Kohtaako tulevaisuuden työ tekijänsä?

Elämme kenties teollisen vallankumouksen jälkeen merkittävimmän yhteiskunnallisen rakennemurroksen aikaa. Viime vuosikymmenten alati kiihtyvä teollis-teknologinen kehitys on synnyttänyt muutosvoimia, joiden merkittävät vaikutukset näkyvät maailmantaloudessa. Raskas teollisuus on paennut itään. Informaatioteknologia on synnyttänyt kokonaan uusia teollisuudenaloja. Samalla suuret ikäluokat siirtyvät vielä eläkkeelle.

Tulevaisuuden työ näyttää hyvin erilaiselta kuin ennen.

Ikämurroksen myötä tietotyön rooli ja automatisoituminen korostuvat. Tarvitaan enemmän aikaa ajatella. Pelkkä suorittaminen ei enää riitä.

Tutkimukset osoittavat, että taitava ajattelu kehittyy ennen kaikkea innostuksen kautta. Maailmaa muuttaneet nerot ovat poikkeuksetta innostuneet jo pienestä pitäen omasta alastaan. Tulevaisuuden työtä ei voi enää tehdä ihmisrobotti. Oikeat robotit tekevät mekaaniset työt tehokkaammin.

Tulevaisuuden työ vaatii tekijäkseen luovaan ja ketterään ajatteluun kykenevän intohimoisen ammattilaisen. Intohimon ja innostuksen hyödyt tunnetaan jo hyvin. Aidosti innostunut työntekijä on Harvard Business Review’n mukaan 16% tehokkaampi, ja 32% ei-innostunutta sitoutuneempi työpaikkaansa. Gallupin tutkimuksen mukaan innostuneilla työntekijöillä on kolme kertaa vähemmän työpoissaoloja. London School of Economicsin viime vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan työntekijöiden motivaatioon ja hyvinvointiin sijoitetun punnan tuotto on hulppeat yhdeksän puntaa.

Lahjakkuustutkimus ja aivotutkimus kertovat puolestaan yksiselitteisesti, että innostunut paneutuminen johtaa monin verroin mekaanista suoritusta tehokkaampaan oppimiseen. Ja luova ajattelu ei ole edes mahdollista ilman aitoa paneutumista ja mielenkiintoa.

Motivaatiopsykologian tutkimus kertoo, mistä innostus syntyy. Maailman johtavat motivaatiopsykologit Richard Ryan ja Edward Deci osoittavat, että intohimon taustalla ovat psykologiset perustarpeet: autonomia, kompetenssi ja yhteys toisiin. Kun nämä tarpeet täyttyvät, ihminen ohjautuu sisäisen motivaation varassa tekemään itseään kiinnostavia asioita ja kehittyy niissä alati paremmaksi.

Innostavat asiat eivät kuitenkaan tupsahda itsestään syliin. Ne edellyttävät elämänkokemusta ja kokeilua. Ihmisen aivokuori kehittyy radikaalisti vielä 25-vuotiaaksi asti. Silti ihmiset joutuvat nyt tekemään koko elämää määrittäviä valintoja jo 15–18 -vuotiaina.

Meidän pitäisikin päästä pois putkitutkintomallista ja siirtyä koulutukseen, jossa oppilaat voivat kokeilla vapaasti erilaisia aloja kunnes löytävät oman intohimonsa kohteen.

Tulevaisuuden työ tarvitsee aidosti kiinnostuneen ja innostuneen tekijän. Taitavaa tietotyötä ei tehdä mekaanisesti suorittaen. Alati muuttuvassa maailmassa tarvitaan alati ketterämpää ajattelua. Tulevaisuuden haasteita varten me tarvitsemme innostustaloutta: sellaista yhteiskuntaa, jossa on normaalia herätä aamulla ja lähteä intoa täynnä tekemään juuri sellaista työtä, joka kiinnostaa eniten.

Bob Dylan totesi kerran, että ihminen on menestyjä silloin kun hän herää aamulla ja menee illalla nukkumaan – ja tekee siinä välissä niitä asioita, joita haluaa. Innostunut ihminen kehittyy alallaan jatkuvasti paremmaksi. Innostusyhteiskunta on aitojen menestyjien yhteiskunta.

PS. Muutama viikko sitten julkaistiin Frank Martelan kanssa kirjoittamani raportti Ammattiosaajan hyvä elämä. Tutkimusraportissa kartoitamme työkaluja ja ratkaisuja erityisesti ammattiosaajien hyvinvointiin. Voit tutustua raporttiin täältä.

”We’re not in Kansas anymore, Toto”

Viimeiset viisi vuotta on kohkattu finanssikriisistä ja alati syvenevästä maailmanlaajuisesta lamasta. Syynä ovat milloin Wall Streetin bisneskettujen ahneus, milloin poliitikkojen kehnot päätökset. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että viime vuosien kuohunnalle on olemassa paljon yksinkertaisempi syy – mutta sellainen, josta ei valitettavasti voi osoittaa ketään sormella:

Kehitys

Voi tuntua hurjalta väittää kehitykseksi mullistuksia, joiden seurauksena työttömyys on lisääntynyt tai kokonaiset kansakunnat kiikkuvat konkurssin partaalla. Tosi asiassa iso osa näistä mullistuksista on kuitenkin seurannut nähdäkseni ennen kaikkea nopeista muutoksista niin teknologian kuin yhteiskunnallisenkin kehityksen alueilla.

Iso osa länsimaista teollisuutta on siirtynyt itään. Vaikka poliitikkoja voi tietysti syyttää siitä, etteivät he ole suojanneet kotimaisia työpaikkoja riittävän taitavasti, mitä vaihtoehtoja heillä on lopulta ollut? Jos amerikkalainen kilpailija valmistaa hilavitkuttimen kahdeksan kertaa halvemmalla Kiinassa, on vaikeaa puolustaa Pihtiputaalla sijaitsevaa tehdasta.

Sama teollisuusmurros on kuitenkin johtanut yhteiskunnalliseen muutokseen, jossa idän tehdasoloja tarkastellaan monin verroin aiempaa yksityiskohtaisemmin. Kiinalaistehtaat ovat länsimaisten yhteisöjen tarkassa syynissä. Väärinkäytökset uutisoidaan välittömästi ja niihin jopa joskus puututaankin. Luulen, että kiinalainen teollisuustyöntekijä on nyt paljon paremmassa asemassa nyt kuin vaikkapa kaksikymmentä vuotta sitten, kun länsimaat vähät välittivät hänen kohtelustaan.

Kiinalaistehtaat puolestaan tuottavat alati tehokkaammin teknologiaa, jonka avulla on ollut mahdollista synnyttää vaikkapa sosiaalisen median avulla diktaattoreita vallasta syösseitä kansannousuja. Tiedonvälityksen nopeutuminen ja sosiaalisen median kehittyminen ovat myös johtaneet siihen, että poliitikkojen on aiempaa vaikeampaa valehdella kansalle: lupausten rikkomisesta jää kiinni alta aikayksikön, kun edellisen vaalikauden videoitu puhe löytyykin Youtubesta.

Teknologinen kehitys mahdollistaa myös lähitulevaisuudessa radikaaleja läpimurtoja niin informaatioteknologian kuin ihmisten hyvinvoinninkin saralla. Jo nyt Applen Siri ja Googlen puheentunnistus mahdollistavat tietokoneen kanssa sujuvan juttelun. Ei mene kuin muutama vuosi, niin tietokoneille jutustelu on arkipäivää. Viiden vuoden päästä meillä on älylaseja ja 3D-printtereitä. Kymmenessä vuodessa itsestään ajavia autoja.

Informaation kulun nopeutuminen auttaa puolestaan myös kehittyviä maita koskevien ongelmien ratkaisua. On aivan mahdollista, että jo meidän elinaikanamme kehittyvien maiden keskeisimpiin ongelmiin – vesi, ruoka ja koulutus – löydetään aivan uudenlaisia ja aiemmin mielikuvituksellisilta vaikuttaneita ratkaisuja, kuten Peter Diamantidis ja Steven Kotler linjaavat teoksessaan Abundance: The Future is Better Than You Think.

Kehitys on myös johtanut siihen, että länsimaalainen ihminen voi olla usein käymättä töissä nääntymättä silti nälkään. Jos työpaikka on mennyt alta Kiina-ilmiön takia, ei se todennäköisesti tule enää takaisinkaan. Lähitulevaisuudessa on todennäköistä, että esimerkiksi asiakaspalvelualat ja jopa assistentin työt siirtyvät yhä useammin robotin hoitoon.

Pitäisikö poliitikkojen siis kieltää robotit ja suojata sihteerien työt? Vai olisiko järkevämpää alkaa jo nyt miettiä, millä tavoin omista mielenkiinnon kohteista ja omasta intohimoisesta toiminnasta voisi synnyttää jotain uutta ja arvokasta yhteiskunnalle – kenties tavalla, jota kukaan ei ole edes tullut vielä ajatelleeksi. Onnekkaimpia eivät nähdäkseni ole ne, jotka selvisivät YT-neuvotteluista ja jatkavat suuryrityksessä stressiputkessa puurtamista. Onnekkaimpia ovat ne, jotka ovat potkut saatuaan pystyneet tunnistamaan oman todellisen intohimonsa – ja laittamaan sen likoon, kuten vaikkapa ex-nokialaisten kokoon panemassa Jollassa.

Vaikka nykykehitys vie monelta vanhan työpaikan alta, mahdollistaa se kuitenkin myös sen, että yhä useammalla on mahdollisuus pysähtyä miettimään, mitä oikeasti haluaa elämällään tehdä. Elinikäinen duuni stressitasot päivittäin tappiin vetävässä tehdas- tai konttorityössä ei lisää kenenkään elämänlaatua. Mutta jos nyt rakennamme uutta yhteiskuntaa oikein, kenties tulevaisuudessa yhä useampi tekeekin työtä oman intohimonsa ja kutsumuksensa ohjaamana.

Minusta näyttää kovasti siltä, että kehitys – oli se sitten hyvää tai huonoa – kulkee eteenpäin alati kiihtyvää vauhtia. Viisi vuotta sitten kukaan ei ollut vielä Facebookissa, ja älypuhelimia pidettiin tyhjänpäiväisenä muoti-ilmiönä. Kymmenen vuotta sitten Wikipedia oli vasta aloittanut, ja televisiot olivat pienen pesukoneen kokoisia laatikoita. Viisitoista vuotta sitten Alta Vista oli johtava hakukone, ja laskut maksettiin pankissa tilisiirrolla. Tällä hetkellä olemme jonkinlaisessa kehityksen aallonpohjassa, vaikeasa ja kivuliaassa murrostilassa, josta meillä on kuitenkin mahdollista suunnata kohti aivan uudenlaista maailmaa.

En usko, että nykytilanne on taantuma, josta palataan takaisin vanhaan malliin, kunhan taloustilanne tästä vähän tokenee. Nykytilanne on ennemminkin teolliseen vallankumoukseen rinnastettava radikaali rakennemurros, jonka avulla voimme parhaassa tapauksessa synnyttää uudenlaisen, intohimoisesta toiminnasta ja teknologisesta innovaatiosta ammentavan maailman. Kaikki avaimet tähän ovat olemassa. Kyse on viime kädessä siitä, mihin me nyt laitamme toivomme kiinni. Nyt tarvitaan nähdäkseni tappiomielialan sijaan ennen kaikkea luovaa ja ketterää ajattelua – ja uskoa ihmiseen.

Luulen kuitenkin, että menimme tästä mihin menimme, vanhaan ei ole enää paluuta. Mihin ikinä aallonpohjasta noustaankaan, sieltä ylös päästyämme maailma näyttää varmasti aika erilaiselta kuin ennen. Niin kuin Dorothy sanoi Ozin ihmemaahan päädyttyään: ”Emme ole enää Kansasissa, Toto hyvä.”