Tervetuloa totuuden jälkeiseen aikaan

Olet varmaan jakanut tämän hauskan Donald Trump-meemin. Olen itsekin luullakseni jakanut tämän aikanaan, ja eilenkin kun meemi alkoi taas kiertää sosiaalisessa mediassa, oli liipasinsormi herkässä. Sitten keksin kuitenkin kurkata, onko herkullinen lainaus totta.

No ei ole.

Me elämme totuudenjälkeistä aikaa. Jännä juttu on, ettei tämä totuudenjälkeisyys ole suinkaan syntynyt Facebookin ja Twitterin kautta. Ne vain lähinnä läpivalaisevat sen paremmin kuin koskaan aikaisemmin.

Kyse on tiedonsynnyn ongelmasta, joka on vaivannut ihmisajattelua vuosituhansia. Tästä totuuden suhteellisuudesta on syntynyt kokonaisia ajatussuuntia eksistentialismista kulttuurirelativismiin. Viime aikoina psykologit ovat innostuneet vahvistusvinoumasta: siitä, että sivuutamme useimmiten olemassaolevia uskomuksiamme haastavat väittämät.

Kun sanon me, tarkoitan sinä ja minä. Siis me – liberaalissa punavihreässä älykkökuplassa elävät sinänsä varmaan päältä päin katsoen ihan fiksut ihmiset – olemme vähintään yhtä idiootteja kuin ne ruostevyöhykkeen hillbillyt, joita me katsomme nenänvarttamme pitkin. Siis ne dorkat, jotka äänestivät nyt sitten Trumpin valtaan.

Mutta minkä Trumpin?

Tämän?

Vai tämän?

Vai tämän?

On esimerkiksi tavattoman mielenkiintoista selata Trumpin Twitter-tiliä ennen vaalikauden alkua. Misogynistisen kiihkoilijan sijaan Trumpin twiitit luovat vaikutelman lähinnä liberaalipolitiikasta innostuneesta self-help -gurusta. Voisiko olla, että tosi-TV-tähti ja myyntitykki on vaan soveltanut vaalikamppiksessaan oppejaan ja noudattanut vanhaa PR-kikkaa: any publicity is good publicity?

Sinä et tiedä mitään Donald Trumpista. Tämä johtuu siitä, että koko käsityksesi hänestä on syntynyt ihan poskettoman yksipuolisen mediatykityksen kautta – riippumatta siitä, kummassa kuplassa elät. Tieto on perusteltu tosi uskomus. Tosi iso osa uskomuksistasi Donald Trumpista (tai mistä tahansa palonarasta asiasta) ei vain ole totta.

Tästä tuskin tulee blogini suosituinta postausta. Myös me punavihreät liberaalit haluamme uskoa, että me tiedämme paremmin kuin muut. Eniten jakoja minun kuplassani saavatkin kirjoitukset, jotka kauhistelevat Trumpin valintaa. Samaten taas ”mamukriitikot” ja muut kohkaajat jakavat postauksia, jotka ihastelevat uutta miehekästä vapaan maailman johtajaa. Ei kukaan halua kuulla, että me olemme kaikki väärässä.

Yksi ratkaisu tähän toki on.

Voisimme nimittäin opetella mediakriittisyyttä.

Niin kuin esimerkiksi sen, että Snopes on ystävä. Kun ensi kerralla näet näpsäkän meemin, kurkkaa eka, mitä virheväittämiä ja urbaanilegendoja bongaavalla Snopesilla on asiasta sanottavana. Linkkaa vasta, jos Snopes näyttää vihreää. Tai jos meemisi jää Snopesin haaviin, linkkaa sen sijaan Snopesin teksti. Ja katso hämmästellen, miten jakamatta jättämäsi meemi saa tuhansia jakoja – ja totuutta puolustava linkkisi kaksi hyväksyvää nyökkäystä vähän nörtimmiltä kavereiltasi.

Sitä odotellessa suurimmaksi totuuden ideaalin ymmärtäjäksi jäänee Salaisten kansioiden Fox Mulder.

Totuus?

Se on tuolla jossakin.

Suomi tarvitsee Piilaakson henkeä

Tutustuimme viime viikolla Piilaaksoon Boardmanin järjestämällä huikealla vierailulla. Noin kolmikymmenpäinen porukkamme koostui niin suuryritysten johtajista kuin startup-yrittäjistäkin. Lähtökohdista riippumatta päädyimme viikon jälkeen samaan lopputulokseen: Suomi tarvitsee Piilaakson henkeä.

Oli hämmästyttävä kontrasti vierailla San Franciscon, Oaklandin, Menlo Parkin ja Palo Alton superyrityksissä samaan aikaan kun kotimaan rintamalta kuuluu vain tyhjänpäiväistä nahistelua siitä, kuka saa euron enemmän. Suomalainen keskustelu on juuttunut älyvapaaksi asemasodaksi työnantaja- ja työntekijäpuolen vanhentuneiden ideologioiden ristituleen. Kumpikaan osapuoli kun ei ole pysynyt muuttuvan maailman vauhdissa.

Piilaaksossa korostui kaksi asiaa ylitse muiden. Ensinnäkin, vierailemissamme yrityksissä Facebookista Googleen, nettiradio Pandorasta suomalaiseen menestyjäkomeetta Ideaniin korostui estoton ”can do” -asenne. Näissä firmoissa ei nuristu indeksikorotuksista tai verotuksesta, vaan keskityttiin tekemään uutta. Niin kuin Facebookin vierailullamme kuulimme, tekemisen impakti on kaikki kaikessa.

Ideanin toimitusjohtaja Risto Lähdesmäki oli saanut päähänsä teettää maailman huippusäveltäjillä Idols-finalistin esittämän tunnuskappaleen. Suomessa idea olisi naurettu alas sekunneissa. Mutta Piilaakson kukoistavassa ilmapiirissä tuloksena oli ehta pophitti, joka ei jää piiruakaan jälkeen maailman huippuartistien listakärjestä. Kuinka ollakaan, Joshua Ledetin ”Love Can Do” on jo noussut esimerkiksi 250 miljoonan ihmisen Indonesiassa listaykköseksi.

Toinen Piilaaksoa sävyttävä yleisteema on ”pay it forward”. Toisin kuin muualla maailmassa, bisnestä ei sävytä täällä petomainen nopeat syövät hitaat -mentaliteetti. Piilaakson henkeen kuuluu sen sijaan auttamisen eetos. Hämmentävää kyllä, nykykapitalismin mekassa auttaja ei myöskään odota autetultaan vastapalvelusta. Vain sitä, että tämä puolestaan auttaa sitten seuraavaa tarvittaessa eteenpäin.

Kummassakin ohjenuorassa on kyse asenteesta. Lähdetäänkö tekemään oletuksella, että ei tästä kuitenkaan mitään tule? Vai mennäänkö rohkeasti tuulta päin, silläkin uhalla että voidaan epäonnistua. Puolustetaanko hampaat verissä omaa etua? Vai etsitäänkö mahdollisuuksia auttaa toista aina kun voimme.

Mikään metafyysinen pakko ei sido meitä menneen maailman nahisteluasenteeseen indeksikorotuksineen ja verorutinoineen. Ihan yhtä hyvin me voisimme alkaa puhua siitä, mitä uutta voimme tehdä, yhdessä ja yksin. Niin yksilöt, startupit kuin jättiyrityksetkin. Ai että, ehkä julkinen sektorikin! (Suomen Kalifornian pääkonsuli Juha Markkanen osoitti muuten perjantain päätöstilaisuudessa, että virkamieskin voi olla huippuinnovatiivinen ja svengata kuin hirvi.)

Voimme tarttua toimeen ja auttaa kaveria mäessä silloin kun kuorma käy liian raskaaksi yksin kantaa. Tai miksei silloinkin, kun tuuli on juuri tarttumassa siipiin ja tarvitaan enää pieni viimeinen puhallus, jotta lento lähtee.

Suomi on kertakaikkisen upea maa, jolla on mahdollisuuksia ihan mihin tahansa. Olemme jo nyt hämmästyttäneet maailmaa kerta toisensa jälkeen esimerkiksi mobiili-, peli- ja koulumenestystarinoillamme. Mutta antamalla ruikutuskulttuurille vallan vedämme huikeat mahdollisuutemme vessanpytystä alas.

Miten olisi, tartutaanko toimeen? Se on helppoa: mieti, miten voisit uudistaa omaa osaamistasi, tai miten voisit auttaa ihmisiä ympärilläsi. Ja kun olet miettinyt, tee. Siinä kaikki.

Suomi pystyy mihin vaan. Jos katajainen kansamme saa asenneilmastoonsa vain piirun lisää Piilaakson ”can do” ja ”pay it forward” -henkeä, ei meitä pitele mikään.

Ennen oli paremmin – ja muita hyvän elämän myyttejä

Internet on nykypäivän informaatioähkyn aiheuttaja numero yksi. Monet meistä unelmoivat ajasta ennen internetiä – kun sähköposti ei varannut huomiota joka toinen minuutti, kun Facebook-koukku ja klikkauskierre eivät uhanneet seinän takana. Kunpa nettiä pääsisi karkuun!

The Verge-lehden toimittaja Paul Miller sai netistä tarpeekseen. Hän rohkaistui ja löi hanskat tiskiin. Miller päätti irtautua netistä kokonaiseksi vuodeksi. Tulokset olivat hämmästyttävät.

Aluksi Miller oli onnensa kukkuloilla. Elämä ilman internetiähän on aivan huikeaa. Ihmissuhteet tapahtuvat kahviloissa, eivät Facebookin chatissa. Tieto löytyy kirjoista – ei loputtomasta googlauskierteestä. Ja keskittyminen on monin verroin helpompaa kun huomiota ei varaa tämän tästä internetin ihmemaa.

Mutta.

Alkuinnostuksen jälkeen Millerille alkoi valjeta, ettei asia kenties olekaan niin yksioikoinen kuin luulisi. Itse asiassa ilman internetiä monet nykyään itsestään selvät asiat muuttuvat tavattoman vaikeiksi. Tietoa ei löydykään noin vain tarvittaessa. Ei niille Facebook-ystäville tulekaan soitettua. Ja elämä ilman internetiä on oikeastaan tavattoman tylsää.

Juuri niin: elämä ennen internetiä ei ollut mitään riemukasta ihanasta ihmiskohtaamisesta toiseen kirmaamista. Päin vastoin, sohvalla tuli löhöttyä ihan yhtä paljon kuin nytkin. Silloin vaan aika kului kanavasurffaten tai Teksti-TV:tä tuijotellen. Nyt on sentään Facebook, jolla voi ottaa nopeasti ihanaan kaveriin yhteyttä, tai StumbleUpon, jolla voi aivottoman kanavapujottelun sijaan tehdä älyllisiä huippulöytöjä yhdellä hiiren klikkauksella.

Kuten kollegani Frank Martela on terävästi osoittanut viimeisissä blogikirjoituksissaan, aika kultaa muistot. Meillä on taipumus korostaa mennessä sitä, mikä on ollut hyvin – siis niitä aah niin ihania kahvihetkiä kavereiden kanssa. Samalla tylsyyden puuduttamat hetket vaipuvat unholaan yhdessä kaikkien niiden turhauttavien päätä seinään lyömisten kera, jotka nykyteknologialla ratkeavat sormia napsauttamalla.

Itse asiassa sama nostalgisointi kohdistuu ihan kaikkeen teknologiaan. Mietipä, kuinka ihanaa on lähteä vaikkapa kahden päivän patikkaretkelle metsän siimekseen. Kyllähän makkaranpaisto ja sateen ropinan kuunteleminen teltan kattoa vasten pesevät kuivan konttorityön sata–nolla. Mutta entäpä jos palattaisiinkin kokonaan tällaiseen elämänmuotoon? Jos joka päivä pitäisi raapia päätä sillä, miten pysyä lämpimänä tai saada ruokaa pöytään, ei se elämä enää niin auvoista olisikaan.

Ihanat väläykset nuotiotulesta tai älykännykättömästä kahvihetkestä muodostavat kontrastin arkeen, joka saa menneet elämäntavat näyttämään houkuttelevilta. Tosi asiassa teknologian kehityksellä on kuitenkin selkeä syy: se, että olemme halunneet ratkoa todellisia ongelmia. On kuitenkin aika siistiä, että on sähkövalo ja sisävessa, lentokoneet ja – kyllä – internet.

Nämä läpimurrot ovat vieneet ihmislajia hurjaa vauhtia parempaan suuntaan. Kyse ei ole myöskään vain siitä, että olisi vähän helpompaa kuin ennen. Myös inhimillisen kärsimyksen määrä on vähentynyt radikaalisti viime vuosikymmeninä, samalla kun yhä useampi voi tavoitella elämässään yksilöllisesti kiinnostavimpia päämääriä.

Koska teknologian inhimilliset haittapuolet (puhumattakaan muusta vielä selvittämättömästä kuten esimerkiksi ympäristökysymyksistä) ovat kuitenkin aivan todellisia ilmiöitä, mitä sitten tehdä? Amish-yhteisöön liittyminen tuskin ratkaisee ongelmia lopullisesti; ennen oli paremmin vain omassa mielikuvituksessamme.

Keskeistä olisikin nähdäkseni rakentaa juuri nuotiohetken tapaisia kontrasteja tavalliseen arkielämään. Vaikka internet on ihana asia, liika on aina liikaa. Siksi olisikin hyvä tehdä tilaa myös muulle elämälle. Laittaa läppärin kansi kiinni iltakuuden jälkeen. Tai pitää vaikkapa digipaastoja, kuten bisnesguru Tony Schwartz opastaa.

Pidä kerran tai pari kertaa vuodessa sellainen viikon breikki, että jätät kaikki datavitkuttimet laatikon pohjalle. Osta parin kympin peruskännykkä ja käytä sitä yhteydenpitoon. Osta hyviä kirjoja ja aikakauslehtiä ja satsaa laatuaikaan ystävien kanssa. Datapaasto antaa pääkopalle hetken tilaa rauhoittua ja antaa menneen ajan auvosta hetkeksi parhaat palat ilman, että menetät teknologian mukanaan tuomaa arjen edistystä.

Itse asiassa jutussa ei ole kyse sen ihmeellisemmästä asiasta kuin patikkaretkessäkään. Vaikka teknologia on tuonut elämäämme paljon hyvää, joskus tekee hyvää palata hetkeksi menneen ajan rytmiin.

Digitaalinen imperatiivi

Immanuel Kantin moraalifilosofian kulmakivi oli kategorinen imperatiivi: “Toimi aina niin, että toimintasi voitaisiin ulottaa yleiseksi laiksi”. Kantin imperatiivi eli käskylause on muunnelma monesta uskonnosta löytyvästä kultaisesta säännöstä: “Älä tee toiselle sitä, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän”. Toisin sanoen, aina tulisi toimia niin, että mitä ikinä teet, voisit elää sen kanssa, että myös muut tekevät niin.

Kantia on kritisoitu käskylauseestaan. Kuuluisin kritiikki koskee valehtelua. Kantin mukaan valehtelu ei ole koskaan oikeutettua. Vaikka murhaaja tulisi ovelle kysymään, onko veljesi kotona, tulisi sinun vastata kategorisen imperatiivin nojalla totuudellisesti – vaikka se maksaisi veljesi elämän. Maalaisjärjellä tässä ei tietenkään ole mitään tolkkua.

Yleisesti ottaen kategorinen imperatiivi on kuitenkin hyvä elämän ohjenuora. Pääsääntöisesti on hyvä idea toimia niin, että et tee toiselle sellaista, mitä et haluaisi itsellesikään tehtävän.

Voi myös hyvin olla, ettei pian ole oikein parempaakaan vaihtoehtoa.

Nykyaikana yksityisyys alkaa muuttua katoavaksi luonnonvaraksi. Facebook tallentaa kaikki liikkeesi internetissä. Kuka vaan voi napata kännitörttöilyistä kuvan kännykkäkameralla. GPS-satelliitit seuraavat sijaintiasi ja kadunvarsikamerat kuvaavat liikkeitäsi. Ei mene enää pitkään, ennen kuin joka ikinen on tauotta jonkin valvontalaitteen silmän alaisena.

Monet ajattelevat, että tämä on isoveliyhteiskunnan alku. Toki jos valtaan pääsee totalitaarinen hallinto, on se yhdistettynä aukottomaan valvontajärjestelmään skenaario, joka saisi jopa George Orwellin puntit tutisemaan. Mutta liberaalissa yhteiskunnassa, joka sallii monen näköisiä, värisiä ja monenlaisilla tavoilla suuntautuneita ihmisiä ei valvonta tai sen uhka kenties ole lainkaan niin huono juttu kuin luulisi.

Voi nimittäin olla, että digikattavuus synnyttää uudenlaisen motivaation seurata Kantin käskylausetta. Kenties lähitulevaisuudessa meitä ohjaakin digitaalinen imperatiivi: “Toimi aina niin, että toimintasi voitaisiin julkaista sellaisenaan Facebook-seinälläsi.”

Facebook tietää sen, mitä sinä et vielä tiedä

Hurahdin muutama vuosi sitten retrolenkkareihin. Lempikenkiäni ovat Karhun 70- ja 80-luvun tyyliin suunnitellut lenkkarit. Ongelmana on, että jostain kumman syystä lähes joka ikisen retrolenkkarin suunnittelussa on noudatettu samaa äärettömän epäkäytännöllistä ohjenuoraa: kenkien pohjat ovat lähes poikkeuksetta valkoiset. Se nyt ei vielä haittaisi mitään, mutta kun kenkää reunustaa vielä sentin–parin pohjareunus, on selvää, etteivät popot selviä edustuskunnossa kevään kurakeleillä.

Etsin pitkään ja epätoivoisesti patenttiratkaisua valkoisten kenkien ja kengänreunusten putsaamiseen – turhaan. Pinttynyt kura kun ei tavallisella pesuaineella noin vain irtoa. Turvauduin jopa valkoiseen kenkälankkiin, joka tietenkin rapisi iltaan mennessä pois. Viimein mieleeni tuli turvautua nykyajan tiedonlähteeseen numero yksi: sosiaaliseen mediaan.

Näpyttelin Facebookiin kysymyksen: “Osaisiko joku neuvoa valkoisten lenkkareiden putsaamisessa?”

Ei aikaakaan, kun kommenttirivi alkoi täyttyä toinen toistaan käyttökelpoisemmista ehdotuksista. Viimein eräs vanha tuttu ehdotti käyttämään niin sanottua “taikasientä”.* Hain sienen lähikaupasta ja hyökkäsin innosta puhkuen ensimmäisen lenkkarin kimppuun. Kuin taikaiskusta kuralätäköistä pinttynyt lika alkoi haihtua joka pyyhkäisyllä. Pian kengän alkuperäinen kuulas väri alkoi ilmaantua jälleen näkyville.

Nykyaikana löydät tietoa asiasta kuin asiasta salamannopeasti internetistä. Yhä useammin tarvitsemasi tieto löytyy kuitenkin nopeimmin omasta tuttavapiiristäsi. Sosiaaliset verkostosi eivät vain auta pitämään yhteyttä vanhoihin kavereihisi. Ne avaavat myös aivan ennennäkemättömän tiedon aarreaitan, joka vielä muutamia vuosia sitten oli käytännössä tavoittamattomissasi.

Tiedämme kaikki valtavan paljon asioita, joista on hyötyä toisillemme. Sosiaalisen verkoston avulla voimme jakaa tuon tiedon salamannopeasti. Facebook tietää, mitä sinä et vielä tiedä.

* Tuhannet kiitokset vielä Johannalle loistavasta vinkistä.

5 tehokasta konstia, joiden avulla saat Facebookista aina hyvän mielen

Facebook on kiistatta sosiaalisen median valtias. Yhteisöpalvelun käyttäjiä on miljoonakaupalla, ja kilpailijat jäävät kauas taakse. Samalla kun vanhat luokkakaverit löytää kätevästi Facebookista, pakenee palvelusta kuitenkin myös jatkuvasti ihmisiä.

Syyt ovat monenlaisia. Useimmiten perimmäisenä syynä esitetään se, että palvelusta tulee tavalla tai toisella pahalle tuulelle. Joko kaverien känniörvellyspäivitykset, hassut kissavideot ja zombie-kutsut ärsyttävät, tai Farmville-koukkuun jääminen ahdistaa.

Facebookista ei kuitenkaan tarvitse paeta; voit myös kääntää esiin yhteisöpalvelun parhaat puolet. Esittelen tässä viisi tehokasta konstia, joiden avulla saat säädettyä Facebook-tilisi sellaiseksi, että tulet sen avulla lähes poikkeuksetta hyvälle tuulelle.

1. Piilota valittajat

Tämä on nähdäkseni hyvinvointia edistävän Facebook-tilin sääntö numero yksi. Kaverisi ovat varmasti ihastuttavia ihmisiä. Mutta kaikki Facebook-tuttavasti tuskin tuottavat poikkeuksetta ilahduttavaa tai hyödyllistä sisältöä. Samalla tavoin kuin oivaltavat ja positiiviset statuspäivitykset ilahduttavat, vetävät negatiiviset ja valittavat huomiot myös oman suusi mutruun.

Tämän takia kannattaakin piilottaa sellaisten kavereiden statuspäivitykset, jotka ärsyttävät tai joista tulee pahalle tuulelle. Tämä ei ole epäluottamuslause ystäviäsi kohtaan. Mutta sinun velvollisuutesi Facebook-kaverina ei ole joutua seuraamaan joka ikisen puolituttusi kitinää päivästä toiseen.

Kun piilotat valittajat, jäävät jäljelle ne tuttavasi, jotka laittavat statuspäivityksiinsä oikeasti mielenkiintoista ja arvokasta materiaalia. Näin Facebook-statusvirtasi toimii innostavana ja ilahduttavana kollektiivisena alitajuntanasi samaan tapaan kuin käyttäessäsi Twitter-tiliä osana laajennettua mieltäsi. Ja jos läheisellä ystävälläsi on todellisia huolia sydämellään, hän osaa varmasti ottaa yhteyttä muutenkin kuin Facebook-päivittämällä.

Statuksen saat piilotettua viemällä hiiren statuspäivityksen oikealle puolelle ja klikkaamalla sinne ilmestyvää rastia.

2. Seuraa sellaisia fanisivuja, joista tulet hyvälle tuulelle

Etsi Facebookista sellaisia kirjoja, elokuvia, tv-sarjoja ja bändejä, joista pidät. Voit myös etsiä idoleittesi fanisivuja sekä yrityksiä ja yhteisöjä, joista pidät. Jopa harrastuksillesi löytynee jonkinlainen fanisivu. Näin saat statuspäivitykseesi juuri sinulle mieleisimpiin asioihin liittyviä uusia oivalluksia ja informaatiota, josta on sinulle hyötyä.

Kannattaa kuitenkin tarkkailla, saatko fanisivuilta todella sellaista informaatiota, joka on joko hyödyllistä, tai josta tulet hyvälle tuulelle. Monet bändit esimerkiksi julkaisevat sarjatulella keikkatietojaan ympäri maailmaa. Ja vaikka olisitkin keikalle menossa, ei Radioheadin Bolognan keikka-aikataulu ole varmaankaan sinulle tärkeää tietoa. Tällöin bändin status-virta kannattaa piilottaa samaan tapaan kuin epämiellyttävät statuspäivityksetkin.

3. Osallistu aktiivisesti keskusteluun

Kommentoi tai merkitse peukulla aktiivisesti sellaisia statuspäivityksiä, joista tulet hyvälle tuulelle. Näin osallistut päivityksestä seuraavaan keskusteluun ja saat parhaassa tapauksessa uusia ja arvokkaita oivalluksia.

Facebook ilmoittaa aina, kun joku on kommentoinut peukuttamaasi päivitystä. Näin pysyt myös ajan tasalla keskusteluissa. Keskusteluissa vuorovaikutat myös ystäväsi verkoston kanssa, joten sosiaalinen elinpiirisi laajenee parhaassa tapauksessa suotuisasti tätä kautta.

4. Vältä nettipelien pelaamista

Farmville on varmasti tosi kiva ja koukuttava. Mutta koukuttavuudella on kääntöpuolensa. Usein tuntikaupalla nettipeliä hakattuaan on turhautunut ja jännittynyt olo. Niin kuin mistä tahansa addiktiosta, myös nettipeleistä tulee krapula.

Jos kaipaat kevyttä tekemistä tylsyyden selättämiseksi, kokeile nettipelin sijaan esimerkiksi StumbleUpon -palvelua. StumbleUponin avulla voit tappaa aikaa tylsyyden välttämiseksi, mutta samalla löydät jatkuvasti aidosti innostavaa ja ilahduttavaa uutta tietoa. Näin vältät nettipelikoukun ja krapulaisen digiahdistuksen.

5. Mieti, ennen kuin päivität

Facebook-tilisi on yksi päivän piristyksiä siinä vaiheessa, kun verkostoidut siellä juuri niiden ystäviesi kanssa, joiden kanssa toimimisesta tulee hyvä olo. Varmistamalla, että myös omista statuspäivityksistäsi on iloa kavereillesi, on tulos moninkertainen.

Mieti siis aina pieni hetki, ennen kuin lisäät jonkin huomion, linkin tai vaikkapa hauskan kissavideon statuspäivitykseesi. Mieti, päivitätkö vain omaksi iloksesi – vai voiko päivityksestäsi olla oikeasti iloa myös muille. Facebook on sosiaalinen media juuri siksi, että sen avulla synnytät parhaillaan aivan uudenlaista sosiaalista vuorovaikutusta, joka ei olisi mahdollista ilman digitaalista mediaa. Ja sosiaalisen median laadun määräävät yksin käyttäjät – sinä mukaan lukien.

Voit laajentaa digitaalista elinpiiriäsi myös tutustumalla Filosofian Akatemian Laajennetun mielen oppaaseen. Voit ladata sen maksutta täältä.

Missä on sinun läpimurtosi?

Google kehittää kilpailijaa Facebookille. Toistaiseksi Googlen yritykset ottaa sosiaalista mediaa haltuun ovat kompuroineet Buzzista Waveen. Koska sosiaalisessa mediassa piilevät kuitenkin valtavat rahavirrat, haluaa myös hakukonejätti osansa potista.

Monet suuryritykset toimivat juuri näin: ne bongaavat olemassa olevan ilmiön ja pyrkivät rakentamaan sille elinkelpoisen kilpailijan. Tästä kertovat esimerkiksi lukuisat iPhone-kloonit siinä missä Facebook- ja Twitter-imitaatiotkin. Ongelmana on kuitenkin, että kloonaamalla syntyy lähes aina kakkoslaatua. Ja vaikka markkinoilla pysyykin mukana kopio tai kaksi, on uutta tuotetta lähes mahdotonta mahduttaa hyllylle tungoksen sekaan siinä vaiheessa kun ilmiö on jo yleistä tietoutta.

Olennaista on siis keksiä uusi läpimurto.

Tämä on se salaisuus, joka avittaisi Nokian takaisin kärkikahinoihin, ja joka on nostanut niin Facebookin kuin Applenkin maailman teknokentän johtotähdiksi. Facebook ei ollut uusi, parannettu versio IRC-galleriasta tai keskustelufoorumista. Nettinörttien tai ventovieraiden sijaan Facebook yhdisti sinut vanhoihin luokkakavereihisi ja toi koko tuttavapiirisi tietokoneesi työpöydälle. Facebook määritteli kokonaan uusiksi sosiaalisen internetin.

Samalla tavoin iPhone mullisti radikaalisti mobiililaitemarkkinat. Apple ei tuonut markkinoille uutta puhelinta. Se toi markkinoille ensimmäisen värkin, jolla internetiä pystyy selaamaan ongelmitta myös tien päällä. Se, että iPhone on kehno puhelin osoittautui sivuseikaksi: Applen ihmelaite tuottaa enemmän voittoa kuin muiden valmistajien värkit yhteensä.

Nyt kilpailijat pelaavat Applen ja Facebookin kentällä, ja tilanne on samanlainen kuin Lassin ja Leevin jenkkifutisottelussa: jos Lassi joutuu koville, Lassi muuttaa sääntöjä. Ainoa tapa tehdä todellinen läpimurto on hypätä ulos pelistä, keksiä uusi peli, ja palata sen kanssa kentälle. Silloin voit itse sanella säännöt, ja muut seuraavat perässä.

Uuden keksiminen ei ole kuitenkaan aivan helppoa. Läpimurron löytäminen edellyttää ensiksikin olemassa olevien lähtökohtien kyseenalaistamista. Tässä auttaa lateraalinen ajattelu. Vasta rikkomalla urautuneet ajatusmallit voi synnyttää jotakin todella uutta. Pelkkä uutuus ei kuitenkaan vielä riitä. Sinun täytyy myös selvittää, minkä läpimurron juuri sinä pystyt tekemään. Mitä sellaista uutta voit tehdä, joka tuottaa merkittävää arvoa toisille ihmisille? Toisin sanoen: mikä on siilikonseptisi?

Läpimurto ei synny apinoimalla. Se syntyy kyseenalaistamalla olemassa olevat puitteet ja tarjoamalla jotakin uutta, ainutkertaista ja arvokasta, joka nousee juuri sinun yksilöllisestä intohimostasi. Missä piilee sinun läpimurtosi?

3 tapaa suodattaa verkkometeliä

Internetistä löytyy nykyään valtava määrä hyödyllistä informaatiota. Ongelmana on, että käyttökelpoinen informaatio hukkuu usein verkkomelun alle. Jyvät on vaikea seuloa akanoista kun mainokset huutavat verkkosivujen vierustalta ja Facebook täyttyy toinen toistaan turhemmista statuspäivityksistä. Ohessa kolme vinkkiä, joilla saat verkkomelun laantumaan ja löydät verkosta nopeasti tarvitsemasi.

1. Käytä mainossuodatinta

Verkkomainonta yleistyy jatkuvasti. Nykyään voi yhä harvemmalla verkkosivustolla vierailla törmäämättä turhanpäiväisiin mainosbannereihin. Onneksi verkkomainonnan saa kuriin yksinkertaisella keinolla: käyttämällä mainossuodatinta.

Jos selaimesi on Firefox, kannattaa hyödyntää adblock-laajennusta. Se blokkaa mainokset ja tekee tietokoneestasi myös turvallisemman käyttää. Valtavirtasivustoja lukuun ottamatta et voi koskaan olla täysin varma, ettei mainosbanneri sisällä haittakoodia. Lataa Adblock Plus täältä.

Mac-käyttäjän kannattaa puolestaan asentaa Glimmerblocker. Se blokkaa käyttöjärjestelmätasolla valtaosan mainoksista ilman, että joudut asentamaan selaimeesi mitään ylimääräisiä kikkareita. Glimmerblockerin voit ladata täältä.

2. Piilota turhat Facebook-päivitykset

Facebook on upea tapa verkottua vanhojen ja uusien ystävien kanssa. Ongelmana on, että kaikki ystäväsi eivät tuota Facebookissa sinulle hyödyllistä informaatiota. Jatkuva omien ongelmien päivitteleminen tai zombie-kutsujen lähettely muuttuu pian rasittavaksi – mutta muuten kivaa kaveria ei tekisi mieli lempata pois Facebook-frendeistäkään.

Tässä avuksi tulee Facebookin loistava hide-toiminto. Jos ystäväsi päivittää jatkuvasti itsellesi mielenkiinnottomia statuspäivityksiä, piilota ne. Näin et joudu jatkuvaan valituspommitukseen tai zombihyökkäykseen – mutta säilytät silti Facebookin tarjoaman yhteydenpitokanavan. Hide-toiminto löytyy viemällä hiiri statuspäivityksen oikealle puolelle.

3. Hyödynnä laajennettua mieltäsi

Voit myös rakentaa verkkoon erilaisia rajapintoja, jotka tuottavat sinulle jatkuvasti uutta ja käyttökelpoista informaatiota. Hesarin verkkosivun avaamalla et voi koskaan tietää, löydätkö sieltä jotain mielenkiintoista. Käyttämällä Twitteriä kollektiivisena alitajuntana tai rakentamalla iGoogleen laaja-alaisen uutissivun takaat, että surffaamisesi tuottaa jatkuvasti uutta ja hyödyllistä informaatiota.

Lisää vinkkejä informaatiokohinan vähentämiseksi ja tietoverkon hyödyntämiseksi löydät Filosofian Akatemian Laajennetun mielen oppaasta. Voit ladata sen maksutta täältä.

Se yksityisyydestä. Mitäs sitten tehdään?

Facebook on tehnyt aika ovelan tempun. Ensin se on verkottanut pitkälti koko länsimaisen maailman. Ja nyt, askel askeleelta, Facebook on riisumassa meitä kaikkia virtuaalisesti alastomiksi. Pian kaikki, mitä sinusta Facebookiin kirjautuu on enemmän tai vähemmän julkista tietoa.

On toki huomattava, että itsensä julkituominen on ollut yhteiskunnassamme alati kasvava trendi muutenkin. Suunta näyttää kuitenkin siltä, että pian et voi enää edes halutessasi säilyttää salaisuuksia. Aika moni on tästä kauhusta kankeana. Dystoopikot siteeraavat vuoron perään Orwellia ja Huxleyta. Ja me muut silmäilemme epäillen tuota tietokoneeseen nykyään jo kiinteäksi pultattua nettikameraa. Joko isoveli valvoo?

Yksityisyys on elintärkeää dogmaattisessa keskusjohtoisessa yhteiskunnassa, joita historiastamme löytyy yltä kyllin. Kun tyranni määrää normit niin tiukalle, ettei kukaan ihminen voi tosiasiassa elää niiden mukaan, on pakko pitää salaisuuksia. Muuten kaikki joutaisivat roviolle. Nykyajan liberaalidemokraattisissa länsimaissa yksityisyys ei kuitenkaan ole enää ehto henkiinjäämiselle.

Demokraattisessa yhteiskunnassa yksityisyyden hälvenemisellä on myös mielenkiintoinen kääntöpuoli. Kuulin taannoin, että amerikkalaispoliitikot eivät enää uskalla valehdella vanhaan malliin televisiohaastatteluissa. Koskaan ei voi tietää, kaivaako vastapuolueen ehdokas seuraavassa vaalitaistossa vanhan haastattelun esiin YouTubesta. Voisiko yksityisyyden hälvenemisestä peräti seurata se, että avoimessa yhteiskunnassa toimittaisiin entistä rehellisemmin ja avoimemmin?

Yksityisyyden puutteeseen tepsii periaatteessa yksinkertainen niksi: elä niin, että koko elämäsi voisi tiedottaa jäännöksettä maailmalle.

Kyse on Immanuel Kantin kategorisen imperatiivin muunnoksesta Big Brother -sukupolvelle. Königsbergin vanha kettu kun kehotti elämään niin, että jokaisen tekosi voisi ulottaa yleiseksi laiksi.

Ongelma tässä on, että harva meistä kykenee oikeasti tällaiseen ideaaliseen elämään. Jokainen töppää joskus, eikä jäännöksettä julkinen elämä tunnu siksi houkuttelevalta. Tässä apuun tulee kuitenkin yleisyys. Jos käykin ilmi, että – hyvänen aika! – ihan jokainen mokaa joskus, menettävät hölmöilyt merkittävästi shokkiarvoaan. Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven, ja niin edelleen. Et ole yksin virheidesi kanssa. Kuka tietää, vaikka oppisimme peräti ymmärtämään, että virheiden tekeminen on keskeinen osa omaa kehitystämme.

Tällä hetkellä kehitys näyttää suuntaavan kohti alati avoimempaa yhteiskuntaa. Tähän kehitykseen, niin kuin kaikkeen kehitykseen, liittyy myös ongelmia. En esimerkiksi suosittele tiedottamaan Facebookissa kaksiviikkoisesta kesälomamatkasta jolloin arvokiinteistösi jää tyhjilleen. Nykyaikainen rosvo kun louhii tiedon verkosta käden käänteessä. Kotiin palatessasi voi virtuaalivoron kädenjälki voi näkyä tyhjänä ammottavassa asunnossasi.

Jos kehitys jatkuu nykyistä rataa, on kuitenkin syytä miettiä, mitä sitten tehdään, jos yksityisyys muuttuu pian samanlaiseksi reliikiksi kuin hevosrattaat ja CD-levy. Kaikkeen kehitykseen liittyy hyviä ja huonoja puolia. Kumpaan suuntaan nyt ollaan menossa?