Miksi itsekkyys on kehno pelistrategia?

Wall Street meni taannoin melkein nurin, kiitos peliteoriaa kehittäneen John Nashin oppien yksisilmäisen soveltamisen. Skitsofreniaa sairastanut numeroniilo kun esitti aikanaan, että optimaalinen pelitilanne syntyy, kun kaikki pelaajat toimivat itsekkäästi ja toisten motiiveja jatkuvasti epäillen. Myöhemmin tervehdyttyään Nash itse totesi, ettei peliteoria ole hyvä perusta yhteiskunnan toiminnalle; hän kun nyt sattui vähän sairastelemaan sitä kehittäessään. Harmi vaan, ettei sana ole vielä kiirinyt Wall Streetille asti.

Toimintaasi ohjaavat tiedostetut ja tiedostamattomat päämäärät. Tiedostetut päämäärät ovat proaktiivisia – ne saavat syntynsä omasta arvomaailmastasi. Tiedostamattomat puolestaan ovat reaktiivisia – ne syntyvät ulkoisten ärsykkeiden tuloksena. Mitä proaktiivisempaa elämäsi on, sitä paremmin toteutat arvojasi, ja sitä paremmin voit. Pelkkä proaktiivisuus ei kuitenkaan vielä riitä pitkäkestoiseen hyvinvointiin.

HBO:n lännensarjan Deadwood pääkonna on häikäilemätön saluunanpitäjä Al Swearengen. Swearengen on psykopaattinen roisto, joka ei emmi hetkeäkään ottaa mainaria hengiltä, jos sillä nettoaa taalan tai pari. Swearengen on kyllä proaktiivinen: hän tietää, mitä haluaa, ja miten sen saa. Mutta hänen toimintaansa ohjaa myös paatunut itsekkyys.

Itsekkyys tarkoittaa omien päämäärien toteuttamista muiden päämäärien kustannuksella tai niistä välittämättä.

Itsekkyys ei ole hyvä pelistrategia. Vaikka itsekäs toiminta voi olla hedelmällistä lyhyellä tähtäimellä, ei siitä useimmiten seuraa kauaskantoisesti toivotunlaisia tuloksia. Itsekkyys synnyttää nimittäin aina kielteisiä kerrannaisvaikutuksia. Itsekkäällä strategialla voitat kyllä pelin – mutta häviät helpommin turnauksen. Jokainen voitto petaa uusia vaikeuksia seuraavien haasteiden eteen.

Kun tiedät mitä haluat, sinulla on aina kaksi tapaa saavuttaa se. Voit puskea häikäilemättä kohti päämäärääsi muista vähät välittämättä. Tai voit tavoitella sinnikkäästi päämäärääsi, samalla muiden tarpeet ja toiveet huomioiden.

Kuvitellaanpa olevamme tanssiaisissa. Tanssiaissali on täyttynyt iloisesta tanssikansasta, ja Straussin pauloihin tempautuneet pariskunnat valssaavat koko lattian täydeltä. Pasi ja Pena tulevat paikalle, ja huomaavat, että heidän morsionsa odottelevat tanssilattian toisella puolella. Tilanne on kuin lastenlaulusta ”Leijonaa mä metsästän”: ”Sitä ei voi ylittää, sitä ei voi alittaa, sitä ei voi kiertää – täytyy mennä läpi!”

Pasi valitsee Wall Street -strategian. Hän puskee lattian läpi, tallaten samalla pariskuntien varpaille, pyydellen kenties matkallaan anteeksi ohjatessaan ihmisiä olkapäitä kosketellen tieltään. Pena sen sijan suoristaa frakkinsa, ottaa hyvän ryhdin ja valssaa paritta lattian toiselle puolen, väistellen samalla tanssijoita, jotka eivät edes huomaa, että hän keinahtelee ohitse. Tuloksena sekä Pasi että Pena saavat morsmaikkunsa. Mutta vain toisen loppuilta täyttyy vihaisista katseista.

Epäitsekkyyden ei tarvitse tarkoittaa päämäärättömyyttä tai muiden tahtoon alistumista. Myös epäitsekäs voi toimia proaktiivisesti. Epäitsekkyys tarkoittaa ymmärrystä siitä, että myös muilla tanssijoilla on omat päämääränsä, jotka kannattaa huomioida omassa toiminnassaan. Jos asettuu poikkiteloin torpedoimaan muiden päämääriä, synnyttää varmasti kielteisiä kerrannaisvaikutuksia. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

Päämäärät voi saavuttaa sekä itsekkäästi että epäitsekkäästi. Vain jälkimmäisessä tapauksessa mahdollistat sen, etteivät menneet teot palaa vaanimaan silloin, kun sitä vähiten aavistat. Mitä itsekkäämmin toimit, sitä enemmän kasaat esteitä myöhemmille päämäärillesi. Epäitsekkään työ sen sijaan sujuu pitkällä tähtäimellä kuin tanssi.

7 thoughts on “Miksi itsekkyys on kehno pelistrategia?

  1. Mä en ole Nashiin perehtynyt sen kummemmin, mutta hänen elämäänsä löyhästi pohjautuvassa ”Kaunis mieli” -elokuvassa hänen teoriakseen esitettiin täysin päinvastainen ajatus, jossa ajatuksena oli, että jos jokainen ajaa yhteisön etua omansa sijaan, niin kaikki voittavat.

    Onko leffassa tosiaan tehty noin suuri poikkeus todellisuuteen? Siinä kun tämä yhteisön etua suosiva teoria oli keksitty jo opiskeluaikoina.

  2. Samuli,

    Olen itsekin nähnyt tuon leffan joskus, mutta en kyllä muista, miten Nashin teoria siinä esitettiin. Nash itse esitettiin kyllä muistaakseni aika hyvässä valossa.

    Kannattaa kurkata Adam Curtisin dokumentti ”The Trap” – siinä käsitellään muun muassa Nashin teorioiden vaikutusta nykyiseen yhteiskunnan ja talouden tilanteeseen.

    Esimerkiksi Nashin ”So Long Sucker” -malli perustui siihen, että parhaan tuloksen saa pettämällä törkeästi kumppanin. Kun analyytikot testasivat mallia sihteereillä, kävi ilmi, että todellisessa pelitilanteissa ihmiset eivät kuitenkaan petä toisiaan. Tästä analyytikot eivät kuitenkaan päätelleet, että malli olisi väärä – vaan että sihteerit olivat kehnoja taloustieteellisen mallin soveltajia.

    Wikipediasta lisää infoa:

    http://en.wikipedia.org/wiki/The_Trap_(television_documentary_series)

  3. Sen verran vielä, että Nash on kehittänyt sekä yhteistyöhön (cooperative) että kilpailuun (non-cooperative) perustuvia malleja. Eli voi olla, että leffassa on keskitytty noihin yhteistyöhön perustuviin malleihin. Nehän toki päivittävät klassista Wall Street -ajatusta. Ilmeisesti Wall Streetilla on kuitenkin tykästytty enemmän kilpailuun perustuviin malleihin, ainakin jos Adam Curtisiin on uskominen.

  4. Itsekkyys ei mielestäni asetu kategoriseksi on-ei muuttujaksi, kuten tämänkertainen blogikirjoitus hieman viittaa. Mainitset toki tekstissä, että epäitsekkyys ei tarkoita muiden tahtoon alistumista ja omien tarpeiden laiminlyömistä, joten puhtaasti et varmasti jakoa näin tarkoittanutkaan. Näkisin pikemminkin, että itsekkyys on hyvä nähdä dimensionaalisena, jatkumolle asettuvana muuttujana, jossa liika itsekkyys on yhtäältä paha kuin olematon itsekkyyskin.

    Jos ajatellaan esim. nykypäivän työelämää, niin puhtaasti epäitsekkäällä toimintatavalla helposti varmistaa työuupumuksen ja muiden pillin tahtiin tanssimisen jalon taidon. Terve itsekkyys puolestaan varmistaa sen, että ei tule tehtyä muiden töitä ja toisaalta auttaa ihmisiä tekemään työnsä itselleen sopivimmalla, parhaassa tapauksessa jopa luovalla tavalla. Väittäisin jopa suomalaisten olevan kulttuurisesti esim. ameriikan-serkkuja alttiimpia tähän ”omasta tahdosta luopumiseen”, joka tulee esiin erityisesti kv. projektien parissa näpräävillä.

  5. Heikki,

    Erinomaisia huomioita. Perinteistä itsekkyys-epäitsekkyys -asemointia voisi kenties tarkastella rikkaammin nelikentässä, jossa yhden akselin muodostavat itsekkyys ja epäitsekkyys, toisen puolestaan proaktiivisuus ja reaktiivisuus.

    Määrittelen proaktiivisuuden toimintana, joka seuraa omasta intohimosta ja omista arvoista. Reaktiivisuus puolestaan tarkoittaa toisten – muiden ihmisten, ympäristön – ehdoilla toimimista.

    Itsekkyys tarkoittaa puolestaan toimintaa, jossa muiden päämääriä ei huomioida, tai niitä tyrmätään tieten. Epäitsekkyys tarkoittaa taas toimintaa, joka huomioi myös muiden ihmisten päämäärät.

    Olet siis oikeassa, ettei itsekkyys (perinteisesti käsitettynä) ole suinkaan kaksipaikkainen käsite, vaan itsekkyyttä on monenlaista. Myös tässä esittämäni jaottelut ovat skalaarisia – eli proaktiivisuuden ja reaktiivisuuden väliin mahtuu monta astetta jne.

    Ideaalina näkisin proaktiivisen epäitsekkyyden: toiminnan, joka nousee omista arvoista ja intohimoista, mutta joka sovitetaan toisten ihmisten päämäärien kanssa yhteen niin, että omat päämäärät saavutetaan toisten siitä kärsimättä; vrt. tanssiaisesimerkki.

    Tätä ilmeisesti tarkoititkin ”terveellä itsekkyydellä”?

  6. Rinnastat tekstissäsi arvot ja itsekkyyden. Itse taas en sotkisi arvoja tuohon toimintatavan valintaan, vaan toisin niitä jo siihen päämäärän valintaan jolloin itsekkyydestä tulee ainoa järkevä strategia. Jos kohteliaisuus on siis tanssia tärkeämpää niin sitten on kohtelias ja jos ei niin sittenhän sillä ei ole väliä miten ilta jatkuu kunhan tanssi alkaa. Mutta tuohon itsekkyyteen, pidät sitä ilmeisen negatiivisena tekona vaikka koko maailma kasveista eläimiin perustuu itsekkääseen taisteluun.

    Jos Pasin ja Penan tavoite oli nauttia illasta niin varmaan optimaalisella Nash-strategialla varustettu Pasi ei lähtisi keräämään vihoja niskaansa. Ns. Nashin tasapainotilassa molemmat pelaavat strategialla, jota on mahdollista parantaa tilapäisesti mutta joka takaa lopulta suuremman potin. Hyvä esimerkki on ns. vangin dilemma, jossa kaksi henkilöä pidätetään rikoksesta ja heille tarjotaan mahdollisuus päästä kuukauden tuomiolla jos ilmiantaa toisen. Tällöin toinen saa 10 kuukautta, mutta jos molemmat ovat hiljaa, tulee kakkua kolme kuukautta. Jos taas molemmat ilmiantavat toisensa on tuloksena seitsemän kuukauden kakku molemmille. Jos tätä peliä pelataan monta kierrosta, tuleekin optimaaliseksi strategiaksi olla hiljaa ja lusia kolme kuukautta vaikka ilmiantamalla toisen säästyisi yhden kuukauden istumisella, mutta luultavasti saisi aikaan sen, että kaveri ilmiantaa sinut seuraavalla kerralla. Se on myös itsekkäästi pelaavan valinta, koska se tuottaa parhaan tuloksen. Tuskin kuitenkaan väität että se ei ole myös kaverin kannalta reiluin teko. Sen suuremmin vankeinhoitolaitoksen tuloksia rikollismielen ehjäämisessä väheksymättä.

  7. Tade,

    Kiitokset mielenkiintoisista huomioista. Mielestäni itsekkyyttä ei voi perustella sillä, että se on luonnossa yleistä; tuolloin syyllistytään niin sanottuun naturalistiseen virhepäätelmään: ”se, mikä on luonnollista on hyvää”.

    Mitä tulee Nashin tasapainotilaan, on sen käytännön soveltaminen kaikkea muuta kuin mutkatonta. Ymmärtääkseni Nashin tasapainotilasta seuraa optimitilanne ainoastaan iteratiivisissa peleissä, eli kuten esimerkissäsi, jos vangin dilemmaa pelataan useita kierroksia. Tässä on ongelmana se, että todellisuudessa tällaisia iteratiivisia tilanteita on aika niukasti; harva kilpailutilanne, eli tilanne, jossa eri osapuolten päämäärät peruuttavat toinen toisensa, on sellainen, joka toistuu uudelleen eksaktisti samassa muodossa.

    Jotta Nashin tasapainotila siis tuottaisi optimaalisen tuloksen kaikille osapuolille, joudutaan olettamaan, että pelaajat tietävät ennakkoon epärealistisen paljon vastapelaajien vaikuttimista ja motiiveista. Muuten käy todennäköisesti niin kuin yleensä elämässä: häikäilemättömämpi osapuoli vie lyhyellä tähtäimellä isomman potin. Nash on muuten itsekin kritisoinut peliteorian soveltamista sosiaalitieteisiin 90-luvulla, niin kuin blogitekstissäkin mainitsin.

    Tässä tulee tietysti vastaan samantapainen ongelma, jonka Heikki nosti esiin: mitä itsekkyys oikeastaan edes tarkoittaa. Itse katson, ettei ole itsekästä pyrkiä toteuttamaan omia päämääriä optimaalisesti. Itsekkyyttä on vain se, että näitä päämääriä toteutetaan toisten ihmisten kustannuksella tai heidän pyrkimyksistään välittämättä.

    Olet oikeassa siinä, että optimaalisella Nashin tasapainotilan mukaisella strategialla varustettu pelaaja toimisi myös epäitsekkäästi tämän määritelmän mukaan: mutta käytännössä sellaista tilannetta, jossa Nashin tasapainotila toimisi optimaalisesti ei nähdäkseni ole. Sosiaalinen toiminta vaatii orgaanista pelisilmää ja intuitiivista herkkyyttä. Matemaattisten mallien yksisilmäisestä seuraamisesta tulee rumaa jälkeä, niin kuin Wall Street jälleen osoittaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s