Facebook on tehnyt aika ovelan tempun. Ensin se on verkottanut pitkälti koko länsimaisen maailman. Ja nyt, askel askeleelta, Facebook on riisumassa meitä kaikkia virtuaalisesti alastomiksi. Pian kaikki, mitä sinusta Facebookiin kirjautuu on enemmän tai vähemmän julkista tietoa.

On toki huomattava, että itsensä julkituominen on ollut yhteiskunnassamme alati kasvava trendi muutenkin. Suunta näyttää kuitenkin siltä, että pian et voi enää edes halutessasi säilyttää salaisuuksia. Aika moni on tästä kauhusta kankeana. Dystoopikot siteeraavat vuoron perään Orwellia ja Huxleyta. Ja me muut silmäilemme epäillen tuota tietokoneeseen nykyään jo kiinteäksi pultattua nettikameraa. Joko isoveli valvoo?

Yksityisyys on elintärkeää dogmaattisessa keskusjohtoisessa yhteiskunnassa, joita historiastamme löytyy yltä kyllin. Kun tyranni määrää normit niin tiukalle, ettei kukaan ihminen voi tosiasiassa elää niiden mukaan, on pakko pitää salaisuuksia. Muuten kaikki joutaisivat roviolle. Nykyajan liberaalidemokraattisissa länsimaissa yksityisyys ei kuitenkaan ole enää ehto henkiinjäämiselle.

Demokraattisessa yhteiskunnassa yksityisyyden hälvenemisellä on myös mielenkiintoinen kääntöpuoli. Kuulin taannoin, että amerikkalaispoliitikot eivät enää uskalla valehdella vanhaan malliin televisiohaastatteluissa. Koskaan ei voi tietää, kaivaako vastapuolueen ehdokas seuraavassa vaalitaistossa vanhan haastattelun esiin YouTubesta. Voisiko yksityisyyden hälvenemisestä peräti seurata se, että avoimessa yhteiskunnassa toimittaisiin entistä rehellisemmin ja avoimemmin?

Yksityisyyden puutteeseen tepsii periaatteessa yksinkertainen niksi: elä niin, että koko elämäsi voisi tiedottaa jäännöksettä maailmalle.

Kyse on Immanuel Kantin kategorisen imperatiivin muunnoksesta Big Brother -sukupolvelle. Königsbergin vanha kettu kun kehotti elämään niin, että jokaisen tekosi voisi ulottaa yleiseksi laiksi.

Ongelma tässä on, että harva meistä kykenee oikeasti tällaiseen ideaaliseen elämään. Jokainen töppää joskus, eikä jäännöksettä julkinen elämä tunnu siksi houkuttelevalta. Tässä apuun tulee kuitenkin yleisyys. Jos käykin ilmi, että – hyvänen aika! – ihan jokainen mokaa joskus, menettävät hölmöilyt merkittävästi shokkiarvoaan. Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven, ja niin edelleen. Et ole yksin virheidesi kanssa. Kuka tietää, vaikka oppisimme peräti ymmärtämään, että virheiden tekeminen on keskeinen osa omaa kehitystämme.

Tällä hetkellä kehitys näyttää suuntaavan kohti alati avoimempaa yhteiskuntaa. Tähän kehitykseen, niin kuin kaikkeen kehitykseen, liittyy myös ongelmia. En esimerkiksi suosittele tiedottamaan Facebookissa kaksiviikkoisesta kesälomamatkasta jolloin arvokiinteistösi jää tyhjilleen. Nykyaikainen rosvo kun louhii tiedon verkosta käden käänteessä. Kotiin palatessasi voi virtuaalivoron kädenjälki voi näkyä tyhjänä ammottavassa asunnossasi.

Jos kehitys jatkuu nykyistä rataa, on kuitenkin syytä miettiä, mitä sitten tehdään, jos yksityisyys muuttuu pian samanlaiseksi reliikiksi kuin hevosrattaat ja CD-levy. Kaikkeen kehitykseen liittyy hyviä ja huonoja puolia. Kumpaan suuntaan nyt ollaan menossa?