemme ihmisen käyttäytymisestä on kehittynyt voimakkaasti von Misesin pääteosten ajoista (joita ei muuten kirjoitettu valmiiksi 40-luvun Natsi-Saksan ja sittemmin Neuvostoliiton miehittämässä Itävallassa, vaan ihan Pohjois-Ameriikan Yhdistysvalloissa) – silti moni vaikkapa teoksen Human Action viesti on yhä relevantti (taloudellisen ja muun) käyttäytymisemme ymmärtämiselle (rationaalinen päätöksenteko on vain yksi von Misesin päätöksentekotapauksista/luokista). Uudemmat psykologiset ja käyttäytymistieteelliset löydökset eivät välttämättä ole ristiriidassa monien klassisten itävaltalaisten havaintojen kanssa – keskeinen lienee myös se itävaltalainen havainto, että hyvä yhteiskunta pitää aina sisällään sekä spontaania (markkina)evoluutiota että tietoista (joskus keskusjohtoistakin) suunnittelua. Vaihdannan hallintamallin tulisi määräytyä sen mukaan, mikä logiikka on tehokkain kussakin tilanteessa tuottamaan yhteiskunnallisesti parhaan lopputuleman ihmisten hyvinvoinnin näkökulmasta, yhteiskunnan määrittelemien reunaehtojen puitteissa.

    • Kritiikkiai perusvirhe liittyy paljon yleisemmin taloustieteen perusväitteeseen, ”näkymättömään käteen”. Taloustiede olettaa, että useimmissa tapauksissa on parempi antaa ihmisten vapaasti muodostaa sopimuksia markkinoilla. Niserni rationaalisuusoletus sanoo vain sen, että poliitikolla ei ole sellaista viisautta, jolla hän voisi pakottaa omat äänestäjänsä käyttäytymään muka rationaalisemmin kuin he vapaasti käyttäytyisivät.

  10. Kirjoitus oli perusteellinen ja mielenkiintoinen, vaikkakaan en tältä istumalta voi olla samaa mieltä mitä yllä kirjoitetaan, niin tahtoisin jakaa muutaman huomion:

    Tekstissä on niin paljon tarttumapintoja, joten on hankala päättää mistä aloittaa, mutta jos tarkastellaan vähän seuraava lausetta:

    ”Tuhannet ihmisten parissa tehdyt tutkimukset osoittavat, että ihmisen toiminta on enimmäkseen automatisoitunutta, ja sen perustana on ennen kaikkea pyrkimys yhteistyöhön ja yhteisen hyvän maksimointiin”

    Mielestäni tämä ei ole mitenkään ristiriidassa siihen mitä klassinen mikrotalousteoria sanoo Teoria sanoo käytänössä (seuraten Jehlen oppikirjaa), että ihmiset maksivoivat hyötyä eri hyödykkeiden välillä olettaen, että tietyt aksiomat pitäävät paikkansa. Tämä käytännössä tarkoittaa, että ihmiset puntaroivat hyödykkeiden hyötyjä ja kustannuksia ja optimoivat omaa hyvää oloa (utiliteettiä), mutta mikään ei sano, että hyödykkeiden pitää olla aineellisia ja rahassa mittattavia.

    Toisin sanoen, voidaan olettaa, että ihmiset optimoivat myös päätöksentekoa. Eihän siinä ole mitään järkeä olettaa, että kaikissa päätöksissä yksilö X pysähtyy, ottaa excelin eteen, laske luvut ja tekee päätökset sen perusteella. Tämän optimoinnin myötä meille on kehittynyt pikateitä, jotka keskimäärin johtavat oikein. On toki eri asia, että johtaako rajalliseen tiedon päätöksenteko markkinoiden tehokkuuteen, mutta ”automatisointi” EI tarkoita ettei klassisen talousteoriaan tulos ihmisestä utiliteettiä maksimoivana oletuksena pitäisi paikkansa.

    Ongelmana on, että suurella joukolla ihmisistä ei ole syvällistä ymmärrystä kansantalouteen perusteorioista (esim. mitä tarkoittaa ”itsekkyys” ja ”rationaallisuus” kansantaloustieteissä) vaan keskustelu pyörii jonkilaisen olkiukon ympärillä, jossa kummallakin puolella on omat käsityksensä ja keskustelu ei etene.

  11. Kirjoituksen ydin tiivistettynä lienee ettei libertarismi voi toimia koska ihminen on epätäydellinen, irrationaalinen olento. Tarvitsemme siis tiukkaa kaitsentaa jotta asiat eivät mene päin mäntyä. Tämänkaltaisesta argumentoinnista mieleeni tulevat Thomas Jeffersonin sanat:

    ”Sometimes it is said that man can not be trusted with the government of himself. Can he, then, be trusted with the government of others? Or have we found angels in the forms of kings to govern him?”

    Ovatko yhteiskuntatieteistä loputtoman viisautensa ammentaneet poliitikot ja virkamiehet sitten vähemmän epätäydellisiä kuin me muut? Osaavatko he korjata yhteiskunnan viat kaikenlaisissa keskiviikkokerhoissaan? Urallaan edetäkseen heidän ei tarvitse olla oikeassa vaan samaa mieltä oikeiden ihmisten kanssa. Pinnalle eivät nouse älyn jättiläiset, vaan opportunistiset ruskeakielet.

    Koska heiltä puuttuu käytännön tieto yhteiskunnan ja talouden toiminnasta, heillä ei ole myöskään hyvää tuuria parempaa mahdollisuutta korjata mitään. Tilastojen kaunisteleminen onkin heidän leipälajinsa. Tehdään jotain oman ideologian mukaista ja myöhemmin muutetaan tilastointimenetelmiä jotta näyttäisi kuin toimella olisi ollut positiivisia vaikutuksia.

    Mitä vähemmän asioista mitään tietämättömille byrokraateille ja poliitikoille annetaan valtaa yhteiskunnan asioista, sitä parempi yhteiskunnalle. Tämän päättelin ihan omilla pikku aivoillani lukematta riviäkään Randia, von Misesiä tai Friedmania.

    • Hannu,

      Tämä on ihan mielenkiintoinen kritiikki. Nykytutkimus antaa mielestäni aika hyvin tulitukea näkemykselle siitä, että ihminen kykenee kyllä rationaaliseen ja harkitsevaan toimintaan, mutta aika harvoin. Toisin sanoen, kun lakeja säädetään ja päätöksiä tehdään yhdessä keskustellen ja harkiten, on todennäköisempää, että ne suojelevat paremmin pitkäkestoista etua kuin jos ihmiset tekevät päätöksiä impulsiivisesti tilanne kerrallaan.

      Eli poliitikot eivät ole sen fiksumpia kuin muutkaan ihmiset, mutta kuka tahansa voi pysähtyä miettimään, mitkä olisivat oikeasti kestävimpiä toimintamalleja, ja miten ne saataisiin myös ajettua käytäntöön.

      • “A consensus means that everyone agrees to say collectively what no one believes individually.” – Abba Eban, Israelilainen diplomaatti (1915-2002)

        Ryhmässä ihmiset eivät viisastu. Päinvastoin, ryhmäpaineen alaisena älykkäätkin ihmiset voivat käyttäytyä aivan uskomattoman hullulla tavalla, huomaamatta sitä itse lainkaan.

        Joko vastakkainasettelun kautta he ovat väärää mieltä ihan vain koska eivät halua olla samaa mieltä kuin ihmiset joista he eivät pidä, tai vielä pahempaa – he tiedostamatta jättävät olennaisia asioita huomiotta koska haluavat olla samaa mieltä ihmisten kanssa joista pitävät.

        Termi ”ryhmäajattelu” tulee mieleeni. Samoin Stanfordin vankilakoe. Noitavainot. Sodat. Kansanmurhat. Kaikki esimerkkejä tapauksista jossa tavalliset kohteliaat, ystävälliset ja järkevät ihmiset syyllistyvät hirvittäviin tekoihin vain koska organisoituivat ryhmiin keskustelemaan ja tekemään päätöksiä ja alkoivat ajatella kollektiivisesti.

        Suomessa vaaleilla valittu oikeuslaitos tuomitsi sisällissodan jälkeen – rauhan aikana – 16-vuotiaita tyttöjä teloitettavaksi, koska he olivat erehtyneet liittymään väärään joukkoon. Kymmeniä tuhansia suomalaisia surmattiin leireillä joko väkivallalla tai nälkään samasta syystä – prosentti koko kansasta!

        Sosialistitkin kuvittelevat ihmisten omaisuuden olevan heillä vain lainassa niin kauan kunnes valtio tarvitsee sitä. Yleisen argumentin mukaan verojen lasku köyhdyttää yhteiskuntaa. Kollektiivisen hulluuden yksi muoto sekin, sillä normaalisti ihmiset kokevat varastamisen olevan väärin.

        Eli se että asioista päättää ryhmä ihmisiä ei saa minua luottamaan yhtään enempää siihen että he tulevat oikeaan johtopäätökseen.

      • Hannu,

        Ryhmät voivat toimia hyvin tai huonosti, ihan niin kuin yksilötkin. Ryhmiä ovat myös The Beatles, AC Milan, Kööpenhaminan tulkinnan fyysikkoklusteri, Applen johtoryhmä ja Royal Ballet Company. 🙂

      • Hyvänä esimerkkinä tästä oli Lex Karpela. Kansalaiset saivat tietää mitä oltiin säätämässä – lakia joka mm. sallisi tekijänoikeudenalaisen materiaalin kopioimisen yksityiskäyttöön (esim. varmuuskopiot DVD-levyistä), mutta kriminalisoisi kopiointiin kykenevien laitteiden ja ohjelmistojen hallussapidon.

        Siis saat kopioida, kunhan teet sen ilman siihen kykenevää laitetta. Selvä. Lisäksi rangaistus kopiointiin kykenevän laitteen hallussapidosta on suurempi kuin teoksen kopioiminen netistä.

        Monet ihmiset kiinnostuivat poliittisesta päätännästä ensimmäistä kertaa elämässään. He alkoivat lähettää kansanedustajille sähköpostia aiheesta. Olihan laki paitsi täysin epäselvä, myös sisällöltään ristiriitainen ja siis tulkittavissa miten tahansa. Jos kansanedustajille vain kertoisi minkälaista roskaa he olivat säätämässä, totta kai he päättäisivät olla hyväksymättä moista lakia!

        Tuttavani oli tuolloin kyseisissä piireissä ja kertoi kansanedustajien saaneen aiheesta monen päivän ajan noin metrin verran sähköpostia tunnissa.

        Kokivatko kansanedustajat laissa olevan jotain parannettavaa? Eivät. He kokivat olevansa hyökkäyksen kohteena. He vetäytyivät siilipuolustukseen, jossa vastapuolella oli uhkaava internetkansa joka yritti painostaa heitä. Tuttavani mukaan eduskunnassa vallitsi häkellyttävä solidaarisuus ja yksimielisyys siitä että laki oli ajettava läpi jo pelkästään siksi jotta näytettäisiin ettei vaaleilla valittuun eduskuntaan pysty moisella hyökkäyksellä vaikuttamaan.

        Kenelläkään ei tuntunut tulevan mieleen että ehkä laissa oli kuin olikin jotain ongelmakohtia ja kritiikki saattoi sittenkin olla aiheellista.

      • ”Ryhmät voivat toimia hyvin tai huonosti, ihan niin kuin yksilötkin. Ryhmiä ovat myös The Beatles, AC Milan, Kööpenhaminan tulkinnan fyysikkoklusteri, Applen johtoryhmä ja Royal Ballet Company.”

        Voin valita ostanko Beatlesin tuotantoa tai Applen tuotteita. Jätän ostamatta jos tulos on roskaa. Saan valita käynkö katsomassa AC Milanin pelejä tai RBC:n esityksiä. Jätän katsomatta jos tuotos on roskaa.

        Saanko rakennuttaa talon joka ei ole homeessa muutaman vuoden kuluttua, jos myöntyväiseksi vaalirahoitettu rakennusalaa tuntematon ääliölauma nimeltä eduskunta päättää että ilmastovelvoitteiden täyttämiseksi kaikkien uusien rakennusten pitää olla kokeellista teknologiaa olevia muovipussitaloja, eli ns. nollaenergiataloja?

        Minun ihanneyhteiskunnassani valtion edustajat eivät voisi estää minua rakennuttamasta omilla rahoillani omalle tontilleni taloa, joka ei tuhoa talouttani ja perheeni terveyttä. Hullun epärealistista idealismia, eikö olekin?

  12. Kovin ovat libertaarit (tai miksi nyt haluavat itseään nimitettävän) äänekkäitä, niin internetissä kuin politiikassa. Mutta onko libertaareilla mitään muuta käytännön tarjottavaa, kuin visiota jossa verojen alentaminen / tasavero ratkaisee taikuuden keinoin kaikki yhteiskunnan ongelmat? Bush vanhempi lanseerasi termin ”Voodoo economics” kuvaamaan kys. ajattelua, ja sitähän se on. Hokkusta ja pokkusta, johon uskominen sopii lähinnä lapsille, lapsenmielisille, helposti höynäytettäville – tai höynäyttäjille itselleen, kuten superrikkaille Rand-ufokultisteille.

    Aikoinaan pidin Somalian asettamista libertaariutopian käytännön toteutukseksi lähinnä puolihauskana vitsinä, mutta sitten törmäsin tähän: http://www.reuters.com/article/2009/12/01/us-somalia-piracy-investors-idUSTRE5B01Z920091201

  13. Näin ei-itävaltalaisesta mutta silti libertaarista näkökulmasta hieman häiritsee, että nuo kaksi asiaa samastetaan toisiinsa. Tekee myös mieli kysyä, millaiseen valtiomalliin tuo psykologialla, käytöstaloustieteellä yms. täydennetty ihmiskuva johtaisi, jollei takaisin siihen samaan jota liberaalitkin ehdottelevat.

    Jos nimittäin tuota uudempaa tutkimusta katsotaan, suurimmaksi osaksi se voidaan jakaa kahteen: 1) ihmiset ovat kivempia toisiaan kohtaan kuin täysin sosiopaattinen homo oeconomicus olisi, tai sitten 2) ihmiset poikkeavat tavalla tai toisella rationaalisesta toiminnasta. Ensimmäinen ei ole libertaarille mallille ongelma vaan plussa, koska sehän ei toimi *koska* ihmiset ovat itsekkäitä vaan *siitä huolimatta*. Silloin tuollainen hyvä, sisäsyntyinen syy josta bootstrapata yksityinen yhteistyö, moraali ja avunanto on mallille puhdasta plussaa, siinä missä se vaikkapa sosialismille on välttämätön ennakkoedellytys.

    Irrationaalisuus sitten, yksityiset markkinat ja vapaa kanssakäyminen tuottavat myös erinomaisen tehokkaita keinoja hallita sitä. Hyperbolisesti diskonttaavalla on kehno luottoluokitus ja kallis terveysvakuutus jo tänäpäivänä, pettäjällä huono maine, sekventiaalisista valintaongelmista kärsivää auttavat sopimukset ja säätiöittäminen, ja liian rankasta endowment -efektistä (=>holdout-ongelma) saattaa itsensä pian donitsimaan reikään. Lain tehtäväksi jää silloin hallita vain niitä kaikkein ikävimpiä ulkoisvaikutuksia, kuten sitä että dumpataan kaivoksellinen sakkaa naapurin järveen tai ammutaan jotakuta päähän, sekä mahdollisesti asettaa sopimusteitse kierrettävissä olevia oletusarvoja (vrt. ”libertarian paternalism”/”Nudge”) niin ettei kaikkea tarvitse tavata auki sopimusteitse.

    Tuossa ajatuksessa on lisäksi se nätti puoli että se pitää rehelliset ihmiset rehellisinä: täysin vapaassa yhteiskunnassa rationaalisuus ei ole tarpeellista, mutta se kyllä on kannattavaa, mikä saa ihmiset käyttäytymään rationaalisemmin kuin he muuten käyttäytyisivät. Tuosta sitten seuraa, että sen ensimmäisen kerran kun jotakin toimintaa ollaan opettelemassa, niin järkevä harkinta kuin äiskän neuvotkin ohjaavat töihin kelan luukun asemesta, ja tuo on sitten se valinta joka automatisoituu myöhempää elämää silmälläpitäen. Siinä missä libertaristinen malli siis ei oleta rationaalisuutta mutta samalla tuottaa sitä, poikkeamat siitä sosialistisempaan suuntaan olettavat monia asioita (kuten altruismin) samalla kun ne pitkällä aikavälillä heikentävät (mm. moraalikato) omien ennakko-oletustensa pätevyyttä.

    Tuollaisten mietteiden jälkeen jää nähdäkseni oikeastaan vain kaksi vastalausetta. Ensimmäinen olisi konservatiivinen: on olemassa ihmisten yksilöllisistä haluista riippumattomia arvoja, joiden nimissä voidaan oikeuttaa paternalismi. Tuohon on vaikea vastata muuten kuin toteamalla väite perusteettomaksi, ja kysymällä haluaako vastaväittäjä jättää eri arvoja seuraavan rauhaan vai pitääkö tapella.

    Toinen, marginaalisesti perustellumpi, on tulonjakoargumentti: epätasainen tulonjako tuottaa itsessään ongelmia ja pahaa oloa, jota hyvä yhteiskunta ehkäisee tulonsiirroilla. Onnellisuustutkimus a la Spirit Level saattaa tukea tätä tai saattaa olla tukematta, mutta tähänkin kysymykseen on libertaari puolensa.

    Ensinkin, jos hyöty todella koskisi myös rikasta, rikas suostuisi tulonsiirtoihin itsekin ja ne myös olisivat välittömästi vaikuttavia esim. aidatuissa yhteisöissä, veljeskunnissa ja muissa vastaavissa klubityyppisissä järjestelyissä joissa tulonsiirroista ei väen vänkäämällä tehdä julkishyödykettä.

    Toisekseen, jos lähdetään sille utilitaristiselle tielle että raha palvelee paremmin köyhää kuin rikasta, koska rahan laskeva marginaaliutiliteetti, pitäisi ottaa huomioon verotuksen kannustinvaikutukset: ne ovat rikkaalle voimakkaammin negatiiviset kuin keskituloiselle, jolloin jaettava kakku pienenee varsin nopeasti veroasteen kasvaessa.

    Kolmanneksi, interpersoonallisesti vertailtavan utiliteetin käsite voidaan kieltää kokonaisuudessaan: minun hyötyni ja jonkun muun hyöty ehkä ovat samassa mielessä hyötyä kuin metri on metri, mutta yksi mittaa silti korkeutta ja toinen leveyttä, niin että niitä pitää filosofisessa mielessä kohdella epäyhteismitallisina, eikä niiden suhteista voida tehdä aksiologisia päätelmiä.

    Ja viimein, vaikka tulojen uudelleenjaon tarve myönnettäisiinkin, nykyistä sosiaalivaltiota tuolla ei saada perusteltua vaan korkeintaankin jokin perustulon kaltainen suora, minimalistinen tulonsiirto — joka muuten oli jo Friedmanin agendalla, puolimatkan virstanpylväänä.

    • Sampo, entä jos evoluutiopsykologia havaitsee, että ihminen on haluton ja kyvytön päättämään itse omista asioistaan, mutta halukas ja kyvykäs asettumaan hierarkiaan, valitsemaan johtajansa ja tottelemaan koherentisti? Libertaarina haastanut itseni tällä hypoteesilla. Tuo voidaan toki hoitaa myös anarkokapitalistisilla yksityisillä tavoilla, mutta vaara luiskahtaa ”valtioihin” on sitten ilmeinen…

  14. Somaliasta huolimatta. Kyllä vähempää valtiojohtoista taloutta voidaan ihmetellä esim. Jenkeissä. Hehän maksavat itsensä kipeäksi terveydenhoidosta, joka ”hoituu” vapaalla kädellä. Ja nyt halutaan yksityistää täälläkin, ja kalliiksihan se tulee, kun pitäisi huolehtia siitä, että on valvontakin, terveysjätit eivät maksa veroja ja nostavat hinnat pilviin, kun monopoli on saavutettu.

    Kyllä sosiaaliset rakenteet säätelevät vapauttamme toimia joka tapauksessa, oli politiikka oikeistolaista tai vasemmistolaista, libertaaria tai jotain muuta. Ongelma pienen valtion periaatteessa on, että nämä sosiaaliset rakenteet palvelevat vain pientä osaa väestöstä. Libertaarinen ideologia vain sumentaa silmät ja peittää asioiden sosiaaliset syyt. Ihminen ei toimi tyhjiössä, vaan ihminen on luonnostaan ja alkuperältään sosiaalinen. Ihmisen teot (action) eivät myöskään synny missään irrationaalisessa tai rationaalisessa atomissa, vaan yhteistekoja (inter-akteja), jotka tehdään sosiaalisissa konteksteissa, sosiaalisista syistä ja suhteessa toisiin (joista hyöty tai on mahdollinen epämukavuuden vähentäminen ovat toki mahdollisia, mutta yleistäminen kattamaan kaikkea toimintaa: karkea yksinkertaistus).

    Vasemmistolainen politiikka ja teorianmuodostus ovat oikeassa siinä, että nämä rakenteet tuodaan näkyviksi, niistä voidaan sopia ja niihin voidaan vaikuttaa, jotta kaikilla olisi parempi, tai ainakin suurimmalla osalla (vrt. 1%).

    • Usan ongelma ei ole yksityinen terveydenhuolto, vaan armeija. Liittovaltion budjetista puolet menee armeijan ylläpitoon.

      Jos Usan puolustusbudjetti (suurempi kuin muun maailman yhteensä) skaalattaisiin kansalaista kohden suomalaiseen mittakaavaan, maasta tulisi länsimaisessa mittakaavassa veroparatiisi.

      Eisenhowerin puhe sotilas-teollisen kompleksin uhasta ei ollut foliohattuilua.

      • Olet varmaan oikeassa, että armeija on iso ongelma USA:lle. Tämä kuitenkin sivuuttaa kommenttini pääpointin, jossa USA:n terveydenhuolto oli esimerkkinä siitä, että säännöstelyn purkaminen ja julkisen sektorin minimalisoiminen olisi järkevää, kuten jotkut keskustelijat ovat täällä esittäneet.

        Aiemmassa omassa kommentissasi kirjoitit: ”Mitä vähemmän asioista mitään tietämättömille byrokraateille ja poliitikoille annetaan valtaa yhteiskunnan asioista, sitä parempi yhteiskunnalle.”

        Vielä pahempaa jälkeä syntyy, kun markkinat eli nykyisessä tilanteessa usein suuryritykset saavat vallan.

    • ”Kyllä vähempää valtiojohtoista taloutta voidaan ihmetellä esim. Jenkeissä. Hehän maksavat itsensä kipeäksi terveydenhoidosta, joka “hoituu” vapaalla kädellä.”

      Ai että Jenkeissä on vähempää valtiojohtoista taloutta? 😀

      Asioista on aina hyvä selvää ennen kun niistä alkaa keskustelemaan — siis jos tarkoitus ei ole ainoastaan masturboida oman ideologian sisältämissä fantasiamaailmoissa.

      Jenkeissä vapaita markkinoita raiskataan valtion puolelta kovalla kädellä. Korkojen manipuolimen on ehkä ilmiselvin esimerkki tästä. Se saattaa pohjoismaalaisen verolehmän silmissä vaikuttaa harmittomalta toiminnalta, mutta todellisuudessa sillä on vakavia seurauksia.

      Kertoo joko tietämättömyydestä tai tietoisesta vääristelystä jos väittää Jenkkien olevan jokin vähäisen valtiojohtoisen talouden maa. Tämä on yksi eurooppalaisen kuplan sisältämistä monista myyteistä, joita ihmiset eivät omassa ideologisessa hekumassaan päädy tutkimaan tarkemmin — oman maailmankuvan kritisoiminen kun tuottaa liian paljon ahdistusta. On paljon helpompaa taputella itseään olalle ja hokea samaa mantraa siitä kuinka sivistynyt pohjoismaalainen sosiaalivaltio me olemme.

      ”Hehän maksavat itsensä kipeäksi terveydenhoidosta, joka “hoituu” vapaalla kädellä.”

      Se hoituisi jos valtio ei raiskaisi vapaita markkinoita. Esimerkiksi isot lääkefirmat nauttivat huomattavasta valtion tuesta, mikä johtaa äärimmäisen huonoihin tuloksiin. Ja tietysti valtiouskovaiset laittavat kaiken vapauden piikkiin. Pahat kapitalistit ovat asialla! Lisää säädöksiä! Lisää suunniteltua taloutta!

      ”Kyllä sosiaaliset rakenteet säätelevät vapauttamme toimia joka tapauksessa, oli politiikka oikeistolaista tai vasemmistolaista, libertaaria tai jotain muuta.”

      Sosiaalisten rakenteiden tulee olla vapaaehtoisia, yksilölähtöisiä, toisin sanoen moraalisesti kestäviä. Se, että osa ihmisistä ottaa tehtäväkseen päättää suuressa ”viisaudessaan” toisten elämästä, ei ole pelkästään äärettömän ylimielistä ja egoistista. Toisten kontrolloiminen myös tuottaa juuri niitä ongelmia, joita sillä yritetään korjata.

      Hulluus on sitä, että tekee samaa asiaa odottaen eri tuloksia.

      Tämä uskomus, että sosiaalinen rakenne vaatii toisen ihmisen pakottamaan toista ihmistä — valtiouskovaisten rakkain opinkappale — on lukuisten ongelmien alku ja juuri.

      ”Libertaarinen ideologia vain sumentaa silmät ja peittää asioiden sosiaaliset syyt. Ihminen ei toimi tyhjiössä, vaan ihminen on luonnostaan ja alkuperältään sosiaalinen.”

      Mistä lähtien pakottaminen ja varastaminen ovat kuuluneet sosiaalisuuteen?

      Minä voin kertoa: siitä lähtien kun valtiouskovaiset onnistuivat piilottamaan ne toisten sanojen taakse muuttaen niiden merkityksen massojen mielissä. Nämä sanat ovat ”lakien säätäminen” ja ”verottaminen”. Sanoja vaihtamalla moraalittomuudesta voidaan näennäisesti tehdä moraalisuutta — ja verolehmät vain märehtivät laitumillaan.

      Sanat ovat nykymaailmassa suurimpia joukkotuhoaseita. Ensin ne tuhoavat ihmisten kyvyn ajatella, sen jälkeen ne tuhoavat yhteiskuntia.

  15. Ja lisään vielä, sosiaalinenhan ei tarkoita tässä välttämättä mitään altruistista tai positiivista. Riippuu täysin tilanteesta ja erityisesti historiallisesti muuttuvasta kontekstista. Itävaltalaiset joista on tässä ollut puhetta ilmeisesti virheellisesti olettavat, että ihminen pysyy olemuksellisesti samana, korjatkaa, jos olen väärässä.

  16. Siltä varalta, että kommenttini oli hieman huonosti muotoiltu, kysyn suoraan. Mistä olet saanut sellaisen käsityksen, että libertaarien mielestä ihminen olisi rationaalinen
    ja itsekäs? Ja millä tavalla se, että asia ei olisi näin, kumoaisi libertaarien käsitykset?

    • Olli,

      Tässä on tärkeää painottaa, että teksti käsittelee nimenomaan *oikeistolibertarismia*. Libertarismin nimikkeen allehan sullotaan vähän sitä sun tätä, ja tällöin on aika helppoa puolustautua sillä, että ei tämä meidän libertarismi / liberalismi / liberaalius tms. ole sitä, mitä väität.

      Itsekkyydestä ovat eksplisiittisesti puhuneet viime aikoina esimerkiksi talousvaikuttajat Björn Wahlroos ja Matti Apunen. Taustana tässä ovat usein Ayn Randin kirjoitukset, joita pidetään yleisesti oikeistolibertarismille keskeisinä. Myös mainitut talousvaikuttajat siteeraavat Randia taajaan, muun muassa Wahlroos taannoisessa teoksessaan.

      Rationallisuusolettama löytyy myös Randin kirjoituksista. Kuten tekstissä ja yllä Thomas Taussin kanssa käymässäni keskustelussa esitän, se on myös voimakkaasti läsnä ainakin Itävallan koulukunnan talousteoretisoinnissa, joka on taas monille oikeistolibertaristeille keskeinen taloustieteellinen oppisuunta ja aatteellinen tukijalka. Siteeraamani von Mises on vaikuttanut myös esimerkiksi oppilaansa Friedrich Hayekin ajatteluun, jota pidetään käsittääkseni Friedmanin ohella yhtenä merkittävimmistä oikeistolibertaristisista ajattelijoista.

      Molemmat olettamukset löytyvät myös oikeistolibertarismin esi-isältä Adam Smithiltä. Tässä esimerkiksi osuva sitaatti Smithin teoksesta The Wealth of Nations: ”It is not from the benevolence of the butcher, the brewer, or the baker that we expect our dinner, but from their regard to their own interest.” (s. 119)

      Vasemmistolibertarismia en tunne niin hyvin, että uskaltaisin siitä sanoa mitään; siksi linjasinkin tekstin koskemaan nimenomana oikeistolibertarismia (vaikka sen olisi voinut ehkä sanoa vielä painokkaammin). Ja yleisemmin erilaisia liberalismin muotojoa teksti ei tietenkään koske lainkaan: pidän itseänikin hyvin pitkälti liberalistina sen laajemmassa merkityksessä. Tästä erottelusta linkkaamani Roope Mokan teksti on mielestäni oivallinen esimerkki.

      • Itse kirjoitin nimen omaan ”oikeistolibertarismista”, joihin itsekin kuulun, vaikka en itse tuota nimitystä käyttäisikään.

        Ayn Rand ei väitä ihmisten olevan itsekkäitä tai rationaalisia. En ymmärrä, miten olet voinut saada tällaisen käsityksen. Randin mukaan mikäli ihminen on rationaalinen, hänestä tulee itsekäs egoisti. Vaikka hän useissa yhteyksissä puhuu ihmisestä rationaalisena ja itsekkäänä olentona, on tämä hänelle ainoastaan ihannetila ja päämäärä. Hän tuo kuitenkin kaikissa teoksissaan selkeästi esille, että kaikki ihmiset eivät ole tällaisia ja hänen kaunokirjallisissa teoksissaan sankareita ovat nimen omaan harvat egoistit, jotka erottuvat altruistien massasta.

        Björn Wahlroosia tai Matti Apusta tuskin voidaan pitää puhdasoppisina libertaareina, eikä varsinkaan oppi-isinä, joiden näkemyksistä voisi vetää johtopäätöksiä libertaarien näkemyksistä.

        Itävaltalainen koulukunta ei lähde rationaalisuuden olettamuksesta, ja vaikka lähtisikin, se olisi sille vähäisempi ongelma kuin esimerkiksi keynesiläisille. Itävaltalainen koulukunta on kuitenkin eri asia kuin edes oikeistolibertarismi. Libertaareissa voi olla myös esim. taloustieteen valtavirran (uusklassismin), historismin, monetarismin jne. kannattajia. Vaikka itävaltalainen koulukunta osoittautuisi virheelliseksi tieteelliseksi teoriaksi, se ei mitenkään kumoa liberalismia ideologiana.

        Adam Smithiä ei voi pitää libertarismin esi-isänä, taloustieteen kylläkin. Smith oli toki liberaali, mutta sanoisin John Lockea nykyaikaisen liberalismin isäksi, koska hän keskittyi juuri filosofisiin kysymyksiin ja paljon ennen Smithiä.

        Smithiä voidan samaan aikaan pitää kyllä lähes kaikkien muiden taloustietellisten koulukuntien esi-isänä, myös marksilaisen koulukunnan.

  17. Hieno keskustelu, joka vetää ympyrää.

    Tietyt (väärät/tahallaan väärät) perusolettamukset leimaavat ja ohjaavat koko keskustelua ja eteenpäin ei päästä.

    Kirjoittaja on ilmeisesti sitä mieltä, että itsekkyys tarkoittaa oman rahallisen hyödyn maksimointia, ja rationaalisuus laskentataulukoiden (oikeiden tai mentaalisten) käyttöä päätöksenteossa.

    Tässä siis ohitetaan täysin utiliteetti konseptina, sekä aineettomat hyödyt, jotka ovat kuitenkin jo kohtuullisen laajasti taloustieteessä(kin) hyväksyttyjä päätöksenteon ohjaajia.

    Eli lyhyesti skenaario: Naapurin Pena tarvitsee kaksikymppiä kaljakoriin, ja pyytää sitä lainaksi Samilta.

    Kirjoittajan esittämällä libertarismin mallilla Sami tekisi riskiarvion Penan takaisinmaksun todennäköisyydestä (perustuen aikaisempaan käytökseen yms.), takaisinmaksuajasta, NPV:stä ja niin edelleen, ja asettaisi koron lainalle sen mukaisesti maksimoidakseen oman rahallisen hyötynsä.

    Jos otetaan mukaan utiliteetti ja aineettomat hyödyt tähän tilanteeseen, niin Samin rationaalinen päätösketju voisi mennä vaikka näin:

    Pena on hyvä jätkä, ja se voisi loukkaantua jos en lainaa rahaa, mikä voisi heikentää naapurisuhdetta. Plus kyllä se varmaan maksaa takaisin, ja voisi vaikka pyytää poraa lainaksi kun nyt jutellaan.

    Tässä yhteydessä rationaalinen siis tarkoittaa arbiträärisen vastakohtaa (päätöstä lainaamisesta ei tehdä satunnaisesti, vaan jonkun asian perusteella) ja itsekkyys tarkoittaa oletetun utiliteetin maksimoimista (naapurisuhteen arvo vs. lainan takaisinmaksu). Rationaalisuutta ja utiliteettia ei saa sekoittaa toisiinsa (Onko naapurisuhteen arvo rationaalisesti arvokkaampi kuin lainan menettämisen riski) koska näin päädytään kirjoittajan kummallisiin päätöspolkuihin.

    • Ei ole kovin ajattelun ammattimaisuutta väittää ensin hatusta temmattuja väitteitä ja sitten kysyä muilta, miten asiat oikeasti menevät. Kannattaisi oikeasti aloittaa vaikka siitä, että etsii kirjallisuudesta viitteitä omien väitteidensä tueksi. Lauri Järvilehdosta tulee kovin mieleen Johan Bäckman.

      • Normaalisti en ruoki trolleja, mutta tämä oli niin herkullinen, että vastaanpa silti. 😀

        Tässä sinulle lukemista ensihätään. 😛

        Leipätekstin ja tähänastisen keskustelun lähdekirjallisuus:
        Bargh, J. A., & Chartrand, T. L. (1999). The Unbearable Automaticity of Being. American Psychologist, 54(7), 462–479. 
        Boghossian, P., & Peacocke, C. (Eds.). (2000). New Essays on the A Priori. Oxford: Clarendon Press.
        Bonjour, L. (1998). In Defense of Pure Reason. Cambridge: Cambridge University Press. 
        Casullo, A. (Ed.). (1999). A Priori Knowledge. Dartmouth: Ashgate Publishing.
        Casullo, A. (2003). A Priori Justification. Oxford: Oxford University Press. 
        Chabris, C., & Simons, D. (2010). The Invisible Gorilla: How Our Intuitions Deceive Us. New York: Crown. 
        Djiksterhuis, A., & Nordgren, L. F. (2006). A Theory of Unconscious Thought. Perspectives on Psychological Science, 1, 95–106. 
        Evans, J. S. B. T. (2003). In Two Minds: Dual-process Accounts of Reasoning. Trends in Cognitive Sciences, 7(10), 454–459. 
        Evans, J. S. B. T. (2010). Thinking Twice. Chippenham and Eastbourne: Oxford University Press. 
        Gödel, K. (1931). Über formal unentscheidbare Sätze der Principia Mathematica und verwandter Systeme, I. Montatshefte für Mathematik und Physik, 38(1), 173–198. 
        Haack, S. (1978). The Philosophy of Logics. Cambridge: Cambridge University Press. 
        Järvilehto, L. (2011). Pragmatic A Priori Knowledge. A Pragmatic Approach to the Nature and Object of What Can Be Known Independently of Experience. Jyväskylä: University of Jyväskylä. 
        Kahneman, D. (2011). Thinking, Fast and Slow. Kindle Edition. 
        Kant, I. (1998). Critique of Pure Reason (P. Guyer & A. W. Wood, Trans.). New York: Cambridge University Press. 
        Keltner, D. (2009). Born to be Good. W.W. Norton & Company.
        Leibniz, G. W. (1989). Philosophical Essays. Indianapolis: Hackett.
        Lewis, C. I. (1946). An Analysis of Knowledge and Valuation. La Salle, IL: The Open Court Publishing Company. 
        Malcolm, N. (1990). Ludwig Wittgenstein: Muistelma. Juva: WSOY. 
        Moser, P. K. (Ed.). (1987). A Priori Knowledge. Oxford: Oxford University Press.
        Noë, A. (2004). Experience Without the Head. In T. Gendler & Hawthorne (Eds.), Action in Perception. MIT Press.
        Pihlström, S. (1996). Structuring the World. The Issue of Realism and the Nature of Ontological Problems in Classical and Contemporary Pragmatism. Helsinki: The Philosophical Society of Finland. 
        Quine, W. v. O. (1936). Truth by Convention. Philosophical Essays for A.N. Whitehead, 90–124. 
        Quine, W. v. O. (1948). On What There Is. In From a Logical Point of View (pp. 1–19). Cambridge, Mass. & London, England: Harvard University Press. 
        Quine, W. v. O. (1951). Two Dogmas of Empiricism. The Philosophical Review, 60, 20–43.
        Rand, A. (1957). Atlas Shrugged. New York: Random House.
        Rand, A. (1964). The Virtue of Selfishness: A New Concept of Egoism. New York: New American Library.
        Rensink, R. A., O’Regan, J. K., & Clark, J. J. (1997). To See or Not to See: The Need for Attention to Perceive Changes in Scenes. Psychological Science, 8(5), 368–373. 
        Rothbard, M. (1951). Reply to Mr. Schuller. American Economic Review, December 1951, pp. 943-46.
        Smith, A. (1995). An Inquiry into the nature and causes of the wealth of nations. London: William Pickering.
        von Mises, L. (1949). Human Action: A Treatise on Economics. San Francisco: Fox & Wilkes.
        Wahlroos, B. (2012). Markkinat ja Demokratia – Loppu enemmistön tyrannialle. Otava.
        Whitehead, A. N., & Russell, B. (1910). Principia Mathematica. Cambridge: Cambridge University Press. 
        Wittgenstein, L. (1961). Tractatus logico-philosophicus (H. Nyman, Trans.). Juva: WSOY. 
        Wittgenstein, L. (1969). On Certainty. New York: Harper & Row. 

      • Itse olet tähän mennessä trollannut sisällöllisesti enemmän ihan kirjoituksestasi lähtien. Jatkoit sitä myös kommenteissa, myös äskeisessä. Ehkä olet patologinen trolli, joka ei edes tiedä trollaavansa :O Uskomatonta

        Ei sillä ole mitään väliä, mitä kirjoja sinulla on pöydälläsi, tai todennäköisemmin, mitä osaat aiheeseen liittyen nimetä. Jotta keskustelua voitaisiin luotettavasti käydä, sinun pitäisi osata lukea noita tekstejä ja vakuuttavuuden osoittamiseksi viitata tarkkoihin yksityiskohtiin ihan lainauksin, sillä aika moni täällä on päätynyt osoittamaan aukkoja päättelyketjustasi, mitä et ole osannut uskottavasti paikata. Hyvä tietää, minkä tasoista ainesta yliopistosta tulee, kun ei osata edes argumentteja perustella faktoin, Tosin tuollaiset asiat pitäisi oppia jo lukiossa. Oppia ikä kaikki.

        Mielummin tunnollinen harrastaja kuin rutiininomainen ”ammattilainen”

  18. Risto, ja miten hyvin tämä rationaliteetti-käsitys on näissä talousteorioissa mallinnettu matemaattisesti. Miten se on operationalisoitu tutkimusmetodeiksi? Voihan sitä sanoa kannattavansa mitä vaan.

    Tämä koskee myös Thomasia. Niin kauan kuin vain esittää, että tämänkin olemme ottaneet huomioon, ei ole uskottava. Miten se on metodisesti otettu huomioon konkreettisissa tutkimuksissa? Onko Thomas sinulla omia julkaisuja aiheesta, kun kerrot soveltaneesi näitä teorioita? Pistä toki linkkiä kehiin.

  19. Mielenkiintoinen ja selkeästi kirjoitettu juttu. Kiinnitin huomiota pariin kohtaan — voi olla että hämmennykseni johtuu ainoastaan tietämättömyydestä:

    1) Onko päämääräsuuntautuneisuus todellakin yksinomaan rationaalista ja tietoista käyttäytymistä määrittävä piirre? Eivätkö myös kirjoituksessa mainitut vietit ja vaistot noudata teleologista rakennetta (nälkä tähtää syömiseen, tukahdutetut halut purkautumiseen jne.)?

    Modernin taloustieteen utiliteettikäsitettä voi toki kritisoida, mutta sen etu klassisen taloustieteen utiliteettikäsitteeseen on juuri psykologisessa neutraaliudessa. Kuten von Mises toteaa, hän ei ota kantaa millaisista psykologisista tai emotionaalisista ”syvyyksistä” valinnat kumpuavat, vaan rationaalisuus määrittyy yksinomaan päämääräsuuntautuneen valinnan perusteella.

    Tästä syystä monet taloustieteilijät puhuvat mielellään rationaalisen valinnan teoriasta, ei ihmiskäsityksestä. (Periaatteessa tämän teorian avulla on kai mallintaa myös ryhmien toimintaa.)

    Toki meille moderneille, jotka olemme tottuneet liittämään rationaalisuuden käsitteen ennen kaikkea jonkinlaiseen itsetietoisuuteen — rationaaliset valinnat syntyvät reflektion tuloksena — taloustieteen rationaalisuuskäsitys on hämäävä. Sillä on kuitenkin oma oikeutuksensa tämän mallintamisintressin sisällä. Keith Binmorella on tästä hyvä juttu: http://else.econ.ucl.ac.uk/papers/uploaded/262.pdf

    2) Ei kai peliteoria ennusta universaalisti vangin dilemmassa oman edun tavoittelua? Siinähän nimenomaan ennustetaan yhteistyötä, mikäli toimijoiden kesken vallitsee luottamus.

    Eri asia on, voisiko taloustiede merkitä muutakin kuin mallintamista, ts. yksittäisten agenttien toiminnan ennustamista.

  20. Hetkinen, miten niin. Jos itävaltalainen taloustiede väittää tietävänsä, että ihmisten toiminta on niin monimutkaista, ettei sitä voi mallintaa tai ennustaa, miten siitä voidaan johtaa johtopäätös, että politiikan pitää olla minimaalista? Onhan minimaalinen politiikkakin politiikkaa ja sillä on seurauksia ihmisille. Jos toimintaa ja päätösten seurauksia (tukien leikkaamista esim.) ei voida ennustaa, miten voidaan tietää, että nämä ovat juuri hyviä päätöksiä. Itävaltalainen taitaa olla yksi virhepäätelmien hetteikkö.

    • Missä itävaltalaisen taloustieteen kirjassa väitetään, että politiikan pitäisi olla minimaalista? Miksi ette käytä lähdeviitteitä?

      • Oletteko Analyyttinen perustelija / Thomas Taussi tulleet ajatelleeksi, että ei voisi vähempää kiinnostaa lukea näitä mainittuja teoksia. Teidän täällä esille tuomanne ajattelun taso on niin ala-arvoista, että taitaisi olla ajanhukkaa niiden lukeminen.

      • Ylipäänsä on jäänyt vähän epäselväksi, mitä siinä sitten väitetään politiikasta. Minulla on kyllä sori vaan tullut sellainen kuva, että kyseessä on joku epämääräinen salaseura, joiden kirjoja kaikkien pitäisi lukea, mutta josta lukuisista viesteistä huolimatta ei oikein ymmärrä, miksi. Miksi kaikkien kannattaa lukea itävaltalaista, eikä oikeaa taloustiedettä?

      • Aika normaalia asiaa kohdalle osuneet itävaltalaisen taloustieteen kirjat ovat olleet: tietty talouspolitiikka saa aikaan tietynlaisia seurauksia. Ennustaminen tarkoittaa määrällistä kaikkien tekijöiden summaamista, kun taas taloustieteellinen analyysi käsittelee yksittäisten tekijöiden vaikutuksia kokonaisuuden suuntaan ceteris paribus -tarkastelussa. Tässä itävaltalainen taloustiede ei eroa muusta taloustieteestä. Kukaan ei varmasti väitä, että ceteris paribus -tilanteet kuvaisivat todellisuutta, vaan kyse on ajattelutyökalusta yksittäisten tekijöiden vaikutuksen analysoimiseksi.

        Hävettää täällä keskustelevien puolesta, että ensin keksitään perättömiä väitteitä ja sitten vasta myönnetään, ettei tiedetäkään asiasta mitään, sillä ”EVVK”. Se vasta on ala-arvoista, mutta keskustelkaa täällä keskenänne niiden kanssa, jotka alentuvat tämän jälkeen vielä kommentoimaan trolleja, jotka eivät perustele väittämiään tiedolla.

  21. Kaikesta päätellen libertaarit ja/tai itävaltalaisen taloustieteen kannattajat ovat äänekkäitä internetissä, vaikka muualla heihin varsin harvoin törmää. Minun, ihan valtavirtataloustiedettä harrastaneen maallikon näkökulmasta nousee hieman erilaisia ajatuksia:
    Ensinnäkin, valtavirtataloustiede ei ole sinänsä libertaaria, vaan tarjoaa toisinaan myös perusteita julkiselle sektorille puuttua vapaisiin markkinoihin (esim. tietyissä tapauksissa ulkoisvaikutukset, tietyt vakuutukset, julkishyödykkeet sekä luonnolliset monopolit). Nykytaloustieteilijöistä löytyy varsin libertaareista ajattelijoista myös jokseenkin ”vasemmistolaisiin” ajattelijoihin, ainakin mitä arvomaailmaan tulee.

    Ylläolevaan liittyen, olisi syytä todeta, että niin paljon kuin itävaltalaiset taloustieteilijät ovatkin vaikuttaneet taloustieteeseen historiallisesti, nykytaloustiede ei ole sama asia kuin itävallan koulukunta. Oikeastaan voisi väittää, että itävallan koulukunta nykymuodossaan ei ole varsinaisesti taloustTIETEELLINEN, so. akateeminen koulukunta, vaan enemminkin internetissä leviävää, klassikoihinsa jämähtänyttä metodologista pohdiskelua. Tämä ei tarkoita, etteivätkö jotkut akateemisetkin taloustieteilijät ottaisi sieltä suunnalta vaikutteita, mutta sellaisenaan se ei enää ole mikään taloustieteen koulukunta.

    Rationaalisuusoletusta ei pidä tulkita liian kirjaimellisesti (tai psykologisesti): harva taloustieteilijä haluaa sitoutua kovin vahvoihin väitteisiin ihmisen psykologiasta. Rationaalisuuskäsityksellä on sen sijaan oma roolinsa mallintamisessa. Tässä esimerkiksi paljon metodologista keskustelua herättänyt paperi http://princeton.edu/~pesendor/mindless.pdf
    En itse allekirjoita läheskään kaikkea, mitä ko. paperissa väitetään, mutta huomauttaisin silti, että on naiivia ajatella taloustieteen tulevan kumotuksi pelkästään toteamalla taloustieteen oletusten olevan epärealistisia (tästä Milton Friedmanilla on varsin klassinen paperi vuodelta 53, josta lähteneeseen keskusteluun suuri osa taloustieteen metologiaa ja filosofiaa käsittelevä tutkimus liittyy).

    Vielä yksi sivuhuomio: Timo Miettinen, kohta 2: mikäli puhutaan yhden kerran tehtävästä vangin dilemmasta (ei toistetusta), niin peliteorian kannalta tilanne on aivan yksiselitteinen: defectaaminen on dominoiva strategia, eli vaikka luottamusta olisi kuinka paljon, se kannattaa silti pettää. Tässä siis kyse siitä, mikä on tietyn matemaattisen pelin kannalta rationaalisen toimijan valitsema strategia. Mitä tulee ihmisten toiminnan ennustamiseen käytännön koejärjestelyissä, asia ei ole aivan yksiselitteinen – voisi esimerkiksi perustellusti väittää, että rahallinen payoffi ei ole ainoa, minkä suhteen ihmisillä on preferenssejä, jolloin peliteoreetikko voisi väittää, että pelaajat eivät oikeastaan pelaa vangin dilemma – peliä, vaikka rahapalkinnot menevät analogisesti.

  22. MK: Hyvä huomio, kiitos siitä. Käsittääkseni suuri osa vangin dilemmaa koskevasta kirjallisuudesta keskittyy näihin ongelmiin, erityisesti toistettavuuden ilmiöön. En kuitenkaan näe, miksi luottamus olisi täysin irrelevantti käsite myöskään yksittäisen pelin tapauksessa. Jos ajatellaan defectaamisen ennustamista Nash-tasapainon avulla, kyse on tilanteesta jossa yhteistyö vältetään juuri siitä syystä, että kummankin pelaajan on mahdollista muuttaa strategiaansa. Kyse on määritelmällisesti tilanteesta, jossa keskinäistä luottamusta ei vallitse.

  23. Jännittävää että kirjoittaja myös väittää että Keltnerin tutkimus jollain lailla kumoaa oman edun tavoittelun peliteoriassa, erityisesti vangin dilemmassa. Miksi kukaan vangin dilemmassa tavoittelisi muuta kuin omaa etuaan?
    Kuulostaa etteivät päätöksenteon mallintamisessa käytetyt päätöspuut ole kovin tuttuja matemaattisia malleja.

    Kirjoittaja ilmeisesti olettaa seuraavanlaisen tilanteen täällä kuvatussa tilanteessa http://en.wikipedia.org/wiki/Prisoner%27s_dilemma

    A uskoo, että B:n defektion ja yhteistyön todennäköisyydet ovat 50-50
    ja
    B uskoo, että A:n defektion ja yhteistyön todennäköisyydet ovat 50-50

    Näin ollen molemmilla toimijoilla:
    Odotusarvo, jos itse on hiljaa: 1kk*0,5 + 12kk*0,5 = 6,5 kuukautta vankeutta
    Odotusarvo, jos pettää toisen: 3kk*0,5 + 0kk*0,5 = 1,5 kuukautta vankeutta

    Eli molemmilla toimijoilla harmin minimoinnissa paras ratkaisu on pettää.

    Ja tämähän pitää, mikäli olettaa että nuo todennäköisyydet A:n ja B:n mielestä pitävät.

    Mutta mikäli ne ovat jotain muuta kuin 50-50, esim 90-10 molempien toimijoiden mielestä, oletusarvo muuttuu. Mutta eipä tällaisiin pikkuasioihin kannata tarttua, uskotaan vaan sokeasti että ihmiset tekevät päätöksiä hyvää hyvyyttään, eivätkä omaa utiliteettiaan maksimoiden.

  24. Hyvää settiä tämä keskustelu.
    Olisin kiinnostunut libertaristien vastauksista muutamiin kysymyksiin. Ensiksi kuitenkin sanon, että en ihmettele libertaristien kammoksuntaa vasemmistoa kohtaan, kun sen valtavirta on valitettavasti valtiollista, nationalistista, mainittua kukkahattutäteilyä, ja kontrollipolitiikkaa. Nykyvasemmisto (jota ei siis pitäisi niputtaa yhteen) on varsin kaukana alkuperäisestä internationalismista, Marxin valtion vastaisuudesta, sekä vapaudesta palkkatyöstä huutaessaan ”antakaa työtä, orjuuttakaa meidät”, joka on kaikkea muuta kuin mistä on ns. lähdetty, eli ihmisen pyrkimystä parantamaan elämäänsä tekemällä työtä itselleen ja yhdessä, eikä alisteisena pääomalle, huonoilla työehdoilla ja elämän edellytyksiin riittämättömällä palkalla. No se lyhyesti, eli tarkoitus oli vain sanoa, että kaikki vasemmistolaiset eivät suinkaan kannata nykyisen kaltaista kontrollivaltiota, tms.

    Tämän keskustelun pohjalta voisi päätellä, että libertarismin vaihtoehto on sosialistinen valtio. Näin ei tietenkään ole. Kuten sanoin, vasemmistolaisuus on alun perin tarkoittanut internationalismia, ja Marx oli kritisoi nimenomaan kapitalistista *valtiota*, kuten monet muutkin vakavasti otettavat yhteiskuntafilosofit, jotka eivät todellakaan ole sosialisteja.
    Omistussuhteista vaan tähän, että kun tutkimus tutkimusten jälkeen on nähty julkisen terveydenhuollon olleen veronmaksajille kaikkein halvin ja tehokkain vaihtoehto, niin miksi se pitäisi järjestää yksityisesti, jossa ainoita hyötyjiä ovat suuret vakuutusyhtiöt? Ja kun veronmaksajien rahoilla on alunperin perustettu valtionyhtiöitä, jotka kykenevät halvalla tuottamaan palveluja, niin millä oikeudella ne myydään pois? Tai oleellisemmin, mikä järki siinä sitten on.

    Yksi kysymys yövartijavaltiosta, mikä on lainsäätäjän rooli siinä? Millainen elin säätää lait, joiden kautta tuomioistuin tuomitsee?

    Toinen kysymys negatiivisista oikeuksista. Näen että libertaristien näkemys on täydellisen historiaton. Eli kuinka se ottaa huomioon, että aikaisemmin historiassa samoin kuin nykyään, moni yksityinen omaisuus on tuotettu orjuudella, siirtomaiden valtaamisella, riistolla, ja yhteismaiden pakkoluovutuksella? Miten estetään se, että eliitin valta ei sortaisi köyhempiä ihmisiä? Jos omaisuus on hankittu (ei tietysti aina!) rikoksella, ja saatu näin merkittävä valta ja omaisuus, niin onko libertarismilla näkemystä tähän? Enkä tarkoita että rikkaat olisivat aina pahoja, ja valtio se ”hyvä”, vaan peräänkuulutan ainoastaan sitä, että kuinka estetään paluu säätyjen yhteiskuntaan, joissa vallitsee harvan yläluokan valta ja omaisuudettomat kurjat jotka eivät koskaan pääse käsiksi minkäänlaiseen omaisuuteen, koska palkat ovat joko huonoja, tai niitä ei ole ollenkaan. Perimysyhteiskunnassa muille kuin eliitin jälkelaisille ei ole olemassa juurikaan ”yksityisyrittäjyyden” vaihtoehtoja luoda itselleen jonkinlaista yksityisomaisuutta. Ryysyistä rikkauksiin sadut ovat hyvin harvoin todellisuutta. Jonkinlainen tulonjako on ainut mahdollinen sosiaaliluokkien välisen liikkumisen (pääasiassa ylemmäs) mahdollistava vaihtoehto.
    Summa summarum, kuinka negatiivinen oikeus turvaa vapauden sellaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa raha ja omaisuus ovat kasautuneet harvojen käsiin, jolloin vapauden voi saavuttaa vain syntymällä yläluokkaan?

    Mitä tulee keskusteluun ihmisluonnosta, niin olettamuksia sen hyvyydestä tai pahuudesta kannattaisi mielestäni välttää niin pitkälle kuin mahdollista, ja perustaa vain sellaisia instituutioita, joiden avulla ihmisten orjuuttaminen tai pahoinpitely estetään, koska historia osoittaa että näin *voi* todella tapahtua, mikäli sen annetaan tapahtua. Mutta silti ei tarvitse alkaa kaikkea kaitsemaan.

    Olli Juntunen huomautti, että demarit tuntevat vetoa keynesiläisyyteen, joka taas uskoo ihmisten toiminnan olevan mallinnettavissa. En ole demarifani itsekään, mutta uskoiko Keynes siis todella mallinnettavuuteen?

    Demareista on helppo hypätä sopimusyhteiskunnan käsitteeseen ja kysymykseen libertarismille, eli mitä tuumaatte työlainsäädännöstä, joka on historiallisten kollektiivisten kamppailujen tulos? Haen sitä, että kun ihmiset ovat kamppailleet (sopineet, neuvotelleet) itselleen tietyt kollektiivisen työehdot, niin eikö se juuri ole sopimusvapauden periaatten mukaista? Työlainsäädäntö ei ole taivaasta tipahtanut. Toinen juttu on tietysti se nykyinen ongelma, että suuri osa tästä lainsäädännöstä on tehty tehdastyön ollessa yleinen työnteon malli, ja siksi se sopii huonosti moniin nykyisiin töihin. Asiat kuitenkin ottavat aikansa, ja näen että kysymys olisi vain lainsäädännön päivittäminen vastaamaan palvelu- ja tietopohjoista taloutta.

    Lopuksi Sampo Syreenille pari kysymystä. Itse en siis ole näiden psykologi-käyttäytymisjuttujen kannattaja, kuten sanoin mielestäni on vaarallista perustaa instituutioita olettamalla ihmisluonto joko hyväksi tai pahaksi, joten olisi järkevää luoda vain sen kaltaisia instituutioita, jotka ehkäisevät välttämättömästi joskus esiintyvää pahaa (koska sen tiedetään välillä toteutuvan). Kysyn siis, miksi edes pitäisi ennalta esittää ja asettaa kysymys jostakin valtiomallista? Eikö olisi parempi tunnustaa että ihmisyhteisö on dynaaminen, muuttuva. Sillä ongelma nähdäkseni on se, että jos haluaa asettaa ennalta jonkinnäköisen valtiomallin, se välttämättä kysyy jonkinlaista näkemystä ihmisluonnosta -> tätä kun emme voi varmaksi tietää, on hyvin suuri vaara päätyä sosialismin kaltaisiin kokeiluihin, tms.

    Toinen kommentti Syreenille koskee työhön kannustamista. Nykyään joka päivä kun avaa jonkin median, kuulee poliitikkojen vaativan ”työpaikkojen synnyttämistä”. Niin, eikös tämä olekin kehäpäätelmä, siis miksi luoda tuotantoa tuotannon vuoksi, eikö nykyisen ekologisen kriisin partaalla pitäisi luopua työpaikkojen tyhjästä pykäisemisestä. Kuinka paljon onkaan täysin turhaa ja tuottamatonta työtä, joka pelkästään tuhlaa luonnonvaroja. Pointtini on siis se, että kun olemme lajina kehittyneet niin pitkälle, että yksinkertaista mekaanista työtä ei tarvitse enää samalla juuri tehdä, niin miksi pakottaa ihmisiä siihen? Jos meillä olisi sellainen perustulo, joka mahdollistaisi minimaalisen elämisen (kuluttamisen), niin ne jotka haluavat kohentaa elintasoaan tästä minimistä tekisivät töitä. Summa summarun, työtä ei ole enää tarpeeksi tarjolla, elemme halua ns. purkaa kehitettyä teknologiaa ja palata yksinkertaisempiin ja mekaanisiin töihin. Miksi libertalistit sitoutuvat kristilliseen työmoraaliin? Kannattaisi muistaa, että palkkatyö syntyi vasta 1800-luvulla (pääasiassa, siis teollistumisen myötä) ja nyt kun teollinen tuotanto on vähenevässä määrin merkittävää palvelujen ja tietopohjaisten tuotteiden rinnalla, eikös tästä kannattaisi siirtyä uudenlaiseen palkkatyön määritelmään?

    Syreenin huomio ”verotuksen kannustinvaikutukset: ne ovat rikkaalle voimakkaammin negatiiviset kuin keskituloiselle, jolloin jaettava kakku pienenee varsin nopeasti veroasteen kasvaessa” on hyvä. Uskon että aiheesta on tutkimusta, esim. BIENin (The Basic Income Earth Network) sivuilta löytyy lukuisia artikkeleita (joihin en ole itse vielä ehtinyt tutustua). Itse olen siis miettinyt vain tätä yleisempää, positiivista vaikutusta pienituloisille, mutta kuten osoitit, asiaa tulee tarkastella myös toisesta näkökulmasta.

    • Vastailenpa omasta puolestani.

      ”Ja kun veronmaksajien rahoilla on alunperin perustettu valtionyhtiöitä, jotka kykenevät halvalla tuottamaan palveluja, niin millä oikeudella ne myydään pois?”

      Niitä ei pitäisi myydä halvalla, vaan reaalihintaan. Eikä kokonaisena, vaan pilkottuna mahdollisimman monen eri ostajan kesken. Monopolit ovat aina pahasta.

      ”Yksi kysymys yövartijavaltiosta, mikä on lainsäätäjän rooli siinä? Millainen elin säätää lait, joiden kautta tuomioistuin tuomitsee?”

      Eduskunta, joka kokoontuu harvoin ja päättää vain asioista jotka todetaan niin kriittiseksi että niitä säätelemään vaaditaan laki. Eli ei siis kuten nykyään, jolloin tämän tästä säädetään uusia lakeja ja säädöksiä, joista kukaan ei voi pysyä perillä tai yrittää ennakoida niitä.

      Monissa demokraattisissa valtioissa lainsäädäntä on pyritty perustuslaissa tekemään ketteryyden sijaan nimenomaan mahdollisimman hankalaksi. Useimmissa tapauksissa on parempi olla säätämättä lakia ollenkaan kuin säätää huono sellainen.

      Suomessa moinen periaate on unohdettu täysin ja perustuslaista on tullut kuollut kirjain. Käytännössä mikä tahansa laki voidaan säätää millaisella aikataululla tahansa. Kysy vaikka sairaanhoitajilta.

      ”Eli kuinka se ottaa huomioon, että aikaisemmin historiassa samoin kuin nykyään, moni yksityinen omaisuus on tuotettu orjuudella, siirtomaiden valtaamisella, riistolla, ja yhteismaiden pakkoluovutuksella? Miten estetään se, että eliitin valta ei sortaisi köyhempiä ihmisiä? Jos omaisuus on hankittu (ei tietysti aina!) rikoksella, ja saatu näin merkittävä valta ja omaisuus, niin onko libertarismilla näkemystä tähän?”

      Jos se ei ole ollut rikos tekohetkellä, se ei ole rikos nytkään. Miten muuten se voisi olla? Miten sosialismi suhtautuu asiaan? Varastamalla ihmisiltä jotka ovat keränneet omaisuutensa rehellisesti riskillä sekä omalla työllään ja antamalla sen ihmisille joiden esi-isät ovat ehkä kenties joskus joutuneet rikoksen uhriksi. Reilua?

      ”mitä tuumaatte työlainsäädännöstä, joka on historiallisten kollektiivisten kamppailujen tulos?”

      Kaksinainen asia. Toisaalta hyvä, koska saan paremmat edut näin duunarina. Toisaalta huono, koska se rajoittaa mahdollisuuksiani yksityisyrittäjänä ja joudun tyytymään olemaan duunari. Joka tapauksessa se syrjäyttää alhaisemman työpanoksen ihmisiä pysyvästi työmarkkinoiden ulottumattomiin, jolloin veroni tulevat nousemaan yhä korkeammaksi sosiaalimenojen kasvaessa.

  25. Sitten kun minä pääsen eläkkeelle, toimitan antologian. Siihen valikoin tekstejä, joiden olennaisesta pointista olen aivan samaa mieltä, mutta jotka muuten herättävät itsessäni myötähäpeää. Yksi sellainen on Atlas Saarikosken eräs blogipostaus ja toinen ehdokas on eittämättä tämä.

    Ayn Randin ei ollut loistava kirjoittaja ja vaikka kaunokirjallisuus onkin loppujen lopuksi makuasia, niin vaikkapa notoorisen antikommunistin Whittaker Chambersin Atlas Shrugged -klassikkoarvostelu vuodelta 1957 antaa asiasta jonkinlaista osviittaa. Tällaiset kommentit herättävät kuvaa siitä, ettet ole vaivautunut kahlaamaan läpi esimerkiksi kyseistä teosta, minkä kyllä kai voi lukea myös ansioksi. Onhan sitä sivistämpääkin lukemista: Mustanaamio. Toisena esimerkkinä libertaarien retorisista sivalluksista voisi nostaa esiin Ron Paulin, useampaankin otteeseeen presidentiksi pyrkineen kongressiedustajan, joka mainittiin Rehnin Facebook-sivulla käydyssä keskustelussa itävaltalaisen koulukunnan puolestapuhujana. Tämän Teksasin lahjan toimittamassa ja nimeään kantaneessa uutiskirjeessä mm. solvattiin Martin Luther Kingiä pedofiiliksi ja ylistetiin KKK-johtaja David Dukea. Näiden seikkojen myötä libertarismi loistaa retorisesti kuin pimeä lamppu.

    Toisekseen minun käsitykseni mukaan von Mises itse kritisoi matematiikan käyttöä taloustieteessä, joten puhe ”puhtaan matematiikan ja taloustieteellisten yhtälöiden” maailmasta asustavista libertaareista vaikuttaa verraten oudolta. Pikemminkin valtavirran ekonomistit suhtautuvat matematiikan soveltamiseen huomattavasti positiivisemmin kuin itävaltalaisen koulukunnan edustajat. En ole myöskään tietoinen siitä, että Gödelin elämäntyöstä sinällään löytyisi tukea väitteelle ”logiikka ei koske todellisuutta lainkaan”. Hänen kuuluisin työnsä merkitys kun on siinä, että vain olennaisesti mielenkiinnottomat matemaattiset järjestelmät ovat tietyllä teknisellä tavalla täysin tunnettavissa. Ei ole lainkaan harvinaista, että Gödelin työstä vedetään villejä johtopäätöksiä elämäntarkoituksesta politiikkaan, ja tämä nyt pahankerran vaikuttaa siltä. Toki on myös mahdollista, että olet perehtynyt hänen työhönsä syvemminkin, mutta ilman lisämääreitä paha maku jää suuhun.

    Kolmanneksi tuntuu siltä, että yliarvioit rankasti libertarismin merkityksen. Näkyvimmällään liike on nörtähtävien valkoisten nuorten miesten huutelua internetissä. Oikean maailman politiikkaan se vaikuttaa vain marginaalisesti, aivan kuten jokin ns. miestenoikeusliike, joka ei ole saavuttanut mitään ja hyvä niin.

    • Hyviä huomioita.

      Olet ihan oikeassa siinä, että yliarvioin libertarismin merkityksen. Tietyin reunaehdoin rationalistiolettamuksen kritiikki ulottuu tietysti kaikkeen talousteoretisointiin, joka olettaa idealisoidun päätöksentekjän; tästä olen aiemmin kirjoittanutkin blogissa jonkin verran.

      Mitä tulee Gödeliin, en tähän hätää muista, mikä hänen eksplisiittinen kantansa oli logiikan ja ontologian suhteeseen. Pointtina tuossa on, että silloin kun argumentaatio perustuu puhtaasti loogiselle johdonmukaisuudelle, törmätään samoihin ongelmiin, joiden kanssa logisismiksi nimetty ajatussuunta paini viime vuosisadan alussa. Leibnizista 1600-luvun lopussa alkunsa saaneen ajatussuunnan peruslähtökohta oli, että on olemassa jonkinlainen täydellinen tosien lauseiden joukko joka voidaan ilmaista loogisten propositioiden muodossa, joista on riisuttu kaikki tulkinta. Tällainen universaalikalkyyli mahdollistaisi siis kaikkien tosiseikkojen ilmaisun.

      Logisismiprojekti eteni 1900-luvun alkuun saakka aika nätisti, ja hetken näytti, että Bertrand Russell ja Albert Whitehead veisivät sen päätökseensä. Heidän magnum opuksensa Principia mathematica jäi kuitenkin vaillinaiseksi. Russellin oppilas Ludwig Wittgenstein tarttui projektiin ja omien sanojen mukaansa vei sen johdonmukaiseen päätökseensä nuoruusaikansa pääteoksessa Tractatus Logico-philosophicus. Harmi vaan, että siinä Wittgenstein päätyi rajaamaan logiikan roolin tavattoman pieneksi ja antoi logisismin unelmalle aikamoisen tällin.

      Projektin lopullinen kuolinisku tuli nähdäkseni Gödeliltä, jonka epätäydellisyysteoreema osoittaa, ettei kompleksisemmissa konsistenteissa päättelyjärjestelmissä voida todistaa kaikkia niistä johdettavissa olevia propositioita. Tietyssä mielessä voidaan sanoa, että Gödel osoitti yhdenlaisen formaalin perusteen Wittgensteinin Tractuksessa linjaamalle argumentille logiikan ja tosiseikkojen suhteesta. Tästä on seurannut sitten runsas kirjallisuus koskien logiikkojen moninaisuutta, ja keskustelua käydään logiikan filosofian parissa tänäkin päivänä.

      Lopuksi, täytyy tunnustaa, ettei Randin lukeminen ole minullekaan henkilökohtaisesti kauhean palkitsevaa. Suhtaudun kuitenkin aika skeptisesti sellaiseen kulttuurielitismiin, jossa ihmiset tykkäävät arvostella suureen suosioon nousseita teoksia siksi, että ne eivät täytä jotain ennalta asetettuja normeja. Ei Randia voi mihinkään Dostojevskiin verrata, mutta jos valtavat ihmisjoukot ovat ottaneet hänen tekstinsä omakseen, jotain hän on siinä tehnyt oikein.

      Kyse on samasta jutusta kuin miksi Robinin Frontside Ollie on loistava biisi. Oma musiikkimakuni viipottaa jossain ihan muualla, ja vaihdan aika nopeasti kanavaa kun tämä hittiralli paukahtaa päälle. Hittibiisin tekeminen on kuitenkin kaikkea muuta kuin helppoa. Siinä, että Maki ja Robin tiimeineen ovat onnistuneet niin legendaarisesti osoittaa, että jotain siinä on tehty ihan hemmetin hyvin.

      Ei minun tarvitse henkilökohtaisesti pitää Randin teksteistä yhtään, mutta pelkästään sitä, että ne herättävät niin paljon intohimoa ja keskustelua, voi mielestäni pitää jollakin tavalla niiden ansiona. Eli se, että minä en henkilökohtaisesti tajua jotain tai pidä siitä ei ole mielestäni vielä kovin hyvä pohja yleisemmälle kritiikille.

      • On muuten ihan ilahduttavaa, että vastasit näinkin pitkästi kaltaiselleni nimimerkkihuutelijalle. Kommentti oli alunperin tarkoitettu erään sen Facebookissa jaanneen seinälle, minkä takia osin tahattomasti siihen tuli näinkin negatiivinen sävy. Koska se kuitenkin tuli rustatuksi, niin en tohtinut sitä bittiroskakoriin heittää, vaikkakin näin pelkurimaisesti sitten nimimerkin takaa. Vaikka olenkin nuori, koen ajattelun sen verta hankalaksi, etten kovin herkästi tahdo näitä lastujani itseeni liitettävän.

        Oma taustani on matematiikassa ja kolmannen kappaleen pointti oli lähinnä antaa synninpäästö ’puhtaalle’ matematiikalle. Se on nähdäkseni täysin viaton libertarismin syntyyn ja sen kannattajien edesottamuksiin. Sen sijaan laajemmin näkisin ongelmaksi talouskeskustelussa valloillepäässeen skientismin, jossa tilastokäppyrät ja ’kestävyysvajeen’ kaltainen jargon nähdään jotenkin a priori ylivertaiseksi sekä ihmisten arkikokemuksiin, että kaikkien muiden tieteenalojen näkemyksiin nähden, eivätkä tieteen auktoriteetin puvussa esitetyt väittämät välttämättä ole mikään konsensus edes taloustieteilijöiden piirissä. Mutta sellainen skientismi, mitä oman kokemuksesi mukaan monet nettilibertaarit palvovat, on kuitenkin kriittisesti erilaista kuin tämä suosittu muoto. Siksi sen kritiikinkin on oltava erilaista.

        Gödelin tapauksessa olen valmis antamaan sinulle synninpäästön, sillä toki hänen tulostensa merkitykselle voikin antaa matematiikan ulkopuolelle meneviä tulkintoja. Itselleni hänen epätäydellisyyslauseensa merkitsevät kuitenkin enimmäkseen Hilbertin ohjelman epäonnistumista.

        Koen itsekin väsyttäväksi sen tyylisen kulttuurikritiikin, jossa nähdään vaikkapa tosi-tv syynä kaikkialle levinneelle rappiolle tai ihmetellään aidosti, miksei suuri yleisö ymmärrä abstraktin taiteen merkitystä luutuneen taidekäsityksen murskaamisessa. Kirjailija David Foster Wallacea mukaillen, tosi-tv:nkään suosio ei suinkaan johdu siitä, että yleisö olisi tyhmä ja vulgaari. Sen sijaan ne hienostuneet, jalot ja yksilölliset ominaisuudet, jotka tekevät meistä nimenomaan yksilöinä niin mielenkiintoisia, laimenevat merkityksettömiin kun taas massoina meidän huomiomme kiinnittyy ohjaa perin banaalit asiat: muukalaiskammo, paljas iho ja niin edelleen. Siksi en jaksa lukea Randille ansioita vain hänen suosionsa perusteella.

        Lisäksi suosion asettaminen kriteeriksi on tietyllä tavalla itsessään elitistinen kriteeri. Kilpailu suosiosta on raakaa: lähes kaikki huomio annetaan muutamalle staralle ja muut tekijät jätetäänkin sitten melkein kokonaan huomiotta. Ansioiden sepittäminen jälkikäteen tämän kisan voittajille silkan suosion perusteella ei nähdäkseni ole aivan mielekästä.

        Lopuksi voimme arvioida Randia kirjailijana suhteessa hänen omiin tavoitteisiinsa, mikä on helppoa jo siksikin, että hän esitti oman taiteenfilosofiansa. Samaten joku Robinhan on aivan varmasti täyttänyt omat taiteelliset tavoitteensa, mutta Randista en ole lainkaan niin varma.

        Viimeisenä sivuhuomautuksena voisin sanoa, että pidän vastustajien positioiden vertaamista uskontoon puuduttavana. Eihän minun, ateistin, ja panteistin välillä ole eroa siinä, uskommeko maailmankaikkeuden olemassaoloon. Minä en vain koe sitä palvomisen arvoisena. Uskonnossa ei ole kyse vain siitä, että jokin kanta sinällään koettaisiin paikkansapitäväksi tai omaksuttaisiin dogmeja, vaan siitä, että koetaan jokin jumalana palvomisen arvoiseksi. Sellainen kuvitteellinen henkilö, joka jakaisi kanssani kaikki tosiasiaväitteitä koskevat näkemykseni voisi olla hyvinkin hartaasti uskovainen.

  26. Lauri. Näitä tekstejäsi lueskellessa ei voi olla välttymättä ajatukselta, että sivun otsikko on vitsi; tai ehkä pohjoismaalainen opetussysteemi on vitsi.

    Pelkkää ideologista tuputusta tämä meidän valtion koulumme on, ja sen kyllä huomaa yleisestä kulttuuri-ilmapiiristämme. Lähes kaikkien aivot on säädetty samalle kapealle aaltopituuskaistaleelle. Kaikki tämän kaistaleen ulkopuolinen ymmärrys joko jätetään huomiomatta tai tuomitaan vääräuskoisuutena. Tai sitten keksitään mitä kierompia ajatuskoukeroita niiden kumoamiseksi.

    Me naureskelemme Pohjois-Korean kaltaisille valtioille, jotka elävän ideologisessa kuplassa. Samaan aikaan olemme täysin kuurosokeita oman kulttuurimme ideologiselle ahdasmielisyydelle. Taputtelemme itseämme olalle ja sepittelemme korvaamme kuinka suuri sivistyksen huippumaa me olemme.

    Sairasta touhua.

    Mitä sivistystä se sellainen on, että sokea ideologia ohjaa lähes koko maan älyllistä liikennettä? Tämä sokea ideologia, josta puhun, on uskonto nimeltä hyvinvointivaltio. Sitä jos uskaltautuu kritisoimaan, joutuu heti enemmistölauman herjaamisen kohteeksi. Älyllisyydestä ei ole tietoakaan. Älymystö on vain ryhmä valtion laitoksista legimiteettinsä hankkineita, omassa erinomaisuudessaan rypeviä humpuukitutkijoita.

    En sano, että kaikkien pitäisi ajatella samalla tavalla. Mutta tämä hekuma, jolla ulkopuoliset ajatukset pyritään tukahduttamaan kuin oltaisiin noitavainoista otettu oppia, on merkki sairaasta kulttuuri-ilmapiiristä. En ymmärrä, miksi sinä ja kaltaisesi ehdoin tahdoin haluatte olla mukana tässä sairaudessa.

    Ehkä ette vain ymmärrä omaa toimintaanne. Ehkä valtion laitoksista hankitut paperit ovat saaneet pisun nousemaan päähän.

    ” Nykytutkimus antaa mielestäni aika hyvin tulitukea näkemykselle siitä, että ihminen kykenee kyllä rationaaliseen ja harkitsevaan toimintaan, mutta aika harvoin. Toisin sanoen, kun lakeja säädetään ja päätöksiä tehdään yhdessä keskustellen ja harkiten, on todennäköisempää, että ne suojelevat paremmin pitkäkestoista etua kuin jos ihmiset tekevät päätöksiä impulsiivisesti tilanne kerrallaan.
    Eli poliitikot eivät ole sen fiksumpia kuin muutkaan ihmiset, mutta kuka tahansa voi pysähtyä miettimään, mitkä olisivat oikeasti kestävimpiä toimintamalleja, ja miten ne saataisiin myös ajettua käytäntöön.”

    Sinäkö olet siis filosofian tutkija? Ja antisi on tämän tasoista?

    Logiikka, jolla kollektiivista päätöksentekoa yritetään myydä, pettää pahemman kerran. On järjetöntä sanoa, että me tarvitsemme kollektiivista päätöksentekoa, koska ihminen on viallinen. Me emme elä taivaista seuraamme laskeutuneiden jumalien, super älykkäiden robottien tai ulkoavaruuden viisaiden muukalaisten seurassa. Täällä on vain ihmisiä, joten ihmisluonnon oletettua viallisuutta on mahdoton käyttää argumenttina sille mielipiteelle, että toisten ihmisten tulisi kontrolloida toisia ihmisiä. Luulisi filosofiaan tutustuneen ihmisen kykenevän näin ilmiselvään huomioon, mutta valtion laitokset kun on mitä on.

    ”Kahneman ja Tversky osoittivat Nobel-palkituissa tutkimuksissaan, että ihminen tekee itse asiassa harvoin tietoisia ja päämääräsuuntautuneita päätöksiä. Päin vastoin, valtaosa ihmisen toiminnasta ohjautuu opittujen toiminnanprosessien ja tiedostamattomien rutiinien varassa. Pahimmillaan tämä tulee esiin, kun pintaan pääsevät alkukantaiset biologisen evoluution tuottamat vaistot. Puhtaasti sukupuolivietin tai energiavarantojen maksimoinnin varassa toimiminen johtaa vain seksiskandaaleihin ja amerikkalaiseen ruuminrakenteeseen.”

    Ja missä ovat nämä taivaista saapuneet jumalat, super älykkäät robotit tai viisaat ulkoavaruuden muukalaiset, jotka pelastavat meidät ihmisluonnolta? Voitko näyttää missä he piileskelevät?

    En voi käsittää miten filosofian tutkijan kaaliin ei ole juolahtanut, että ihmisen viallisuuteen on yksi ainoa ratkaisu: ihminen itse. Olisi erittäin suotavaa ensin ymmärtää vastapuolen argumentti ennen kuin sitä alkaa kritisoimaan.

    Ideahan on, että vapaa ihminen on rationaalisin MAHDOLLINEN ihminen. Vastuun jakaminen pakolla kaikkien kesken on merkittävin syy siihen miksi näemme ympärillämme irrationaalisia ihmiskohtaloita. Ja mitä valtiouskovaiset hakevat ratkaisuksi? Lisää valtiota; lisää byrokraattisia hullun myllyjä; lisää vastuun jakamista; lisää päättäjien päättömiä päätöksiä; lisää ennalta suunniteltua taloutta; Lisää sosialismia.

    Koska ihminen on niin pirun irrationaalinen.

    Ja mitä enemmän näitä edellä mainittuja asioita, sitä enemmän omasta elämästään vähät välittäviä, oman vastuun roolia ymmärtämättömiä, amerikkalaisen ruumiinrakenteen omistavia, valtion leipää nakertavia, irrationaalisia ihmisiä.

    Ja mikä olikaan valtiouskovaisen ratkaisu? Lisää samaa lääkettä!

    Hulluus on sitä, että tekee samaa asiaa odottaen eri tuloksia. Kollektiivisuuden ideologiaan perustuva systeemimme pitää ihmisluonnon pohjamudissa, ja tätä pohjamudissa rypevää ihmisluontoa käytetään argumenttina samalle systeemille. Voiko hullumpaa päättelyketjua enää ollakaan? Onko mieleesi kertaakaan juolahtanut, että näiden rakkaiden tutkimustesi tulokset, joiden pohjalta teet idologiasi vääristämiä johtopäätöksiä, ovat sen saman vääristyneen ideologian tulosta?

    No eipä tietenkään ole. Valtion laitokset kun on mitä on.

    Vastuun jakaminen moraalittomilla keinoilla on ihmisluonnon viallisuuden suurin syy. Kun vastuusta tehdään rauhanomaisia ihmisiä pakottamalla kollektiivinen asia, se menettää konkreettisuutensa; siitä tulee abstrakti, sekava entiteetti, josta kellään ei ole selkoa; ei kansanedustajalla, ei ministerillä, ei yritysjohtajilla, ei sen enempää presidentillä. Me hukkaamme kokonaan langat varastamalla ja pakottamalla.

    Ja verotus on varastamista, ja rikoksettomat lait ja säädökset pakottamista.

    Ihmiset eivät odota jumalien, robottien tai muukalaisten pelastavan meidät. Näiden sijaan he laittavat uskonsa kollektiiviin. Se on nykyihmisen jumala.

    Syy miksi keskiverto kansalainen tallustelee vaaliuurnille, on hänen päähänsä monen vuoden aivopesun aikana iskostettu uskomus, että jos laitamme uskomme kollektiiviin, synnytämme jollain tavalla paremman ratkaisun kuin mitä ihminen pystyisi synnyttämään. Koska pohjimmiltaa, nykysysteemissä me emme siedä ihmistä, itseämme. Me kuvittelemme, että kollektiivi on jotain enemmän kuin ihminen itse. Todellisuudessahan kollektiivi on abstraktio, jota ei ole konkreettisesti olemassa. Koska kollektiivi on abstraktio, se ei ikinä tule ratkaisemaan ongelmia, joita me niin kovasti toivomme sen ratkaisevan. Tämän harhan vuoksi maailma junnaa samassa ojassa vuosi toisen jälkeen.

    Valtiouskovaiset usein sekoittavat keskenään rauhanomaisen yhteistyön ja kollektivismin. He kuvittelevat, että kollektiivi on legimiteetti vain siksi, että he itse niin ajattelevat. Sillähän ei ole piruakaan väliä jos joku toinen ei ajattele. Kysehän on vain ja ainoastaan valtiouskovaisesta itsestään ja hänen sairaaloisesta tarpeestaan kontrolloida ”niitä muita ihmisiä”. Nykyinen edustuksellinen demokratiamme on lähes kuin heimojen välistä alkukantaista tappelua, jossa jokainen heimo yrittää saada jumalan (nykyisin valtion) omalle puolelleen kontrolloidakseen ”niitä muita heimoja”.

    Kukaanhan ei ole kieltämässä yhteistyön merkitystä. Mutta silloin kun osa ihmisistä laittaa ”viisaat” päänsä yhteen tarkoituksenaan kontrolloida muita, on tuloksena aina enemmän hallaa kuin hyvää. Aina kun toinen ihminen ottaa tehtäväkseen poistaa toisilta rauhanomaisilta ihmisiltä vapauksia, on tulokset huonoja. Tulosten hinta vain sulautuu yhdeiskunnan rakenteisiin näkymättömiksi maksuiksi. Vapaus on ainoa todellinen hyvinvoinnin synnyttäjä. Keskiajalla ei edes kungingas olisi voinut laittaa näppejään kiinni yksinkertaiseen lyijykynään; tänä päivänä me haemme sellaisen Tiimarista muutamalla sentillä. Ainoa lyijykynän kaltaisen ihmeen mahdollistava tekijä on vapaus.

    Ja sinä ja kaltaisesi vain jatkatte vapauden inhoamista ja kuvittelette olevanne moraalisesti voitolla.

    Pyrkimys hakea ratkaisua kollektiivista synnyttää irrationaalisia ihmiskohtaloita, joiden takia me mukamas kollektiivia tarvitsemme. Kierteistä päättelyä mehukkaimmillaan! Osun tällä väittellä ehkä arkaan kohtaan. Kollektivismin uskontoon hurahtaneen mielestä kun kollektiivi on kaikista maailman asiosta moraalisin ja hyveellisin. Aivan kuin jumala uskovaisille, on kollektiivi valtiouskovaiselle kaiken hyvän alku ja juuri – ratkaisu ihmisluonnon viallisuuteen. Individualismin kannattajat nähdään vihollisina, vaikka ainoa asia, jota he tavoittelevat, on vapaus. Te ette voi vapautta toisille antaa, vaan talikot ja soihdut kourissanne keräännytte vaaliuurnille omaa kontrollifriikkiänne äänestämään – jotta hän sitten kontrolloisi ympäristöäsi sinun tahtosi mukaan.

    Ironista kyllä, enemmistön hirmuvallan kannattajat ovat itse todiste ihmisluonnon viallisuudesta. Aivan kuin keskiajan inkvisiittorit, he eivät näe toiminnassaan ja mitään väärää. Heillä on omasta mielestään oikeus sortaa individualismin kannattajia, koska individualismi heidän uskonnollenneen sama kuin saatana kristitylle.

    ”Esimerkiksi Berkeleyn yliopiston sosiaalipsykologian professori Dacher Keltner on tutkimuksissaan osoittanut, että ihmisen perustoiminta on sosiaalista ja altruistista: vaikka peliteoria ennustaa esimerkiksi vangin dilemmassa oman edun tavoittelua, on Keltner osoittanut tutkimuksissaan, että todellisessa maailmassa ihmiset toimivat useimmiten yhteistyöhaluisesti.”

    Voitko kertoa minulle miksi sinä ja kaltaisesi olette kyvyttömiä olemaan sosiaalisia ja altruistisia pakottamatta muita ja varastamatta muilta? Miksi ette kykene yhteistyöhön ilman kollektivismin uskontoa? Minä ja monet muut kyllä pystymme ja myös haluamme pystyä. Filosofian tutkijana sinun luulisi ymmärtävän, että varastaminen ja pakottaminen ovat ovat epäsosiaalisia tekoja. Ne ovat sosiopaatin tekoja.

  27. ”Ryhmät voivat toimia hyvin tai huonosti, ihan niin kuin yksilötkin. Ryhmiä ovat myös The Beatles, AC Milan, Kööpenhaminan tulkinnan fyysikkoklusteri, Applen johtoryhmä ja Royal Ballet Company.”

    Kuinka monet näiden ryhmien jäsenistä laitettiiin ryhmään heti syntyessään ilman heidän suostumustaan?

    Tiesitkö muuten, että Beatles hajosi?

    Tiesitkö, että hajoamisen jälkeen bändin jäsenet lähtivät soolourille?

    Voiko esimerkiksi Yhdysvaltojen kansalainen lähteä soolouralle jos hän ei vaikkapa halua itse ansaitsemia rahojaan käytettävän toisten ihmisten tappamiseen? Annetaanko hänelle vapaus äänestää rahoillaan, vai onko hän kollektiivin omistama verolehmä, jolle ainoa sallittu äänestämisen muoto on yhden numeron rustaaminen paperilapulle muutaman vuoden välein?

    Valtiouskovaiset ovat hassuja 😀 😀 😀 😀 Ette erota vapaaehtoista ryhmää ja verokarjaa toisistaan. Miten voisittekaan sukupolvet ylittäneen, vuosikymmeniä kestäneen aivopesun takia? Siihen tarkoitukseen meillä on valtion oppilaitokset, jotka ovat ottaneet toimintamallinsa suoraan tehotuotantolaitoksista.

    Tämä suunnaton rationalisointi, jolla verokarja purkaa kognitiivista dissonansiaan, on yksi parhaista komedian muodoista mitä tiedän! Lisää kiitos!

  28. Kaikkein kiukkuisimmat kannanotot tulevat valtiouskontoa vastaan. Miksi? Olisi syytä harkita yleisemmin hierarkioiden syntyä, olemusta ja oikeuttamista. Ilman niitä on vaikea kuvitella mitään taloutta. Yhdenkään ihmisen maksimaalinen vapaus ei merkitse mitään tyhjössä.

    Yövartijavaltion kannattajat eivät ilmiselvästi pidä demokratiaa itseisarvona. He ovat kuin platonistit tai kommunistit, joille ”etujoukko”, eli ”älymystö”, merkitsee kaitsijavaltion oikeuttamista. Sillä ei voi olla riippumatonta oikeuslaitosta. Libertaarissa talousparatiisissa on kyse plutokratiasta ilman älymystöä. Se voi tietenkin ”hyväntekeväisyyttään” ylläpitää kuluttujatutkimuksia eli valtiollisia äänestyksiä.

    Taloustiede voisi olla asiantuntijana kysymyksessä millaiselta kauppa näyttäisi ilman kristinuskoa, hevosajopeliä, ateismia tai taloustiedettä. Taloustiede on täysin rinnastettavissa teologiaan. Kumpikin perustelee ja oikeuttaa empiirisen ”tieteellisen” olemassaolonsa omalla kaanonillaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s