Autovalmistaja Porsche ilmoitti taannoin lyhentävänsä työaikaa tunnin viikossa . Yrityksen johdon mukaan työntekijät olivat olleet liian stressaantuneita. Työajan lyhentäminen on purrut stressipiikkiin.
Samanlaiseen havaintoon päätyi jo Henry Ford vuosisadan alussa, jota saamme kiittää 8-tuntisesta työpäivästä. Autopohatta päätteli, että tehtaiden kokonaistuottavuus kasvaa kun työaikaa lyhennetään. Ford oli oikeassa. Pian koko länsimainen teollisuus seurasi perässä.
Nyt Suomen talouskuoppaan haetaan vauhtia vaatimalla lisää viikkotyötunteja. Tämä on aika hämmästyttävä ajatus kahdestakin syystä.
Ensinnäkin, sama hallitus, joka vaatii lisätyötunteja on myös ilmoittanut haluavansa nostaa kokonaistyöllisyyttä. Lisätyötuntien työllisyysvaikutus laskusuhdanteessa on kuitenkin lähes väistämättä negatiivinen.
Todellisuudessa työtunteja lisäämällä tuottavuus voi kasvaa vain, jos talous kasvaa. Tarkkaan ottaen yksittäisen yrityksen kokonaistuottavuus voi kasvaa työtunteja lisäämällä vain jos sen tilauskanta kasvaa samaan tahtiin. Laskusuhdanteessa tilauskannat sukeltavat kuitenkin kuin lehmän häntä. Näin ylimääräisen työtunnin voi käyttää lähinnä peukaloiden pyörittelyyn tai miinaharavan pelaamiseen.
Jos työtuntilisäys menee läpi, on yritysjohtajilla tässä kyllä tehokas keino hakea lisätuottavuutta: lemppaamalla turha työvoima pellolle. Jos työtuntitavoite siis saavutetaan kysynnän pysyessä ennallaan, on odotettavissa uusi YT-aalto.
Toinen syy siihen, miksei tuottavuusloikka-ajatus lennä, on että tuottavuus ei synny pelkistä tehdyistä työtunneista. Vaikka se Excelissä saattaa siltä näyttääkin, tehtaalla ja toimistolla työn tekee vielä useimmiten ihminen, ei robotti.
Kun ihminen tekee töitä, riippuu työn jälki siitä, kuinka innostunut tai stressaantunut hän on. Työstään kiinnostunut tekee monin verroin parempaa jälkeä. Stressipaniikissa puolestaan huolimattomuus ja heikko laatu lisääntyvät.
Hämmästyttävää kyllä, yksikkötuottavuus on tutkimusten mukaan suoraan riippuvainen työntekijän kiinnostuksesta työtään kohtaan. Jos siis vedetään suomalainen työvoima polvilleen lisäämällä työkuormaa, ei odotettavissa ole suinkaan tuottavuusloikkaa. Päin vastoin, tällä tempulla on odotettavissa entistä pahempi sukellus suomalaisen työn tuottavuudessa.
Elämme aikoja, jolloin ennustaminen muuttuu alati vaikeammaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että kuka tahansa joka väittää tietävänsä varmuudella, miten asiat lähivuosina kehittyvät valehtelee. Tämä koskee niin poliitikkoja kuin allekirjoittanuttakin. Tästä syystä olisikin viisastelua tärkeämpää tarttua toimeen, tehdä kokeiluja, katsoa mitä niistä seuraa ja korjata sitten tarvittaessa.
Uudessa hallitusohjelmassa on paljon hyviä avauksia, joiden tuloksia odotan suurella mielenkiinnolla. Koulujen päivittäminen digiaikaan, terveydenhuollon painopisteen siirtäminen ennaltaehkäisyyn, yrittäjämyönteisyys, perustulo tai korkeakoulujen ja liike-elämän innovaatioyhteistyön parantaminen ovat kaikki tervetulleita avauksia, joita kannattaa ilman muuta kokeilla.
Mutta jos suomalaista tuottavuutta ja työllisyysastetta halutaan saada nousuun, on kokonaistyöajan nostaminen tuhoon tuomittu hanke.
Rentoutunut pelaaja pelaa paremmin kuin stressaantunut. Suuret voitot eivät synny mailaa puristamalla.
Ajattelun ammattilainen 
Täyttä asiaa Lauri.
Yhteiskuntasopimus kyllä tarvitaan, mutta ratkaisu ei ole työajan pidentäminen, vaan tuottavuuden ja työn mielekkyyden lisääminen.
Miten saisimme päättäjät oivaltamaan tämäm?
Olen samaa mieltä, pikemminkin työaikaa pitäisi vähentää… ja jakaa samalla työtä useammalle työtä tarvitsevalle.
Tässä linkki vuodelta 2006 ihan nopealla haulla
http://www.tekniikkatalous.fi/tyo/kuusi+tuntia+tyota+kahdeksan+tunnin+palkalla/a45078
Kokeiltu on ja hyväksi havaittu.
Muistaakseni tätä työaikamallia kokeiltiin jo 90-luvullakin ja silloin tulokset olivat samanlaisia.
Kyseessähän on nyt ihan puhtaasti palkkojen alentaminen, jos sitä halutaan niin voitaisiin reilusti puhua asioista niiden oikeilla nimillä eikä käyttää kiertoilmaisuja…
Reblogged this on kanvaasi – home.
Palkkojen maltillinen alentaminen olisi parempi keino tässä tilanteessa, koska se helpottaisi työllistymistä ja kapitalistit saisivat silti haluamansa.
Olen samoilla linjoilla Lauri! Bloggasin 7 asiaa, joilla tuottavuus kasvaa tunteja lisäämättä: http://wp.me/p5tx1W-6t #DigitalRenaissance
Minäkin kannatan Laurin ajatuksen kulkua väkinäisen työtuntimäärän noston sijaan. Tuntuu työttömän näkövinkkelistä aika pirulliselta ajatukselta, että yhä vähemmille työllisille tarjotaan enemmän työtä työttömien armeijan kasvaessa. Kansainväliset asiantuntijat puhuvat yhä kasvavasta globaalista työn vähenemisestä robotisaation edetessä. Eikö Suomessakin alkaisi olla aika alkaa varautua tähän ja alkaa miettimään työn ja työstä kertyvän tuoton uusjakoa. Sielläkin olisi innovatiiviislle kokeiluille tarvetta.
En tiedä, meneekö vainoharhaisuuden puolelle, mutta jotenkin tuntuu siltä, että työn tuottavuuskikkailu liittyisi tarpeeseen osoittaa jollekin taholle (rahoitusmarkkinat?, EU?), että työn yksikkökustannukset ovat Suomessa lähtemässä laskuun. Onko todella Suomen kilpailukyvyn paraneminen kiinni vain näistä tunnusluvuista?
Keijo Juntunen osuu asioihin joita olen itsekin jo pitkään pähkäillyt. On jo kauan ollut tiedossa verkkojen, robotiikan ja automatiikan väistämätön vyöry ja mullistavat vaikutukset. Niiden avulla tuottavuus varmasti nousee, mutta kuinka tuotto hyödynnetään yhteiskunnissa, on ilmeisesti niin valonarka kysymys, että poliitikot eivät rohkene ottaa kantaa ja sopulikin vaikenevat. MIKSI???
Vainoharhainen voisi kuvitella, että päättäjät suunnittelevat ohjaavansa tuotot taskuihinsa ja siksi pitää yhteiskunnan huomion varjossa???
MIT:n professori Bengt Holmström oli tänä aamuna radion kuultavana ja toi selkeästi esiin näkemyksensä tulevasta ko. suuresta muutosesta mutta eivät tässä ohjelmassakaan puhuneet tarvittavasta ”tuoton uusjaosta”?
Olipa ansiokas ja avartava haastattelu J-P Rantalalta ”Mikä maksaa” -ohjelmassa. Kiitos vinkistä Tapio. On hyvä, että sadaan suomalaiseen talouskeskusteluun selväjärkisiä ja raikkaita tuulahduksia. Olisi mukava tietää, minkälaista responssia Bengt Holmströmin ajatukset saavat muilta kotimaisilta talousoppineilta.
Ruodin seuraavassa hieman ohjelman antia. Minusta arvokasta Holmströmin puheessa oli ylipäätään hämmentyneisyys (ja sen tunnustaminen) maailman talouden tämänhetkisestä ja tulevasta tilasta – ja etenkin digitalisaation vaikutuksesta siinä. Ennustamisen vaikeus ja haluttomuus oli taloustieteen professorilla ilmeistä, mutta ymmärrettävää. Näkökulma esim. robotisaation ajoittumisen vaikutuksesta esim. työmarkkinoiden kehitykseen oli arvokas, mutta sekin jälleen vaikeasti ennustettava.
Holmström luottaa nuoriin, startupeihin, kasvuun ja saaliin perässä liikkuviin metsästäjiin. Suomalainen koulutusjärjestelmä saa kyytiä. Erityisen mielenkiintoinen asia on bittirahakysymy, jota olisi tarvetta jatkossa avata enemmänkin. Keskiluokan tulevaisuus ei näytä hyvältä. Laiska, mutta sivistynyt Suomen kansa hapuilee kohti suurta tuntematonta. Hallitusta tarvitaan, jotta se korjaisi tekemiään virheitä, kun tavallinen kansalainen ei niihin pysty.
Työn tuottavuuden uusjako ei tainnut kuulua tämän taloustieteen agendalle. Löytyisköhän tähän näkymää kenenkään tulevaisuustutkijan työkalupakista? Vai pitäneekö tyytyä vain vanhoihin evoluution oppeihin.
Kannattaa muuten kuunnella koko yllämainittu haastattelu, joka löytyy ainakin vielä Ylen Areenasta.