Tag Archives: tuottavuus

Tuottavuus ei kasva mailaa puristamalla

01/06/2015

10 kommenttia

Autovalmistaja Porsche ilmoitti taannoin lyhentävänsä työaikaa tunnin viikossa . Yrityksen johdon mukaan työntekijät olivat olleet liian stressaantuneita. Työajan lyhentäminen on purrut stressipiikkiin.

Samanlaiseen havaintoon päätyi jo Henry Ford vuosisadan alussa, jota saamme kiittää 8-tuntisesta työpäivästä. Autopohatta päätteli, että tehtaiden kokonaistuottavuus kasvaa kun työaikaa lyhennetään. Ford oli oikeassa. Pian koko länsimainen teollisuus seurasi perässä.

Nyt Suomen talouskuoppaan haetaan vauhtia vaatimalla lisää viikkotyötunteja. Tämä on aika hämmästyttävä ajatus kahdestakin syystä.

Ensinnäkin, sama hallitus, joka vaatii lisätyötunteja on myös ilmoittanut haluavansa nostaa kokonaistyöllisyyttä. Lisätyötuntien työllisyysvaikutus laskusuhdanteessa on kuitenkin lähes väistämättä negatiivinen.

Todellisuudessa työtunteja lisäämällä tuottavuus voi kasvaa vain, jos talous kasvaa. Tarkkaan ottaen yksittäisen yrityksen kokonaistuottavuus voi kasvaa työtunteja lisäämällä vain jos sen tilauskanta kasvaa samaan tahtiin. Laskusuhdanteessa tilauskannat sukeltavat kuitenkin kuin lehmän häntä. Näin ylimääräisen työtunnin voi käyttää lähinnä peukaloiden pyörittelyyn tai miinaharavan pelaamiseen.

Jos työtuntilisäys menee läpi, on yritysjohtajilla tässä kyllä tehokas keino hakea lisätuottavuutta: lemppaamalla turha työvoima pellolle. Jos työtuntitavoite siis saavutetaan kysynnän pysyessä ennallaan, on odotettavissa uusi YT-aalto.

Toinen syy siihen, miksei tuottavuusloikka-ajatus lennä, on että tuottavuus ei synny pelkistä tehdyistä työtunneista. Vaikka se Excelissä saattaa siltä näyttääkin, tehtaalla ja toimistolla työn tekee vielä useimmiten ihminen, ei robotti.

Kun ihminen tekee töitä, riippuu työn jälki siitä, kuinka innostunut tai stressaantunut hän on. Työstään kiinnostunut tekee monin verroin parempaa jälkeä. Stressipaniikissa puolestaan huolimattomuus ja heikko laatu lisääntyvät.

Hämmästyttävää kyllä, yksikkötuottavuus on tutkimusten mukaan suoraan riippuvainen työntekijän kiinnostuksesta työtään kohtaan. Jos siis vedetään suomalainen työvoima polvilleen lisäämällä työkuormaa, ei odotettavissa ole suinkaan tuottavuusloikkaa. Päin vastoin, tällä tempulla on odotettavissa entistä pahempi sukellus suomalaisen työn tuottavuudessa.

Elämme aikoja, jolloin ennustaminen muuttuu alati vaikeammaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että kuka tahansa joka väittää tietävänsä varmuudella, miten asiat lähivuosina kehittyvät valehtelee. Tämä koskee niin poliitikkoja kuin allekirjoittanuttakin. Tästä syystä olisikin viisastelua tärkeämpää tarttua toimeen, tehdä kokeiluja, katsoa mitä niistä seuraa ja korjata sitten tarvittaessa.

Uudessa hallitusohjelmassa on paljon hyviä avauksia, joiden tuloksia odotan suurella mielenkiinnolla. Koulujen päivittäminen digiaikaan, terveydenhuollon painopisteen siirtäminen ennaltaehkäisyyn, yrittäjämyönteisyys, perustulo tai korkeakoulujen ja liike-elämän innovaatioyhteistyön parantaminen ovat kaikki tervetulleita avauksia, joita kannattaa ilman muuta kokeilla.

Mutta jos suomalaista tuottavuutta ja työllisyysastetta halutaan saada nousuun, on kokonaistyöajan nostaminen tuhoon tuomittu hanke.

Rentoutunut pelaaja pelaa paremmin kuin stressaantunut. Suuret voitot eivät synny mailaa puristamalla.

Elvyttäminen ja leikkaaminen ovat menneen ajan makropolitiikkaa – nyt tarvitaan liikevoimaa

24/03/2015

7 kommenttia

Olen seurannut viime päivinä vaivaantuneena Hesarissa käytyä keskustelua siitä, pitäisikö sukeltavaa kansantalouttamme tukea elvyttämällä velkarahalla vai leikkamalla julkisia menoja. Kumpikin näkemys saa tukea valtavirran makrotalousteorioista. Harmi vaan, että nämä teoriat perustuvat maailmaan, jota ei enää ole.

Sekä elvyttäminen että leikkaaminen ovat käsittääkseni ihan hyvin perusteltuja toimenpiteitä silloin kun talous sakkaa makrotasolla. Ennen vanhaan tämä johtui siitä, että markkinat lakkasivat vetämästä esimerkiksi öljykriisin tai valuuttakriisin takia.

Vieläkin kuulee puhetta siitä, miten nykyinen talouskriisi olisi jonkinlainen lama tai taantuma. Ongelmana on, ettei nykytilanne ole tosiasiassa lähelläkään takavuosien makrotason lamaa. Nykytilanne ei johdu niinkään siitä, että massojen ostovoima olisi heikentynyt jonkin yksittäisen ison tekijän takia. Syynä nykyiseen talouskriisiin on se, että ihmisten ja yritysten ostotottumukset muuttuvat koko ajan rajummin. Markkinarakenteet muuttuvat päivä päivältä nopeammin. Siis sekä se, mitä kysytään että se, mitä tarjotaan.

Tästä seuraa, että erityisesti omaan markkinajohtaja-asemaansa tuudittautuneet yritysjätit saavat tuta sen, kun ketterämpi haukkaa markkinan alta. Kun liikevaihto sulaa, on pakko saneerata. Seurauksena on työttömyyttä ja sitä kautta ostovoiman heikentymistä.

Elvytyksen perusajatus on, että kun markkinaan pumpataan lisää rahaa, ostovoima paranee. Julkishallinnon investointien kautta saadaan töihin lisää porukkaa ja sitä kautta lisää ostovoimaa myös markkinoille. Näin yritykset voivat paksummin ja voivat palkata lisää porukkaa, jotka voivat puolestaan kuluttaa lisää. Hupsista vaan, ja talous kasvaa. Tämä toimiikin loistavasti, jos markkinat koostuvat pääasiassa hitausvoimaisista teollisuustuotteista ja päivittäiskulutustavarasta.

Siinä vaiheessa kun ihmiset upottavat miljardeja muutaman kymmenen hengen kehittämiin mobiilipeleihin tai virtuaaliyrityksen välittämiin taksikyyteihin, on tilanne ihan toinen. Nyt markkinaan pumpattu raha ei menekään suuryritysten kasvuun ja työllistämiseen, vaan valuu pienten digiyhtiöiden kassaan. Usein omien rajojemme ulkopuolelle.

Leikkaamiskiiman takana on käsittääkseni puolestaan ajatus siitä, että kun valtiohallinto on pieni, verot pienenevät ja pääoman tuotto on parempi. Tällöin maahan virtaa oletettavasti lisää fyrkkaa. Harmi vaan, että verovaroin tuotetaan nykyaikana alati arvokkaampaa osaamispääomaa esimerkiksi koulutusjärjestelmämme kautta. Ei se sijoittaja rahojaan Suomeen upota siksi että meillä on kivat verot, vaan siksi, että täällä tehdään jotain, jonka joku haluaa ostaa.

Elvyttäminen saa nykytilanteessa aikaan pahimmassa tapauksessa sen, että pumppaamme velkarahaa maasta ulos. Leikkaaminen puolestaan vähentää julkisen sektorin työpaikkoja ja entisestään jo nyt kyykytettyä ostovoimaa. Mikä sitten avuksi?

Suomi tarvitsee lisää liikevoimaa.

Kukaan ei tiedä, mikä näin nopeasti muuttuvassa maailmassa toimii. Sitä ei tiedä sen enempää poliitikko, professori kuin tällainen filosofinplanttukaan. Sen takia pitäisikin rohkeasti kokeilla, katsoa mitä tapahtuu ja sitten toistaa tai korjata tulosten mukaan.

Sokean elvyttämisen sijaan meidän pitää kannustaa rohkeisiin kokeiluihin ja tukea aloittavia yrityksiä, joilla on pähkähullultakin vaikuttavia ideoita. Yhdeksänkymmentä yhdeksän sadasta epäonnistuu. Mutta yksikin suksee saattaa tuoda satoja miljoonia verotuloina kansan kassaan. Supercell, yksi viime aikojen suurista suomalaisonnistujista, on kerta toisensa jälkeen alleviivannut Tekesin merkitystä miljardimenestykselleen.

Sokean leikkaamiskiiman sijaan pitäisi satsata hallintohimmeleiden virtaviivaistamiseen. Niissä on kuitenkin paljon parantamisen varaa. On kansan kokonaistuottavuuden kannalta ihan turhaa istuttaa leipääntynyttä virkamiestä vuosikaupalla tyhjän panttina konttorissa, kun sama ihminen voisi nauttia elämästä täysin rinnoin vaikkapa harjan varressa tai laulunopettajana.

Sokkoside silmillä leikkaamisesta tuskin seuraa mitään hyvää. Jos sen sijaan joku neropatti käy läpi valtion ja kunnallishallinnon himmelit huolella läpi ja siivoaa sieltä turhat pois, luullakseni kaikki voittavat.

Ja sitten: Meidän pitää suunnata resursseja siihen, että työmarkkinassa on riittävästi liikkuvuutta, jotta ihmiset löytäisivät mielekästä työtä. Ongelmamme ei ole niinkään ostovoiman vähyys, vaan ennemminkin kokonaistuottavuutemme ja -innovatiivisuutemme heikkous. Sekä tuottavuus että luovuus kukoistavat kun työ kiinnostaa muunkin kuin palkan takia.

Yritysjohtajien on pakko herätä siihen, ettei markkinoiden sakkaaminen johdu keskuspankin ohjauskorosta, vaan siitä, että Piilaaksosta pompahtanut propellipää tarjoaa sinun yritystäsi parempaa tuotetta. Tällöin YT-kirves on pahinta mitä voit yrityksellesi tehdä. Satsaa ennemmin tuotekehitykseen.

Keskeisin huomio on, että elämme ihmiskunnan historian muutosvoimaisinta aikaa. Kapitalismin aika alkaa olla ohi. Olemme siirtymässä ideoiden aikakaudelle, jossa se, joka jaksaa innostua ja kehitellä uutta tulee voittamaan. Vaikka olisit kuinka markkinajohtaja tahansa, voi innokkaampi tekijä syödä markkinasi alta nopeammin kuin ehdit sanoa ”Nokia”.

Maailman suurin taksiyhtiö Uber ei omista ainuttakaan autoa. Maailman suurin hotelliyhtiö AirBNB ei omista ainuttakaan asuntoa. Maailman suurin mediayhtiö Facebook ei tuota riviäkään sisältöä.

Kaikki kolme perustuvat siihen, että joku on keksinyt hyvän idean. Hyvät ideat eivät synny sen enempää setelitukku kourassa kuin saneerausveitselläkään. Hyvät ideat syntyvät liikkuvuudesta, kokeiluista, innostuksesta, oppimisesta ja halusta tehdä hyvää. Ne syntyvät siitä, kun pääkoppaan saadaan liikettä.

Maailma on muuttunut perustavanlaatuisesti. Jopa muutos on muuttunut: maailma muuttuu alati nopeammin. Muuttuva Suomi ei tarvitse sen enempää elvyttävää kuin leikkaavaakaan politiikkaa.

Suomi tarvitsee lisää liikevoimaa.

Tuottavuuden syöksykierteestä uuteen nousuun

18/11/2013

7 kommenttia

Viime aikoina on puhuttu paljon työaikojen ja työurien pidentämisestä. Erityisesti kovilla oleva raskas teollisuus kärsii siitä, ettei työntekijöiden tuottavuus vastaa haastavaa markkinatilannetta. Tulos syöksyy ja tulevaisuus näyttää synkältä. Ratkaisuksi ehdotettu työajan pidentäminen tuskin kuitenkaan helpottaa ongelmaa. Se voi jopa synnyttää entistä suurempia taloushaasteita.

Taloustieteen nobelisti Edmund Phelps totesi taannoin London School of Economicsilla pitämällään luennolla, että tuottavuuden voi laskea tällä kaavalla:

tuottavuus = pääoma x aika x inhimillinen pääoma

Työaikaa ja eläkeikää ylös hilaavat ovat ilmeisesti ajatelleet ykskantaan, että jos aikakerrointa hilataan ylös, tuottavuus kasvaa.

Puhtaan matemaattisessa maailmassa näin olisikin asian laita. Mutta kun emme elä matemaattisessa maailmassa, vaan ihmisten maailmassa. Ja ihmisten maailmassa lisääntynyt työkuorma lisää myös stressin ja ahdistuksen määrää.

Työajan lisääminen korreloi itse asiassa käänteisesti inhimillisen pääoman kanssa. Toisin sanoen, jos työaikoja nostetaan, yksilöllinen työteho laskee. Erityisen keskeistä tämä on tietointensiivisillä ja palveluun keskittyvillä aloilla, joissa viretila korreloi suoraan suorituksen laadun kanssa. Ongelmanratkaisukyky ja sosiaalinen kanssakäyminen kun sukeltavat kuin lehmän häntä kun väsymys lisääntyy.

Niin kuin Pekka Pohjakallio ja Saku Tuominen huomauttavat erinomaisessa Työkirjassaan, viimeisen sadan vuoden aikana merkittäviä tuottavuusnousuja on saatu nimenomaan työaikaa lyhentämällä. Syy on juuri tämä käänteiskorrelaatio inhimillisen pääoman kanssa.

Työajan nostaminen johtaa siis erittäin todennäköisesti kokonaistuottavuuden laskuun. Sitten vasta pulassa olemmekin.

Mikä siis avuksi?

Phelps totesi luennollaan, että olennaisin parametri yhtälössä on inhimillinen pääoma. Jos satsaamme ihmisten innostukseen, hyvinvointiin, toimiviin työolosuhteisiin ja järkevään ja reiluun johtajuuteen, nousee ihmisen suorituskyky raketin lailla. Tästä on viime aikoina tullut tutkimusnäyttöä vaikka millä mitalla.

Innostuneet ihmiset tuottavat fiksusti johdetuissa yhteisöissä käsittämättömiä onnistumisia. Samalla kun naapuritalossa kehnosti johdetut työnarkkarit raatavat kellon ympäri saamatta kuitenkaan mitään järkevää aikaiseksi.

Kaikkein surullisin esimerkki tuottavuuden täysin päättömästä johtamisesta on nykyaikainen yliopistojärjestelmä. Käytännössä hyödyttömään mittaamiseen ja byrokratiaan johdetut yliopistot kuluttavat tuntikaupalla huippukoulutettujen tutkijanerojen aikaa lomakkeiden täyttämiseen, tuntien mittaamiseen ja alaisten älyvapaaseen arviointiin. Niin kuin Panu Raatikainen kirjoituksessaan osuvasti luonnehti, yliopistoista on tullut byrokraattisessa kafkamaisuudessaan pienoiskoon Neuvostoliitto.

Samalla yritykset ovat kuitenkin jo ilahduttavasti heränneet siihen, ettei ihmisiä voida johtaa puhtaan matemaattisesti, vaan tarvitaan jotakin muuta. Alati nopeammin muuttuvassa markkinataloudessa yksilöiden innostuneisuus ja järkevä johtamiskulttuuri eivät enää ole kiva pikku rekrytointibonus. Ne ovat pian elinehto tulokselliselle yritykselle.

Jos haluamme veivata kansantalouden uuteen nousuun, kannattaisi meidän nähdäkseni seurata Phelpsin kehotusta ja satsata inhimilliseen pääomaan. Siis innostukseen, reiluun johtajuuteen, fiksusti suunniteltuun koulutukseen ja perusturvaan. Ulos joutavat tuntimittarit, lomakeviidakot, luottamuksen ja arvostuksen puute sekä ihmisten kohteleminen objekteina.

Siinä vaiheessa kun saamme ihmiset ihan aidosti innostumaan omasta työstään meillä onkin sitten käsissämme ihan vastakkainen ongelma. Aidosti työstään ja työyhteisöstään innostunutta kun voi olla koko lailla hankalaa saada lomailemaan riittävästi.

Innostustalous: Miten aito intohimo kääntyy fiksuiksi talousluvuiksi?

26/09/2013

4 kommenttia

Järjestimme eilen Finlandia-talolla Innostustalous-seminaarin. Seminaarissa joukko suomalaisia ajatteluvaikuttajia avasi näkökulmia innostumiseen ja innostamiseen. Keskeisessä roolissa oli ajatus siitä, miten kovat ja pehmeät arvot voisivat paiskata kättä niin, että ihmisten hyvinvoinnista ja intohimosta kasvaisi myös merkittävä kansantalouden moottori.

Kaikkien tuntema innostaja Jari Sarasvuo esitti avauspuheenvuorossaan, että elämänlaatu seuraa toteutettujen ideoiden laadusta. Siis pelkkä ajattelu ei riitä, vaan ajatukset täytyy viedä myös käytäntöön. Ideat eivät kuitenkaan synny eristyksissä, vaan niiden taustalla ovat Sarasvuon mukaan ihmissuhteet. Ihmissuhteiden perustana on puolestaan inspiraatio, ja viime kädessä aito intohimo. Hyvinvointi seuraa siis aidosta kiinnostuksesta ja intohimosta kumpuavista ja käytäntöön viedyistä ideoista.

Yrityskouluttaja, tutkija ja taitoluisteluliiton puheenjohtaja Susanna Rahkamo nosti esiin ristiriidan vanhan ja uuden johtajuuden välillä. Vanhaa johtajuutta edustaa komentaminen, korjaaminen ja kontrolli. Uutta johtajuutta kuvastavat puolestaan innostuminen, innostaminen ja innovointi. Samoin kuin Sarasvuokin, Rahkamo korosti yhteistyön merkitystä. Yksin on vaikeaa innostua. Yksi aidon intohimon kriteereistä onkin Rahkamon mukaan se, että pystyt innostumaan myös toisten ideoista.

Kansanedustaja Mikael Jungner jatkoi vanhan ja uuden ajan kahtiajaon teemaa esittämällä, että on olemassa kaksi erilaista maailmaa. Hallintaperustainen maailma on sellainen, jossa arvostettuja ominaisuuksia ovat ahkeruus, osaaminen ja tottelevaisuus. Ketterä maailma on puolestaan sellainen, jossa arvostetaan intohimoa, luovuutta ja oma-aloitteisuutta. Jungnerin mukaan maailma ei toimi enää hallinnan sääntöjen mukaan, vaikka niistä yhä pidetäänkin kynsin hampain kiinni. Tarvitaan murrosta, jossa jokainen muuttaa maailmaa olemalla se, mitä aidosti on.

Redesigning 925 -yrityksen toimitusjohtaja Pekka Pohjakallio nosti esiin työtä koskevan uutisoinnin negatiivisen vinouman. Nokian Salon tehtaan sulkeminen uutisoitiin isoin otsikoin. Kun samalla alueella uusi yritys palkkasi 200 työntekijää, toimittaja ei pitänyt tapahtumaa riittävän mielenkiintoisena. Pohjakallio esitti, että nykyaikana työtä ei voi enää suorittaa mekaanisesti – ei, vaikka kyse olisi itsessään mekaanisesta työstä. Kun maailma on murroksessa, odotetaan ihmeratkaisuja: että tulisi konsultti, ja ratkaisisi asian. Tosi asiassa nyt tarvitaan siirtymä reaktiivisesta ajattelusta proaktiiviseen ajatteluun: siis ajatteluun, joka lisää autonomian, aikaansaamisen ja merkityksen tunteita.

Hiljattain TTL:n tutkimusprofessoriksi nimitetty Jari Hakanen vyörytti ruudulle valtavan määrän innostuksen talous- ja terveysvaikutuksista kertovia tutkimuksia. Hakanen teroitti, ettei hiljattaisessa innostusta tukevassa positiivisen psykologian tutkimuksessa ole kyse vain siitä, että unohdetaan ikävät asiat ja hymyillään, vaan siitä, miten saadaan tutkimusnäytön varassa ihmiset innostumaan ja motivoitumaan. Hakasen Suomeen lanseeraama työn imu -käsite selittää valtavan paljon ilmiökenttää, jossa nähdään, että työ kuin työ voi olla innostava, jos ihminen löytää oikean tavan suhtautua siihen. Oman työn tuunaaminen on tässä keskeisessä roolissa. Vaikka esimerkiksi bussikuskilla ei ole valtavan paljoa vapautta vaikuttaa työhönsä, voi hän päättää tervehtiä matkustajia iloisesti. Tämän seurauksena hänen hyvinvointinsa ja innostuksensa kasvaa merkittävästi.

Lopuksi puhuin itse sisäisen motivaation talousvaikutuksista ja yleisemmin innostustalouden käsitteestä. Esittelin tässäkin blogissa usein viittaamiani tutkimuksia siitä, miten sisäinen motivaatio lisää niin hyvinvointia kuin tuottavuuttakin. Itse asiassa sisäisen motivaation talousvaikutukset ovat niin merkittävät, että jos sisäisesti motivoidusta työstä, kutsumustyöstä, tulisi suomalaisen työn normi, olisi kestävyysvajekin pian historiaa. Jo yksinomaan Harvard Business Review’n viime vuonna julkaistun huippupaperin esittämä innostuksen synnyttämä 16% tuottavuusnousu riittäisi todennäköisesti selvittämään bkt-haasteet, puhumattakaan niistä kerrannaisvaikutuksista, jotka syntyvät, kun innostuneet ihmiset lyövät viisaat päänsä yhteen ja alkavat puuhata yhdessä.

Jos haluamme rakentaa tulevaisuuden Suomea aidon intohimon varaan, on aika toimia nyt. Kaikkein keskeisimmässä roolissa uuden Suomen rakentamisessa ovat elämänsä nivelvaiheissa olevat 15- ja 18-vuotiaat nuoret. Siis ihmiset, jotka miettivät juuri nyt jopa koko loppuelämäänsä määrittäviä elämänvalintoja. Meidän pitäisi nyt kysyä, mitä he haluavat arjessaan tehdä. Siis ei sitä, miksi he haluavat isona tai mitä he haluavat tienata. Vaan yksinkertaisesti, minkälaisista aktiviteeteista ihannearki voisi koostua. Kymmenen vuoden päästä nyt 15- ja 18-vuotiaat ovat 25- ja 28-vuotiaita – siis merkittävä osa suomalaista työväestöä. Jos rakennamme nyt uutta Suomea, jossa keskeisessä roolissa on arvokas ja palkitseva arki, on meillä jo kymmenessä vuodessa sellainen maa, jossa on normaalia herätä maanantaiaamuna ja lähteä töihin intoa täynnä.

Kun kuuntelin eilisiä erinomaisia esityksiä, piirtyi mieleeni kirkas kuva siitä, että tällainen Suomi on täysin mahdollista rakentaa. Kuten Jari Hakasen laaja tutkimusnäyttö osoitti, kyse ei ole toiveajattelusta vaan ihan normaalista ihmisen käytäntöjen ymmärtämisestä. Pekka Pohjakallion kokemukset yrityskentältä näyttävät, näitä uuden ajan käytäntöjä voidaan tuoda osaksi ihan tavallista arkista työpäivää. Mikael Jungnerin, Susanna Rahkamon ja Jari Sarasvuon puheenvuorot puolestaan avasivat kukin näkökulman samaan asiaan: intohimo ei ole kiva pikku lisä, joka voidaan lätkäistä muuten harmaan arjen päälle. Intohimo on keskeisintä inhimillisen hyvinvoinnin ja tuottavuuden käyttövoimaa.

Ja se on käyttövoimaa, joka voidaan tehdä todelliseksi tarttumalla toimeen nyt.

Mikael Jungner puhui esityksessään pingviineistä. Pingviinit patsastelevat avannon äärellä. Yhtäkkiä yksi pingviini hyppää. Muut ihmettelevät hetken aikaa, miten uskaliaalle suunnannäyttäjälle käy. Jos hai ei syö pingviiniä, muut hyppäävät lopulta perään.

Suunnannäyttäjäpingviinit ovat jo hypänneet. Nyt on aika meidän muiden kääriä hihat ja hypätä perään.

Tehdään Suomesta innostustalouden majakkamaa vuoteen 2023 mennessä.

3 tapaa löytää innostava työpaikka – ja 3 tapaa tehdä nykyisestä työstäsi innostavampaa

21/11/2012

1 kommentti

Meillä on vallalla ihan takaperoinen käsitys työstä. Kalvinistisen työmoraalin mukaan raskas työ on raadettava. Työn ei edes kuulu olla kivaa. Motivoitunut ja innostunut työntekijä voi kuitenkin moninverroin paremmin – ja on myös kirkkaasti tehokkaampi ja taitavampi työntekijä, niin kuin tutkimukset osoittavat. Mutta miten ihmeessä sen innostavan työn sitten löytää?

Roman Krznaric linjaa loistoteoksessaan How to Find Fulfilling Work kolme menetelmää:

1. Haastattele innostavia ihmisiä

Ota selvää sinua innostavilla aloilla työskentelevistä ihmisistä ja haastattele heitä. Lue innostavien ihmisten haastatteluja ja etsi käsiisi elämänkertoja.

Haastattelun avulla kartoitat ensinnäkin, miten ensi-innostuksen antanut ala voisi sopia sinulle. Samalla keräät myös valtavasti tietoa siitä, miten voisit omalla kohdallasi alalle päästä.

2. Ota sivutyö tai harrastus

Jos toimistotyö maistuu puulta, ja käsityö nappaisi enemmän, älä odota eläkkeelle. Perusta vaikkapa toiminimi ja myy käsitöitäsi nettikaupassa. Voit kasvatella sivubisnestäsi kaikessa rauhassa päivätyön ohella.

Kokeilussa on myös se hyvä puoli, että jos homma ei nappaakaan, et ole heittänyt itseäsi kestämättömän ammatin varaan. Jos homma ei toimi, keksi uutta kokeilemista.

3. Ota radikaali sapatti

Tämä on kaikkein hurjin vaihtoehto, mutta sellainen, joka sopii erityisesti, jos työttömyys osuu kohdalle. Radikaali sapatti tarkoittaa vuoden pituista aikaa, jolloin kokeilet vapaasti monenlaisia erilaisia juttuja.

Harrasta uutta kansalaisopistossa. Käy kysymässä vapaaehtoistyömahdollisuuksia. Osallistu hyväntekeväisyystyöhön. Tee pätkätöitä. Kysy harjoittelumahdollisuuksia. Aloita vaikka tekemällä kutsumuskartta – ja katso, minne se sinut johdattaa.

***

Mutta entäs jos nykyinen työ on jo itsessään ihan mukiinmenevä – mutta stressikierrokset nousevat toisinaan vähän liian korkeiksi, tai hälyisä toimisto häiritsee keskittymistä? Saku Tuomisen ja Pekka Pohjakallion loistava uutuusteos Työkirja iskee tähän kysymykseen. Tässä kolme ratkaisua:

1. Tehdastyöstä ajatustyöhön

Nykyaikaisessa tietotyössä on harvoin aikaa ajatella kunnolla. Tämän takia olisikin hyvä idea varata etukäteen reippaasti aikaa ajattelulle ja työnteolle. Jos kalenterissa on tilaa, sen täyttävät aivan varmasti tyhjänpäiväiset palaverit. Jos olet sen sijaan ruksannut etukäteen tilaa ajattelulle ja työtehtäville, on todennäköistä, että sitä on ainakin aikaisempaa enemmän.

Motivaatiopsykologian ykköstutkijat Richard Ryan ja Edward Deci esittävät, että vapauden tunne on yksi keskeisiä hyvinvointiin johtavia psykologisia perustarpeita. Jos aika kuluu mekaanisessa suorittamisessa ja palaverista toiseen juostessa, ei vapaudesta ole hajuakaan. Jos sen sijaan pyhität aikaa oikealle työlle, voit myös vaikuttaa itse siihen, mitä teet milloinkin.

2. Ajan mittaamisesta aikaansaamisen mittaamiseen

Mitä väliä sillä on, miten paljon käytät aikaa työhösi? Sekä oma hyvinvointisi että työnantajasi taloudellinen menestys riippuvat tasan siitä, mitä saat työssäsi aikaan. Taylorilainen työajan mittaaminen toimii kyllä joten kuten tehdastyössä. Tietotyössä sillä voi heittää vesilintua: tauoton puurtaminen ja Excelin tööttääminen kulmat kurtussa saavat tulokset kyykkäämään alta aikayksikön

Selvitä, miten voisit työpaikallasi siirtyä ajan mittaamisesta työtulosten ja aikaansaamisen mittaamiseen. Keskustele asiasta esimiehesi kanssa. Tee aloitteita. Tuloksia mittaamalla voittavat niin sinä kuin työnantajasikin. Ja vaikkei työpaikkasi vielä taipuisi uuden ajan tietotyöhön, voit rakentaa itse palautejärjestelmiä, joiden avulla seuraat projektiesi etenemistä. Tee listoja. Jaa isot projektit pienempiin osakokonaisuuksiin. Ruksaa ylitse jo tehdyt askeleet.

Ryanin ja Decin mukaan toinen ihmistä sisäisesti motivoiva tekijä on aikaansaamisen tunne. Jos mittarina on aika, joka juoksee teit mitä teit, ei työ palkitsekaan. Jos sen sijaan saat palautetta siitä, mitä oikeasti saat aikaiseksi, muuttuu työkin innostavammaksi.

3. Toisten johtamisesta itsensä johtamiseen

Kuten Tuominen ja Pohjakallio linjaavat, ihmisia ahdistaa nykyään hallinnan tunteen puuttuminen. Tässä keskeiseen rooliin nousee vastuun ottaminen omasta työstä. Nykyään ei riitä, että tekee sen, mitä tampuurimajuri käskee. On opeteltava tuottamaan tuloksia itsellesi parhaalla mahdollisella tavalla.

Ryanin ja Decin mukaan kolmas sisäisen motivaation tekijä on yhteys toisiin ihmisiin. Tutkijakollegani Frank Martela on jalostanut tätä eteenpäin ja laajentanut sisäisen motivaation koskemaan myös toisten ihmisten eteen työskentelemistä. Opettelemalla esimerkiksi hallitsemaan tehtäväkenttääsi ja priorisoimaan sekä miettimällä, miten työsi palvelee muita ihmisiä saat työstäsi monin verroin aiempaa enemmän irti.

9 askelta merkitykselliseen ja tulokselliseen elämään

12/11/2012

4 kommenttia

Kuten filosofikollegani Frank Martela linjaa, elämää voi tarkastella projektina tai sitä voi tarkastella tarinana. Tarinaelämä on kokemuksellista hetkessä elämistä. Sen sisältönä ovat pienet kauneuden hetket arjen ja juhlan keskellä.

Elämä projektina keikahtaa puolestaan helposti sokeaksi ylisuorittamiseksi. Tuloksellisuus ja aikaan saaminenkin ovat kuitenkin kivaa silloin kun ne ovat osa jotain upeaa tarinaa.

Nähdäkseni elämällä pitää siis olla tarina – mutta tarina voi olla myös uuden rakentamista tai kokemattomien korpimaiden pioneerina koluamista.

Tuloksellisuus ja aikaansaaminen eivät ole pohjimmiltaan rakettitiedettä. Tärkeintä on ensinnäkin, että teet sitä, mitä rakastat. Ja toisekseen, että teet asioita.

Tässä yhdenlainen kartta siitä, miten asioita saadaan aikaiseksi hauskasti ja tehokkaasti.

1. Tunnustele suuntaasi

Jos et tiedä, minne olet menossa, ei kannata painaa kaasua pohjaan. Kuka tietää, mistä Siperiasta löydät itsesi? Aluksi onkin hyvä pysähtyä miettimään, mitä oikeasti haluat tehdä elämässäsi. Mitkä ovat luonteenvahvuuksiasi? Mitä arvostat kaikkein eniten?

Hyvä kysymys on: mistä haluat, että sinut muistetaan sitten kun on aika lähteä? Tämä on ihmiselämän vaikeimpia kysymyksiä, eikä siihen lopullista vastausta löydä koskaan. On kuitenkin selvästi parempia ja huonompia suuntia matkata. Tutkiskelemalla itseäsi ja maailmaasi löydät ennen pitkää juuri sinulle oikean suunnan.

2. Harhaile rauhassa

Ihmisen ei pitäisi tehdä mitään, mitä hän ei halua tehdä – paitsi jos hän ei halua vielä tehdä mitään, hänen pitäisi tehdä kaikkea. Jos suunta ei ota löytyäkseen vielä, älä masennu. Ala sen sijaan kokeilla rohkeasti kaikkea uutta.

Ajatuskapasiteettimme on sen verran rajallinen, että sen varassa on monesti vaikea löytää sormia napsauttamalla, mikä olisi kaikkein kiinnostavinta. Mutta kun alat rohkeasti kokeilla uutta, on vain ajan kysymys, kun törmäät siihen, mitä haluat tehdä.

Valitse vaikka joka kuukausi uusi harrastus tai sivuhomma ja tunnustele, miltä se tuntuu. Pidä kiinni niistä, jotka tuntuvat hyviltä. Anna tylsien touhujen olla.

3. Tutki

Kun alat hahmottaa, mitä haluat tehdä, haali käsiisi kaikki mahdollinen tieto siitä. Googlaa. Selaa Wikipedia-artikkeleita. Juttele kaverien kanssa. Kysy, tunteeko joku alasi gurun. Lue alan lehtiä. Mene kirjastoon ja pakkaa laukkusi täyteen aihetta käsitteleviä kirjoja.

Voin vakuuttaa, että vaikka lukisit normaalisti vain yhden kevyen kesäkirjan vuodessa, löydät itsestäsi salamanräpäyksessä kirjatoukan, kun alat tutustua johonkin sellaiseen aihepiiriin, josta olet oikeasti innoissasi.

4. Omistaudu sille, mikä on kivaa

Maailman menestyksekkäimpiin liikemiehiin kuuluva Richard Branson totesi, että hänelle tekemisen merkittävin kriteeri on se, että on kivaa – ei se, että tienaa paljon rahaa tai edes se, että yritykset menestyvät. Nämä ovat vain resurssi sille, että voi tehdä upeita asioita elämässä.

Niin kuin Steve Jobs sanoi Stanfordin puheessaan, jos huomaat monena aamuna peräkkäin ajattelevasi, ettet halua tehdä, mitä aiot tänään tehdä, muuta jotain. Älä muuta kaikkea kerralla, mutta muuta jotain, vaikka sitten jotain ihan pientä. Näin huolehdit, että pysyt liikkeessä, etkä jää paikoillesi polkemaan elämään, joka ei palkitse.

5. Aseta päämääriä

Kun olet löytänyt suuntasi ja tiedät, mikä on juuri sinusta kivaa, mieti, minkälaiset tavoitteet tukisivat unelmaelämääsi parhaiten. Missä haluaisit olla töissä? Minkälaisessa sosiaalisessa yhteisössä haluaisit elää? Millä paikkakunnalla? Gandhi sanoi: ”Ole se muutos, jonka haluat nähdä maailmassa.” Minkälainen muutos juuri sinä olet?

Ja kyllä, rahallakin on väliä. Mutta taloudellisten tavoitteiden kanssa kannattaa olla siinä varovainen, että asetat ne siihen, mikä tukee unelmaelämääsi – etkä liian ylös. Muuten kaikki aikasi menee helposti rahakasan kasvattamiseen. Yksinäisenä Roope Ankkana elämä on kuitenkin harvoin kovin palkitsevaa.

6. Aseta etappeja

Mark Twain sanoi: ”Onnistumisen salaisuus on aloittamisessa. Aloittamisen salaisuus on siinä, että pilkot suuret tehtävät riittävän pieniin osiin.” Jos tehtävälistalla on vaikka asunnon osto tai työn haku, jää mammuttiprojekti helposti kaiken akuutimman jalkoihin. Niin kuin Facebookin tarkisteluun.

Jaa suurprojektit etappeihin. Missä haluat olla vuoden päästä projektissasi? Entäs kuukauden? Konkretisoi vielä lopuksi jokaiselle projektille yksi konkreettinen toimi, jolla lähdet liikkeelle. Näin pääset alkuun, oli tavoitteesi kuinka valtava tahansa. Maraton-treenikin alkaa ensimmmäisestä juoksuaskeleesta.

7. Seuraa kehitystäsi

Jos etappisi ovat mitattavissa, mittaa niitä. Jos eivät, kirjoita kerran viikossa ylös tuntemuksiasi ja seuraa sitä, miten projektisi etenevät ja etapit tulevat saavutettua.

Oman elämän seurantaan on olemassa valtavan paljon työkaluja. Kokeile päiväkirjan pitämistä. Tee listoja. Käytä jotain verkkopalvelua tai appista. Kokeile vaikkapa oman hyvinvoinnin seurantaan kehitettyä loistavaa Vojo-appia.

Kirjoita säännöllisesti ylös, mikä on mennyt hyvin – ja mitä teet seuraavaksi vielä paremmin. Jos et pääse etappiisi tai epäonnistut, pura ongelma käyttämällä vaikkapa erehdysten hallinta -työkalua. Ja kun onnistut, muista pysähtyä hetkeksi nauttimaan tähtihetkestäsi. Mutta vain hetkeksi. Niin kuin Laotse sanoi: ”Tee työsi, astu sivuun. Siinä on tiesi sisäiseen rauhaan.”

8. Ajattele

On hullua, että tämä listan tärkein kohta tulee vasta nyt. Mutta ajattelin, että siivoan ensin nuo konkreettisimmat apuneuvot pois alta.

Kuten Ralph Waldo Emerson sanoi, jokaisen teon esi-isä on ajatus. Ajattelu on kaiken toimintamme ja elämämme alku ja juuri. Olet sitä, mitä ajattelet.

Varaa siis aikaa päivittäin tai ainakin viikoittain sille, että ajattelet. Siis vain ajattelet – et räplää älykännykkää tai selaa päivän lehteä samalla. Annat siis ajatuksen juosta omaan tahtiin, tutustut omaan tiedostamattomaasi ja kirjoitat tarvittaessa uudet oivallukset ylös.

On käsittämätöntä, ettei ihmisillä ole nykyaikana aikaa ajatella. Varaa aluksi vaikka vain puoli tuntia viikossa pelkälle ajattelulle. Huomaat heti muutoksen hyvinvoinnissasi. Puolen vuoden päästä näet myös tuloksia.

9. Palaa säännöllisesti kohtaan yksi

Elämä ei ole projekti – elämä on tarina. Ja tarinoissa on käänteitä, taitekohtia ja uusia alkuja. Ihmisen elämä kulkee harvoin yksiä kiskoja pitkin kehdosta hautaan. Vuoden, enintään kahden välein onkin tästä syystä hyvä pysähtyä ottamaan uudestaan suuntaa ja miettimään, mitä oikeasti haluat.

Ennen kaikkea on tärkeää pohtia sitä, mikä tekee juuri sinun elämästäsi merkityksellisen. Miten voit elää elämääsi niin, että sinulla on pääasiassa todella hyvä olla – ja samalla palvelet toisia ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla tuottamalla heille iloa tai hyötyä?

Jokainen ihminen on arvokas ja jokainen elämä on tärkeä. Jokainen elämä on myös merkityksellinen. Ennen kaikkea, elämällä on merkitys, kun annat sille merkityksen.

PS. Tällä viikolla vietetään Ajattelun viikkoa. Tutustu viikon tapahtumiin täällä.

Puunkaatohommissa

26/08/2011

9 kommenttia

Pasi oli lomareissulla vaeltamassa Lapissa. Metsässä samotessaan hän sattui paikalle, kun metsämies ahersi suurta mäntyä kaataessaan. Ähisten ja puhisten metsämies sahasi puuta, edistyen tavattoman hitaasti.

”Näyttää hieman raskaalta”, Pasi totesi sitten.
”No kaipa se nyt näyttää raskaalta. Tämä sahahan on ihan tylsä!” Metsämies pyyhki hikeä otsaltaan. ”Ja minun ehtiä kaataa näitä vielä kolme ennen lounasta!”
”No mikset teroita sahaa?” kysyi Pasi.
”Teroita? Hulluko sinä olet? Enhän minä millään ehdi! Silloinhan minun pitäisi lakata sahaamasta!”

Pikkuhetkien tärkeys tehokkaalle ajankäytölle

13/06/2011

Jätä kommentti

Thomas Edison sanoi aikanaan, että menestyjät ovat niitä, jotka ahkeroivat odottaessaan. Yksi merkittävimpiä tehokkaan ajankäytön tekijöitä onkin pienten tyhjien välien hyödyntäminen.

Jokaiseen päivään mahtuu valtava määrä pieniä minuutin tai parin rakoja, joissa aivot jysähtävät virransäästötilaan eivätkä keksi uutta tekemistä.

En tarkoita tässä nyt tarkoituksellista huilaamista – ei kenenkään pidä tietenkään tehdä töitä tauotta kellon ympäri. Tarkoitan ennemmin niitä tylsyyden sävyttämiä hetkiä bussin tuloa tai kokouksen alkua odotellessa.

Jos opettelet hyödyntämään nämä pikkuhetket tehokkaasti, saavutat ainakin kaksi merkittävää asiaa. Ensinnäkin eliminoit päivästäsi tylsyydellään jäädyttävät hetket, joiden jälkeen on aina piirun verran vaikeampi tarttua seuraavaan tehtävään. Näin raskas raataminen vaihtuu parhaassa tapauksessa kepeään puuhastelubalettiin.

Toisekseen, ottamalla tehot irti pikkuhetkistä säästät käsittämättömän paljon aikaa. Muutamien minuuttien pikkuväleistä kasvaa nopeasti tuntikaupalla aikaa, joka olisi muuten mennyt jo hoidettujen asioiden kanssa kamppailuun. Tämän ajan voit käyttää vaikkapa ylimääräisen kahvihetken pitämiseen – tai jos työsi sen sallii, voit vaikka suoria kotiin tuntia aikaisemmin ja viettää sen verran enemmän aikaa siippasi tai muksujesi kanssa.

Aivot eivät osaa kuitenkaan reagoida minitaukoihin kovinkaan tehokkaasti. Tyhjän hetken yllättäessä aivojen miljoonien bittien prosessointiviidakosta on aika konstikasta kaivaa esiin jotain mielekästä tehtävää. Tämän takia kannattaakin tehdä jokaiselle päivälle lyhyt lista sinä päivänä hoidettavista pikkujutuista – puheluista, sähköposteista ja sen sellaisista. Tällöin voit vetäistä listan esiin hiljaisen hetken yllättäessä ja lyhentää työpäivääsi loppupäästä.

Vielä tehokkaampaan ajankäyttöön voit opetella ajattelunhallintaa. Voit tutustua menetelmään lataamalla Filosofian Akatemian ilmaisen ajattelunhallinnan oppaan täältä.

Puunhakkuussa

21/01/2011

3 kommenttia

Pasi oli lomailemassa kesämökillään. Ryhtyessään makkaranpaistoon hän huomasi, että polttopuut olivat päässeet loppumaan. Ei huolta, tuumasi Pasi ja haki kuistilta kirveen. Ennen metsään säntäämistä Pasi suunnitteli kuitenkin huolellisesti puunkaatourakan.

Hän mietti tarkkaan, missä järjestyksessä puut kannattaisi kaataa, ja missä kulmassa kirves heiluisi tehokkaimmin. Hän laskeskeli, kuinka monta puuta kannattaisi kaataa tunnin aikana, jottei väsymys pääsisi yllättämään, ja kuinka monta eväsleipää urakan aikana tarvittaisiin. Kunnon strategian suunniteltuaan Pasi suuntasi metsään.

Siinä parisen tuntia puita tehokkaasti hakattuaan Pasi säpsähti merkillistä mekkalaa. Naapurimökin Pena rymysi metsäryteikössä kohti Pasia. Raivoissaan Pena käski Pasin lopettaa saman tien moisen vandalismin. Kävi ilmi, että Pasin kaatamat puut kasvoivat Penan tontilla. Pena oli suunnitellut ripustavansa linnunpönttöjä kaadettujen koivujen oksille.

Ei riitä, että kaadat puita tehokkaasti. Ne täytyy myös kaataa oikeassa metsässä.