”We’re not in Kansas anymore, Toto”

Viimeiset viisi vuotta on kohkattu finanssikriisistä ja alati syvenevästä maailmanlaajuisesta lamasta. Syynä ovat milloin Wall Streetin bisneskettujen ahneus, milloin poliitikkojen kehnot päätökset. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että viime vuosien kuohunnalle on olemassa paljon yksinkertaisempi syy – mutta sellainen, josta ei valitettavasti voi osoittaa ketään sormella:

Kehitys

Voi tuntua hurjalta väittää kehitykseksi mullistuksia, joiden seurauksena työttömyys on lisääntynyt tai kokonaiset kansakunnat kiikkuvat konkurssin partaalla. Tosi asiassa iso osa näistä mullistuksista on kuitenkin seurannut nähdäkseni ennen kaikkea nopeista muutoksista niin teknologian kuin yhteiskunnallisenkin kehityksen alueilla.

Iso osa länsimaista teollisuutta on siirtynyt itään. Vaikka poliitikkoja voi tietysti syyttää siitä, etteivät he ole suojanneet kotimaisia työpaikkoja riittävän taitavasti, mitä vaihtoehtoja heillä on lopulta ollut? Jos amerikkalainen kilpailija valmistaa hilavitkuttimen kahdeksan kertaa halvemmalla Kiinassa, on vaikeaa puolustaa Pihtiputaalla sijaitsevaa tehdasta.

Sama teollisuusmurros on kuitenkin johtanut yhteiskunnalliseen muutokseen, jossa idän tehdasoloja tarkastellaan monin verroin aiempaa yksityiskohtaisemmin. Kiinalaistehtaat ovat länsimaisten yhteisöjen tarkassa syynissä. Väärinkäytökset uutisoidaan välittömästi ja niihin jopa joskus puututaankin. Luulen, että kiinalainen teollisuustyöntekijä on nyt paljon paremmassa asemassa nyt kuin vaikkapa kaksikymmentä vuotta sitten, kun länsimaat vähät välittivät hänen kohtelustaan.

Kiinalaistehtaat puolestaan tuottavat alati tehokkaammin teknologiaa, jonka avulla on ollut mahdollista synnyttää vaikkapa sosiaalisen median avulla diktaattoreita vallasta syösseitä kansannousuja. Tiedonvälityksen nopeutuminen ja sosiaalisen median kehittyminen ovat myös johtaneet siihen, että poliitikkojen on aiempaa vaikeampaa valehdella kansalle: lupausten rikkomisesta jää kiinni alta aikayksikön, kun edellisen vaalikauden videoitu puhe löytyykin Youtubesta.

Teknologinen kehitys mahdollistaa myös lähitulevaisuudessa radikaaleja läpimurtoja niin informaatioteknologian kuin ihmisten hyvinvoinninkin saralla. Jo nyt Applen Siri ja Googlen puheentunnistus mahdollistavat tietokoneen kanssa sujuvan juttelun. Ei mene kuin muutama vuosi, niin tietokoneille jutustelu on arkipäivää. Viiden vuoden päästä meillä on älylaseja ja 3D-printtereitä. Kymmenessä vuodessa itsestään ajavia autoja.

Informaation kulun nopeutuminen auttaa puolestaan myös kehittyviä maita koskevien ongelmien ratkaisua. On aivan mahdollista, että jo meidän elinaikanamme kehittyvien maiden keskeisimpiin ongelmiin – vesi, ruoka ja koulutus – löydetään aivan uudenlaisia ja aiemmin mielikuvituksellisilta vaikuttaneita ratkaisuja, kuten Peter Diamantidis ja Steven Kotler linjaavat teoksessaan Abundance: The Future is Better Than You Think.

Kehitys on myös johtanut siihen, että länsimaalainen ihminen voi olla usein käymättä töissä nääntymättä silti nälkään. Jos työpaikka on mennyt alta Kiina-ilmiön takia, ei se todennäköisesti tule enää takaisinkaan. Lähitulevaisuudessa on todennäköistä, että esimerkiksi asiakaspalvelualat ja jopa assistentin työt siirtyvät yhä useammin robotin hoitoon.

Pitäisikö poliitikkojen siis kieltää robotit ja suojata sihteerien työt? Vai olisiko järkevämpää alkaa jo nyt miettiä, millä tavoin omista mielenkiinnon kohteista ja omasta intohimoisesta toiminnasta voisi synnyttää jotain uutta ja arvokasta yhteiskunnalle – kenties tavalla, jota kukaan ei ole edes tullut vielä ajatelleeksi. Onnekkaimpia eivät nähdäkseni ole ne, jotka selvisivät YT-neuvotteluista ja jatkavat suuryrityksessä stressiputkessa puurtamista. Onnekkaimpia ovat ne, jotka ovat potkut saatuaan pystyneet tunnistamaan oman todellisen intohimonsa – ja laittamaan sen likoon, kuten vaikkapa ex-nokialaisten kokoon panemassa Jollassa.

Vaikka nykykehitys vie monelta vanhan työpaikan alta, mahdollistaa se kuitenkin myös sen, että yhä useammalla on mahdollisuus pysähtyä miettimään, mitä oikeasti haluaa elämällään tehdä. Elinikäinen duuni stressitasot päivittäin tappiin vetävässä tehdas- tai konttorityössä ei lisää kenenkään elämänlaatua. Mutta jos nyt rakennamme uutta yhteiskuntaa oikein, kenties tulevaisuudessa yhä useampi tekeekin työtä oman intohimonsa ja kutsumuksensa ohjaamana.

Minusta näyttää kovasti siltä, että kehitys – oli se sitten hyvää tai huonoa – kulkee eteenpäin alati kiihtyvää vauhtia. Viisi vuotta sitten kukaan ei ollut vielä Facebookissa, ja älypuhelimia pidettiin tyhjänpäiväisenä muoti-ilmiönä. Kymmenen vuotta sitten Wikipedia oli vasta aloittanut, ja televisiot olivat pienen pesukoneen kokoisia laatikoita. Viisitoista vuotta sitten Alta Vista oli johtava hakukone, ja laskut maksettiin pankissa tilisiirrolla. Tällä hetkellä olemme jonkinlaisessa kehityksen aallonpohjassa, vaikeasa ja kivuliaassa murrostilassa, josta meillä on kuitenkin mahdollista suunnata kohti aivan uudenlaista maailmaa.

En usko, että nykytilanne on taantuma, josta palataan takaisin vanhaan malliin, kunhan taloustilanne tästä vähän tokenee. Nykytilanne on ennemminkin teolliseen vallankumoukseen rinnastettava radikaali rakennemurros, jonka avulla voimme parhaassa tapauksessa synnyttää uudenlaisen, intohimoisesta toiminnasta ja teknologisesta innovaatiosta ammentavan maailman. Kaikki avaimet tähän ovat olemassa. Kyse on viime kädessä siitä, mihin me nyt laitamme toivomme kiinni. Nyt tarvitaan nähdäkseni tappiomielialan sijaan ennen kaikkea luovaa ja ketterää ajattelua – ja uskoa ihmiseen.

Luulen kuitenkin, että menimme tästä mihin menimme, vanhaan ei ole enää paluuta. Mihin ikinä aallonpohjasta noustaankaan, sieltä ylös päästyämme maailma näyttää varmasti aika erilaiselta kuin ennen. Niin kuin Dorothy sanoi Ozin ihmemaahan päädyttyään: ”Emme ole enää Kansasissa, Toto hyvä.”