Keltainen lehdistö tekee parhaansa ottaakseen yhden tärkeimmistä sanoistamme hengiltä. Puhutaan salarakkaista ja julkkisten uusrakkaista. Lehtien palstoilla repostellaan oman tunne-elämän vuoristorataisuudella. Samalla unohdetaan, mistä rakkaudessa on oikeasti kysymys.
Rakkaus ei ole tunne, vaan päätös. Päätöksen taustalla on kyllä ihastusta ja intohimoa. Mutta näistä tunteista kypsyy todellinen rakkaus: autenttinen halu sitoutua. Pappi ei kysy vihkiseremoniassa: ”onko hyvä fiilis?” Hän kysyy: ”tahdotko?”
Rakkaus on tahtomista. Se on sitä, että vaikka ei aina tuntuisikaan hyvältä, sitoudut silti. Vaikka sattuu, olet vierellä. Vaikka on vaikeaa, kannattelet. Olet läsnä. Päätät. Ja päätät yhä uudelleen.
Rakkaus voi kohdistua ihmiseen. Se voi myös kohdistua työhön tai aatteeseen. Niin kuin Steve Jobs sanoi, työ voi olla yksi elämän suurista rakkaustarinoista.
Rakkaus on autenttista halua sitoutua. Se on antautumista, oman elämän antamista toisen käteen. Rakkaus on sitä, että toinen menee minun edelleni. Se on sitä, että minusta tulee suurempi kuin mitä yksin olen. Se on yhdessä yhdeksi tulemista.
Rakkaus on päätös siitä, että kävi miten kävi, toinen menee aina edelle. Kenties rakkauden kirkkain osoitus onkin varmuus siitä, että on valmis kuolemaan toisen puolesta.
Me tarvitsemme lisää rakkautta. Me tarvitsemme lisää tahtoa. Lisää halua jatkaa, vaikka sattuisi.
Tunteet tulevat ja menevät, ne ovat hetkellisiä. Rakkaus, päätös, pysyy.
Rakkaus on päätös antautua toiselle. Ja rakentaa vuosi vuodelta yhdessä parempaa.
Ajattelun ammattilainen 
Yksi ajattelevimmista lauluista mitä tulee rakkauteen: http://youtu.be/frNpdG4F9mw
Täysin samaa mieltä. Eipä ole ennen kukaan pystynyt noin selkeästi ilmaisemaan mistä rakkaudessa oikeastaan on kysymys. Hieno päivän avaus !
Juuri näin!
Tykkään tuosta papin lausunnosta!
Mutta tämä on muuten täysin päinvastainen määritelmä rakkaudelle kuin se minkä Barbara Fredrickson antaa kirjassaan Love 2.0. Fredricksonille rakkaus on hetkellistä yhteyden kokemista toiseen ihmiseen. Hän menee jopa niin pitkälle että esittää että tiukasti ajatellen hän ei rakasta aviomiestään nyt kirjaa kirjoittaessaan.
On siis (ainakin) kaksi eri ilmiötä: hetkellinen yhteyden kokeminen joka voi tapahtua parisuhteessa tai yhtä hyvin kahden tuntemattoman välillä. Se vaatii avoimuutta kohdata toinen ihminen. Väitöskirjassani käytin samasta ilmiöstä nimitystä hoivayhteys. Sitten toisaalta on tämä pitkäaikainen sitoutuminen toiseen ihmiseen, joka on kaikkien varsinaisten ystävyys- ja parisuhteiden edellytys. Molemmat ovat keskeisiä ilmiöitä, mutta kumpi niistä on rakkautta? Ehkäpä molemmat. Tarvitsemme rikkaammaan kielen 🙂
Frank,
Kuuntelin Los Angelesissa Fredricksonin esitelmää rakkaudesta, ja minua häiritsi siinä nimenomaan se, että hän käsittelee rakkautta ohikiitävänä. Kyseessä voi olla kulttuuriero (hieman kärjistäen, amerikkalaisethan rakastavat kaikkea hampurilaisista pörröisiin eläimiin :), mutta tällöin tälle tärkeämmälle syvälliselle sitoumukselle ei jää sanaa.
Omassa sanastossani sanoisin, että syvä, autenttinen intohimo on lähempänä sitä, mitä Fredrickson Love 2.0:lla kuvaa. Tai tosiaan oma hoivayhteys-käsitteesi on myös sitä lähellä. Ja tämä tunne on siis nähdäkseni se, joka toimii rakkauden kimmokkeena.
Kuten sanottua, tarvitsemme rikkaamman kielen, jossa näille molemmille ihmiselämän tärkeälle peruskokemukselle on oma sanansa.
Itsekin koen että rakkaus sanana sopii parhaiten kuvaamaan tätä pitkäaikaista tunnekylläistä sitoutumista toiseen ihmiseen. Parisuhdekumppaniin, perheenjäseneen tai ystävään. Tuo alla toisessa kommentissa oleva Erich Fromm-sitaatti on tässä kohtaa erittäin osuva.
Paras sana Fredricksonin kuvaamalle tilalle on mielestäni ’yhteys’. Se on syvä kokemus yhteisen hetken jakamisesta, jota tapahtuu erityisesti itselleen rakkaiden ihmisten kanssa. Mutta kuten sanottua, yllättävän yhteyden kokemuksen voi synnyttää myös satunnainen kohtaaminen bussipysäkillä tai julkisen saunan vilvoitteluhuoneessa.
Erich Fromm kirjoittaa klassikossaan ”The Art of Loving” (1956, suom. Rakkauden vaikea taito) samasta aiheesta samoin ajatuksin: “Love is a decision, it is a judgment, it is a promise. If love were only a feeling, there would be no basis for the promise to love each other forever. A feeling comes and it may go. How can I judge that it will stay forever, when my act does not involve judgment and decision. – – “Love isn’t something natural. Rather it requires discipline, concentration, patience, faith, and the overcoming of narcissism. It isn’t a feeling, it is a practice.” Muutenkin hieno kirja aihepiiristä kiinnostuneille.
Mielenkiintoinen aihe Rakkaus; mielestäni rakkaus on nimenomaan tunne, jonka sydän tuntee. Puhun omista kokemuksistani. On erilaisia rakkauden tunteita. Rakkauden tunne tulee suhteesta luontoon, eläimiin, ympäristöön, ystäviin, perheenjäseniin, ruokaan jne. lista voi olla loputon. Se on iloa siitä miten kaunis maailma on ympärillämme ja miten hyviä ihmisiä kohtaamme. Se voi myös olla sitä hetkellistä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta tuntemattomaan ihmiseen vain hetkellisen tapaamisen muodossa esimerkiksi ihan missä tahansa, vaikka kaupan kassalla tapaamaasi ihmiseen. Kunnioitusta suhteessa ihmiseen ja ympäristöön ja hyvien rakentavien, positiivisten yhteisten arvojen hetkellistä huomioimista. Rakkaus on pyyteetöntä, sille ei jostain syystä ole loppua. Rakkaus tulee automaattisesti ilman ehtoja ihmisen sydämestä. Se ei vaadi mitään vastapalveluksia. Ei rahaa ei tavaroita.
Parisuhderakkaus ja sitoutuminen! Voimakas tunne, joka syttyy tiedostamatta. Hyvin henkinen ja fyysinen yhteenkuuluvaisuuden tunne, joka kasvaa ja jatkuu mikäli arvomaailma kohtaa kahden ihmisen välillä. Arvomaailma, jossa kunnioitetaan ihmisyyttä. Onko harvinaista, että molemmat tuntisivat rakkautta toisiinsa? Toinen rakastaa sydämellään ja toinen rakastaa koska tarvitsee toista toteuttamaan omat tarpeensa; rakastan sinua asemasi, rahan ja tavaroiden perusteella etc. Tämäkin suhde voi jatkua läpi elämän, koska muuta ei ole. Jokainen kuitenkin haluaa tulla rakastetuksi omana itsenään. Tuntea rakkauden, läheisyyden ja rakentavan parisuhde-elämän. Olemme erilaisia. Ehkä emme koskaan kohtaa sitä suurta rakkauden tunnetta toiseen ihmiseen.
Iso ja tärkeä asia, jossa olen kuitenkin parissa kohdassa täysin eri mieltä. Ehkä se tärkein on ” Rakkaus on sitä, että toinen menee minun edelleni.”
Minulle kaikkein tärkein asia on se, että rakastan itseäni. Että teen intohimolla ja ilolla kaikkea sitä mitä teen. Kun rakkaus kohdistuu toiseen ihmiseen, teen OMASTA ilostani hänen suuntaansa kaiken sen mitä teen. Silloin en odota mitään vastapalvelusta. Olen jo saanut asiasta oman palkintoni – oman iloni. Silloin voin rakastaa pyyteettömästi – ja rakastaa voi vain pyyteettömästi – muussa tapauksessa siitä tulee kaupankäyntiä – kuten usein on.
Jos teen asioita pitäen häntä itseäni tärkeämpänä – minusta tulee ennen pitkää katkera. Odotan vastapalveluksta – mitä ikinä. Rakkaus on tiessään – tilalla on kaupankäynti, jossa arvojen määrittely jää msteeriksi. Tilalle tulee oma arvottomuus, koska en milloinkaan saa riittävän suurta palkkiota siitä mitä olen mielestäni tehnyt toisen ”hyväksi”.
Sitten jos kuvittelen, että sitoutuminen on rakkautta, mukaan tulee kuvitteellinen pakko jäädä kiinni tuohon kaupankäynnin helvettiin. Millaisia asioita tuollainen ajttelu onkaan saanut maailmassa aikaan? Tuloksena mm. perhesurmia yms.koska ei ole nähty muuta tietä – ei ole kyetty näkemään, koska on uskoteltu, ettei se ole ”sallittua”. On eletty todeksi toisten uskomuksia uskaltamatta kuunnella itseään – omaa sydäntään, joka on varmasti pyytänyt jotain aivan muuta, kuin miten asia on ratkaisuun päätynyt. Oma vastuu on jäänyt kantamatta ja ymmärtämättä siksikin, että rakkaudesta on nähty vain tuskaa, katkeruutta tuottava näkemys. Että se siitä sitoutumisesta. Rakkaus on vapautta ja iloa.
Rakkaus ei todellakaan ole kaupankäyntiä. Jos se ei ole pyyteetöntä – se ei liene rakkautta. Rakkaus voi toki johtaa siihen, että annan henkeni toisen puolesta.
Kiitos Mikko tästä, olen aivan samaa mieltä ja olin aikeissa vastata, nyt ei tarvitse. Olen kokenut tuon mistä kirjoitit ja juuri rakentamassa uutta elämää ja minuuttia jossa minä itse olen tärkeintä itselleni
Olen samaa mieltä Mikko.Pyyteetön rakkaus on mielestäni aitoa rakkautta. Siksi avioliitto on mielestäni todella suuri päätös.20,v avoliitossa ja erottua paraneminen on alkanut.
Tämä oli tosi hyvä pointti. Lähes aina kun ystäväni ovat puhuneet parisuhteensa ongelmista ja parisuhde on sitten loppunut, heidän viimeisiä mietteitään oli se, että eikö tuon toisen pitäisi rakastaa kuitenkin enemmän. Se toinen ei heidän mielestään ”rakasta tarpeeksi takaisinpäin” – ja tässä ollaankin jo tultu tuohon kaupankäyntiin, jota vihaan yli kaiken. Jos annan lahjan, annan sen koska se on kivaa, en odota vastalahjaa. Se antaminen kutkuttaa niin sydänjuuria myöden, että se on siinä. En tarvi mitään muuta. Sama rakkaudessa – en tarvi mitään muuta kuin sen oman tunteen toista kohtaan.Yleensä se toki on vastavuoroista, mutta toisen pitää itse valitase oma tapansa rakastaa minua.
No nyt tästä on helppo jatkaa, kun ohjasit keskustelun oikealle tielle.
Jos ’rakkaus’ käsitetään sekä ’rakastumisena’ että ’rakastamisena’, niistä rakastuminen saattaa olla hyvinkin voimakas tunne ja hätkähdyttävä resonanssikokemus.
Kun ohimenevä tunne laimenee, mutta tahto rakastaa säilyy (eli on tehnyt sen valinnan), silloin täytyy tehdä päätös rakastamisesta.
Itsensä rakastaminen kuulostaa pahalta. Ja usein se sitä onkin. Mutta kun Sinä kerrot, että rakastat itseäsi, taidat itse asiassa antaa vähän väärän todistuksen itsestäsi.
Kuvailustasi päätellen uskon, että rakastat elämää(si).
Kun rakastaa elämää, siitä seuraa juuri tuo hyvä, mistä kerrot. Ei katkeruus, vaan kiitollisuus. Ja kiitollisuudesta johtuen pyyteettömiä hyviä tekoja.
Rakkaudessa on kyse suhtautumisesta. Se on tapa suhtautua elämään. Omaan elämäänsä, läheisiin ja muihin ihmisiin, luontoon… Hyvän kierre on valmis.
Mutta mitä se vaatii, että osaisi olla kiitollinen siitä, että saa olla elossa? Ja että olisi hyvää aikaa rakastaa, jos vain kykenee niin päättämään…
Pyyteetön rakkaus ei ole sitä, että tekee jotain omaksi ilokseen, sillä silloinhan siitä saa palkkion: ilon (tai muun odottamansa tunteen). Pyyteetön rakkaus toimii toisen hyväksi omalla kustannuksellaankin, odottamatta että tuo toinen koskaan korvaisi mitään.
Kun ei odota vastalahjaa, annetaan todella toisen mennä itsensä edelle. Ei tehdä asiaa omaksi iloksi vaan toisen iloksi, odottamatta, että toinen tämän takia jotenkin palkitsisi. Silloin toiminnan kohteena en ole minä ja minun tarpeeni, vaan toinen ja hänen tarpeensa.
Tämä ei estä sitä, etteikö rakkaudesta saisi kokea iloa. Uskon että moni kokee tavallasi (kuten minäkin) että rakastamisesta saa paljon itselleen. Tärkeää on se, rakastetaanko oman vai toisen ilon vuoksi. Voimakkaimman ja puhtaimman ilon saa kokea toisen ilosta. Silloin oma ilo ei ole päämäärä, vaan vain seurausta.
Mielestäni Ansku sanoi asian oivaltavasti. Toisten rakastaminen edellyttää myös itsensä rakastamista. Eikä itsensä rakastaminen estä toisen laittamista itsen edelle, päinvastoin se mahdollistaa sen.
Hieno kirjoitus. Minusta on tärkeintä juurikin opetella rakastamaan itseään. Vain sitä kautta voi rakastaa omia läheisiään, sen opin varjossa, joka juontaa ymmärryksestä, miltä tuntuu kokea sitä, että on rakastava itseään kohtaan. Siis kohtelee itseään kunnioittavasti ja rakkaudella. Se vaatii paljon antautumista. Uskon, että olemme tulleet tänne opettelemaan tätä asiaa ja se on myös vastaus kaiken kurjuuden loppumiseen. Sillä miten muuten voisi tietää, miltä jokin asia tuntuu, mikäli ei ole itse kokenut sitä.
Eilen tapahtui sellaista, joka taas opetti elämään. Meillä oli maalaiskissani kanssa sylikkäin oloa.Tunsin rakkautta, kun silitin sitä ja se vastasi kehräämällä.Sen lämpö siirtyi minuun.Hetkeä myöhemmin jahtasimme yhteistyönä hiirtä.Se luontaisesti nautti jahdin jännityksestä.Se tarjosi minulle hiirtä ylpeänä, mutta se ei tietenkään vastannut minun herkuttelun haluuni.Kehuin sitä sen nopeudesta ja pettämättömästä hajuaistista.Siinä tavoitin jotakin tarpeidemme erilaisuudesta.Sama ilmiö tuntuu aiheuttavan ongelmia ihmissuhteissa.Luulemme, että toinen esim.lahjansaaja arvostaa samoja asioita.Luuleminen saattaa aiheuttaa paljon väärinkäsityksiä.Onko kyseessä kaupankäynti vai ei, mutta kunkin on käytettävä omia osaamisalueita.Palkkiot tällaisesta sitoutumisesta ovat rahalla mittaamattomia.Vai miten lasketaan kahden ihmisen rakkaus, josta syntyi viisi lasta, yhdeksän lastenlasta ja 13 lastenlastenlasta tähän mennessä.Arki vaati paljon sietämistä, eikä tuollaisen pesueen kasvattaminen ollut helppo tehtävä.Uskollisuus on paras lahja, minkä voi toiselle antaa silloinkin, kun toinen on jo sairas.Huolenpito kaikintavoin on minun mielestäni rakkautta.Antaessaan saa.
Erinomainen kirjoitus. Tällaisen kuvan saa rakkaudesta raamatun tekstienkin pohjalta. Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi…
Tuota noin, mitenköhän tää pitäisi ymmärtää?? Kirjoitat ”Tällaisen kuvan saa rakkaudesta raamatun tekstienkin pohjalta”. Viesti on ilmeisesi ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi…”. Tässä jutussa kerrottiin, ”Rakkaus on sitä, että toinen menee minun edelleni.” Että onko nää niikuin sama juttu vai ei, vai mitä tarkoitat?
Se että rakkaudessa toinen menee minun edelleni ei tarkoita sitä ettenkö rakastaisi myös itseäni. Ihminen, joka rakastaa itseään, voi valita asettaa toisen edun omansa edelle. Se ei ole pakotettua uhrautumista tai kynnysmattona olemista, vaan vapaaehtoista rakastamista. Tyyliin Jeesus antoi itsensä, mutta ei ollut manipuloitavissa ja pompoteltavissa. Näin tästä ajattelen. 🙂
“The wise are wise only because they love. And the foolish are foolish only because they try to understand love.”
Tämä rakkauden mysteeri on kautta aikojen kiehtonut filosofeja, taiteilijoita, runoilijoita, lauluntekijöitä yms. ja tietenkin meitä tavallisia ihmisiä. Ja viime aikoina myös tieteentekijöitä. Tähän samaan ihmettelijöiden joukkoon minäkin lyöttäydyin joitakin vuosia sitten. Tein omaa epävirallista tulevaisuudentutkimustani ja tulin tulokseen että vallankumouksellisinta pääomaa mitä tulevaisuudessa tarvitaan on armo ja rakkaus. Ja päätin omistaa aikaani ja intoani niiden tutkimiseen ja sisäistämiseen. Olen nyt rakkauden tutkimusmatkani loppusuoralla. Tutkimusmatkani ei täytä mitään akateemisia tutkimuksen kriteerejä, mutta uskallan väittää sen olevan lähtökohdiltaan hyvinkin monitieteellinen ja poikkitaiteellinen filosofis-teologinen johtopäätöshässäkkä. Johtopäätökset on todeksi eletty oikeassa elämässä. Eli kaikista lähteistä on juotu ja kaikkia ovia tempoiltu. Tässä vähän editoimatonta ajatusta aiheesta. Ehkä joskus ehdin koko setin kirjoittaa vaikka blogin muotoon.
Jaan saman turhautumisen kirjoittajien kanssa. Rakkaus on menettämässä sen alkuperäistä arvoa ja merkitystä. Enemmän kuitenkin turhauttaa ns. romanttisen ”tunnerakkauden” ja sitoutuneen ”tahtorakkauden” vastakkainasettelu. Rakkauttahan tosiaan esiintyy ihan parisuhteen ja papin aamenen ulkopuolellakin. Laurin esittämät teesit ovat kestävän avioliiton ja parisuhteen kannalta vältämättömiä mutta ..
Vaikka rakkaus ei tosiaankaan ole vain tunne missään yhteydessä, ei se myöskään ole vain päätös, valinta tai sitoumus. Voin päätökselläni ja valinnoillani edistää rakkautta tai estää sen toteutumista. Mutta ne päätökset itsessään eivät ole rakkautta. Sitoutuminen toiseen voi parhaimmassa tapauksessa palvella rakkautta ja elämää, mutta pahimmassa tapauksessa se palvelee pelkoa ja kuolemaa. Tai sitä rakkaudelle vierasta kaupankäyntiä. Joskus lähteminen palvelee rakkautta ja edistää elämää enemmän kuin jääminen. Jotkut sanovat että rakkaus on verbi, teonsana. Mielestäni rakkaudesta ei voi puhua vain yhtä sanaluokkaa käyttäen. Siihen tarvitaan verbit, substantiinit, adjektiivit ja mitä niitä nyt onkaan.
Rakastaminen (verbi) on niitä valintoja ja tekoja, jotka antavat rakkauden (subst.) toteutua ja suojelevat sekä vaalivat rakkautta ja sen kohteita.
Rakkaus adjektiivina -rakkaudellinen- kertoo miltä rakkaus näyttää, tuntuu ja kuulostaa. Mielestäni Paavallilla on ihan klassikkomääritelmä rakkauden luonteesta :
”Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. eikä se koskaan häviä ” 1.Kor 13 Paavali toteaa myös, että jos meillä ei ole rakkautta, meillä ei ole mitään ja kehoittaa meitä pysymään rakkaudessa. Tai se taisi olla Johannes. Mutta jokatapauksessa meidän tehtäväksi jää kysyä mitä rakkaudessa pysyminen tarkoittaa eri elämäntilanteissa.
Vaikka rakkaus substantiivina ei siis olekaan tunne , me voimme sen kuitenkin tuntea ja kokea hyvinkin voimakkaasti ja monella tasolla. Mitä se sitten on?
Sanotaan, että rakastumisen jälkeen alkaa vasta oikea rakastaminen – tahtorakkaus. Suomeksi ollaan rakastuneita mutta englanninkielinen termi ”in love” (olla rakkaudessa ) kuvaa kuitenkin mielestäni tosi hyvin rakkautta ja rakkaudellista elämää. Tosin tulkitsen sitä hieman yleisestä poiketen. Me voimme valita pysymmekö rakkaudessa – tilassa jossa toteutuu lempeys, totuus jne. Ehdotukseni on, että rakkaus on ennenkaikkea jotain mitä meillä voi olla tai sitten ei. Se on lahja, jonka voimme ottaa vastaan ja antaa eteenpäin tai kieltäytyä siitä (valinta, päätös,tahto). Valintana se näyttäytyy kuitenkin kokemukseni mukaan usein niin, että rakkaus minussa valitsee itse kohteensa. Sen kohteen, jonka rakkaus haluaa minun kauttani kohdata. Ensimmäistä valintaa en siis tee minä.
Yhteytenä rakkaus kahden ihmisen välillä on se tila, missä nämät lahjat vaihdetaan -rakkaus virtaa. Lahjat ovat aina vapaaehtoisia ja niitä ei voi ansaita. Ihmisten välinen vapaa, elämää luova flow-tila. Vaikka yhteys voi toteutua hetkellisessä kohtaamisessa, en kuitenkaan pidä itse rakkautta hetkellisenä vaan ajattomana, suorastaan ikuisena.
No eihän kaikki tämä sitten kuitenkaan vastaa siihen kysymykseen mitä itse rakkaus, se lahja on. Kokemuksestani tiedän, etten pysty rakkautta tahdonvoimallani tuottamaan. Voin kyllä suorittaa rakkaudelta näyttävää toimintaa mutta…. En siis usko pelkkään ”tahtorakkauteen” mutta pystyn valitsemaan rakkauden, pysymään rakkaudellisessa tilassa. Uskon, että meillä on sisäsyntyinen kyky vastaanottaa ja antaa rakkautta, mutta itse rakkaus on jokin meitä suurempi elementti, voima, jumalallinen energia riippuen itsekunkin elämänkatsomuksesta. Ja ensin olisi hyvä ottaa vastaan, että olisi jotain mitä antaa.
Ja mitä tulee siihen median välittämään vastuuttomaan vaihtuvien salarakkaiden ”muka rakkauteen” niin uusimmat tieteelliset tutkimukset osoittavat, että siitä on olemassa oikeakin versio. Oikea romanttinen rakastumisen tunne (ei siis pelkkä tahtorakkaus vaain intohimoinen rakastuminen) voi kestää eliniän saman kumppanin kanssa. Se on harvinaista, mutta mahdollista. ”Parisuhteen innostustalous” -Ilman raskasta työtä -siis sitä ideaa että parisuhde ja avioliitto on vain kovaa työtä. Yksi turhauttava mantra, jota on myös trendikästä hokea. Mutta siitä lisää myöhemmin.
Kaikesta edellä kirjoitetusta huolimatta joudun edelleen toteamaan, että syvimmiltään rakkaus on minulle mysteeri – se ei ole tyhjentävästi selitettävissä ja kesytettävissä tai kontrolloitavissa. Ja siihen on suostuttava. Jostainhan ne lukemattomat rakkauden ihmeellisestä ja vastustamattomasta voimasta kertovat runot, laulut, oopperat, elokuvat jne. ovat saaneet alkunsa.
t. Karina
Amerikkalainen joka ”pitää” kyllä hampurilaisista ja toisinaan jopa pörröisistä eläimistä mutta osaa ihan aidosti innostua eikä vain amerikkalaisen pinnallisesti (tässä kohtaa viittaan aiempaan blogitekstiin) 😀
Kahlil Gibran ”On Love” http://www.katsandogz.com/onlove.html
Tärkeä aihe. Haluaisin omasta kokemuksesta allekirjoittaa nimenomaan Mikon jutun tästä aiheesta. Olen rajun itsenäistymiskriisin keskellä, koska olen lapsuudessa syntyneen tunnelukon vaikutuksessa toteuttanut näennäisen onnellisen parisuhteen (4 lasta) aikana samaa alistumisen kaavaa kuin lapsuudessa. En ole pitänyt puoliani, kuunnellut itseäni, pitänyt omia näkemyksiäni tärkeinä vaan meillä tehtiin niin kuin mies asiat ajatteli. En kertonut, mikä loukkasi minua, siedin vain ja nielin napaani. Kunnes nyt olen kuukausien ajan potenut kriisiä ja löytänyt sisältäni sellaisia vihan ja katkeruuden määriä, että entiseen ei ole paluuta. Isoja muutoksia vaaditaan ennen sitä. Että en kyllä suosittele parisuhteessa unohtamaan itseään!! Enkä ole enää ollenkaan varma, että pystyn mitenkään antautumaan. Taistelen ”kynsin ja hampain” itseni puolesta monen vuoden edestä. Romanttinen rakkaussuhteemme on ajautunut täysin umpikujaan. Koen että mikään ei mieheni puolelta riitä, loukkaannun pienestäkin asiasta, joka vaikuttaa siltä, että minun parhaani yli kävellään. Ehkä pääsemme tämän yli. Mutta tätä olotilaa vastaan ei ole voinut taistella, kriisi ei ole kysynyt saapiko tulla vaan se tuli ja on totta. Ei auta kun pyristellä.
Se että laittaa toisen itsensä edelle, ei minusta välttämättä tarkoita sitä että antaa itsensä liiskaantua alle. Rakkaus on myös arvostamista ja toisen arvostaminen saattaa vaatia sitä että asettaa omat rajansa ja viestii niistä reilulla tavalla, eli ei unohda itseään.
Englanniksi on vain yksi verbi, love. Suomeksi on ainakin kaksi, rakastaa ja rakastua. Olisiko tässä osaselitystä niille hampurilaisille ja pörröisille eläimille?
Hienosti laitettu sanat peräkkäin tässä kirjoituksessa, jälleen kerran. Olen ihan samaa mieltä rakkauden aina ajankohtaisesta aiheesta, mutta enpä olisi saanut tätä näppiksestäni ulos näin! Kiitos.
Mä oon päätyny siihen, että ”rakastuminen” ja ”ihanan mekon rakastaminen” ovat ihan eri asioita kuin rakastaminen ja rakkaus. Rikkaampi kieli ei auta, koska kielen _käyttö_ kuitenkin vain yksinkertaistuu. Suomessakin osataan jo rakastaa kaikenmaailman pörriäisiä ja vaatteita. Vaikka oikeesti niistä vaan tykätään tosi paljon – olisi aika sairasta rakastaa vaatekappaletta. ”Rakastumisellekin” on jo olemassa sana ”ihastuminen”, mutta tota rakkaus-sanaa ”rakastetaan” niin paljon… Onhan tälle ajalle muutenkin tyypillistä muuttaa sanojen merkityksiä.
Mikä sattuma, itsekin blogasin tovi sitten samasta aiheesta. Rakkaus ei tosiaankaan ole tunne, vaikka länsimainen romanttinen rakkaus taitanee sen sillä tavalla käsittää. Tunteet ovat oikullisia – rakkaus on pysyvämpää ja vakaampaa.
Rakkaus ei myöskään tarkoita vain parisuhdetta tai romanttista rakkautta. Puhutaan niin paljon siitä, miten tällainen rakkaus on niin ihanaa ja sitä tulisi tavoitella elämässä. Suuret tunteet ja intohimo on niitä asioita joista ihmiset tuntuu enimmäkseen saavan kiksejä. Minun mielestä ihan oikeassa elämässä tärkeintä on se, miten osaa joka päivä jakaa rakkautta ja hyvää mieltä ihan tuntemattomillekin ihmisille; hymyillä myyjälle kaupan kassalla ja kiittää bussikuskia kyydistä. Ja se, että jos näkee apua kaipaavan ihmisen, ei kävele ohi. Myös perheessä tärkeintä on osoittaa rakkautta perheenjäsenille. Parisuhteessa koettu rakkaus ei todellakaan ole tärkeintä elämässä, kuten joskus sellaisen kuvan näistä kirjoituksista saa. Mutta hyvin tämä teksti tuo esille sen, mitä rakkaus merkitsee parisuhteessa. Kun nykyään ihmiset tuntuu sitoutuvan ja eroavan niin herkästi, kun luotetaan vaan niihin tunteisiin, eikä sitten huonojen aikojen tullessa muisteta sitä, mitä siellä alttarilla silloin lupasi niin kovasti tahtovansa.
Hmmm. Enpä tohtisi sanoa, että rakkaus ei ole tunne. Onhan se sitäkin, mutta ei VAIN tunnetta, eikä ehkä vain ohikiitävää vaikkakin välillä katoaa aktiivisesta tietoisuudesta.
Ja Fredricksonin love viittaa mielestäni enemmän rakkauden ilmenemismuotoihin kuin itse voimaan, joka on (ehkä) olemassa silloinkin kun ei ole aktiivisen tietoisuuden piirissä.
Ennen kuin luin Karinan hyvän kiteytyksen ajattelin mielessäni, että pitää aina tolkun nimissä erottaa loving ja love. Eka on se joka menee ja tulee, toka ei.
Rakkaus on tunne. Se tuntuu hyvältä, siitä tulee rauhallinen olla kun rakas on lähellä ja se tunne kestää hyvänä mielessä ja kehossa, enkä puhu nyt erotiikasta vaan tunteesta toista kohtaan.
Ajan myötä tunne muuttuu luottamukseksi ja toisen arvostamiseksi. Silloin voi sanoa että tekee toisen puolesta mitä vain.
Rakkaus tuntuu jos niin tahtoo.
Satavarmaa faktaa: Loppujen lopuksi rakkaus on sana suomen kielessä. Sanat syntyvät ajan myötä selittämään elämän ilmiöitä. Muissa kielissä on sitten vastaavia sanoja, jotka eivät välttämättä tarkoita yksi yhteen samaa – varsinkaan jos kulttuurit ovat kovin erilaisia. Minusta on jotenkin huvittavaa että ensin luodaan sana kuvaamaan jotain ja sitten vängätään siitä, itä se mahtaisi ’oikeasti’ tarkoittaa. Eikö sanan pitäisi kuvata todellisuutta eikä toisinpäin? Mielestäni mennään perse edellä puuhun kun aletaan miettimään mitä on ’rakkaus’. Yhtä turhauttavaa on seurata hetken ihmisten vänkäystä sanan ’taide’ merkityksestä. Ajanhukkaa kaikille. Ehkä asian ytimessä oli alkupään kommentoija joka peräänkuulutti lisää sanoja. Klassisessa kreikassa muistaakseni on neljä sanaa jotka voidaan suomentaa ’rakkaus’.
Suomalaiselle miehellä sanana rakkaus on vaikeampi kuin tekona, koska todella harva sanoo naiselleen ”minä rakastan sinua” niin kuin esim. englantia äidinkielenään puhuva. Rakkaus on tunnesana joka sitoo yhteen niin pelot, ilot ja surut. Rakkaus on kokonaivaltainen.
الحب اجابة لالف سوال
”Rakkaus on tahtomista. Se on sitä, että vaikka ei aina tuntuisikaan hyvältä, sitoudut silti. Vaikka sattuu, olet vierellä. Vaikka on vaikeaa, kannattelet. Olet läsnä. Päätät. Ja päätät yhä uudelleen” Entä jos on ihan rikki? Ei pysty tuohon? En ole koskaan kannatellut ketään. En ole koskaan voinut olla kenekään kanssa, jos on vaikeaa (paitsi jos vain mulla on vaikeaa ja toinen kestää sen.) Jos ei tunnu hyvältä, joudun yleensä lähtemään, etten ajaisi toista ihmistä näännyksiin. Olen silti parisuhteessa. Mieheni on hyvä mies, kuuntelevainen ja kiltti. En silti tunne rakkautta häneen. Jos hänellä olisi vaikeaa, minusta ei olisi mihinkään hänen rinnallaan, sillä en ymmärrä toisen ikäviä tunteita, kuvittelen niiden aina kohdistuvan minuun ja johtuvan minusta. Minusta on pelkästään julmaa lukea määritelmäsi, mitä rakkaus on, koska se kuulostaa despootin päiväkäskyltä minulle.
Ja vielä yksi asia: Ihmettelen aina sitä, miten kevyesti jaetaan ”tietoa” siitä, mitä rakkaus on ajattelematta yhtään niitä, jotka siihen eivät kykene. Heille jää sitten se rakkaudeton elämä kuin luu jakajan käteen, vai? ”Hankkikoot rakastamisen kyvyn ensin jostain kivenkolosta, tulkoon sitten vasta mun tontille nauttimaan rakkaudestani”, niinkö? Minusta kuvasitte vasta puolet rakkaudesta; tuossa ei ole lainkaan sitä mitä rakkaudessa toiselta saa. On julmaa unohtaa se ja määritellä rakkaus niin että pitää pystyä antamaan, koska kaikki eivät yksinkertaisesti vain pysty, esim. lapsuudenkodissaan rakkautta vaille jääneet. Kuka rakastaa rakkaudetonta? Ymmärrän, että ihminen tarvitsee vastarakkautta, ja harva kykenee olemaan täysin pyyteetön. Mutta silti rakkaus on mukamas sitä, että vaikka ei tunnu hyvältä, kuljetaan vierellä, vaikka on vaikeaa, kannattelet. Olet läsnä. Joo, niin kauan kun ongelmana ei ole vastarakkauden puute! Kahden ihmisen erossa helposti syytetään sitä toista osapuolta rakkaudettomuudesta. Onkohan se nyt justiinsa niin? Odotitte varmasti paljon saavanne, mutta kuinka paljon annoitte?
Rakkaus on jotakin kaikkein parhainta mitä ihminen voi tuntea, kokea tai saada osakseen tai antaa toiselle. Sitä on erittäin vaikea antaa tai saada ja enimmäkseen me vain unelmoimme siitä. Kauniit, rikkaat, kuuluisat ja vallan huipulla olevat saavat sitä osakseen enemmän kuin tavikset. Monet lapset jäävät ilman rakkautta eivätkä he aikuisina kykene rakastamaan ketään, ei edes itseään. Rakkautta on lähes mahdoton luoda tyhjästä, vaan ensin pitää olla jonkun rakastama, että kykenee siihen itse. Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu kadehtia ja kiusata rakastunutta ihmistä. Haavoitettuja sydämiä on paljon ja varsinkin lapsena rakkaudestaan kiusatuksi tulleet ovat traumatisoituneet ja välttelevät aikuisena rakkautta ja rakastumista, vaikka se on heillä monasti mielessä. Jos haluat päästä eteenpäin rakkauden tiellä, niin valitse kaikki sanasi, tekosi ja asenteesi niin, että yrität pitää lähimmäisesi ehjänä. Voit ajan myötä oppia mitä on rakkaus. Kannatta kokeilla.