Aitoa elämää

Minusta on järkyttävää, että USA:n psykologien käyttämään diagnostiikkamanuaali DSM-V:een yritettiin salakuljettaa uutena diagnoosina surua. Surua! Eli jos joku läheinen menehtyy, niin sitten vaan tohtorilta troppia, kato. Mutta kun ei elämän ehkä pidäkään olla yhtä ruusuilla tanssimista.

Suru, epävarmuus ja muu vähän ikävä kuuluu elämään siinä missä ilot ja flow-kokemuksetkin.

Ei silti, tässä kohtaa seison kyllä aiempien kirjoitusteni takana. Turhan päiten on höhlä stressata, surra tai huolehtia. Kyyninen perusvire elämässä suitsee näkemästä kaikkea sitä ihanaa, mitä elämällä on annettavana. Pyrkimys positiiviseen tunneilmaisuun töissä ja kotona johtaa parempaan työmenestykseen ja ihanampaan avion auvoon. Ja flow on yhä mielestäni ihmisenä olon perustila: turhautumiseen ja tylsistymiseen tyytyminen on nähdäkseni aika höhlää.

Mutta elämässä on kuitenkin paljon muuta kuin vain positiivisia tunteita ja flow-kokemuksia. Osa jutuista pitää rakentaa rinta rottingilla. Ja toiset taas pitää kokea sellaisenaan – nauttia raakana, niin kuin Henkka Hyppönen sanoisi. Silloin kun elämä koskettaa, kannattaa luullakseni olla sydän ja syli auki – vaikkei ikkunasta sataisikaan kahmalokaupalla pelkkää onnen auvoa.

Tiistain blogikirjoituksessa pohdin elämän tarkoitusta. Twitterissä Henna Holma kysyi, onko tarkoitus sittenkin aito elämä? Nähdäkseni tämä on aika hyvä näkökulma asiaan: elämä, kaikkine polkuineen ja käänteineen, on parhaimmillaan silloin kun se on aitoa.

Mutta mitä ihmettä se aitous sitten tarkoittaa?

6 thoughts on “Aitoa elämää

  1. Nuorempana ajattelin, ettei ”aitoutta” ole olemassakaan, sillä meidän ihmisten käyttäytyminen, arvot ja ajatuksethan ovat kaikki vain erilaisia opittuja malleja; ne soveltuvat kulloisenkin tilanteen käsittelemiseen hyvin tai huonosti. Niitä ei siten olisi mielekästä asettaa akselille aitous-epäaitous. (#sosiaalinen_konstruktionismi)

    Nyttemmin olen alkanut kääntyä takaisin arkiajattelun suuntaan: osaamme vaistomaisesti sanoa jostakusta ihmisestä, jos hän on epäaito. Toisinaan huomaan myös itse olevani ”feikki”, ja saatan jäljittää keinotekoisen roolin vetämisen johonkin alla olevaan ilmiöön, kuten pelkoon, jota huonosti sopiva rooli yrittää peittää.

    Toimiva malli, noin työhypoteesina, voisi olla sipulimainen käsitys ihmisen rooleista. Pinnalla pinnallisemmat roolit, alla ydinroolit (joita sovelletaan vaikkapa perheen ja läheisten ystävien kanssa), ja mahdollisesti vielä niidenkin alla jonkinlainen ydinminä. Tieteellinen psykologia jäljittäisi ydinminän temperamenttiin; buddhalainen käsitys voisi mennä vielä astetta pidemmälle (#assagioli, #psykosynteesi).

    Positiivinen ajattelu työstää ennen muuta pinta- ja keskitason käyttäytymis- ja ajatusmalleja. Mutta kerroksethan vaikuttavat toinen toisiinsa, ja asenteen perusvireen kääntäminen mollista duuriin saattaa tuottaa oikeastikin radikaalin muutoksen elämässä. (#järvilehto.)

    ”Aitous” sen sijaan voisi määrittyä hieman toisesta suunnasta. Jos ajatellaan ydinminän olevan olemassa (pitkä tarina), voisimme sanoa, että aito ihminen on tähän ytimeensä yhteydessä silloinkin kun vetää jotakin roolia. Tässä voisi olla myös syy siihen, miksi vaikkapa joku poliitikko on karismaattinen siitä huolimatta, että hänen käytöksensä on räikeän ilmiselvästi ulkoa opeteltua.

    #keskeneräisiä_ajatuksia

  2. Että sinä osaat aina kirjoittaa niin tärkeistä ja kiinnostavista aiheista!
    Tuo jenkkien malli vaikuttaavähän siltä, että ollaan myönteisiä kieltämällä kaikki kielteisyys.
    Vanha kansa, joka ei edes tuntenut sanaa filosofia, iilmaisia asian niin,että maton kirkkaat raidat saivat kirkkautensa vasta siitä, että niitä katseltiin tummia raitoja vasten. Onko positiivista olemassa, jos sille ei ole vastakohtaa?

  3. Olen hieman eri mieltä siitä, että yritettiinkö DSM-V:een ”salakuljettaa” surua diagnoosina. Karsein skenaario on, että lääkeyritysten lobbaamana halutaan laajentaa mielialalääkkeiden käyttöaihetta suru-diagnooseilla, mutta käytännössä en usko edes DSM-V konsortion olevan näin sinisilmäinen.

    Ongelma tuon kiistellyn pitkittyneen surureaktion kohdalla on pikemminkin akateeminen, sillä kukaan psykiatri ei työssään orjallisesti seuraa diagnostiikkamanuaaleja vaan käyttää tervettä harkintaa ja ammattitaitoaan diagnooseja asettaessa. Mielenterveyshäiriöiden diagnostiikka kun on deskriptiivista, eli kuvailevaa ja psykiatrin tehtäväksi jää arvioida oirekuvan kliinistä merkitystä ja vastaavuutta näihin kriteereihin. Diagnostiikkamanuaalit eivät siis ole keittokirjoja, joita seurataan sanatarkasti. Näin on muuten kaiken muunkin diagnostiikan kanssa, mutta nykypäivänä labrakokeiden, kuvantamisen ja muun näytteenoton yleisyys on luonut harhan siitä, että lääketiede olisi todella jotenkin eksaktia tiedettä.

    Toinen käytännön seikka jota surureaktioiden diagnosoinnissa joudutaan pohtimaan on se, että miten sairausloma määräytyy surevien ihmisten kohdalla. Suurin osa meistä ymmärtää hyvin, että puolisonsa tai lapsensa menettänyt ihminen ei surunsa vuoksi ole työkykyinen, mutta työehtosopimusten puitteissa tai vakuutuslääketieteellisesti tästä työkyvyttömyydestä ei tarvitse palkkaa maksaa, eli kyseessä on palkaton vapaa. Ei liene kuitenkaan kenellekään vieras, saatikka täysin väärältä tuntuva tilanne, jossa työterveyslääkäri kirjoittaa ahdistus tai masennusreaktion varjolla sairauspäivärahaan oikeuttavaa sairauslomaa läheisensä menettänneelle, vai kuinka?

  4. Kiitos Lauri, että tartuit kysymykseeni. Oikeastaan pidemmän aikaa tekstejäsi seuranneena toivoin saavani jonkinlaisen filosofisen näkökulman ehkä eri teoreetikoitakin esiin nostaen, mitä se aito elämä voisi sinunkin mielestäsi olla 😉

    Tämän markkinahenkisen maailman ja arvojen ristiriidoissa tuo ”aito elämä” kun on jokaiselle aivan eri asioita, kuten puhut myös intohimosta ja merkityksestä
    http://us2.campaign-archive2.com/?u=0420b297ef54b54019c0e1c2a&id=b8e031c3ce

    Yhdyn myös täysin Sami Järvisen ajatuksiin. En voi kuin nyökkäillä ja myhäillä, miten hienosti te osaatte kirjoittaa.

    Pakkohan minunkin tähän on jotain kommentoida, vaikka nämä arkiajatteluun vain perustuvatkin. Sillä kai tätä ”aitoa elämää” me kaikki jollain tasolla kuitenkin tavoittelemme. Tai jos emme tavoittele, niin onko silloin elämämme enemmän onnetonta, jos tekomme ja ”sisimpämme (=ydinminä?)”ovatkin ristiriidassa.

    Voiko tuota täyttä elämän aitoutta kuitenkaan kukaan koskaan (ainakaan lopullisesti) saavuttaa? Liittyykö se aitous siihen, että jatkuvasti kyseenalaistaa, hyväksyy ja lopulta uskoo sitä mitä on tekemässä, ja aloittaa jälleen kaiken alusta. Sillä ympäröivä maailma muuttaa meitä jatkuvasti, ja näin ollen se tavoittelemamme ”aitous” myös voi muuttua. Mutta jos viihtyy ympärillä olevien ihmisten seurassa ja tuntee itsensä hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on, ei muutoksen tarvitse olla ”jatkuvassa käynnissä”. Hyväksyen myös omat puutteet tai viat, surut ja häpeän tunteet, ilman, että yrittää niitä peittää, voi olla minusta myös ”aitoa elämää”. Siitä hyppäänkin seuraavaan ongelmaan, että voiko tuota ”aitoa elämää” kukaan saavuttaa yksin?

    Tähän loppuun lisään vielä pari näkökulmaa, ei sillä, että ne olisivat ylitse muiden, mutta herättelevät ajatuksia.

    http://suomenkuvalehti.fi/blogit/eri-mielta/uskonto-ei-korvaa-uskoa
    http://nyt.fi/20130404-fok_it-244/

  5. joo toi elmn takoitus ,

    kysymyksen asettelu on kai filosofiaa pahaimillaan .

    jos hiukan liikutaan tll saralla .

    kysyn ,

    tai ajatttelen

    jos elmn tarkoitus on totuus absolutismi .

    kun katselee , hiukan ymprilleen .

    rehelliseti voidaan todeta .

    joku etsii totuutta .

    toiset el elm .

    mystinen juttu .

    kaipa voidaan todeta joskus pit olla vrss , jonka olet kirjoittanut .

    sattuma on osa inhimillisyytt

    toki valinnan vapaus on vastuu .

    mutta kumpaakin voidaan katua .

    toiset pelaa varman plle .

    joku on syntyjn peluri .

    suru, ep toivo on

    hyvksi

    olisiko iloa ilman

    dualismia .

    ehk pit mietti mit on

    hyv elm .

    kukaan ei kuiteskaan

    osu joka kerta maaliin

    tai voita lotossa .

    olosuteistaan riippumatta sutautumista voi

    harkita ,

    siin on ehk ,

    suuri juju .

    sen tekee jokainen itse .

    Date: Thu, 4 Apr 2013 06:27:01 +0000 To: kayhko@live.fi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s