Tag Archives: henry ford

Tuottavuus ei kasva mailaa puristamalla

01/06/2015

10 kommenttia

Autovalmistaja Porsche ilmoitti taannoin lyhentävänsä työaikaa tunnin viikossa . Yrityksen johdon mukaan työntekijät olivat olleet liian stressaantuneita. Työajan lyhentäminen on purrut stressipiikkiin.

Samanlaiseen havaintoon päätyi jo Henry Ford vuosisadan alussa, jota saamme kiittää 8-tuntisesta työpäivästä. Autopohatta päätteli, että tehtaiden kokonaistuottavuus kasvaa kun työaikaa lyhennetään. Ford oli oikeassa. Pian koko länsimainen teollisuus seurasi perässä.

Nyt Suomen talouskuoppaan haetaan vauhtia vaatimalla lisää viikkotyötunteja. Tämä on aika hämmästyttävä ajatus kahdestakin syystä.

Ensinnäkin, sama hallitus, joka vaatii lisätyötunteja on myös ilmoittanut haluavansa nostaa kokonaistyöllisyyttä. Lisätyötuntien työllisyysvaikutus laskusuhdanteessa on kuitenkin lähes väistämättä negatiivinen.

Todellisuudessa työtunteja lisäämällä tuottavuus voi kasvaa vain, jos talous kasvaa. Tarkkaan ottaen yksittäisen yrityksen kokonaistuottavuus voi kasvaa työtunteja lisäämällä vain jos sen tilauskanta kasvaa samaan tahtiin. Laskusuhdanteessa tilauskannat sukeltavat kuitenkin kuin lehmän häntä. Näin ylimääräisen työtunnin voi käyttää lähinnä peukaloiden pyörittelyyn tai miinaharavan pelaamiseen.

Jos työtuntilisäys menee läpi, on yritysjohtajilla tässä kyllä tehokas keino hakea lisätuottavuutta: lemppaamalla turha työvoima pellolle. Jos työtuntitavoite siis saavutetaan kysynnän pysyessä ennallaan, on odotettavissa uusi YT-aalto.

Toinen syy siihen, miksei tuottavuusloikka-ajatus lennä, on että tuottavuus ei synny pelkistä tehdyistä työtunneista. Vaikka se Excelissä saattaa siltä näyttääkin, tehtaalla ja toimistolla työn tekee vielä useimmiten ihminen, ei robotti.

Kun ihminen tekee töitä, riippuu työn jälki siitä, kuinka innostunut tai stressaantunut hän on. Työstään kiinnostunut tekee monin verroin parempaa jälkeä. Stressipaniikissa puolestaan huolimattomuus ja heikko laatu lisääntyvät.

Hämmästyttävää kyllä, yksikkötuottavuus on tutkimusten mukaan suoraan riippuvainen työntekijän kiinnostuksesta työtään kohtaan. Jos siis vedetään suomalainen työvoima polvilleen lisäämällä työkuormaa, ei odotettavissa ole suinkaan tuottavuusloikkaa. Päin vastoin, tällä tempulla on odotettavissa entistä pahempi sukellus suomalaisen työn tuottavuudessa.

Elämme aikoja, jolloin ennustaminen muuttuu alati vaikeammaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että kuka tahansa joka väittää tietävänsä varmuudella, miten asiat lähivuosina kehittyvät valehtelee. Tämä koskee niin poliitikkoja kuin allekirjoittanuttakin. Tästä syystä olisikin viisastelua tärkeämpää tarttua toimeen, tehdä kokeiluja, katsoa mitä niistä seuraa ja korjata sitten tarvittaessa.

Uudessa hallitusohjelmassa on paljon hyviä avauksia, joiden tuloksia odotan suurella mielenkiinnolla. Koulujen päivittäminen digiaikaan, terveydenhuollon painopisteen siirtäminen ennaltaehkäisyyn, yrittäjämyönteisyys, perustulo tai korkeakoulujen ja liike-elämän innovaatioyhteistyön parantaminen ovat kaikki tervetulleita avauksia, joita kannattaa ilman muuta kokeilla.

Mutta jos suomalaista tuottavuutta ja työllisyysastetta halutaan saada nousuun, on kokonaistyöajan nostaminen tuhoon tuomittu hanke.

Rentoutunut pelaaja pelaa paremmin kuin stressaantunut. Suuret voitot eivät synny mailaa puristamalla.

Pitää tehdä tarkalleen päin vastoin

17/12/2012

9 kommenttia

Viime aikoina on taas pidetty meteliä siitä, millä horisontissa siintävä työvoimapula saadaan selätettyä. On väläytelty eläkeiän nostamista, työviikkojen pidentämistä ja palkkojen laskemista.

Tuottavuusvajetta ei kuitenkaan korvata tunteja lisäämällä.

Frederick Taylor mullisti aikanaan tehdastyön tehostamalla pikkutarkalla tutkimuksella tehtaiden tuottavuutta. Kun teollisuusprosesseista höylättiin turhat vaiheet pois, tehtaat suolsivat tuotteita hurjaa tahtia. Taylorismista tulikin länsimaisen teollisuuden kivijalka.

Ongelmana on, että siinä vaiheessa kun turha hötö on siivottu pois prosesseista, ei matemaattinen tehostaminen enää toimikaan. Ihminen kun jaksaa vain niin ja niin paljon. Päin vastoin, viimeisen sadan vuoden aikana tuottavuus on kasvanut kaikkein parhaiten silloin, kun työaikaa on lyhennetty ja palkkoja nostettu!

Henry Ford mullisti aikanaan teollisen tuotannon kahteenkin kertaan. Hänet tunnetaan yleensä liukuhihnan keksimisestä. Fordin suurempi innovaatio oli kuitenkin kahdeksantuntinen työpäivä. Ford oli sitä mieltä, että puhki väsytetyt työläiset eivät olleet riittävän tuottavia; työntekijöiden piti saada myös levätä. Sen lisäksi hän ounasteli, ettei riistopalkalla raatavien motivaatio ole kohdallaan. Palkat piti siis tuplata.

Fordin yhtiökumppanit olivat kauhusta kalpeita. Eihän siinä ole minkään valtakunnan järkeä, että pudotetaan työtunteja ja vielä nostetaan palkkoja! Tuottavuushan romahtaa!

Ford runnoi kuitenkin muutoksensa läpi. Sen seurauksena virkeämmät ja motivoituneemmat työntekijät käärivät hihat ja laittoivat töpinäksi. Tehtaiden tuottavuus nousi rajusti. Lopulta muu raskas teollisuus joutui pikku hiljaa seuraamaan pitkin hampain perässä.

Nykyaikana ilmiö korostuu entisestään. Tietotyössä motivaation ja jaksamisen merkitys nousee aivan uusiin ulottuvuuksiin. Hilavitkuttimen toiseen liittäminen onnistuu vielä joten kuten vaikka silmät ristissä. Mutta väsyneenä ja stressaantuneena kyky luovaan ajatteluun ja oma-aloitteisuuteen kyykkää ennen kuin ehdit sanoa kissa. Ja sitten kyykkää yhtiön tuloskin.

Nykytiedon valossa eläkeiän pidentämisessä ja työtuntien lisäämisessä ei ole mitään järkeä. Pitää tehdä juuri toisin päin. Jos haluamme valmistautua ikäluokkien murrokseen kunnolla, pudotetaan työpäivä kuuteen tuntiin ja nostetaan palkkoja. Näin saadaan tuottavuus kunnolla kasvuun.

Me tarvitsemme ennen kaikkea ratkaisuja, jotka saavat ihmiset innostumaan siitä, mitä he tekevät. Teollinen aikakausi on tulossa tiensä päähän, ja etenkin täällä lännessä tietotiiviit alat tulevat nousemaan yhä suurempaan rooliin. Tietotyö vaatii aitoa kiinnostusta ja terävää ja levännyttä päätä: tästä syntyvät Roviot, Supercellit ja Jollat.

Ennen kaikkea tietotyö vaatii ihmisiä, jotka ovat aidosti kiinnostuneet siitä, mitä tekevät. Tämä ei onnistu pää sumussa ja hampaat irvessä puurtaen. Se onnistuu silloin, kun työnkuva on mielekäs ja työkuorma sopiva. Tietotyön murrosta ei ratkaista teollisuuden keinoin. Nyt tarvitaan innostunutta ja motivoitunutta yhteiskuntaa.

Älykkyys kasvaa positiivisten odotusten kautta

16/11/2011

5 kommenttia

Hiljattain julkaistiin tutkimus, jonka mukaan ihmiset, jotka olettavat älykkyyden olevan lukittu ominaisuus lannistuvat vastoinkäymisten edessä. Sen sijaan ihmiset, jotka uskovat pystyvänsä kehittymään älykkäämmiksi kokevat vastoinkäymiset oppimiskysymyksinä. Kun menee mönkään, kehitykseen uskova ihminen kysyy, miten hän voi oppia mokistaan – ja näin kehittyy edelleen. Omasta asenteesta tulee siis itseään toteuttava profetia.

Oma asenteesi määrää sen, mihin pystyt.

Tässä ei ole kyse mistään uudesta jutusta. Jo 1960-luvulla Robert Rosenthal järjesti kuuluisan kokeen, joka osoitti, kuinka valtava vaikutus ennakko-oletuksilla on onnistumiselle. Lukukauden alussa alakoulun opettajille kerrottiin, että luokassa on muutamia oppilaita, jotka olivat osoittaneet erityistä lahjakkuutta, ja joiden oletettiin kehittyvän nopeammin kuin muiden.

Kun oppilaat testattiin myöhemmin, kävi ilmi, että oli tapahtunut juuri niin kuin tutkijat olivat olettaneet: lahjakkaimmaksi nimetty osa luokasta oli kehittynyt selvästi muita oppilaita nopeammin. Ainoa ongelma oli, että tämän porukan lähtöasetelmilla ei todellisuudessa ollut mitään tekemistä asian kanssa: niin sanotut “lahjakkaat” oppilaat oli valittu kirjaimellisesti hatusta vetämällä. Heidän joukossaan oli niin kympin oppilaita kuin toistaitoisia tunareitakin. Kun oppilaita pidettiin lahjakkaina, nousivat he kuitenkin lähtöasetelmasta riippumatta luokan kärkeen.

Kun opettaja olettaa oppilaan olevan lahjakas, hän tekee myös itse enemmän työtä oppilaan oppimisen eteen. Jos “kympin oppilas” ei meinaa tajuta matemaattista ongelmaa, opettajalla on matala kynnys käyttää enemmän paukkuja sen selittämiseen: oppilaanhan kuuluu tajuta ongelma. Ja kun oppilas alkaa saada tuloksia aikaan, nousee oppimismotivaatiokin. “Matemaattisesti lahjattoman” kohdalla opettaja taas luovuttaa helposti: “ei se sitä kuitenkaan tajua.”

Omalla ja ympäristön odotuksilla on valtava vaikutus siihen, miten taitavaksi ihminen kehittyy. Onneksi tässä myös oma vaikutusvalta on suunnaton. Ymmärtämällä, että pää kehittyy harjoituksen kautta, pystyt kehittymään vaikka kuinka suureksi älyn jättiläiseksi, riippumatta siitä, mitä mieltä matikan maikka sattui peruskoulussa olemaan. Tarvitset vain oikeanlaisen tavan harjoitella ja riittävän säännöllisen harjoitustahdin. Taannoin erään amerikkalaisen peruskoulun viidennen luokan opettaja otti käyttöön uraauurtavan Khan Academy -verkkopalvelun. Muutaman kuukauden kuluttua aiemmin kerto- ja jakolaskujen kanssa kamppailleet oppilaat ratkoivat lukiotasoisia käänteistrigonomerian ongelmia.

Oikeanlaisella harjoituksella ja asennoitumalla asiaan positiivisesti pääset vaikka yhteenlaskuvaikeuksista differentiaalikalkyylin suvereeniksi taitajaksi. Kuten Henry Ford aikanaan sanoi, jos uskot, että pystyt, tai uskot, että et pysty – olet todennäköisesti oikeassa.

Apinoista, banaaneista ja mielikuvituksen voimasta

11/05/2011

10 kommenttia

1980-luvulla italialaiset tiedemiehet mittasivat apinoiden aivotoimintaa EEG-laitteilla. Kerran kokeiden välissä tiedemies kävi laboratoriossa katsomassa, että kaikki oli järjestyksessä. Hän sattui mussuttamaan samalla banaania. Apinat kuolasivat tietysti banaania kuonot kiinni kaltereissa. Mutta tiedemies koki elämänsä yllätyksen, kun hän vilkaisi EEG-tulostetta: sen mukaan myös apinat söivät banaania!

Aluksi tiedemiehet luulivat, että aivosähkökäyrän mittauslaite oli mennyt epäkuntoon. Testausten jälkeen kävi kuitenkin ilmi, että laitteet olivat kunnossa: apinoiden aivoissa tapahtui tosiaan samanlaisia muutoksia sekä silloin, kun ne söivät, että kun ne ajattelivat syömistä.

Tästä sai alkunsa niin sanottu peilisoluteoria. Sen mukaan aivot peilaavat tapahtumia, joita ihminen (tai apina) havaitsee tai kuvittelee. Toisin sanoen jonkin toimen ajatteleminen toimii sen harjoitteena.

Peilisoluihin perustuu myös mielikuvaharjoittelun teho.

Kun kuvittelet tekeväsi jotain, aktivoit aivoissasi samoja hermoverkkoja, joita tarvitset itse asiaa tehdessäsi. Kun lisäksi kuvittelet, että tapahtuma menee putkeen parhaalla mahdollisella tavalla, putsaat pöydältä itseluottamusta nakertavia ajatusprosesseja ja nostat merkittävästi onnistumisen mahdollisuuksia.

Mielikuvaharjoittelua on käytetty urheilussa iät ajat. Siitä on suunnatonta hyötyä myös tietotyöläiselle. Jos sinulla on huomenna edessä tärkeä tapaaminen, luento tai powerpoint-rumba, käytä tänä iltana muutama minuutti tapahtuman mielikuvaharjoittelemiseen. Kaada lasi hyvää viiniä tai yrttiteetä ja istu mukavaan nojatuoliin.

Sulje silmäsi ja mieti, mitä tapahtuu kun huominen tähtihetkesi koittaa. Käytä rikkaasti kaikkia aistejasi: kuvittele, miltä tilanteessa näyttää, miltä siellä kuulostaa, miltä siellä tuoksuu. Mieti, miten palaverikumppaniesi ilmeet muuttuvat, kun kerrot asiasi, tai miten kätesi liikkuvat kun vedät läpi kalvosulkeisia. Muodosta rikas mielikuva tapahtumasta ja pyri löytämään rintakehääsi lämmin ja miellyttävä flow-tunne.

Mielikuvaharjoittelu ei tietenkään takaa täysin onnistumista. Mutta se nostaa merkittävästi onnistumisen mahdollisuutta. Kuten Henry Ford on aikanaan todennut: jos ajattelet, että pystyt, tai ajattelet, että et pysty – olet todennäköisesti oikeassa.