Teologi Antti Mustakallio kirjoitti hiljan Hyvejohtajuus-blogiin erinomaisen analyysin ajankohtaisen poliittisen kiistakapulan Jussi Halla-ahon retorisesta ilmaisusta. Mustakallio kiinnitti aivan oikein huomiota siihen, että Halla-aho on monella tavalla erinomainen kielenkäyttäjä, jonka ilmaisu on usein oivaltavaa sekä älyllisesti että tunteellisesti. Valitettavasti Mustakallio jätti kuitenkin tekstissä tyystin huomiotta sen tosiasian, ettei retoriikkaa voi koskaan arvioida pelkästään sen älyllisyyden tai tunteellisuuden nojalla.
Kielenkäyttöön liittyy myös aina eettinen ulottuvuus.
Aristoteleen retorinen analyysi pitää sisällään kolme ulottuvuutta: nämä ovat ethos, eli luonne, pathos, eli tunne ja logos, eli järki. On mielenkiintoista, että Mustakallion kirjoitus, joka osoitti Halla-ahon vahvuuden sekä tunne- että järkiakselilla jättää tyystin huomioimatta retoriikan tärkeimmän ulottuvuden: eettisen luonteen.
Retoriikkaa voidaan luonnehtia eettisesti likaiseksi tai puhtaaksi. Puhdas retoriikka tarkoittaa sitä, että puhuja ilmaisee asiansa mahdollisimman suoraan ja lukijaa tai kuulijakuntaa huomioiden. Eettinen puhuja pyrkii pitämään itse huolen siitä, ettei häntä ymmärretä väärin. Hän käyttää retorisia tehokeinoja taiten, mutta tarkoituksenmukaisesti. Eettinen puhuja pyrkii sanomaan asiat niin kuin ne ovat, ja asettaa sanomansa myös toisten kriittisen tarkastelun alaiseksi.
Retoriset menetelmät tarjoavat kuitenkin valtavan paljon mahdollisuuksia eettiseen väärinkäyttöön. Tästä syystä monet älyköt ovat kautta aikain olleetkin kriittisiä erityisesti retoriikan tunneulottuvuutta kohtaan. Klassiset filosofit, kuten Platon ja Petrus Ramus, halusivat julistaa koko retoriikan pannaan sen tarjoamien epärehellisten vaikutusmahdollisuuksien tähden.
Likainen retoriikka on ollut pitkään arkipäivää amerikkalaisessa oikeistopolitiikassa. Republikaanipuolueen vaalikampanjat hyödyntävät häikäilemättä retorisia vaikutuskeinoja ja saavat esimerkiksi pelottelemalla ihmiset toimimaan haluamallaan tavalla. Kieli kun ei toimi loogisesti, vaan kielelliseen ilmaisuun liittyy aina tunnelataus. Tätä retoriset nokkelikot käyttävät usein häikäilemättä hyväkseen.
Likaista retoriikkaa on esimerkiksi haloefektin eli tunnekokemuksen tarttuvuuden valheellinen hyödyntäminen. Haloefektiä hyödynnettiin taiten USA:n viime presidentinvaalikampanjassa. Republikaanien TV-kampanja toitotti joka puolella, että “Obama on terroristi”. Samat republikaanit vastasivat kyllä suoraan kysyttäessä, ettei Obama tietenkään mikään terroristi ole, mutta että hän on joskus ollut jossain tekemisissä jonkun kanssa joka ehkä oli joskus terroristi. Näin republikaanit petasivat itselleen puhtaat paperit, mutta viestin retorinen teho oli selvä: kysyttäessä iso osa amerikkalaisista muisti vain viestin Obaman terroristikytköksistä.
Nyt likainen retoriikka on rantautunut myös Suomeen. Voimakas, lähes valheellinen kärjistäminen ja sen välitön peruuttaminen kiistettäessä on klassinen likaisen retoriikan tehokeino. Tässä väittämän pikainen poisvetäminen pelastaa puhujan valheellisuussyytökseltä. Mutta ihmismieleen jää kytemään jo sanottu tunnelatautunut ajatus. Voimakkaasti tunteisiin vetoava viesti kun painuu ihan tutkimuksienkin mukaan mieleen latteaa “ei se nyt ehkä ihan niin mennytkään” -takaisinvetoa paremmin. Jos siis esitetään uhkavaatimuksia Rosa Meriläisen, Tehtaankadun homon tai kreikkalaisten hyvinvoinnista, ja vedetään ne sitten takaisin “ironiana”, on vahinko jo tapahtunut. Ihmiset ymmärtävät mitä ymmärtävät – sitä ei jälkiselittely yleensä muuksi muuta.
Kirjoittaja on aina vastuussa sanoistaan. Sanat jäävät elämään omaa elämäänsä ja synnyttävät uudenlaisia asenteita ja ajatuksia. Sanat eivät ole koskaan vain sanoja, vaan ne ovat myös uuden toiminnan alkukimmokkeita, kuten Cato vanhempi osoitti yli kaksi tuhatta vuotta sitten. Hän lopetti jokaisen puheensa iskulauseeseen “muuten olen sitä mieltä, että Karthago on tuhottava”. Lopulta Roomassa nousi voimakas Karthagon vastainen liike, ja kaupunki poltettiin maan tasalle.
Halla-aho on ilman muuta mestarillinen kirjoittaja, jos tekstiä arvioidaan sen argumentatiivisen sisällön tai tunnelatauksen nojalla. Mutta Mestarin ethos on likainen. Kehottamalla ihmisiä väkivaltaan Halla-aho käyttää kieltä eettisesti väärin, tarkasteli asiaa miten tahansa: joko hän tarkoittaa aidosti sitä, mitä sanoo, tai hän käyttää yllä linjattua likaista retoriikkaa. Kumpikaan tulkinta ei pidä eettisesti vettä.
Oli miten oli, tästä ei kuitenkaan pidä vetää johtopäätöstä siitä, että Halla-aho pitäisi vaimentaa. Päin vastoin, on erinomaisen hyvä asia, että hän on nostanut pitkään vaiettuja teemoja julkiseen keskusteluun.
Oli Halla-ahon retoriikka kuinka likaista tahansa, on hänellä oikeus ilmaista itseään haluamallaan tavalla. Siinä vaiheessa, kun alamme sanella, mitä saa sanoa ja mitä ei, elämme jo diktatuurissa. Kuten Voltaire on sanonut: “En ole kanssasi samaa mieltä mistään, mitä sanot – mutta puolustan henkeni uhalla oikeuttasi sanoa sen.”
Ajattelun ammattilainen 
Hyvä bloggaus, kiitos.
Tämä kirjoitus ei enää yltänyt puolueettomuudessaan Antti Mustakallion tasolle..
Voisitko Lauri kertoa mitä tarkoitat sillä, että JHa on mestarillinen kirjoittaja argumentatiivisella tasolla? Kovin moni tuntuu toistelevat tätä ajatusta jostain syystä, mutta aina kun luen kyseisen herran tekstejä, niin ne näyttäytyvät lähinnä argumentaatioteorian kurssin esimerkkiteksteinä siitä, miten huonoa argumentaatio voi pahimmillaan olla. Enkä nyt viittaa vain eettiseen, vaan ihan myös loogiseen puoleen ja käsitteiden määrittelyyn.
Voin antaa esimerkin. Entinen työkaverini oli vannoutunut halla-aholainen ja meuhkasi duunissa kovasti, kun Mestari joutui joitakin vuosia sitten oikeuteen bloginsa sisällöstä. Työpaikan kiintiöfilosofina luin tekstin läpi ja kerroin työkaverilleni, etteivät Halla-ahon esittämät premissit riittäneet oikeuttamaan johtopäätöksiä, joita hän esitti. Ts. kannanottojen suhteen Mestari ei voinut oikeudessa piiloutua sen taakse, että kyseessä oli loogisesti pätevä päätelmä (vaikka näin kovasti tekikin). Ainakin jokaisen tohtorin voidaan olettaa tuntevan logiikkaa sen verran, ettei tee niin karuja virheitä kuin Halla-aho oli tehnyt. Tästä syystä olen hieman ihmeissäni miksi mediassa ja blogeissa kovasti toistellaan Halla-ahon mestarillisuutta kyseisellä saralla. Voisitko Lauri hieman selventää mitä siis tarkoitat pointillasi?
Osoitapa sitten ne karut loogiset virheet jotka Halla-aho on tehnyt, tai anna linkki jonnekin missä ne osoitetaan?
Voin koittaa tarvittaessa etsiä koko analyysin vanhalta työkoneeltani, muttta ensihätään heitän ulkomuistista kaksi esimerkkiä, jotka esiintyvät mainitussa tekstissä.
1. A’ on A:n osajoukko. Koska A’:lla on ominaisuus B, on koko joukolla A oltava ominaisuus B.
2. C ei voi olla ~D, koska C:n mukaan C on D.
Jos argumenttiin on (vahingossa tai tahallaan) päässyt putkahtamaan tällaisia omituisuuksia, niin kirjoittajan taidot eivät ole logiikan saralla kovin kummoiset. Toisaalta, jos virheet ovatkin tahallisia (en tiedä), niin tässä on kyse tietyllä tapaa juuri tuosta Laurin tarkoittamasta puolesta retoriikassa, eli ethoksesta. Tahallisia virheitä pyritään siis peittämään ”likaisen ethoksen” turvin.
Vaikka ymmärtäisit argumentaatiota, on luetun ymmärtämisessäsi paljon parannettavaa.
JH-a:n tekstistä käy selväksi, että tarkoituksena oli todistaa syyttäjän kasoisstandardit kirjoittamalla lähes identtinen kirjoitus, jossa väitteet suomalaisten miesten kokoaikaisesta humalajuomisesta ja naisten rutiininomaisesta tappamisesta on korvattu pedofilia- ja ryöstelyväitteillä.
Itse oikeudenkäynnissä syyttäjä ei koskenut syytteessä oleviin kirjoituksen osiin, vaan keskittyi todistamaan, miten valtakunnansyyttäjänvirasto on kaiken arvostelun yläpuolella.
Syyttäjä kiinnitti myös paljon huomiota – ehkä kohtuuttomankin paljon – tekstin lopussa olleeseen hyvää päivänjatkoa -toivotukseen.
Nimettömän 26/09/2011 09:47 kirjoituksesta jäin kaipaamaan konkreettisia tapausselostuksia Halla-ahon tekemistä karuista argumentaatiovirheistä. Itse kuulun niihin, joiden mielestä Halla-aho on hyvä kirjoittaja; pidän sarkastisesta liioittelusta. Samasta syystä pidän Loka Laitisenkin kolumneista.
Asenne- ja tunnetasolla sen sijaan säikähdän Halla-ahoa; on pelottavaa ajatella hänen päässeen vallankahvaan kiinni. Minua on eniten hätkäyttänyt hänen vanhasta blogikirjoituksestaan nyt jo poistettu lause ”Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino.” Muut kohua herättäneet saman blogin sisällöt ovat tosiaan, kuten Halla-aho itse myöhemmin sanoo, provokatiivisia ja turhautuneita purkauksia. Tämä lause ei ole sellainen.
Ihmisellä, joka kirjoittaa noin, vaikkapa sitten vain retorisena tyylitehosteena, ei pitäisi olla valtaa. Retoristenkin kärjistysten takana on kirjoittajan aitoja asenteita.
Terve!
Yksi asia huomio, joka pisti silmään: halo-efektillä tarkoitetaan ylensä positiivista vaikutusta, stigma taas on sen vastakohta eli tuossa Obama esimerkissä hänen demonisointi ja tarkoituksellinen assosiaatioiden rakentaminen terrorismiin. Esimerkki republikaanien halon käyttämistä on uskonnon kanssa pelehtiminen puheissa, jolla yritetään saada haloa (kirjaimellisesti 🙂 ? ) itselleen… Tosin tämähän on niin normi ameriikassa (aluksi haluaisin kiittää jumalaa…), että sen käyttämättä jättäminen toimisi ehkä stigmana (suurin osa amerikkalaisista ei muuten esimerkiksi voisi äänestää ateistia kyselyiden perusteella presidentiksi – saatikka vaikka muslimia).
Toinen usein käytetty tapa on puhua käänteissti halo-efektistä.
Joka tapauksessa kirjoitus on hyvä – ihminen on niin läpeensä sosiaalinen ja usein sokea eläin manipuloinnille etenkään välittömän kokemuksen osalta. Harvoin kenelläkään tulee mieleen kyseenalaistaa taitavaa emootioita manipuloivaa ja intuitioihin vetoavaa retoriikkaa etenkin, kun omien intuitioiden ja ajatusten kanssa yhteensopivan esityksen kuuleminen on suuri tyydytyksen aihe.
TIetty kriittisyys ja itsetuntemus tärkeiden asioiden kohdalla olisi lienee suotavampaa. Epäilen tosin että näin ei todellakaan tule käymään, vaan saamme nautiskella entistä enemmän polarisoituvasta ”suuren maailman meiningistä” myös täällä susirajalla.
VIimeisen kappaleensi allekirjoitan täysin ja sen vuoksi tuossa yllä kuulutankin sitä valistuneen kuulijan vastuuta, joka jäänee utopiaksi?
Tapani,
Kiitos korjauksestasi. Olen tosiaan aina käyttänyt haloefektiä kuvaamaan sekä positiivista että negatiivista tunnetarttuvuutta. Hyvä tietää, että näille on olemassa (varmasti ihan syystäkin) omat terminsä.
Osaltaan mielenkiintoista on sekin, kuinka Halla-ahon kannattajat _eivät_ juuri koskaan väärinymmärrä hänen kirjoituksiaan. Jos suhtautuu Halla-ahoon ennalta positiivisesti tai neutraalisti, on hänen tekstejään helpompi tulkita hyvällä tahdolla. Jatkuva väärinymmärtäminen ei kerro oikeastaan kuin siitä, että lukija _haluaa_ ymmärtää kaikki Halla-ahon tekstit väärin, sillä vain se tukisi hänen ennakko-oletuksiaan. Osa kirjoituksista on typeriä, osa suorastaan mitättömän huonoja, mutta on osaltaan käsittämätöntä, kuinka esim. mediaväki ja nk. älymystö ja toisaalta Halla-ahon tukijat voivat käsittää monet hänen kirjoituksensa niin päinvastaisesti. Siitä nyt ei varmaan ole epäselvyyttä, kumpaan tulkintaan Halla-aho on teksteillään pyrkinyt ja kumpi yleisö hänen näkökulmastaan käsittää tekstit ”oikein”.
Esim. tuota Kreikan sotilasjunttakirjoitusta saattoi helposti tulkita myös hyväntahtoisesti, jolloin sen merkityksenä oli herätellä keskustelua yhdestä demokratian perusongelmasta: kansan oikeustajun vastaisten päätösten lanseeraamisesta. Tämä oli hänen kommenttinsa keskeinen asiasisältö, eikä se, että hän olisi vaatinut Kreikkaan sotilasjunttahallintoa. Tämän ymmärtämiseen ei kovin erikoisia älynlahjoja vaadita. Kirjoitustapa oli typerä ja perustui voimakkaaseen kärjistykseen. Merkitystä on myös sillä, että hän hyväksyy Facebook-ystävikseen käytännössä kaikki halukkaat, jolloin hänen Facebook-seinänsä _ei_ vertaudu johonkin suljettuun kahvipöytäkeskusteluun vaan on luonteeltaan huomattavasti julkisempi.
Kuvaavaa oli, millainen kohu siitäkin nousi, kun Halla-aho kirjoitti Helsingin Sanomissa olevansa valmis tekemään mitä hyvänsä omien lastensa hyvinvoinnin ja turvallisuuden puolesta; ajatus, jonka keskeisen sisällön varmasti jokainen isä ja äiti jakaa. Taisi jo seuraavan päivän mielipideosastolla joku kysellä, että onko Halla-aho siis valmis myös kansanmurhaan suojellakseen omia lapsiaan. Bravuuriesimerkki siitä tavasta, jolla Halla-ahon kirjoitukset tahdotaan ymmärtää mahdollisimman väärin ja mahdollisimman pahoina. Kun vasta-argumentointi on jatkuvasti tällä tasolla, niin aika helppo tehtävähän Halla-aholla on selviytyä näistä debateista voittajana vähintään sen yleisön silmissä, joka hänet on kunnallisvaltuustoon ja eduskuntaan äänivyöryllä nostanut.
jardelle vain sellainen huomio, että Timo Soini, perussuomalaisten puheenjohtaja, taisi pillastua kaikkein pahiten tuosta sotilasjunttapuheesta. Tietysti Halla-ahon möläytyksiä voi lukea kuin piru raamattua, mutta tahallinen väärinymmärtäminen ja pelkkä retorisista keinoista ärsyyntyminen ovat kuitenkin eri asoista. Veikkaan, että Soininkin tapauksessa oli kyse enemmän jälkimmäisestä, puolueen julkisuuskuvan vaalimisesta.
En itse pidä perussuomalaisista ilmiönä, mutta on kiinnostavaa huomata, miten senkin puolueen sisällä alkaa olla sävyeroja.
Dolores:
Soini ei ymmärtääkseni voinut pillastua Halla-ahon sotilasjunttakirjoituksista, vaan siitä, mitä toimittajat näistä kirjoituksista olivat nähneet sopivaksi kertoa Soinille.
Soinin reaktio oli erittäin nopea ja erittäin kova, joten on kuitenkin luultavampaa, että kyse oli valtataistelusta. Soini kaikkien muiden yksinvaltiaiden tapaan olettaa, että on olemassa joukko ihmisiä, jotka haluavat kalifiksi kalifin paikalle. Koska Halla-aholla olisi eniten suosiota noustakseen kalifin eli Soinin haastajaksi, Soinin mielessä saattaa kyteä epäilys valtansa menettämisestä, vaikka mies periaatteessa tietää, miten lojaali Halla-aho on ollut persuja ja myös Soinia kohtaan, vaikka historiassa on monen näköistä seireenilaulua nähty.
On oletettavaa, että Soini oli jo etukäteen päättänyt, että ensimmäisen tilaisuuden tullen hän näyttää Halla-aholle kaapin paikan. Ensimmäinen tilaisuus oli nyt tässä, ja Soini käytti tämän hyväkseen.
Hei Lauri!
Kiinnostava aihe. Hyvä, että otit esille ethos-elementin, joka tosiaan puuttui Mustakallion analyysistä. Implisiittisesti tosin voitaneen olettaa, että Mustakallion mukaan se ei ole Halla-ahon vahvuus, kun hän ei sitä korostanut.
Mielestäni olet kirjoituksessasi kuitenkin ymmärtänyt hieman väärin sen, mitä klassisessa retoriikassa ethos-elementillä tarkoitetaan. Kyse ei ole niinkään ”sanoman eettisyydestä” (ja Halla-ahon sanoman eettisyydestä voitaneen olla montaa mieltä), vaan siitä, minkälaisen vaikutelman puhuja antaa itsestään eli luonteensa hyvyydestä. Toisin sanottuna ethos on osa retoriikkaa: sanoma on vahvempi ja menee todennäköisemmin perille, jos puhuja tai viestijä onnistuu antamaan itsestään moraalisesti hyvän (luotettavan, rehellisen, hyväntahtoisen tms.) vaikutelman.
Uskaltaisin sanoa, että nykymaailman televisioviestinnässä ethos-elementti on kaikkein tärkein retorinen osatekijä. Sitä korostetaan pukeutumisella, elekielellä, ilmeillä jne. Pathoksella on toki merkitystä kuvamateriaalia käytettäessä sekä fiktiossa, ei niin paljon suullisessa viestinnässä, kuten keskusteluohjelmissa. Logokselle puolestaan ei jää paljonkaan tilaa, koska aika ei riitä kunnolliseen käsittelyyn.
Jos Halla-ahon kirjoittelua arvioidaan ethos-näkökulmasta, sen suurin heikkous paljastuu. Halla-ahon käyttämä kieli on usein kovaa, mikä luo negatiivisen vaikutelman viestijän moraalisesta hyvyydestä. Toisaalta oman ongelmansa aiheuttaa itse tekstin asiasisältö, sillä moni lukija ajatellee, että ”eihän tuota mieltä voi olla kukaan muu kuin läpeensä paha ihminen”. Nimittäin jos arvostelee maahanmuuttajia, on nykykulttuurin määritelmien mukaan ”rasisti”, ja ”rasisti = paha”.
Oskari,
Kiitos kommentistasi. Aristoteles määrittelee Retoriikassaan ethoksen puhujan luonteena, joka koostuu kolmesta osasta: älykkyydestä, hyveellisyydestä ja hyväntahtoisuudesta. Näistä keskimmäinen on argumenttini kannalta keskeisin.
Jos puhuja käyttää likaisia temppuja, ei hänen kohdallaan voida puhua hyveellisyydestä, ja täten ethos on likainen, riippumatta siitä kuinka älykäs tai hyväntahtoinen puhuja on.
Argumentissani on siis kaksi tasoa: sanotun ja sen ilmaisutavan eettisyys, sekä tämän vaikutus puhujan ethokseen. Kummankin ongelmat kumpuavat tässä samasta lähteestä: likaisesta retorisesta ilmaisusta, jossa väärinkäytetään pathosta, eli sanoman tunnetehoa.
Väkivaltaan kehottaminen (substanssiväite) on itsessään epäeettistä. Jos väkivaltaan kehottaminen on puolestaan tarkoitettu ”ironiaksi”, on kyse retoriikan väärinkäytöstä, joka on yhtä kaikki epäeettistä. Kummassakin tapauksessa puhujan ethos kärsii Aristoteleen ethoksen määritelmän toisen kohdan nojalla.
Minua jäi muuten askarruttamaan, että miten Halla-ahon sanoman eettisyydestä voi oikein olla montaa mieltä? Jos hänen sanomansa viittaa sekä eksplisiittisesti että implisiittisesti toisten vahingoittamiseen, millä tavoin tämän voisi tulkita eettisesti kestävästi?
Lauri:”Minua jäi muuten askarruttamaan, että miten Halla-ahon sanoman eettisyydestä voi oikein olla montaa mieltä? Jos hänen sanomansa viittaa sekä eksplisiittisesti että implisiittisesti toisten vahingoittamiseen, millä tavoin tämän voisi tulkita eettisesti kestävästi?”
Tämä kertoo enemmän omista asenteistasi, kuin Halla-ahon sanomasta.
Kiitoksia Nimettömälle. Laurin viimekertainen perusteeton solvaus meinasi mennä kokonaan ohi.
Jos vielä Lauri kerrot, kuinka Halla-ahon sanoma viittaa sekä eksplisiittisesti että implisiittisesti toisten vahingoittamiseen?
Voin auttaa: Halla-aho on ainakin muutamaan kertaan viitannut mm. raiskaajiin. Raiskaajathan vahingoittavat toista ihmistä, mikä kovasti Halla-ahoa ja meitä muitakin länsimaisia ihmisiä suututtaa. Viittaamalla raiskaajiin, Halla-ahohan viittaa eksplisiittisesti toisten vahingoittamiseen.
Miten historiankirjan sanoma voi olla eettisesti kestävä, kun siinä viitataan eksplisiittisesti mm. sotiin eli toisten vahingoittamiseen?
Historiankirjat ja Halla-ahon kirjoitukset yhdistää se, että näissä ei esiinny sen paremmin implisiittisiä kuin eksplisiittisiäkään kehoituksia väkivaltaan.
Puhujan ethoshan käyttäytyy vähän sillä tavalla, ettei sitä arvioida joka viestin kohdalla erikseen, vaan kyseessä on henkilön arviointi kaikkea sitä vasten, mitä yleisö puhujasta tietää (tai luulee).
Aristoteles jakaa ethoksen kolmeen osatekijään: hyveeseen, käytännön viisauteen ja puolueettomuuteen. Itseäni jää askarruttamaan, mitä näistä aristoteelisen ethoksen ominaisuuksista JHA:lla oikein on/ mitä näistä hän esittää?
Ne hyveet, joihin JHA ethoksessaan nojaa ovat lähinnä älykköimagoon kytkeytyviä, eivät moraalisia tai aristoteelisesti ”suurisieluisuuteen” liittyviä. Käytännön viisaudesta emme näe kuin väläyksiä, koska hänen ehdotuksensa ovat yleisluonteisia, lavealla pensselillä maalailtuja carpet statementeja, joiden kanssa yleisön on helppo olla teoriassa samaa mieltä (niiden yleisluonteisluonteisuuden l. sisällöttömyyden takia). Puolueettomuus taas… mitä voimme sanoa ihmisestä, joka ei vastaa kritiikkiin, vääristelee tilastoja yms. omien kantojensa tueksi ja vastapuolen sanomisia irvikuviksi, leimaa näitä pilkkanimillä, ja vääristää keskustelua mustavalkoistamalla sitä leirien väliseksi taisteluksi, jne.?
Puheilla, joissa jokin ihmisryhmä leimataan ”vähemmän kuin eläimiksi” tms. ja joissa toivotaan näille ”opetusta” väkivallan muodossa, ei ole muuta tarkoitusta kuin alentaa psykologisia esteitä väkivallan tekoihin. Tällainen retoriikka on vahvasti läsnä ja oleellisena osana kaikissa dokumentoiduissa kansanmurhissa. Sellaisen ihmisen moraalisesta luonteenlaadusta, joka tällaisia päästelee muka ”ironisesti”, voimme valitettavasti vetää aika rajattuja johtopäätöksiä.
Haku ”vähemmän kuin eläin” site:www.halla-aho.com ei vastaa yhtään sivua. Voisitko täsmentää nyt näitä heittojasti.
Tässäkin artikkelissa ja sen kommentoinnissa oikein loistaa tämä tyypillinen kaava: Todetaan, että Halla-aho on paha mies, joka leimaa sitä sun tätä, ja tarkoittaa sitä sun tätä, mutta ei kertaakaan täsmennetä, että missä, milloin ja miten konkreettisesti tätä leimaamista tapahtuu.
Puuttuuko kirjoittajilta kokonaan tuo ethos, johon artikkelin kirjoittaja viittaa? Vai onko niin, että kun kohteena on läpeensä paha mies, kaikki perusteettomat leimaamiset ja vääristelyt ovat sallittuja?
Hvyä Risto,
Minusta olisi mielenkiintoista tietää, missä kohtaa tekstiäni linjaan, että Halla-aho on paha mies, tai missä esitän katteettomia väitteitä?
Argumenttini on se, että Halla-ahon argumentointi on epäeettistä. Tekstin ydinajatuksena on, että kärjistettyjen väitteiden esittäminen ja niiden peruuttaminen edustaa klassista likaista retoriikkaa, joka on yhdenlainen epärehellisen puheen muoto. Tätä Halla-aho on harrastanut esimerkiksi tekstissä eksplisiittisesti linjaamissani tapauksissa Rosa Meriläisestä, Tehtaankadun homosta ja viimeisimpää Kreikan sotilasjuntasta.
Jos väittämät on tarkoitettu luettaviksi kirjaimellisesti, edustavat ne eettisesti hyvin kyseenalaista argumentaatiota. Ja jos ne taas on tarkoitettu ironiaksi, on kyse likaisesta retoriikasta, joka on yhtä kaikki epäeettistä.
Risto, tottahan toki voin täsmentää. Kyseinenhän ei ole suora lainaus (mikä selittää epäonnesi hakukoneen kanssa), vaan retorinen teema: poimitaan ihmisryhmä, ja riisutaan tämä ihmisyydestä käyttäen esimerkiksi termejä ”eläin” tai ”vähemmän kuin eläin”. Tätä kutsutaan dehumanisoinniksi. Toinen samansuuntainen teema on, että tämä ihmisryhmä ”ansaitsee” esimerkiksi ”opetuksen” – tai mitä tahansa pahaa osakseen. Tämä puolestaan on justifiointia – miksi ikävien asioiden sattuminen kys. henkilölle tai ryhmälle ei olisi huono asia.
Syy, miksi otin nämä esille (tai miksi ylipäänsä ne ovat palaneet mieleeni) on, koska järkytyin syvästi törmätessäni niihin nostoina Halla-ahon käyttämistä ilmauksista – ensimmäistä tyyppiä hän käytti puhuessaan sosialidemokraateista, jälkimmäistä tyyppiä puhuessaan Rosa Meriläisestä ja maahanmuuttomyönteisistä vihervasemmistolaisista naisista. Kiusallista kyllä, en säilö kirjanmerkkeihini tai tietokoneelleni kuvakaappauksia tällaisista kielenkäyttötavoista. Ehkä jatkossa teen niin.
Riippumatta siitä, missä mielessä nämä sutkautukset on tarkoitettu, ne leikittelevät vaarallisilla sosiaalipsykologisilla ilmiöillä. Kuten mainitsin, kyseisenlainen puhe on yhdistävä piirre kaikissa kansanmurhissa, joissa sitä on systemaattisesti käytetty alentamaan ihmisen luontaista vastustusta väkivaltaa kohtaan. Tämä on eettisesti kyseenalaista.
Olet varmasti oikeassa siinä, että on olemassa kaavamainen tapa puhea Halla-ahosta jonkinlaisena demonina. Aivan kuten on olemassa kaavamainen tapa reagoida, jossa kaikki arviointi Halla-ahon tekemisistä tulkitaan virheellisesti hyökkäyksiksi tämän henkilöä kohtaan. En osaa sanoa, kumpi on yleisempi esiintymistiheydeltään.
Esim. itse en tunne JHA:ta henkilönä, joten en ole missään asemessa arvioimaan häntä akselilla hyvä-paha. Ainoa mitä itse näen on se, mitä hän _tekee_ julkisesti kielenkäytöllään, ja minkälaisia seurauksia sillä on: häntä seuraa joukko innokkaita, organisoituneita kannattajia, jotka ajattelevat esim. maahanmuuttoon liittyvistä kysymyksistä mustavalkoisin puolesta-vastaan termein, ja tällaisen kannustamina soittelevat häirikkö- ja uhkapuheluita julkisuudessa esiintyville ”vihervasemmistolaisille” naisille painostaakseen näitä sensuroimaan sanomisiaan, tai hyökkäävät joukolla trollaamaan keskustelupalstoja ja blogeja. Ja näen, kuinka tämä asetelma hyökyy julkiseen keskusteluun, polarisoiden sen leirien väliseksi taisteluksi aidon reflektiivisen ongelmanratkaisun sijaan.
Minusta tuo on eettisesti väärin. Ja jos itse olisin JHA, olisin siitä vihainen jo pelkästään siitä syystä, että se veisi julkiselta persoonaltani (ethokseltani) uskottavuuden ja tuhoaisi mahdollisuuteni aidosti edistää tavoitteitani. Kukaan kun ei tykkää riidanhaastajista.
Ristolle vielä viitteenä se katkelma, johon viittasin kun puhuin dehumanisoinnilla leikittelevästä retoriikasta (Jussi Halla-aho blogissaan Scripta, 23.3.2006):
”Minun on vaikea keksiä maailmankaikkeudesta alhaisempaa matelijaa kuin pohjoismainen sosiaalidemokraatti. Tämän reptiilin erityisen limainen alalaji on ruotsalainen sosiaalidemokraatti.”
Lauri:
koko kirjoituksesi perustuu oletukseen, että Halla-ahon retoriikka on likaista. Kuitenkaan et täsmennä lukijalle Halla-ahon teksteistä, ilman että häivyttäisit kontekstin, niitä esimerkkejä, joissa tätä likaista retoriikkaa esiintyy. Tarkalleen ottaen koko kirjoituksesi on yhtä likaista retoriikkaa.
Kirjoituksestasi huokuu se, että et edes pyri analyyttiseen ja tasapuoliseen tarkasteluun. Toisin kuin Mustakallion ansiokkaasta ja sekä positiivista että negatiivista kritiikkiä sisältävässä kirjoituksessa, omassasi keskitytään vain kohteen sanoman pahansuopaiseen ymmärtämiseen tai paremminkin tarkoitukselliseen väärinymmärtämiseen.
USA:n politiikka jakautuneine oikeisto- ja ”vasemmisto(*)”-medioineen on todella likaista puolin ja toisin, joten onkin lähinnä paljastavaa, että halo- tai oikeammin stigma-efektin käyttö leimataan kirjoituksessa republikaaneille tyypilliseksi toiminnaksi. Mieleen tulee ainakin Bush tyhmemmän käsittely sekä Condoleezza Ricestä esitetyt ilmeisen photoshopatut ”paholais-kuvat”. Huvittavana yhtymäkohtana tulee mieleen Halla-ahosta otettu, (luultavasti tahattomasti, Aamulehden epäkelvosta julkaisujärjestelmästä johtuen) täysin pieleen jälkikäteen muokattu kalmokuva, josta tämä hermostui Aamulehdelle.
(*) USA:ssa ei varsinaisesti ole merkittävää vasemmistoa. Sikäläiset Demokraatit kun ovat lähimpänä täkäläisiä kokoomuslaisia, ja republikaanit edustavat jotain, jota suomalaisessa poliittisessa kentässä ei edes ole.
Olet jo toistamiseen maininnut ”Tehtaankadun homon” artikkelissa ja sen kommenteissa. Tämä lienee juuri sitä likaista retoriikkaa, josta Halla-ahoa syyllistät. Jos koskaan luit alkuperäistä ”Tehtaankadun homo” -kirjoitusta, et voi tosissasi väittää, että et ymmärtänyt kirjoituksen pointtia ja hurttia huumoria. Halla-ahon sanojen mukaan sitkeästi suuseksiä kinunnutta Tehtaankadun homoa lukuunottamatta vuonna 2003 kirjoitettu kirjoitus on edelleen luettavissa nimellä ”Katuhäirinnästä”. Kirjoitusta, jossa ehdotetaan sähköpiiskalla varustettuja, muslimimaista tuttuja partasuumiliisejä kaduille pitämään aisoissa punaisen ristin kerääjiä ei yksinkertaisesti voida pitää minään muuna kuin huumorin keinoin esitettynä ärtymyksenä siitä, kuinka kaduilla kanssaihmisiä häiriköidään. Likaisen retoriikan löytäminen ko. kirjoituksesta edustaa kyllä melkoisen pahantahtoista tulkintaa.
Markus:
Kiitoksia täsmennyksestä. Tuo pohjoismaisen sosiaalidemokraatin vertaaminen matelijaan tosiaan varsin lähelle sopii kategoriaan ”vähemmän kuin eläin”. Toki viittaus matelijaan tai käärmeeseen on lähtökohtaisesti erittäin voimakas viittaus nimenomaan eettiseen niljakkuuteen ja epärehellisyyteen. Esimerkiksi klassisissa lännensarjakuvissa punanahkojen päällikkö väittää jonkun ”puhuvan kaksihaaraisella kielellä”.
Suosittelen muuten kaikille lukemaan kirjoituksen (”Sosiaalidemokraatin selkaranka”), josta tämä matelijavertaus on poimittu. Kirjoitus on mielestäni varsin hyvä, ja matelijavertausta lukuunottamatta juuri sellaista, jota näiden ns. ”journalistien” pitäisi tehdä palkkansa eteen: paljastaa vallanpitäjien häikäilemätöntä porsastelua, valehtelua ja korruptiota.
Mitä tulee matelijavertauksessa käytettyyn retoriikkaan, se on rajua. Luulen, että ”jälki-breivikiläisessä” maailmanajassa tämänkaltaista retoriikkaa ei juuri enää käytetä, ja ihan hyvä niin. Käyttäisikö Paavo Lipponenkaan enää ”nahkurin orsia” retoriikassaan?
Muistutan kuitenkin, että kirjoitushetkellä vallitsi selvä epäsuhta tuntemattoman blogistin ja toisaalta vallankahvassa tiukasti roikkuvan pohjoismaisen sosdem-eliitin välillä. Vallanpitäjiä kohtaan sallin mielessäni huomattavasti hurjemman retoriikan kuin vaikkapa yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevia kohtaan.
Jos tuollaista retoriikkaa olisi Halla-ahon kirjoittelussa usein, saattaisin pahastua. Jos sitä on viiden vuoden välein tai kerran 300 kirjoituksessa, en oikein jaksa innostua.
Mitä muuten tulee Meriläiseen ja vihervasemmistolaisiin naisiin, Halla-ahon logiikkahan meni jotenkin siihen tapaan, että kun tämä vääränlainen maahanmuutto joka tapauksessa aiheuttaa raiskauksia (sopeutumattomien maahanmuuttajien taholta), olisipa kohteina sitten ne, jotka ovat tähän maahanmuuttoon (eli sen hallitsemattomuuteen) syypäitä, eivätkä ne, jotka eivät ole syypäitä. Eipä silti, en itse olisi moista mennyt kirjoittamaan.
Osmo ”Ode” Soininvaarakin innostui demon… siis analysoimaan Halla-ahon kirjoitusta vihervasemmisolaisista maailmanparantajista. Halla-ahon kirjoitus kuului siis seuraavasti:
”Raiskaukset tulevat joka tapauksessa lisääntymään. Koska näin ollen yhä useampi nainen tulee joka tapauksessa raiskatuksi, toivon hartaasti, että uhrinsa sattumanvaraisesti valitsevien saalistajien kynsiin jäisivät oikeat naisihmiset. Vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä. Mieluummin he kuin joku muu. Heihin ei tehoa mikään muu kuin se, että monikulttuuri osuu omaan nilkkaan.””
Odelle kävi tässä hiukan vanhanaikaisesti, sillä hän oli itse Tehy-lakon yhteydessä erehtynyt lausumaan seuraavaa:
“Sen sijaan olen ollut huolissani Tehyn symppareiden mielipiteistä. Jos joku kuoleekin, niin sehän on työnantajan vika. Tuli spontaani vihanpuuska, jonka aikana ajattelin, että jos jonkun on pakko kuolla, niin toivottavasti tämä on joku kirjoittajan omaisista.”
Risto, minusta tuntuu (ja alleviivaan tätä tunneaspektia, eli korjaa ihmeessä jos olen väärässä), että sinulla on juuri nyt, yllä olevissa katkelmissa, kova halu harhauttaa vaihtamalla puheenaihetta. Sillä se, mitä lännensarjakuvissa sanotaan, mitä Lipponen tai Soininvaara sanovat – ne ovat asioita itsessään. Ne eivät millään tapaa oikeuta JHA:n kielenkäyttöä, ja joutuvat vastaamaan omalta osaltaan, omilla perusteluillaan. Kukin seisoo omilla jaloillaan, riippumatta siitä, kuinka vinossa viereisen kaverin jalat sojottaa.
Kirjoitat jotain, joka saa minut aavistuksen hämilleni. Sanoit: ”Vallanpitäjiä kohtaan sallin mielessäni huomattavasti hurjemman retorin kuin vaikkapa yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevia kohtaan.”
Samalla puolustat (ainakin minusta) yllättävän raivokkaasti JHA:ta, joka kuitenkin on kansanedustaja, merkittävän valiokunnan puheenjohtaja, ja erityisesti henkilö joka nauttii kymmenien tuhansien äänestäjien luottamusta. Puolustat häntä retorista arvostelua kohtaan, joka on itsestäni korkeintaankin sovittelevalla ja rationaalisella tavalla kriittistä – ei hurjaa tai edes henkilöön käyvää. Esittäjänä on hyvää tahtoa huokuva humanisti-pienyrittäjä, ja sellaisena yhteiskunnalle hyödyllinen henkilö, joka on kuitenkin pienyrittäjänä pitkälle yhteiskunnan turvaverkkojen ja tukimekanismien ulkopuolella.
Eli mikä on todellinen, rehellinen positiosi? Sanot yhtä mutta sanoillasi teet päinvastaista, ja tämä saa itseni ainakin ymmälleni.
Mitä tulee itse lainaamaani Scripta-tekstiin, olihan se silleen ihan viihdyttävästi veistelty juttu. Moni on. Josko ihmettelen, onko suu vaahdoten demonisointi ikinä hyödyttänyt mitään. Henk. koht. pidän JHA:ta julkisena ilmiönä vähän tilapäisenä kuplana, ja ajan hammas osoittakoon olenko väärässä.
Markus:
Tarkoitukseni ei ollut suinkaan harhauttaa, vaan suhteuttaa. Totta kai jokainen vastaa itse omista tekemisistään, ja ”toikin teki” tai ”toi alotti” ei ole pätevä puolustus. Tarkoitus oli vain esittää, että Halla-aho ei suinkaan ole ainoa, joka käyttää (kenties turhan) voimakasta retoriikkaa. Lisäksi koitin suhteuttaa paria ns. ylilyöntiä Halla-ahon blogin massaan. Jos tarkoituksena on käyttää likaista retoriikkaa, se ei nähdäkseni oikein onnistu siten, että kirjoittaa vähintään Tolstoin ”Sodan ja Rauhan” verran teksiä (suomeksi: erittäin paljon), ja upottaa sinne sekaan vain kourallisen ”likaisia” kohtia.
Ylipäätään en koe osaavani tietoisesti manipuloida keskusteluita mihinkään suuntaan. Ilmeisen tarkoituksellisia retorisia keinoja lukuunottamatta mahdolliset tällaiset vaikutukset ovat tahattomia.
****
Toteat, että puollustan raivokkaasti Halla-ahoa, joka on kansanedustaja. Halla-aho on kansanedustaja nykyisin, tämä on totta. Kaikki arvostelu hänen retoriikkaansa kohtaan kuitenkin kohdistuu aikaan useita vuosia ennen kansanedustajuutta, jolloin hän oli vain suhteellisen tuntematon blogikirjoittaja. Eihän ”kukaan” ollut edes kuullut Halla-ahosta ennen syksyä 2008, ja sattumoisin kaikki esimerkkiteksit ovat ajalta ennen tunnettuutta. Lisäksi Halla-ahoon kohdistettu kritiikki ei suuntaudu hänen epäeettisiin toimiinsa vallankäyttäjänä (mitä ei toistaiseksi kaiketi ole voitu osoittaa), toisin kuin hänen kritiikkinsä ruotsalaisia sosiaalidemokraattejaan kohtaan.
Olen itsekin pienyrittäjä, ja arvostan kovasti pienyrittäjiä. En kuitenkaan arvosta sitä, että toisia ihmisiä (kyllä, Halla-ahokin on ihminen) leimataan perusteettomasti väkivaltaan kehoittajaksi. Jos joku väittäisi, että minä itse kehottaisin ihmisiä väkivaltaan, ottaisin asian erittäin raskaasti. Jos kirjoitan perusteettomasti, että ”Lauri Järvilehto kehoittaa ihmisiä väkivaltaan”, onko se asiallista, rehellistä, oikeudenmukaista ja puolustettavaa toimintaa?
Käytettäköön Halla-ahosta vaikka ilmaisua ”alhainen matelija”; mikäli hän syyllistyy samaan, kuin ruotsalaiset sosiaalidemokraatit. Toistaiseksi hän ei ole näin tehnyt, joten pysykööt kriitikot kuitenkin rehellisinä.
Rehellinen positioni on se, että toivon kaikkia kohdeltavan rehellisesti ja asiallisesti. Mikäli vielä mahdollista, ystävällisesti. Halla-ahokaan ei aina ole kovin ystävällisesti arvostellut esimerkiksi poliitikkoja ja toimittajia, joskaan eivät nämäkään häntä. Arvostan rehellisyyttä (Halla-ahon rehellinen, mutta melkoisen rujo arvio ruotsalaisista sosiaalidemokraateista) enemmän kuin ystävällisyyttä (blogikirjoittajan näennäisen ystävällinen, mutta nähtävästi epärehellinen arvio Halla-ahosta).
Huh, puollustan == puolustan. Luulin jo korjanneeni mokoman typon. Kutsuttakoon minua vastedes Isäm Maam Puollustajaksi.
Risto, jaamme siis mielipiteen: arvostamme molemmat rehellisyyttä! Ja toisenkin, nimittäin sen, että Halla-ahoa tosiaan loataan paljon, ja pitkälle perusteetta. Ja myös Laurikin tuntuisi olevan aivan yhtä mieltä kanssamme.
Mutta tässä ehkä juuri on harha-askeleesi. Missaat nimittäin Laurin pointin, tulkitessasi kirjoituksen liian kaavamaisesti stereotyyppiseksi henkilön lokaamiseksi. Laurihan juuri yrittää osoittaa sinulle, minulle ja muille lukijoilleen, että Halla-aho käyttää joko tieten tahtoen tai vahingossa jo yli 2300 vuotta tunnettuja retoriikan temppuja – myös hyvin likaisia sellaisia. Jopa siihen pisteeseen saakka, että hänen teksteistään voi laatia esimerkkikatalogin tällaisista retorisista metkuista. Ei hän syyttä suotta herätä Mustakallion tai Järvilehdon kaltaisten connoisseurien huomiota.
Ja osittain tähän perustuu Halla-ahon viihdyttävyys etevänä kirjoittajana: myötämieliselle tällainen kielenkäyttö näyttäytyy älyn taitolentona. Toisin ajattelevalle ne näyttäytyvät ikävänä manipulaationa. Harmaalle massalle ne tapaavat olla vedenjakaja. Mutta likaisia temppuja ne ovat yhtä kaikki.
Kommentoin lyhyesti vain sitä, että Voltaire ei sanonut tätä kuuluisaa häneen liitettyä lausetta. Evelyn Beatrice Hall kuvasi tällä lauseella Voltairen asennetta sananvapauteen. ks. http://en.wikiquote.org/wiki/Evelyn_Beatrice_Hall
Sipe,
Tuhannet kiitokset oikaisustasi! Pitäisi muistaa aina varmentaa sitaattien alkuperä Wikiquotesta. 🙂
Päivitysilmoitus: Mestari ja Arvuuttaja | Erkki Perälä
Nimetön kirjoitteli 26/09/2011 15:49 Halla-ahon logiikan puutteista, jotka esiintyvät tekstissä ”Muutama täky Ilmannin Mikalle”.
Harmi kyllä jäi täysin täsmentämättä, missä kohtaa mainitut virheet tekstissä tapahtuvat, jolloin niitä on hyvin vaikea kommentoida.
Tässä siis mainitut virheet, jotka valitettavasti jäävät täsmentämättä:
”1. A’ on A:n osajoukko. Koska A’:lla on ominaisuus B, on koko joukolla A oltava ominaisuus B.
2. C ei voi olla ~D, koska C:n mukaan C on D.”
Sinänsä kyseessä on ihan selkeitä logiikkavirheitä, vaan mistä kohtaa ne löytyvät Halla-ahon tekstissä?
Mikäli tässä viitataan ”verovaroilla loisimiseen” geneettisenä ominaisuutena, kyseessä on ilmiselvä vitsi ja parodia Kalevan pääkirjoituksen täydellisen naurettavasta ”humalassa tappaminen on suomalaisten geneettinen ominaisuus” -heitosta. Jokainen edes lukion biologian oppitunneilla käynyt toki ymmärtää, että esimerkiksi humalassa tappaminen tai sosiaalitukien perusteeton nostaminen eivät voi sinällään olla geneettisiä ominaisuuksia.
En voi varmuudella vastata toisen puolesta, mutta itse kyllä löydän vastaavat rakenteet ensimmäisellä lukemalla Halla-ahon tekstistä ja olettaisin, että Nimetön viitannee niihin. (Voi toki olla, että muitakin kohtia on, en tiedä.) Luulisi, että jokainen osaisi tunnistaa ne tekstistä ainakin sen jälkeen, kun rakenne on annettu esimerkiksi. Kovin vaikeaa ei ainakaan pitäisi olla. Kyseessä siis kohdat a ja b alkuperäisessä blogissa. Toki oivaltaminen vaatii myös lähteiden/viitteiden läpikotaista tuntemusta ja niitähän aika harvoin tavataan lukea/tarkistaa.
Itse haluaisin kiitellä Lauria mainiosta kirjoituksesta. Ethoksen korostaminen on päässyt poliittisen retoriikan analyysissa pahasti unohtumaan ja johtaa nimenomaan mustavalkoiseen ajatteluun. Pitää itsekin yrittää muistaa se seikka jatkossa. Olen opettanut jonkin verran argumentaatioteoriaa pääkaupunkiseudun lukiossa ja korostanut nimenomaan vahvasti argumenttien loogista rakennetta, joka suomalaisessa polittisessa dialogissa tuntuu olevan myös heikolla tolalla (esimerkkeinä ovat toimineet kaikki Halla-ahosta Lipposeen ja Soinista Kataiseen jne.) Jatkossa nostan myös tuota ethoksen puolta enemmän esiin.
Lisää näitä kirjoituksia kiitos.
Kiitoksia, Antti, mutta tuokaan ei vielä vastaa kysymykseen.
Halla-ahon alkuperäisessä kirjoituksessa on kaksi A ja kaksi B -kohtaa. Ensimmäiseen A ja B -kohtiin ei voitane viitata tuolla logiikan puutteella, koska ne kuuluvat seuraavasti:
”a) Lehdon tekemät törkyblogit täyttävät toki minkä hyvänsä tulkinnan mukaiset ”törkeän kunnianloukkauksen” kriteerit, mutta
b) Suomessa ei ole koskaan tuomittu ketään kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen tällaisista rikoksista. Mika Illmania en moiti, onhan hän mitä ilmeisimmin sukunimensä arvoinen mies, joka tekee sitä, mitä hänen mielestään on tehtävä, mutta niillä käräjäoikeuksilla, jotka kevään mittaan ovat kiltisti antaneet Mikalle kaiken, mitä tämä kehtaa pyytää, on syytä hävetä.”
Seuraavat A ja B -kohdat kuuluvat seuraavasti:
”a) … koraani ei ole kirjaimellisesti totta (ts. että Muhammad ei yhtynyt 9-vuotiaaseen tyttöön). Tämä ei käy, koska islamilaisen doktriinin ja muslimien näkemyksen mukaan Koraani on kirjaimellisesti otettavaa Jumalan sanaa. Yhtymistä ja Aishan ikää ei siis voida kiistää loukkaamatta muslimeja.
b) … Muhammadin toiminta ei ollut kaikilta osin hyväksyttävää. Tämäkään ei käy, koska muslimien (ja Tampereen käräjäoikeuden) näkemyksen mukaan Muhammadin kritisointi on Jumalan kritisointia ja siten pyhäinhäpäisyä. Rangaistus on kuolema. Muslimit uskovat, että Muhammadin teot olivat Jumalan tahdon mukaisia. Koska lapseen yhtyminen oli Muhammadin teko, myös se oli Jumalan tahdon mukainen.”
En näe, että kumpikaan mainituista logiikkavirheistä sopisi kohtaan A sen paremmin kuin kohtaan B. Kertauksena vielä mainitut logiikkavirheet:
“1. A’ on A:n osajoukko. Koska A’:lla on ominaisuus B, on koko joukolla A oltava ominaisuus B.
2. C ei voi olla ~D, koska C:n mukaan C on D.”
Hätäillen tarkasteltuna logiikkavirhettä 2 voitaisiin soveltaa, mutta tässä annettaisiin väärä todistus lähimmäisestä, eli tässä tapauksessa Halla-ahosta. Ei Halla-aho väitä, että Muhammedin kritisointi on Allahin kritisointia tai että kaikki Muhammedin teot ovat Allahin tahdon mukaisia. Hän väittää, että islaminuskoisten mukaan näin on, mikä nähdäkseni on täysin paikkansa pitävää.
Logiikkavirhettä 1 voidaan soveltaa väittämällä, että on olemassa sellaisia muslimeja, jotka eivät pidä muhammedin tekoja virheettöminä. Tämä väite on sinällään totta, että on varmasti olemassa ihmisiä, jotka sekä kokevat olevansa muslimeja että samanaikaisesti kiistävät Muhammedin roolin virheettömänä Allahin sanansaattajana. Samoin on olemassa ihmisiä, jotka kokevat olevansa kristittyjä, vaikka eivät uskokaan Jeesuksen rooliin Jumalan poikana ja/tai tämän virheettömyyteen. Molemmissa tapauksessa on kuitenkin kyse hieman samasta asiasta, kuin joku kokisi olevansa sekä kiihkeä ateisti että harras kristitty samanaikaisesti: kanssa-muslimit, -kristityt tai -ateistit tuskin pitävät tällaisia henkilöitä muslimeina, kristittyinä tai ateisteina.
Luonnollista kieltä käyttämällä toteamme kuitenkin, että ”muslimit pitävät Allahia ainoana jumalana ja Muhammedia tämän profeettana”, vaikka olisikin olemassa kymmeniä, satoja tai jopa tuhansia ihmisiä, jotka kokevat olevansa sekä muslimeja, että kiistävät joitakin keskeisimmistä islamin opeista. Matemaattisessa, muodollisten kielten joukko-opillisessa tarkastelussa logiikka siis ontuu (logiikkavirhe 1 toteutuu), mutta luonnollisen kielten epätäydellisyys huomioon ottaen logiikkavirhettä 1 ei tapahdu.
Sori Riston, tarkoitin toki niitä alempia, kuten onneksi huomasitkin. En muistanut, että siinä oli toisetkin a ja b kohdat.
Analyysisi on sinällään hyvää, mutta et tainnut käydä läpi viitteitä, kuten kehotin. Toteat: ”Ei Halla-aho väitä, että Muhammedin kritisointi on Allahin kritisointia tai että kaikki Muhammedin teot ovat Allahin tahdon mukaisia. Hän väittää, että islaminuskoisten mukaan näin on, mikä nähdäkseni on täysin paikkansa pitävää.” Mitä Halla-aho oikeasti väittää, voidaan tiivistää seuraavaan. Islamilaisen doktriinin mukaan Koraani on kirjaimellisesti otettavaa Jumalan sanaa ja Halla-aho perustelee tätä väitettä viittaamalla suoraan itse Koraaniin. Rakenne näyttäisi vastaavan tuota esitettyä, vaikka itse kyllä olisin ehkä formuloinut sen hieman toisin. En usko, että Halla-aho aidosti haluaa käyttää tällaista rakennetta ja sallia sen yleistämisen myös muihin tapauksiin. Ainakin itse suosin hyvin suopeaa tulkintaa teksteissä ja siksi oletan, että ihmiset eivät viimekädessä halua käyttää rakenteita (vaikka niitä epähuomiossa tulisivatkin soveltaneeksi), jotka toisaalla käytettynä ajavat kirjoittajan umpikujaan.
Toinen (järjestyksessä ensimmäinen) on sikäli näköjään kiinnostava, että minä liitin sen toiseen osaan Halla-ahon argumenttia ja sinä vuorostasi toiseen (kysymys kuuluu, kumpaa Nimetön on alunperin tarkoittanut). Itse sitoisin sen siihen kohtaan, jossa Halla-aho käyttää esimerkkinä (viitteen kautta) islamistisia valtioita, kuten Pakistania ja väittää niiden ominaisuuksia koko islamin ominaisuuksiksi. Ainakin tässä kohtaa rakenne pitää paikkansa. Tuossa sinun mainitsemassa kohdassa on tosiaan tuo on ongelma (logiikan kieli vs. luonnollinen kieli), jonka hyvin avasit ja juuri sen olemassaolon takia uskoisin, että alkuperäinen henkilö on tarkoittanut tuota toista kohtaa. Voin toki olla väärässä sen suhteen.
Antti,
totta, en ensin tutustunut viitteisiin, koska ajattelin logiikkavirheen löytyvän itse Halla-ahon argumentaatiosta, en hänen viitteidensä oikeellisuudesta.
Mitä viitteisiin tulee — tai tarkalleenottaen hyperlinkkeihin, joiden kautta mainituista asioista löytyy lisätietoa — niitä voitaneen käsitellä lähinnä siltä kantilta, että ovatko Halla-ahon premissit tosia. Logiikan oikeellisuudesta niiden kautta ei voida sanoa juuta tai jaata. Vaikka logiikka olisi sinällään pätevää, väärät premissit johtavat väärään lopputulokseen.
Halla-ahon viite Koraanin oikeellisuudesta osoittaa Wikipedia-sivulle, jossa lukee esimerkiksi näin:
”Significance in Islam
Muslims believe the Quran to be the book of divine guidance and direction for humanity and consider the text in its original Arabic to be the literal word of God,[49] revealed to Muhammad through the angel Gabriel over a period of twenty-three years[12][13] and view the Quran as God’s final revelation to humanity.[2][12]”
Katson Halla-ahon premissien olevan tältä osin siis täysin kunnossa. Olemmeko tästä eri mieltä? Huomaamme, että Wikipedia käyttää muotoa ”Muslims believe”, eikä esim. ”Great majority of muslims believe” tai ”Almost all muslims believe” (joka saattaisi olla matemaattisesti lähimpänä totuutta) tai muutakaan lievempää muotoa.
****
Toinen viite on jälleen Wikipediaan, ja koskee muslimien käsitystä Mohammedin kritisoimisesta pyhäinhäpäisynä ja jumalanpilkkana. Poimit viitteestä esimerkkimaat, joissa Mohammedin kritisoimisesta menettää päänsä. Kuitenkin nähdäkseni sivuutat olennaisimman:
”[olennainen alkaa:]Criticism of Muhammad is often equated with blasphemy[:olennainen päättyy], which is punishable by death in some Islamic states.”
Ei Halla-aho suinkaan ehdota, että Mohammedin kritisoiminen kaikkien muslimien mielestä edellyttäisi kaulankatkaisua.
Vielä edellä mainittua virkettäkin aiemmin Wikipedia-sivulla esiintyy seuraava linkki:
See also: Islam and blasphemy
… josta puolestaan löytyy seuraavaa tekstiä:
”Blasphemy against holy personages
Individuals have been accused of blasphemy or of insulting Islam for:
speaking ill of Allah.[9]
finding fault with Muhammad.[10][11][12][13][14]”
Mikäli kyse olisi Halla-ahon käyttämästä logiikasta, jossa se, että ”inviduals have been accused” -väitteestä vedettäisiin johtopäätös, jonka mukaan kaikki muslimit olisivat sitä tai tätä mieltä, voisin yhtyä kritiikkiisi. Nyt näin ei ole, vaan Halla-aho ottaa premissiksi sen, että muslimit kokevat Mohammedin arvostelun pyhäinhäväistykseksi, ja tästä lähtökohdasta etenee virheetöntä logiikkaa käyttäeen johtopäätökseensä.
Se, että Halla-ahon käyttämä viite jättää avonaiseksi sen, pitääkö hänen premissinsä tässä toisessa tapauksessa paikkansa vai ei, on kokonaan toinen asia, ja irrallaan itse logiikan pätevyydestä. Kuten aluksi totesin, väärät premissit voivat johtaa väärään lopputulokseen, vaikka logiikka olisi virheetöntä.
***
Se, mikä jäi nyt tästä meiltä käsittelemättä, on että Mohammedin pedofiliatapauksesta ei ole kirjoitettu Koraanissa, vaan Hadith-kirjallisuudessa, joka kertoo Mohammedin elämästä ja vertautuu sinällään esimerkiksi Raamatun evankeliumeihin. Sinällään myös haditheilla on käsittääkseni Koraania vastaava auktorisoitu asema eri islamin suunnissa, vaikka se ei olekaan enkeli Gabrielin sanelusta kirjoitettua. Asiavirhe, jonka Halla-ahokin on todennut, mutta itse lopputuloksen kannalta varsin merkityksetön.
***
(Kokonaan toisen keskustelun aihe on muuten Halla-ahon vanhoista kirjoituksista löytyvät asiavirheet, joita hän ei hevin korjaa. Halla-ahon linjana näyttäisi olevan vain mahdollisten kirjoitusvirheiden (joita on erittäin vähän) korjaaminen ja joidenkin asiavirheiden korjaaminen, mikäli asiasta huomautetaan silloin kuin kirjoitus on tuore, eikä vaikkapa viisi vuotta kirjoituksen jälkeen. Mikäli jokin asia erityisesti vaatii korjaamista, siihen viitataan seuraavassa kirjoituksessa, mutta edellistä ei silti hevin muuteta, oli tehty virhe sitten mihin suuntaan tahansa.
Aivan kaikkina aikoina näin ei ole ollut, vaan toimintatapa näyttää muuttuneen vuosien varrelta. Esimerkki vuodelta 2006:
http://www.halla-aho.com/scripta/terveisia_lahdesta.html)
Kiitos terävästä kirjoituksesta, Lauri!
Olen paljolti samaa mieltä siitä, mitä kirjoitat puhujan eettisistä ihanteista. Ne tulevat Aristotelestakin selvemmin esille Cicerolla ja Quintilianuksella, joille teknisen taidon lisäksi tärkeää oli puhujan laaja sivistys ja hyveellisyys (vir bonus, dicendi peritus).
Ethoksesta olen samaa mieltä Oskari Juurikkalan kanssa: kyse on nimenomaan siitä, millaisena yleisö näkee puhujan, ts. millainen ethos puhujalla on yleisön silmissä. Omassa Halla-aho-kirjoituksessani puhuin vähän samasta asiasta viitaten puhujan kredibiliteettiin. Se, millaisena eri yleisöryhmät tämän näkevät, vaikuttaa siihen, miten puhujan viesti otetaan vastaan.
Olen saanut kirjoituksestani jonkun verran sellaista kritiikkiä, jossa pointtina on, ettei Halla-ahon retoriikasta kirjoitettaessa sovi olla arvioimatta tämän argumentaation pätevyyttä tai kielenkäytön eettisyyttä. Velvollisuus tällaiseen arviointiin katsotaan joko moraaliseksi tai älylliseksi vaatimukseksi. Itse olen eri mieltä. Oma analyysini oli yleisölähtöinen ja arvioi Halla-ahon retoriikan vaikutustekijöitä kysyen samalla, mikä selittää hänen sanomansa levinneisyyden ja suosion. Kysymyksenasettelu rajaa sitä, minkälaisia arvioita tutkimuskohteesta tehdään.
Halla-ahon kohdalla ei ole pelkoa siitä, ettei hänen sanomansa sisältö ja kielenkäytön eettiset aspektit tulisi ruodittua läpikotaisin. Netti on tällä hetkellä pullollaan tällaista pohdintaa ja lisää pukkaa. Minusta keskustelun polarisaatiosta viestii se, että kirjoittajan ikään kuin edellytetään ottavan jonkinlainen positio Halla-ahon persoonaan, sanoman sisältöön ja ilmaisutapaan. Kaihdan jossain määrin tällaista henkeä.
Tämän sanottuani haluan kuitenkin korostaa, että minusta on tärkeää, että Halla-ahon ja muiden poliitikkojen sanomisia tarkataan ja analysoidaan monesta näkövinkkelistä kriittisesti. Kielenkäytön eettisyyden arvioiminen on ehdottomasti yksi tällainen näkökulma, josta keskustelua on aihetta käydä, ja siksi Laurin kirjoitus on ehdottoman tervetullut.
Omassa analyysissani käyn jonkun verran samoja asioita läpi kuin Lauri, mutta esitän nämä kysymykset Halla-ahon retoriikan haasteina hänen itsensä kannalta. Intensiivinen kielenkäyttö jakaa yleisöä ja nostaa kynnystä kannattaa Halla-ahoa poliittisesti. Monet eivät halua assosioitua Halla-ahoon nimenomaan niiden eettisten syiden tähden, joista Lauri on kirjoittanut. Tämä koskee myös niitä, jotka saattaisivat ajatella asiakysymyksistä jossain määrin samoin kuin Halla-aho. Samoin kielenkäytön moniselitteisyys tuottaa Halla-aholle itselleen ongelmia. Näiden valossa vaikuttaa siltä, ettei Halla-ahosta voi tulla laajan maahanmuuttokriittisen kansanliikkeen johtajaa. Hänen retoriikkansa on siihen aivan liian radikaalia, yleisöä jakavaa.
Antti,
Kiitoksia avartavasta vastauksestasi! Mielestäni suurin ongelma silloin kun eettisesti kyseenalaista hahmoa tarkastellaan ilman eettistä ulottuvuutta on se voimakkaan värittynyt positiivinen mielikuva, joka ihmisestä tällöin syntyy.
Olet oikeassa, ettei arvioijalla ole välttämättä moraalista velvoitetta paneutua kielenkäyttäjän etiikkaan. Tässä tapauksessa eettisen ulottuvuuden huomiotta jättäminen vaikuttaa kuitenkin radikaalisti arvion vaikuttavuuteen lukijassa. Ilman eettistä arviointia Halla-ahosta piirtyy kuva taitavana ja oivaltavana kielenkäyttäjänä. Tällöin Halla-ahon argumentointiin liittyvät eettiset ja yhteiskunnalliset ongelmat jäävät taka-alalle. Ongelmana on ennen kaikkea, että tekstistäsi tulee implisiittisesti aika voimakkaan myönteinen kuva Halla-ahosta, joka kääntyy sekä Halla-ahon kannattajien tueksi että lyömäaseeksi kriitikoita kohtaan.
Kuten Oskari jo linjasi, pitää paikkansa, ettei ethos ole samaistettavissa eettisyyteen. Eettisyyden saattaminen kyseenalaiseksi osoittaa kuitenkin myös analyysin kohteen ethoksen kestämättömyyden; linjasin tätä yksityiskohtaisemmin vastauksessani Oskarin kommenttiin yllä. Summaten, jos arvioidaan vain Halla-ahon pathosta ja logosta, syntyy kuva vaikuttavasta kirjoittajasta. Jos arvioidaan koko aristoteelistä pakettia, syntyy kuva eettisesti kyseenalaisesta hahmosta, joka on teknisesti taitava mutta häikäilemätön kirjoittaja. Nämä kaksi kuvaa ovat merkittävästi erilaisia, ja voidaan toki keskustella siitä, kumpi on todenmukaisempi.
Viimeisestä huomiostasi olen yhtä mieltä: Halla-ahoa pitää arvioida monelta eri kantilta. Analyysisi oli mielestäni monella tapaa erittäin onnistunut, mutta koen että ainakin omasta näkökulmastani se tarvitsee vielä rinnalleen jotain kirjoittamani tyyppistä. Silti: tärkeintä ei ole se, mikä näistä näkökulmista on oikea, tai se, kuka vie viimeisen sanan – vaan se, että asiat on ylipäätään tuotu keskusteluun. Näin jopa tällaisista vaikeista asioista ja niiden mahdollisesti vaikeista sanansaattajista voidaan ottaa selkoa ja täten kehittää ymmärrystämme ja ajatteluamme parempaan suuntaan.
Jäin pohtimaan Antti Mustakallion kirjoituksen aiheuttamaa myönteistä vastaanottoa halla-aholaisten piirissä.
Onko tosiaan niin, että ilman ethos-elementtiä Mustakallion kirjoitus antaa myönteisen kuvan Jussi Halla-ahosta?
Vai onko Mustakallion kirjoitus sittenkin suhteellisen neutraali analyysi, joka Suomen Kuvalehden (23.9.2011) mukaan ”ei ole kannattajan tai vastustajan kiivailua”, vaan ”erottuu jyrkkien kannanottojen massasta perusteellisena tutkielmana, jossa analysoidaan sekä halla-aholaisuuden sisältöä että tyyliä”?
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/halla-ahon-vahvuudet-ovat-logos-ja-pathos
Näin ollen halla-aholaisten reaktio on rinnastettavissa siihen naiseen, joka — kuultuaan koko elämänsä olevansa ruma — tapaakin miehen, joka sanoo: ”Sinulla on kauniit silmät.” Tai ainakin: ”Sinun silmäsi eivät ole rumat.” Tai ehkä tarkemmin: ”Ei puhuta ulkonäöstäsi. Mitä harrastat?”
Jos haluamme käyttää sotilaallisia termejä, ehkä Mustakallion kirjoitusta ei voida käyttää oikean käden ”lyömäaseena” vaan vasemman käden ”kilpenä”?
Jason,
Kiitos kommentistasi. Mustakallion kirjoituksesta heränneitä nettikeskusteluja seuraten vaikuttaa siltä, että Halla-ahon vastustajat pitävät tekstiä hänelle myönteisenä ja Halla-aholaiset puolestaan neutraalina. On kuitenkin syytä huomioida, että jos nostetaan esiin vain ne ominaisuudet, joissa kirjoittaja loistaa, syntyy tietysti positiivisempi kuva, kuin jos tarkastellaan kokonaisuutta.
…vaikuttaa siltä, että Halla-ahon vastustajat pitävät tekstiä hänelle myönteisenä ja Halla-aholaiset puolestaan neutraalina.
On totta, että halla-aholaiset pitävät tekstiä neutraalina, ja paradoksaalisesti juuri tämä kiihkottomuus on se joka heitä kiihottaa. Ikään kuin he olisivat tottuneet vain tyrmääviin täystuomioihin ja nyt, neutraalin analyysin ponnahdettua tyhjästä, ovat täysin lumoutuneita.
Ehkä se myös osaltaan selittää sen, miksi Halla-ahon vastustajat pitävät tekstiä hänelle myönteisenä? Nimittäin häneen kielteisesti kantaaottavien puheenvuorojen joukossa neutraali näyttäytyy myönteisesti.
Oli miten oli, itse en lukeudu halla-aholaisiin (mitä se nyt tarkoittaakaan), mutta pidin kirjoitusta neutraalina.
…jos nostetaan esiin vain ne ominaisuudet, joissa kirjoittaja loistaa, syntyy tietysti positiivisempi kuva, kuin jos tarkastellaan kokonaisuutta.
Tämä on periaatteessa sama kysymys. Nimittäin minusta ei vaikuttanut, että Mustakallio nosti esiin vain positiiviset puolet sen sijaan että olisi tarkastellut kokonaisuutta, vaan kirjoitus sisälsi myös huomioita Halla-ahon retoriikan haasteista.
On jännä huomata, miten samaa tekstiä voi tulkinta niin eri tavoin.
Jason kirjoitti:
”Tämä on periaatteessa sama kysymys. Nimittäin minusta ei vaikuttanut, että Mustakallio nosti esiin vain positiiviset puolet sen sijaan että olisi tarkastellut kokonaisuutta, vaan kirjoitus sisälsi myös huomioita Halla-ahon retoriikan haasteista.
On jännä huomata, miten samaa tekstiä voi tulkinta niin eri tavoin.”
Juuri näin. Mustakallion analyysi oli ansiokas jo sinänsä, että se oli ensimmäinen lukemani yritys tarkastella Halla-ahon kirjoituksia kriittisesti ja asiaperustaisesti. Mielestäni analyysi osuu niin kehuissa kuin moitteissakin erittäin hyvin maaliinsa, ja on hyvin vähän asioita, joita olisin valmis tuohon analyysiin lisäämään.
Jos tarkastellaan Halla-ahon retoriikkaa ja kirjoitustaitoja, on vaikea päätyä muuhun kuin ”positiiviseen” lopputulokseen. Jos suomenkielisiä bloggaajia aletaan kirjoitustaitojen perusteella järjestellä, mielestäni Halla-aho kuuluu ehdottomasti kärkipäähän. Tämän toteaminen ei edellytä ”halla-aholaisuutta”, mutta tämän kieltäminen nyt on vain lähinnä hiukan noloa. Jos tarkoituksena on sanoa, että Halla-aho on väärässä, ei liene tarkoituksenmukaista yrittää osoittaa, että Halla-aho ei osaa kirjoittaa. Mustakallio tietoisesti ja erikseen mainiten jätti ottamatta kantaa Halla-ahon sanoman oikeellisuuteen, ja keskittyi retoriikkaan.
Järvilehdon ja Mustakallion analyysien ero on mielestäni siinä, että Mustakallio ei väitä tietävänsä, mitä Halla-ahon päässä liikkuu tai mitkä ovat tämän motiivit. Järvilehdon kirjoituksen pihvi on siinä, että Halla-ahon salattuna, ja koskaan julkistamattomana tarkoituksena on likaisin keinoin tehty mustamaalaus milloin mitäkin ihmisryhmää kohtaan. Järvilehto liikkuu myös kunnianloukkauksen rajamailla väittäessään, että Halla-aho kiihottaa ihmisiä väkivaltaan.
Osoituksena tästä salatusta motiivista ja stigmatisoinnista Järvilehto kaivaa esiin lähes kymmenen vuoden takaisen kirjoituksen, jonka aikaa sitten poistetussa ja kirjoituksen kannalta varsin merkityksettömässä kohdassa kerrotaan äärimmäisestä katuhäirinnän muodosta (samaa sukupuolta edustavan taholta tullut seksuaalinen ahdistelu) sekä — varsin typerästä, vaikkakin kyseisen kirjoituksen (”Katuhäirinnästä”) äärimmäisyyksiin viedystä reagointitavasta tähän (päähän ampumisella ”harkitseminen”).
Kirjoittajan etiikan pohtiminen jää mielestäni Järvilehdolla myös hyvin vajavaiseksi. Ensin Järvilehto epämääräisesti viittaa, että Halla-aho on epäeettinen kirjoittaja, ja totetaa mm. että eettinen kirjoittaja pyrkii kirjoittamaan asiat niin kuin ne ovat. Näin Järvilehto implisiittisesti väittää, että tämä ei olisi Halla-ahon tarkoitus. Jälleen Järvilehto lähtee siitä ajatuksesta, että hän tietää Halla-ahon salatuimmat ajatukset. Itse puolestani väittäisin, että Halla-aho pyrkii tuomaan esiin asioita kaikessa rujoudessaan (kuten hän ne _kokee_, tieto on aina subjektiivista), ja tässä mielessä Halla-ahon nimenomaisesti on eettinen kirjoittaja.
Samoin Halla-aho on tuonut esiin nimenomaan ”vääriä mielipiteitä” ja tabuja, joista hänen on pitänyt tietää saavansa kuraa niskaansa. Tässäkin mielessä Halla-ahon tarkoitusperät näyttäytyvät hyvinkin eettisinä. Halla-aho ei ole haistellut tuulia ja kirjoitellut sellaisia, jotka edistäisivät hänen uraansa. Halla-aho joutuikin kirjoitustensa takia hankaluuksiin työpaikalla, ja jollen ihan väärin muista, jossain määrin tällä oli vaikutusta myös urakehitykseen ja työsuhteen loppumiseen. Se, että kymmenen vuotta bloggaamisen aloittamisen jälkeen Halla-ahosta tuli kansanedustaja ja jopa valtavalla äänivyöryllä, ei ollut mitenkään ilmeistä tai edes luultavaa vuonna 2001 tai edes vuonna 2005.
Ps. Itse sitten kenties lukeudun ”halla-aholaisiin”, ainakin tässä polarisoituneessa tilanteessa, jossa ihmiset halutaan lähes väkisin jakaa ”halla-aholaisiin” (4% kansasta 😉 ja ”ei-halla-aholaisiin” (90%). Oma tarinani oli käsittääkseni hyvin tyypillinen. Medialta 2008 syksyllä (ja edelleen armon vuonna 2011) saamani kuva Halla-ahosta oli jotain Goebbelsin ja Siitoimen välimaastosta. Halla-aho esiteltiin vuoroin vaarallisena kansankiihottajanatsina ja vuoroin naurettavana pellenatsina. Kun tästä lähtökohdasta lähdin tutustumaan tuon isäm maam puallustajan blogiin, hämmästys oli melkoinen. Oli käsittämätöntä huomata se valtaisa ristiriita, joka analyyttisen, asiallisen ja silti viihdyttävän kirjoittajan teksteistä muodostui suhteessa median antamaan kuvaan. Olen itse keskinkertainen kirjoittaja, ja ehkä juuri siksi nautin suunnattomasti hyvän kirjoittajan teksteistä. Hyvin argumentoidun tekstin äärellä on helppo todeta, että tästä ja tästä olen samaa mieltä, mutta ehkä tuosta olen eri mieltä ja että tämän ja tuon muotoilisin hiukan toisin.
Päivitysilmoitus: Miten Halla-aholaisuuteen pitäisi suhtautua? | Ajattelun ammattilainen
Seuraan kiinnostuneena näitä pohdintoja. Innostaisiko arvoisia herroja Halla-ahon laatiman, kohua herättäneen perussuomalaisten julkilausuman ”Syrjintää, rasismia ja väkivaltaa vastaan” ruodinta? (http://www.perussuomalaiset.fi/ajankohtaista/?issue=912)
Julkilausuman kohta ”Tuomitsemme kaiken etniseen taustaan, kieleen, kulttuuriin, uskontoon tai vastaavaan seikkaan perustuvan syrjinnän tai suosimisen työmarkkinoilla, koulutuksessa ja muissa yhteyksissä” herätti arvailuja, että siinä tuomitaan koko sosiaaliturvajärjestelmämme. Työn- ja asunnonhaussa suosiminen tuomitaan ilmiselvästi, mutta miten pitkälle sitä voi tulkita? Tuomitaanko siinä kaikki maahanmuuttajapalvelut?
Olisiko saivartelumestarille tapahtunut erehdys vai onko tuo kohta taiten katalasti laadittu, jolloin siinä todellakin on piilomerkityksiä?
Halla-aho itse laati selityskirjoituksen Scriptaan: http://www.halla-aho.com/scripta/katsaus_julkilausuman_kirvoittamiin_kommentteihin.html
Anna-Liisa:
>Julkilausuman kohta “Tuomitsemme kaiken etniseen taustaan, kieleen,
>kulttuuriin, uskontoon tai vastaavaan seikkaan perustuvan syrjinnän tai
>suosimisen työmarkkinoilla, koulutuksessa ja muissa yhteyksissä” herätti
>arvailuja, että siinä tuomitaan koko sosiaaliturvajärjestelmämme.
Eihän meidän sosiaaliturvajärjestelmämme perustu syrjintään tai suosimiseen etnisen taustan, kielen, kulttuurin, uskonnon tai vastaavan seikan perusteella? Sosiaaliturvajärjestelmämmehän perustuu siihen, että naaman väriin, äidinkieleen, kulttuuriin jne. katsomatta jokaiselle sosiaalitukea tarvitsevalle annetaan tukea täsmälleen samoilla ehdoilla.
>Työn- ja asunnonhaussa suosiminen tuomitaan ilmiselvästi, mutta miten
>pitkälle sitä voi tulkita? Tuomitaanko siinä kaikki maahanmuuttajapalvelut?
Työn- ja asunnonhaussa suosiminen ihonvärin tai vastaavan seikan perusteella tuomitaan ilmiselvästi (ja on käsittämätöntä, että jotkut eivät tuomitse, tämähän on tyylipuhdasta apartheidia).
Perustuvatko maahanmuuttajapalvelut tosiaan syrjintään tai suosimiseen etnisen taustan, (äidin)kielen, kulttuurin, uskontoon tai vastaavan seikan perusteella? Eivätkö maahanmuuttajapalvelut perustu esimerkiksi huonoon kielitaitoon, eli koulutustarpeeseen? Mikäli tänne tulee maasta X ihminen, joka osaa täydellisesti suomea (vaikka äidinkieli olisi udmurtti), hän tuskin tarvitsee maahanmuuttajille suunnattua kielikoulutusta, eikä hänelle kaiken järjen mukaan tule tällaista tarjotakaan.
Ollaan Halla-ahosta sitten mitä tahansa mieltä, tämä julkilausuman tahallinen väärinymmärtäminen kaikkine mediaan raahattuine täyttä potaskaa puhuvine ”asiantuntijoineen” oli kyllä ihan älytöntä. Esimerkiksi tämä eräskin ”asiantuntija”, joka kovasti kritisoi Halla-ahoa siitä, että tämä käytti julkilausumassa ilmaisua ”positiivinen syrjintä” ja tätä kautta tavallaan käytti likaista retoriikkaa. Harmi vaan Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojasen uskottavuuden kannalta, että Halla-aho ei käyttänyt julkilausumassa ilmaisua ”positiivinen syrjintä”, vaan ilmaisua ”suosiminen”.
Mielestäni argumenttisi kielenkäytön eettisestä ulottuvuudesta voi olla osuva, kun asiaa tarkastellaan tosiasialliselta, so. tässä tapauksessa psykologiselta kannalta.
Olen kuitenkin eri mieltä metaeettisestä kannastasi, joka tulee tässä katkelmassa implisiittisesti esiin:
”Kehottamalla ihmisiä väkivaltaan Halla-aho käyttää kieltä eettisesti väärin, tarkasteli asiaa miten tahansa: joko hän tarkoittaa aidosti sitä, mitä sanoo, tai hän käyttää yllä linjattua likaista retoriikkaa. Kumpikaan tulkinta ei pidä eettisesti vettä.”
Mistä tiedämme, mikä on oikein tai väärin? Nähdäkseni nämä ovat ihmisen kehittämiä arvoväittämiä, eivät maailman tosiasiallisen rakenteen kuvausta. Mielestäni arvojen ja tosiseikkojen välillä on selvä ero. Tosiasiaväitteitä voidaan vahventaa empiirisesti kontrolloiduissa koeolosuhteissa. Väite ”Kulta liukenee kuningasvedessä” on testattavissa: asetetaan kultapala suola- ja typpihapon seokseen. Jos kullan havaitaan toistuvasti liukenevan kuningasvedessä, voidaan muodostaa asiasta todennäköinen, tässä tapauksessa myöntävä hypoteesi. Mutta miten esimerkiksi arvoväite ”Hukkuva täytyy pelastaa” (tai ”Halla-ahon näkemykset ovat eettisesti tuomittavia”) voitaisiin todentaa?
Käsittääkseni käsityksemme hyvästä ja pahasta perustuvat ennemminkin tunteisiimme. Joku suhtautuu Halla-ahon retoriikkaan suopeasti, ja tämä pitää sitä eettisesti oikeana; joku taas kokee sen paheksuttavana, ja täten eettisesti vääränä.
Matias, valittavana on muitakin vaihtoehtoja kuin helppo relativismi. Itse asiassa relativismi, jota nyt ns. emotivismiksi verhoiltuna puolustat, johtaa suurempiin ongelmiin kuin mitä se ratkaisee. Esim. yrittäessäsi yllä suostutella meitä muita omaksumaan kantasi kuitenkin oletat jotkut kriteerit objektiiviselle ”oikealle” ja ”väärälle”: oletat, että mielipiteesi on ”oikea” ts. meidän muiden moraalinen velvollisuutemme totuuden edessä olisi omaksua se.
Varmaan huomaatkin, mitä tapahtuu mielipiteellesi ja sen rationaaliselle vakavastiotettavuudelle, jos latistamme tämän velvollisuuden totuutta ja kaikkia rationaalisia perusteluita kohtaan ”vain tunteeksi”. Oletko valmis puolustamaan tätä kantaa aivan loppuun saakka?
Ihmisen kehittämiä arvoväittämiä tai ei, meillä on lukuisia erilaisia vaihtoehtoja akselilla objektivismi – subjektivismi. Jos joku näistä vaihtoehdoista olisi niin helposti siivottavissa tiehensä kuin ehkä jollain tasolla ajattelet, luulisin että se olisi tapahtunut jo tässä 2500 vuoden ja sen aikana aiheesta kirjoituksin karttuneiden hyllymetrien aikana. 😉
Luin kommentitkin läpi ja täytyy sanoa yksi huomaamani asia. Ethokseen saati eettisyyteen ei voi ottaa kantaa ilman, että arvostelun kirjoittajan omat asenteet vaikuttaisivat tulokseen.
Lauri ja Markus tekivät arvosteluissaan samat virheet, joista he Halla-ahoa arvostelivat. Ovatko heidän ethoksensa yhtä vai enemmän epäeettisiä ja likaisia, kuin Halla-ahon?
Sen verran haluan vielä sanoa, että erikoista on se, että Halla-ahon kirjoituksia ei edes yritetä kumota.
Eniten kirjoituskia vastaan hyökätään käymällä henkilöä vastaan ja luokittelisin ne ad hominemiksi: ”Halla-aho on rasisti, joten hän on väärässä” eri variantteineen.
Toinen yleisesti vastaan tuleva on puhdasta metakeskustelua siitä, että Halla-aho keskustelee asiasta väärin. Yksi pisimmälle menneistä muodoista tulee Mika Illmanilta, joka tokaisi, että jos asiasta on ”väärää mieltä” (Illmanin mielestä) niin sitä ei saa sanoa ääneen.
Bloggaus oli muuten hyvä, mutta ethoksesta ei voi kirjoittaa ilman, että kijoittajan omat asenteet tulevat voimakkaasti esille.
Jeesus, hankkikaa elämä!