Eroon Aladobix-kompleksista

Tulevaisuus on paljon parempi, kuin miltä se näyttää menneitä tuijottamalla ja pessimistisesti pahinta odottamalla. Yhteiskuntamme on kuitenkin vähän niin kuin gallialaiskylän päällikkö Aladobix. Rohkea gallialainen kun ei pelännyt mitään muuta, kuin sitä, että taivas putoaa niskaan. Mutta kun ei se putoa.

Päin vastoin, olemme menossa koko ajan parempaan suuntaan.

Me elämme ihmiskunnan historian vaurainta ja rauhallisinta aikaa. Teknologian, yhteiskuntamallien ja lääketieteen kehitys ovat mahdollistaneet huikeita edistysaskeleita, joista takavuosien kuninkaat pystyivät vain uneksimaan.

Teknologian kehitys mahdollistaa yhä useammalle korkean ja laadukkaan elintason. Yhteiskuntamallien kehitys mahdollistaa turvallisen ja tasa-arvoisen elämän suurimmalle osalle länsimaisista ihmisistä. Ennen pitkää tämä kehitys leviää myös kehittyviin maihin. Ja lääketieteen kehitys on mahdollistanut sen, että länsimaisen ihmisen eliniänodote on korkeampi kuin koskaan. Kunhan vaan keksisi, mihin eläkepäivät käyttää.

Voimme suunnata huomion siihen, mikä kaikki on pielessä. Tai sitten voimme tähytä tulevaan ja miettiä, miten teemme asiat pian vielä entistä paremmin. Seuraavan 5–10 vuoden aikana tulemme näkemään huikeita kehitysaskeleita ihmiskunnan historiassa. 3D-printterit ja laajennetun todellisuuden digilasit ovat ihan näppäriä pikku härpäkkeitä. Aivoliittymistä saa jo nykypäivänä ainakin hauskoja leluja, ja avaruusturismikin on pian kannattavaa.

Mutta entäs koko planeetan kattava lukutaito? Globaali ratkaisu vesiongelmaan? Kannettava digitohtori, joka analysoi verinäytteen kentällä muutamassa minuutissa? Massiivisia online-pelejä, jotka ratkovat ihmiskunnan kiperimpiä ongelmia? Tai mitä tuumaisit sellaisista jälkiteollisesta länsimaista, joissa pitkälti jokainen ihminen voisi viettää aikansa sellaisten askareiden parissa, jotka kiinnostavat juuri häntä kaikkein eniten? Kaikilla näillä alueilla tapahtuu jo juuri nyt valtavan paljon. Kymmenen vuoden päästä suuri osa näistä visioista on arkipäivää.

Mutta ei kehitys silti liiku itsestään. Se tarvitsee meitä kaikkia. Jokainen ihminen, joka ponnistelee ja tekee töitä paremman tulevaisuuden eteen myös luo itse parempaa tulevaisuutta. Niin kuin bisnesguru Peter Drucker totesi, paras tapa ennustaa tulevaisuutta on synnyttää sitä itse.

Meillä on edessämme huikea tulevaisuus, kunhan lähdemme rakentamaan sitä ja uskomme siihen, että pystymme tekemään elämästä alati parempaa sekä itsellemme että toisillemme. Mutta vasta orientoitumalla aktiivisesti rakentamaan parempaa tulevaisuutta pääsemme irti turhasta synkistelystä ja Aladobix-kompleksista. Ei se taivas niskaan putoa. Tulevaisuus on paljon parempi kuin luulimme.

”We’re not in Kansas anymore, Toto”

Viimeiset viisi vuotta on kohkattu finanssikriisistä ja alati syvenevästä maailmanlaajuisesta lamasta. Syynä ovat milloin Wall Streetin bisneskettujen ahneus, milloin poliitikkojen kehnot päätökset. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että viime vuosien kuohunnalle on olemassa paljon yksinkertaisempi syy – mutta sellainen, josta ei valitettavasti voi osoittaa ketään sormella:

Kehitys

Voi tuntua hurjalta väittää kehitykseksi mullistuksia, joiden seurauksena työttömyys on lisääntynyt tai kokonaiset kansakunnat kiikkuvat konkurssin partaalla. Tosi asiassa iso osa näistä mullistuksista on kuitenkin seurannut nähdäkseni ennen kaikkea nopeista muutoksista niin teknologian kuin yhteiskunnallisenkin kehityksen alueilla.

Iso osa länsimaista teollisuutta on siirtynyt itään. Vaikka poliitikkoja voi tietysti syyttää siitä, etteivät he ole suojanneet kotimaisia työpaikkoja riittävän taitavasti, mitä vaihtoehtoja heillä on lopulta ollut? Jos amerikkalainen kilpailija valmistaa hilavitkuttimen kahdeksan kertaa halvemmalla Kiinassa, on vaikeaa puolustaa Pihtiputaalla sijaitsevaa tehdasta.

Sama teollisuusmurros on kuitenkin johtanut yhteiskunnalliseen muutokseen, jossa idän tehdasoloja tarkastellaan monin verroin aiempaa yksityiskohtaisemmin. Kiinalaistehtaat ovat länsimaisten yhteisöjen tarkassa syynissä. Väärinkäytökset uutisoidaan välittömästi ja niihin jopa joskus puututaankin. Luulen, että kiinalainen teollisuustyöntekijä on nyt paljon paremmassa asemassa nyt kuin vaikkapa kaksikymmentä vuotta sitten, kun länsimaat vähät välittivät hänen kohtelustaan.

Kiinalaistehtaat puolestaan tuottavat alati tehokkaammin teknologiaa, jonka avulla on ollut mahdollista synnyttää vaikkapa sosiaalisen median avulla diktaattoreita vallasta syösseitä kansannousuja. Tiedonvälityksen nopeutuminen ja sosiaalisen median kehittyminen ovat myös johtaneet siihen, että poliitikkojen on aiempaa vaikeampaa valehdella kansalle: lupausten rikkomisesta jää kiinni alta aikayksikön, kun edellisen vaalikauden videoitu puhe löytyykin Youtubesta.

Teknologinen kehitys mahdollistaa myös lähitulevaisuudessa radikaaleja läpimurtoja niin informaatioteknologian kuin ihmisten hyvinvoinninkin saralla. Jo nyt Applen Siri ja Googlen puheentunnistus mahdollistavat tietokoneen kanssa sujuvan juttelun. Ei mene kuin muutama vuosi, niin tietokoneille jutustelu on arkipäivää. Viiden vuoden päästä meillä on älylaseja ja 3D-printtereitä. Kymmenessä vuodessa itsestään ajavia autoja.

Informaation kulun nopeutuminen auttaa puolestaan myös kehittyviä maita koskevien ongelmien ratkaisua. On aivan mahdollista, että jo meidän elinaikanamme kehittyvien maiden keskeisimpiin ongelmiin – vesi, ruoka ja koulutus – löydetään aivan uudenlaisia ja aiemmin mielikuvituksellisilta vaikuttaneita ratkaisuja, kuten Peter Diamantidis ja Steven Kotler linjaavat teoksessaan Abundance: The Future is Better Than You Think.

Kehitys on myös johtanut siihen, että länsimaalainen ihminen voi olla usein käymättä töissä nääntymättä silti nälkään. Jos työpaikka on mennyt alta Kiina-ilmiön takia, ei se todennäköisesti tule enää takaisinkaan. Lähitulevaisuudessa on todennäköistä, että esimerkiksi asiakaspalvelualat ja jopa assistentin työt siirtyvät yhä useammin robotin hoitoon.

Pitäisikö poliitikkojen siis kieltää robotit ja suojata sihteerien työt? Vai olisiko järkevämpää alkaa jo nyt miettiä, millä tavoin omista mielenkiinnon kohteista ja omasta intohimoisesta toiminnasta voisi synnyttää jotain uutta ja arvokasta yhteiskunnalle – kenties tavalla, jota kukaan ei ole edes tullut vielä ajatelleeksi. Onnekkaimpia eivät nähdäkseni ole ne, jotka selvisivät YT-neuvotteluista ja jatkavat suuryrityksessä stressiputkessa puurtamista. Onnekkaimpia ovat ne, jotka ovat potkut saatuaan pystyneet tunnistamaan oman todellisen intohimonsa – ja laittamaan sen likoon, kuten vaikkapa ex-nokialaisten kokoon panemassa Jollassa.

Vaikka nykykehitys vie monelta vanhan työpaikan alta, mahdollistaa se kuitenkin myös sen, että yhä useammalla on mahdollisuus pysähtyä miettimään, mitä oikeasti haluaa elämällään tehdä. Elinikäinen duuni stressitasot päivittäin tappiin vetävässä tehdas- tai konttorityössä ei lisää kenenkään elämänlaatua. Mutta jos nyt rakennamme uutta yhteiskuntaa oikein, kenties tulevaisuudessa yhä useampi tekeekin työtä oman intohimonsa ja kutsumuksensa ohjaamana.

Minusta näyttää kovasti siltä, että kehitys – oli se sitten hyvää tai huonoa – kulkee eteenpäin alati kiihtyvää vauhtia. Viisi vuotta sitten kukaan ei ollut vielä Facebookissa, ja älypuhelimia pidettiin tyhjänpäiväisenä muoti-ilmiönä. Kymmenen vuotta sitten Wikipedia oli vasta aloittanut, ja televisiot olivat pienen pesukoneen kokoisia laatikoita. Viisitoista vuotta sitten Alta Vista oli johtava hakukone, ja laskut maksettiin pankissa tilisiirrolla. Tällä hetkellä olemme jonkinlaisessa kehityksen aallonpohjassa, vaikeasa ja kivuliaassa murrostilassa, josta meillä on kuitenkin mahdollista suunnata kohti aivan uudenlaista maailmaa.

En usko, että nykytilanne on taantuma, josta palataan takaisin vanhaan malliin, kunhan taloustilanne tästä vähän tokenee. Nykytilanne on ennemminkin teolliseen vallankumoukseen rinnastettava radikaali rakennemurros, jonka avulla voimme parhaassa tapauksessa synnyttää uudenlaisen, intohimoisesta toiminnasta ja teknologisesta innovaatiosta ammentavan maailman. Kaikki avaimet tähän ovat olemassa. Kyse on viime kädessä siitä, mihin me nyt laitamme toivomme kiinni. Nyt tarvitaan nähdäkseni tappiomielialan sijaan ennen kaikkea luovaa ja ketterää ajattelua – ja uskoa ihmiseen.

Luulen kuitenkin, että menimme tästä mihin menimme, vanhaan ei ole enää paluuta. Mihin ikinä aallonpohjasta noustaankaan, sieltä ylös päästyämme maailma näyttää varmasti aika erilaiselta kuin ennen. Niin kuin Dorothy sanoi Ozin ihmemaahan päädyttyään: ”Emme ole enää Kansasissa, Toto hyvä.”

Fiksuja päätöksiä

Aika iso osa nykykeskustelusta pyörii sen ympärillä, mikä mättää. Taustalla on monesti ajatus siitä, että huonot päätökset ovat syösseet maailman huonoon jamaan. Toki moni asia on pielessä – mutta aivan älyttömän monet asiat ovat myös todella hyvin, ja paljon paremmin kuin ennen.

Ajatus siitä, että ennen oli paremmin ei monesti edes pidä paikkaansa.

Kun tuijotetaan vain ongelmia, näyttää siltä, että nykytilanne on täysi katastrofi. Lehdet pursuavat väkivaltarikoksia ja talouskriisejä. Mutta onko viime vuosina sitten oikeasti tehty vain huonoja päätöksiä?

Itse asiassa Suomi komeilee tällä hetkellä systemaattisesti maailman huipulla niin talouden, onnellisuuden kuin oppineisuudenkin mittareilla. Okei, on meilläkin ongelmia – mutta niitä on paljon vähemmän kuin lähes missään muualla.

Kun katsotaan tarkemmin maailman tilannetta, alkaa sekin näyttää aika paljon erilaiselta kuin Hesarin etusivulla. Kuten Steven Pinker osoittaa teoksessaan Better Angels of Our Nature, väkivalta on systemaattisesti vähentynyt viime vuosisatoina ja -kymmeninä. Ennen vanhaan maan tapa oli panna ihmisiä soihduiksi tai tappaa vastasyntyneitä. Nyt lähes koko maailma kammoaa tällaista käytöstä.

Vaikka niitä ongelmiakin on, valtava enemmistö länsimaalaisista elää sellaisessa yltäkylläisyydessä, josta entisaikain kuninkaat vain unelmoivat. Kaupasta saa leipää ja maitoa. Kotoa poistuessa ei tarvitse pelätä, että gangsteri kolkkaa. Parilla kympillä saa älykännykän, joka pesee kymmenen vuotta sitten toimitusjohtajan taskussa komeilleen kolmen tonnin kommunikaattorin mennen tullen. Ja valtavalla enemmistöllä on jonkinlainen katto pään päällä – toisin kuin vaikkapa satakin vuotta sitten, jolloin maankiertäjät olivat vielä arkipäivää.

Jopa kehittyvissä maissa menee alati paremmin. Kiva-lainat siivittävät innokkaita kehitysmaayrittäjiä. Ihmisten mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämäänsä lisääntyvät. Jopa Saudi-Arabiassa puuhataan äänioikeutta naisille. Ja teknologian kehitys mahdollistaa yhä tehokkaammin myös maailman perusongelmien ratkaisemisen: keskittymällä ratkaisuun, ideoimalla yhdessä ja vaihtamalla ajatuksia voimme vaikuttaa merkittävästi jopa vesipulan tai nälänähädän tapaisiin globaaleihin ongelmiin. Kunhan vaan tartumme toimeen ja teemme asialle jotain.

Maailmassa on paljon asioita, jotka täytyy korjata. Mutta jos jäämme vain suremaan ja valittamaan niistä, jää silloin helposti huomaamatta, että asiat ovat itse asiassa monella tavalla jo nyt aivan älyttömän hyvin.

Että tehdään niitä fiksujakin päätöksiä.