Punakynä tappaa rohkeuden

Elämme aikaa, jossa onnistuminen vaatii yhä useammin kykyä riskin ottamiseen. Aikamme tarvitsee enemmän rohkeutta ja vähemmän mussuttamista. Valitettavasti kulttuurimme ei ole pysynyt murroksessa mukana. Etenkin suomalainen slaavilais-germaanisessa puristuksessa kasvanut kulttuuriperintö taipuu paremmin osoittamaan virheitä kuin kannustamaan uutta kohti.

Suomalaiseen keskusteluun on pesiytynyt ihmeellinen tapa väittää milloin mitäkin synkistelyä ”kritiikiksi”. On maahanmuuttokritiikkiä, rokotekritiikkiä ja yleisönosastojen palstat täyttävää pseudokriittistä nokkapokkaa. Iso osa näistä keskustelijoista on kuitenkin käsittänyt kritiikin perusluonteen täysin väärin.

Kritiikki ei suinkaan tarkoita yksisilmäistä dumaamista tai virheiden väkisin esiin kaivamista. Kriittisyys tarkoittaa asioiden monipuolista tarkastelua ja arviointia. Kuten Wikipedia asian määrittää, kritiikin ”tarkoituksena on arvosteltavan asian arvon tutkiminen, pohtiminen ja määrittely”. Kriittisen arvioinnin tulos voi olla myös positiivinen: elokuva- ja musiikkikriitikko voi antaa teokselle neljä tai viisikin tähteä. Kriittisyys ja negatiivisuus eivät siis ole sama asia, vaikka ne usein suomalaisessa keskustelussa sekoittuvatkin.

Sivumennen sanoen, usein nämä viiden tähden taideteokset ovat niitä, joissa virheitä vasta piisaakin. James Joycen Odysseus valitaan yhä uudelleen kirjallisuuskriitikoiden klassikkolistojen kärkeen. Ilmestyessään teoksessa oli kuitenkin toistatuhatta virhettä. Monien kriitikoiden mielestä juuri tämä teoksen ensimuoto on kaikkein paras.

Suomalaisessa nettikeskustelussa ynnä muualla yleistyneellä mukakriittisyydellä on olemassa ihan oma terminsäkin: trollaaminen. Se tarkoittaa sitä, että asiat esitetään vaikka väkisin mahdollisimman negatiivisesti. Tämä johtuu siitä, että virheen löytäminen on monin kerroin helpompaa kuin uusien ratkaisujen kehitteleminen. Ajattelun laiskuus onkin usein syynä pseudokriittiseen trollaukseen.

Virhekeskeisyyden juurisyy ei ole kuitenkaan slaavilais-germaanisissa kulttuurivaikutteissamme. Suurin syypää on nähdäkseni opettajan punakynä.

Jos meitä koulitaan kahdentoista vuoden ajan toistamalla yhä uudestaan, että kysymyksiin on aina oikeat vastaukset ja että et tällä(kään) kertaa vastannut oikein, on aika varmaa, ettei järjestelmä tuota rohkeita riskinottajia – vaan pelokkaita virheen välttäjiä.

Mutta maailmassa, jossa eilisen keinot eivät usein enää pure, on virheen pelko kaikkein katastrofaalisin virhe, jonka voimme tehdä.

Virheiden esiin kaivaminen ja yksisilmäinen nipottaminen eivät vie meitä minnekään. Sen sijaan se koulii ihmiset vauhkoiksi pelkureiksi. Se, mitä Suomi tarvitsee tällä hetkellä kaikkein eniten on kuitenkin uskallusta kurottaa kohti uutta.

Kriittinen keskustelu tervehtyy puolestaan palaamalla antiikin ihanteiden mukaiseen aitoon ja monipuoliseen pohdintoon. Siis sellaiseen rikastavaan keskusteluun, jossa ratkaisuja ja niiden ehdotuksia arvioidaan ilman valmiiksi lukittuja ennakkoasenteita. Sekä uuden kehittäminen että aito kriittinen puntarointi on kuitenkin monin verroin vaikkapa delfiineistä nipottamista vaativampaa.

Toivoa kuitenkin on. Vahvuuksien kautta kasvaminen on nousemassa uudessa koulussamme yhä keskeisempään rooliin. Siirtymällä koulutuksessa virheiden osoittelusta vahvuuksien kautta kehittämiseen, kasvatamme seuraavista sukupolvista uuden Suomen suunnannäyttäjiä, jotka piirtävät meille kauniin tulevaisuuden.

Taivas ja helvetti

Osallistuin eilen Terho Puustisen ja Mika Mäkeläisen Taivas+Helvetti -kirjan julkistamistilaisuuteen. Samassa tilaisuudessa esiteltiin myös uusi yrityskonsepti The Pop Up Company.

Taivas+Helvetti -teoksessa 21 yrittäjää kertoo kokemuksistaan. 18 yrittäjää on onnistunut, niin kuin sokeuduttuaan valosuunnittelijaksi (!) ryhtynyt Jukka Jokiniemi, joka pyörittää nykyään miljoonabisnestä; kymmenien pieleen menneiden pelien jälkeen Angry Birdsin kumppaneineen pyöräyttänyt Niklas Hed; tai peruskoulun keskiarvolla 6.8 pelimaailman huipulle ponnistanut Supercell-guru Mikko Kodisoja.

Mutta kaikki yritystarinat eivät pääty menestystarinoihin. On myös niitä, jotka Berndt von Frenckellin tapaan joutuvat laittamaan lapun vuosisatoja suvussa pysyneen yrityksen luukulle. Mutta edes yrityksen konkurssi ei ole yrittäjälle maailmanloppu. Niin kuin Jari Sarasvuo totesi tilaisuudessa, joskus on kuoltava eläessään jotta voi uudistua.

Tilaisuudessa monet yrittäjät kertoivat kokemuksistaan. Huikeinta antia olivat kaksi alle parikymppistä Nuori Yrittäjyys Ry:n kautta oman yrityksensä perustanutta pojankloppia. Erityisesti Valtteri Vainion loppukaneetti tiivisti kaiken olennaisen yrittäjyydestä. Pian 18 vuotta täyttävä Vainio on perustanut muun muassa peräkärryjä valmistavan yrityksen. Hän totesi: ”Ei mulla mitään muuta viisautta ole kuin että yrittää täytyy vaan kauheasti. Sillä tavalla mä aion pärjätä.”

Mutta tämä on hurja juttu.

Tilaisuudessa lanseerattiin myös The Pop Up Company -niminen uusi yritys. Yrityksen ovat perustaneet Mika Mäkeläinen ja Kari Aalto, ja sen takana on suomalaisen yritysmaailman terävintä kärkeä Risto Siilasmaasta Matti Vanhaseen.

Yhteiskunnallisen yrityksen tarkoituksena on tulla Suomen suurimmaksi nuorisotyöllistäjäksi. Sen päämääränä on ohjata nuoria perustamaan omia pienempiä ja suurempia yrityksiä. Työllistää itsensä; työllistää kaverinsa. Kokeilla kaikenlaista ja katsoa, mistä oma intohimo todella löytyy. Missä oma intohimo todella kohtaa maailman tarpeet.

The Pop Up Company pyrkii madaltamaan jo nyt Suomessa matalalla olevaa yrittäjäksi ryhtymisen kynnystä. Nyt ei tarvita kuin yrittäjäasennetta ja idea; se riittää.

Kun nuori yrittäjänalku keksii vaikkapa, että hän voisi olla innostunut sisustamisesta, voi The Pop Up Company yhyttää hänet yhteen uutta toimistoaan kalustavan pienyrityksen kanssa. Aluksi toimeksianto voi tarkoittaa Ikea-kalusteiden kokoamista; mutta kuka tietää mitä kaikkea uudesta yhteydestä voi versoa, eritoten jos Pop Up -yrittäjä on aitoa intoa täynnä.

Anu Manner tiivisti olennaisesti monien suomalaisten asenteen yrittäjiä kohtaan. Hänen kotonaan yrittäjiä pidettiin ”huijareina, jotka ajavat Mersua rusetti kaulassa”. Tosi asiassa suurin osa nykyajan yrittäjistä on ihan tavallisia ihmisiä; monia heistä ajaa eteenpäin aito intohimo tekemistä kohtaan.

Tunnelma tilaisuudessa oli huippuluokkaa. Satojen ihmisten yleisö otti Savoy-teatterissa esitetyn viestin riemuiten vastaan. Kyllä, me tarvitsemme lisää yrittäjiä. Ei, me emme tarvitse pakkoyrittäjiä, joille työ on raskasta raatamista. Me tarvitsemme lisää innostusta; lisää kokeilun mahdollisuuksia; lisää esimerkkejä siitä, miten onnistutaan. Ja myös siitä, miten epäonnistutaan. Että sekin on ihan okei. Sitten noustaan taas pystyyn ja yritetään uudestaan.

Kaikki eivät voi ruveta yrittäjiksi, eikä kaikkien tarvitsekaan. Mutta ne, joita ajaa polttava intohimo jotakin uuden tekemistä kohtaan – oli kyse sitten peräkärryistä, peleistä tai design-lampuista – mahdollistavat meille ihan uudenlaisen maailman; optimistisen maailman.

Kuulin taannoin, että kulttuurit, joissa keskustelu on dystooppista – siis uhkia maalailevaa – kuihtuvat. Kulttuurit, joissa keskustelu on utooppista – siis tulevaisuudenuskoista – taas kukoistavat. Mutta entäpä jos keskustelu olisikin eutooppista? Utopian etymologia on u-topos, ei-paikka. Eutopian taas eu-topos, hyvä paikka. Siis mitä jos keskustelu olisikin hyvää paikkaa rakentavaa? Keskittyisi siis siihen, mitä voisimme konkreettisesti tehdä juuri nyt, jotta vaikkapa Suomesta tulisi kymmenessä vuodessa eutopia, hyvä paikka?

Taivas+Helvetti -kirjan ja The Pop Up Companyn lanseeraustilaisuudessa mieleen piirtyi uusi eutooppinen Suomi: sellainen paikka, jossa ideat kohtaavat tekijät, ja tekijät kohtaavat teon tarvitsijat.

Nyt vaan kääritään hihat ja aletaan rakentaa eutopiaa. Se on nimittäin täysin tehtävissä.

Hurja juttu.

Miten ansaitset elantosi sillä, mitä juuri sinä haluat tehdä?

Maanantain blogikirjoituksessa esittelin harjoituksen nimeltä kutsumuskartta. Sen avulla voit selvittää itsellesi nopeasti, mihin juuri sinä haluat päiväsi käyttää. Työ vie kolmanneksen aikuiselämästäsi. Sitä ei kannata käyttää turhauttavaan puuhasteluun vain rahaa ansaitakseen.

Mutta jos et ole miljoonaperijä, pitää rahaa kuitenkin ansaita.

Miten se siis onnistuu kutsumuksellisesti? Tässä muutama idea. Ensinnäkin käymällä läpi kutsumuskarttaasi voit kartoittaa erilaisia ammatteja, joissa pääsisit tekemään sinulle kutsumuksellisia asioita. Jos pidät vaikkapa tietokoneiden parissa hääräämisestä ja ratsastamisesta, voi leipätyö löytyä kumman tahansa toimen piiristä.

Tietokoneinsinööri ehtii ratsastaa vapaa-ajallaan. Ja hummien parissa hääräävä renki tai talliemäntä taas voi ruuvata viikonloppuisin turboahdettuun pelikoneeseen uuden tymäkän näytönohjaimen. Yksi toimi tuo rahaa, toinen jää harrastukseksi. Pääasia on, että pystyt kutsumuskarttasi avulla tuottamaan riittävästi resursseja, että pystyt tekemään niitä asioita, jotka ovat sinulle tärkeimpiä. Yhdistelemällä erilaisia kutsumuksellisia toimia on mahdollisuuksia käytännössä rajattomasti.

Joskus unelma-ammatti ei kuitenkaan pompsahda esiin heti kutsumuskarttaa silmäilemällä. Tällöin kannattaa käyttää esimerkiksi jotain luovuustekniikkaa. Tee kutsumuskartastasi miellekartta: kirjoita erilaiset intohimoiset toimesi paperille ja yhdistele ne viivoilla toisiinsa. Mitkä toimet tukevat toisiaan? Mitkä ovat kokonaan erillisiä.

Hyödyntämällä lateraalista ajattelua voit puolestaan kääntää ennakko-oletuksesi nurin niskoin. Mitä ratsastaminen oikeastaan tarkoittaa? Voisiko saman ilon saada traktorin ratissa? Ja onko tietokoneiden parissa hääräily juuri se juttu – vai pidätkö nimenomaan elektroniikkalaitteiden sisuskalujen koluamisesta? Kyseenalaistamalla lähtökohtiasi ja ravistelemalla ajatuksiasi, saat pian avattua aivan uudenlaisia väyliä. Mahdollisuudet vain kasvavat entisestään.

Pelkkä kutsumuksen kartoittaminen ei kuitenkaan riitä. On myös tärkeää tietää, mitä mahdollisuuksia todellisuudessa on. Siksi kannattaa seurata tarjolla olevia työpaikkoja ja tarkastella, miten kutsumuskarttasi sopisi niihin. Älä hermostu työhakemusten muodollisista vaatimuksista: jos et ole hakemassa valtion virastoon töihin, voi monessa työpaikassa käydä niin, että paikan saa ilman muodollista pätevyyttäkin, jos osoitat kykeneväsi hyvin pestin hoitoon.

Seuraa myös omiin mielenkiinnon kohteisiisi linkkaavien yritysten toimintaa. Jos törmäät firmaan, joka saa sydämesi hypähtämään, älä odota avointa pestiä. Soita henkilöstöpomolle ja kysy, voisitko tulla esittäytymään. Älä unohda kertoa, että kyse on unelmaduunistasi.

Selvitä myös, mitkä ovat oikeasti toimivia työnhakustrategioita. Viime viikolla linjasin yhden toimivan menetelmän, joka tosin viehättänee lähinnä voimakkaasti ulospäin suuntautuneita uraohjuksia. Toimivia työnhakumenetelmiä on kuitenkin lukematon määrä. Fakta on, että esimerkiksi akateemisilla aloilla työtä saa harvoin vain CV:tä lähettämällä. Kysele sen sijaan työnhaussa usein onnistuneilta tuttaviltasi, mitä he ovat tehneet. Selvitä, mikä oikeasti toimii, ja muotoile sitten työnhakustrategiasi sen mukaan, oli alasi sitten kovakuoriaistutkimus tai putkiremppaaminen.

Lopuksi, kaikille meille ei ole olemassa valmiina soveliasta jopia. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tässä kohtaa pitäisi heittää pyyhe kehään. Vaihtoehtoavaruus kasvaa äärettömäksi siinä vaiheessa, kun mukaan tuodaan yrittäjyys.

Toiminimen perustaminen maksaa muutaman kympin. Kun mietit, mitä osaat ja mistä olet innoissasi, ja ideoit sen jälkeen, miten voisit olla aidosti hyödyksi toisille ihmisille, ei uuden bisneskonseptin kehittämisessä pitkään nokka tuhise. Tutustumalla esimerkiksi tuotteistamiseen, eli siihen, miten saat mahdollisimman selkeästi viestitettyä muille mitä osaat, ja markkinointiin, eli siihen, miten saat ylipäätään tiedon itsestäsi maailmalle, on konsepti valmis. Ja jos oma temperamenttisi saa karvat nousemaan pystyyn ajatuksesta, että soittelisit ventovieraille ja tyrkyttäisit omaa osaamistasi, pistä putiikki pystyyn markkinointihenkisen tuttavasi kanssa.

Aristoteleen sanotaan sanoneen, että kutsumuksesi löytyy sieltä, missä taitosi kohtaavat maailman tarpeet. Nykyaikainen lahjakkuustutkimus tietää kertoa, että taidot kehittyvät runsaan harjoituksen kautta – ja harjoitusmäärille keskeisintä on puolestaan innostus.

Innostus perustuu intohimoon. Selvittämällä sen, mitä haluat tehdä intohimoisesti, harjoittelemalla ja käyttämällä vielä tovin sen selvittämiseen, mitä muut oikeasti tarvitsevat, on kutsumuksellisen työn löytäminen vain ajan kysymys. Kutsumuksesi on siellä, missä intohimosi kohtaa maailman tarpeet.

Ämpäri ja rätti

Karoliina tapasi junassa kamerunilaisen Sergen. Murtaen suomea puhunut Serge kertoi maahanmuuttajan arjesta Suomessa. Päivisin hän työskenteli työpaikkaruokalassa. Iltaisin hän ansaitsi lisätienestiä tekemällä siivoojan hommia. Serge oli kuitenkin päättänyt perustaa oman siivousyrityksen.

“Mutta eikö yrityksen perustaminen vaadi aika paljon pääomaa, aikaa ja vaivaa?” kysyi Karoliina.
“Ei ei, muutama kymppi riittää”, sanoi Serge innoissaan.
“Muutama kymppi?”
“Neljä kymppiä toiminimen perustamiseen ja kaksi kymppiä, joilla voin ostaa Valintatalosta ämpärin ja rätin!”

Missä lymyää uusi vihainen lintu?

Minua on ihmetyttänyt viime aikoina talouslehdistöön pesiytynyt vihaisen linnun metsästys. Samalla kun into Nokiaa ja jättiyrityksiä kohtaan on laantunut, on huomio siirtynyt kansainvälistä suursuosiota nauttivan Rovion menestystarinaan. Siinä missä takavuosina jahdattiin uutta Nokiaa, on talousgurujen tähtäimessä nyt seuraava Angry Birds.

Tämä on erityisesti harmillista siksi, että rahavirrat suunnataan juuri tällaisten menestystarinoiden mukaan. Tosi asiassa menestys ei kumpua formaatista – ei sen enempää kännykkäjätiksi päivittyneestä kumisaapastehtaasta, kuin hupiprojektista kansainväliseksi sukseeksi ponnahtaneesta pelipajastakaan. Elinkelpoisia kopioita mahtuu maailmaan yksi, enimmillään kaksi, kuten Al Ries opasti takavuosien loistoteoksessaan Focus. Uudet läpimurrot kumpuavat aidosta innostuksesta, osaamisesta ja, kuten Edison aikanaan teroitti, kovasta työstä.

Nähdäkseni suomalaisen innovaatiopolitiikan tulisikin päivittyä hakemaan ennen kaikkea kutsumuksellisesti ja rakkaudella omaan työhönsä suhtautuvia uusia tekijöitä. Sen sijaan, että rahahanat avataan aina uusimman villityksen mukaan, olisi hyvä, että tukea suunnattaisiin ennen kaikkea innostuksen ja osaamisen mukaan.

Angry Birds yllätti suomalaisen bisneskentän täysin puun takaa. Uusi vihainen lintu löytyy tuskin pelipajasta. Se löytyy yhtä yllättävän nurkan takaa, jostain, missä joku värkkää lähes koko valveillaoloaikansa rakastamansa asian parissa – oli sitten kyse 3D-printtereistä tai paperilennokeista. Läpimurto ei synny formaatteja kopioimalla. Läpimurto syntyy intohimosta.

Oppitunti mestari Yodalta

Tähtien sota -elokuvassa Imperiumin vastaisku Luke Skywalker suoriutuu Dagobah-planeetalle harjoittelemaan jediritarin taitoja mestari Yodan opissa. Vihreä kääpiö Yoda on 900-vuotias vanha ja viisas jedimestari, joka tuntee maailmankaikkeuden salat läpikotaisin. Yoda opettaa Lukelle ennen kaikkea voiman käyttöä.

Planeetalle saapuessaan Luke on onnistunut rysäyttämään X-siipihävittäjänsä suon silmään. Värkillä ei suosta lennetä minnekään. Sankari on siis haaksirikkoutunut suoplaneetalle kaiken sivistyksen ulottumattomiin.

Opintojen edetessä mestari Yoda neuvoo Lukelle, miten mystistä voimaa käytetään esineiden liikuttelemiseen ajatuksen avulla. Lopulta pieni jedimestari kehottaa nuorukaista nostamaan valtavan avaruusaluksen suosta voiman avulla.

Nuori jedioppilas ei kuitenkaan ota uskoakseen, että painava avaruusalus ottaisi noustakseen tuosta noin vain ajatuksen voimalla. Ja kuinka ollakaan, eihän se sieltä minnekään nouse. Luke tuskastuu, mutta Yoda kannustaa jatkamaan. Lopulta Luke tiuskaisee epätoivoisena: ”Hyvä on! Minä yritän sitten.”

Yoda pudistaa päätään. Sitten hän toteaa: ”Joko teet tai et tee. Yrittämistä ei ole.”