Freudiin asti koko alitajunnan käsite oli länsimaissa tuiki tuntematon. Huolimatta 1800-luvulla yleistyneistä tiedostamatonta mieltä käsittelevistä tutkimuksista oli yleisesti vallalla käsitys siitä, että ihmisen ajattelu on kauttaaltaan tahdonvaraista. Kun Freud esitteli uraauurtavan mielen kolmijaottelunsa 1900-luvun taitteessa, koko ihmiskäsityksemme mullistui: emme hallitsekaan ajatuksiamme. Itse asiassa iso osa ajattelustamme tapahtuu ulottumattomissamme alitajunnan, tai oikeammin tiedostamattoman mielen, syövereissä.
Freud jakoi ihmismielen kolmeen osaan. Nämä olivat id, ego ja superego. Ego tarkoittaa minäkokemusta: se on siis tietoinen mielemme. Superego on puolestaan tahto tai omatunto: moraalinen ohjaaja, joka pyrkii pitämään toimintamme kurissa. Id, latinaksi ”se”, tarkoittaa taas alitajuntaa tai tiedostamatonta: sitä syöveriä, josta monet ajatuksemme kumpuavat. Maailma puolestaan jää ihmisen ulkopuolelle erillisenä toiminnan ympäristönä. (Katso havaintokuva tästä.)
Alitajuntasi ei kuitenkaan sijaitse vain pääsi sisässä.
Vuonna 1989 Manfred Zimmermann mittasi tietoisen ja tiedostamattoman mielen kapasiteettia.* Kävi ilmi, että tietoinen mieli pystyy prosessoimaan kerrallaan 45 bittiä informaatiota sekunnissa. Se on siis noin kuusi yksikköä. Tiedostamaton jauhaa puolestaan hulppeat 11.2 miljoonaa bittiä sekunnissa – siis noin 1.4 miljoonaa yksikköä. Ei siis mikään ihme, että mieleen pulpahtaa milloin mitäkin.
On kuitenkin syytä kysyä, mistä nämä kaikki ajatukset juolahtavat mieleen. Aivotutkimuksen tämän hetkinen tietämys kertoo, että aivojen etuotsalohkolla on keskeinen rooli tiedostamisessa. Neurotieteilijä saattaisi ajatella, että tietoinen toiminta perustuu siis siihen, että ajatusprosessit synnyttävät sähkökemiallisia reaktioita etuotsalohkossa; etuotsalohkon ”prosessointiteho” on siis tuon 45 bittiä sekunnissa. Loput aivoista taas prosessoivat noin 249’000 kertaa enemmän informaatiota sekunnissa. Ajattelua ei voi kuitenkaan typistää pelkäksi aivotoiminnaksi.
Jos pyydän sinua ajattelemaan ruusua, ei mieleesi juolahtava ruusun kuva ole suinkaan pelkkää aivotoimintaa. Ajatellessasi ruusua koet mielessäsi ruusun kuvan. Kytkeytymällä kokemukseesi ajatus ylittää siis puhtaan aivotoiminnan rajat. Ajatusta ei voi kuitenkaan rajata edes mielessäsi olevaksi ruusun kuvaksi. Jos aivosi eivät toimisi kunnolla, et pystyisi ajattelemaan ruusua. Vaikka ruusun ajatusta ei voi typistää aivotoiminnaksi, ruusun ajatus kuitenkin edellyttää aivotoimintaa.
Itse asiassa ruusun ajatuksen juuret ulottuvat vielä pidemmälle. Jos en nimittäin olisi äsken pyytänyt sinua ajattelemaan ruusua, ei koko ajatusta olisi myöskään koskaan syntynyt. Myös pyyntöni kuuluu siihen prosessiin, joka on synnyttänyt kokemuksesi ruusun kuvasta. Ajatukset ovat siis prosesseja, jotka synnyttävät kokemuksia.
Maailmassa on käynnissä jatkuvasti lukematon määrä prosesseja. Osa näistä – noin 1.4 miljoonaa sekunnissa – kytkeytyy sinun aivotoimintaasi aistinvaraisesti. Näistä puolestaan murto-osa synnyttää tietoisen kokemuksen. Valtaosa tietoisuuteesi asti ehtivistä ajatuksistasi saa siis alkunsa pääsi ulkopuolelta. Itse asiassa suurinta osaa ajatuksistasi ei olisi lainkaan olemassa ilman ympäristöäsi.
Alitajuntasi rajat eivät seuraa pääsi rajoja. Alitajuntaasi kuuluu koko ympäristösi. Mielesi rajat eivät siis kulje pääsi sisällä, vaan ne ulottuvat koko maailmaan. Freudin kolmijakoa mukailevassa kuvassa id:n ja maailman välillä ei ole tarkkaa rajaa. Ego sijaitsee ympärillesi levittäytyvien ajatusprosessien keskiössä, johon murto-osa ympärilläsi – niin ympäristössäsi kuin aivoissasikin – olevista prosesseista rekisteröityy. Ja kaiken keskellä on tahto, joka ohjailee mielessäsi juoksevia mietteitä. (Katso havaintokuva tästä.)
Ajattelu ei ole vain aivotoimintaa. Ajatusprosessit, joista pieni osa rekisteröityy tietoisuuteesi, sijaitsevat myös ympärilläsi. Alitajuntasi laajenee koko lähiympäristöösi, ja sitä kautta koko maailmaan. Tästä seuraa, että oma hyvinvointisi ei siis ole vain egosi hyvinvointia. Jos lähimmäisesi voivat huonosti, syöttää alitajuntasi mieleesi kielteisiä ajatuksia. Niiden seurauksena sinullakin on paha olla. Omasta alitajunnasta kannattaakin pitää hyvää huolta.
* Zimmermann, Manfred (1989). “The nervous system in the context of information theory.” Teoksessa R. F. Schmidt & G. Thews (toim.), Human Physiology, Springer, ss. 166-173.
Ajattelun ammattilainen 
Ympäristön vaikutuksesta loistava esimerkki on mastermind -ryhmien toiminta. Silloin ympäröit itsesi ihmisten kanssa, jotka haluavat saada omaan toimintaansa positiivisia vaikutteita sinulta ja joilta voit odottaa positiivisia efektejä omaan toimintaasi.
On hieno saada vähän tieteellistä näkökulmaa tähänkin asiaan! Mutu-tuntumalla tähän asti menty 🙂
Juuso,
Kiitos kommentista!
Jos ajatuksia tarkastellaan prosesseina, on yhteistyössä kyse näiden prosessien jakamisesta. Jos esimerkiksi kysyt kaverilta vastausta ongelmaan, ulkoistat prosessin ongelmanratkaisuosuuden. Kyse on pitkälti samasta asiasta, kuin laajennetu mielenkin työkaluissakin: jos voit ulkoistaa ajatteluprosessien osia, ovat nuo kaikki tyynni osa ajatteluasi.
Mastermind-ryhmät ovat minulle uusi käsite. Haluaisitko kertoa lisää, mistä siinä on kysymys?
http://www.smartpassiveincome.com/how-to-find-a-mastermind-group/
Tuossa on todella hyvin selitetty miten homma toimii!
Juuso,
Kiitos linkistä, vaikuttaa mielenkiintoiselta!
Sivumennen sanoen, käsittelen itse hieman samantapaista ajatusta keskiviikon blogipostauksessa :).
Lauri, hyvää stooria!
”Jos en nimittäin olisi äsken pyytänyt sinua ajattelemaan ruusua, ei koko ajatusta olisi myöskään koskaan syntynyt. Myös pyyntöni kuuluu siihen prosessiin, joka on synnyttänyt kokemuksesi ruusun kuvasta.”
Tähän helppo ja havainnollisväline on se, että jos joku goottityttö ois pyytänyt kuvittelemaan ruusua sinun sijastasi, olisi se ajatus ollut mahdollisesti hyvinkin erilainen kuin se, mitä sinun pyyntösi jälkeen mieleen pulpahti. (tai ainakin noin olen tuota joskus koittanut havainnollistaa…)
”Ja kaiken keskellä on tahto, joka ohjailee mielessäsi juoksevia mietteitä”
Jos haluat tuossa tahto keskellä ajatuksessa pysyä, niin kannattaa korostaa, että tahto pyörii alustalla, jonka syvänteet ja huiput muokkautuvat ympäristön – ja tiedostamattoman prosessoinnin – suhteessa. Eli tahto ei ohjaile todellakaan kaikkea, vaan myös se mitä tahdolla voi tehdä, on riippuva ympäristön/automaattisen prosessoinnin suhteesta…
Visuaalinen ajatusanalogia psykiatriasta:
Henkilö on niin masentunut, että ei juurikaan pysty ajattelemaan mitään iloista tai muakvaa, tai ainakaan ei pysty kokemaan mitään iloista tai mukavaa. Eli kuvittele pallo tai mikä tahansa ”tahdon homonculus” vaeltelemaan massiivisella joustavalla kumipinnalla, jonka pohjat ja huiput muokkautuvat sen mukaan, mitä automaattinen prosessointi ja ympäristö ovat ajan juoksussa tuottaneet… Ja tässä tapauksessa ne ovat tuottaneet sellaisen yleisen painauman, että ne iloisuuden tuntemuksiin ja iloisiin ajatuksiin liittyvät huiput ovat niin jyrkät, että homonculus ei kuopasta sinne ”tahdollakaan” ihan heti nouse…
Tuolla analogialla välttää myös sen, että alitajunta ei ”syötä” mitään mieleen (miten alitajunta päättä mitä syöttää?) vaan paremminkin ajatus kääntyy niin että tietoisuuden/tahdon/tarkkaavaisuuden vaelteleva valokeila pyörii ympäristön/alitajunnan-automaattisen prosessoinnin tuottamassa maastossa. Toki tuo syöttö oli metafora, mutta se ohjaa usein väärillä jäljille 🙂
Tapani,
Kiitos ajatuksia herättäneestä kommentista! Tuota tahdon problematiikkaa olen käsitellyt viime kevään ja viime syksyn kirjoituksissa jonkin verran. Nähdäkseni tahdon ongelma on, että erilaiset ajatusprosessit vaativat eri tasoisia ponnisteluja ohjautuakseen. Eli jotkut prosessit vaativat enemmän ”tahdonvoimaa”. Tuossa nähdäkseni merkittävää on myös se, että jos omat päivittäisrutiinit urautuvat pahasti, kuten esimerkiksi vakavasti masentuneilla, voi näennäisesti kevytkin toiminta vaatia suunnattomia ponnisteluja; normaalisti käytössä oleva ”työkalusto” ei ole käytettävissä, koska toiminnan rakenne on urautunut muutamaan yksitoikkoiseen itseään toistavaan prosessiin.
Ajatuksesi tahdon ”suuntaamisesta” on kerrassaan loistava! Tosin ajatusten suuntaamisessa on kääntäen sama ongelma, jonka nostit staattisemmasta egokäsityksestäni esiin: miksi ihminen ei voi sitten poimia ajatusten virrasta tahdonvaraisesti mitä kulloinkin haluaa? Nähdäkseni sekä syöttämismetafora että suuntaamismetafora nostavat esiin jotakin keskeistä tahdon luonteesta. Tähän pitäisi kenties kehittää vielä joku suuri yhtenäisteoria :).
Hieno kirjoitus jälleen! Kiitos!
Itse sain Tapanin kommentista ajatuksen tuosta ’tietoisuuden valokeilasta’. Tahto on mielestäni se, joka tuota valoa ohjaa. Siis esimerkiksi jos tahdomme nähdä maailmamme paikkana, jossa on väkivältaa ja pahuutta sen myös näemme, kun taas keskitymme asioihin jotka ovat hyvin, sekin meille suodattuu.
Kaikki ’siinäiässä’ olevat varmaan tietävät ilmiön, jolloin maailma näyttää olevan täynnä raskaana olevia naisia ja vauvoja. Tämä niinkuin esimerkiksi.
Hanna,
Erinomainen huomio! Tahdon ja tarkkaavaisuuden suhde on myös mitä mielenkiintoisin. Niin kuin Wittgenstein on aikanaan sanonut, onnellisen ihmisen maailma on eri kuin onnettoman; maailma avautuu meille sen mukaan, mihin suuntaamme huomiomme. (Sivuhuomiona, Wittgenstein on myös sanonut, että kokeva subjekti kutistuu ulottumattomaksi pisteeksi, ja tietyssä mielessä tuon havainnekuvan keskipisteen tai tahdon voi nähdäkseni käsittää juuri niin.)
Mitä mieltä olet tästä: onko tarkkaavaisuus tosiaan tahdonvaraista toimintaa, vai ohjaavatko tarkkaavaisuutta muut käynnissä olevat ajatusprosessit? Nähdäkseni tämä linkkaa myös Tapanin esiin nostamaan kysymykseen masentuneen ihmisen tahdonvoiman puutteesta.
Niin, tahdon voima tulee kehiin käsittääkseni vasta kun tiedostaa voivansa tahdolla ohjailla huomiotaan. Ensin täytyy tulla tietoiseksi, jotta voi käyttää tahtoaan. Ensin tietenkin täytyy tahtoa tulevansa tietoiseksi. 🙂
Päivitysilmoitus: “Minä en ole minä, minä olen me” | Ajattelun ammattilainen
Päivitysilmoitus: Kiva | Ajattelun ammattilainen
Hanna ja Lauri,
Kyllä, me voimme ainakin johonkin asti ”tahtoa” sitä mitä näemme tai se mihin kiinnitämme huomion vaikuttaa siihen mitä koemme. Mutta se kuinka paljon tai kuinka vapaasti voimme sitä ”tahtoa” ohjata on mielenkiintoinen kysymys.
Kuvitellaampa tilanne: Henkilö A on paennut 14-vuotiaana Ruandasta siskonsa kanssa. Hänen koko muu keskiluokkaan kuulut perheensä on surmattu ja kidutettu kuoliaaksi hänen silmien edessä ennen kuin hän pääsi ihmeen kautta karkuun. Tämän jälkeen hän on asettunut toiseen maahan ja kouluttanut itsensä toisessa maassa vaikkapa psykologiksi.
Henkilö B on kasvanut Kirkkonummella ylemmän keskiluokan rakastavaisessa perheessä vain ”normaaleista” peruskeskiluokkaisista ongelmista kärsien. Henkilö B on myös opiskellut Jyväskylässä itselleen psykologin ammatin.
Jostain syystä henkilöt A ja B menevät Mari Mallasvuon melkosisäisen sankarin löytämiskurssille jossa he opettelevat mm. sitä, että kaikki lähtee itsestä ja että se mitä tahtoo vaikuttaa siihen mitä näkee. Jos nyt sitten henkilö A ja B ”puhtaasti” tahdolla yrittävät keskittyä näkemään maailman väkivallattomana ja hyvänä, uskaltaisin väittää, että tulos ei ole sama. Kuitenkin molemmat todennäköisesti pystyvät kokemustaan ja suhtautumistaan tiettyyn pisteeseen asti muuttamaan ”tahdolla” ja ennen kaikkea tahdon jatkuvan suuntaamisen kautta tulleella oppimisella.
Eli vaikka se, mitä tahdomme ja mihin keskitymme vaikuttaa huomattavasti siihen, mitä näemme ja miten asiat koemme, emme voi todennäköisesti koskaan täysin sivuuttaa taustahistoriaa ja ympäröivää maailmaa, jotka antavat reunaehtoja ja vaikuttavat voimakkaasti siihen, missä ”pinnalla” (viitateen tuohon aiempaan analogiaani) se ”tahto” liikkuu ja voi liikkua.
Esim. kuinka paljon positiivisia elämyksiä tai positiivisia mielikuvia/fantasiaa vakavasti traumatisoitunut henkilö tarvitsee, ennen kuin tahto voi matkustaa kokonaisvaltaiseen iloiseen maailmankuvaan, joka ei juurikaan murene yksittäisten vastoinkäymisten kohdalla tai traumasta muistuttavien piirteiden ollessa kokemuksessa läsnä.
Ja mitä tulee tarkkaavaisuuden ja tahdon suhteeseen, niitäkään ei voida erottaa kontekstista tai käsitellä puhtaina ”agentteina”. Tiedostamattomia priming efektejä on tarkkaavaisuuden ja oikeastaan kaiken kognitiivisen toiminnan piirissä tutkittu iät ja ajat ja ne osoittavat hyvin, että ”tahtominen” ja ”tarkkaavaisuus” ovat vahvasti ulkoisten seikkojen välitteistä vaikka kuinka kuvittelisimme, että vain se ”omatahto” ratkaisee ja se mitä tahdon on ”puhdasta tahtoa”. (lyhyesti primingista: http://en.wikipedia.org/wiki/Priming_%28psychology%29 ).
Ja Hanna, loistava huomio tuo, että automaattisista päätelmistä pitää tulla jotenkin tietoiseksi, jotta niitä voidaan ”tahdolla” haastaa.
Niin, miksi tulos ei voisi olla sama? Näin on jos henkilö A ei ole päästänyt irti menneisyydensä möröistä vaan tahtoo roikkua menneen tapahtumissa.
Tahto on oikeastaan ’väärä’ sana kuvaamaan tuota ohjaavaa toimintaa. Olisiko aikomus/aie parempi? Halu, taas siihen liittyy lähes yhtä paljon konnotaatioita kuin tahtoon.
Irtipäästäminen tuosta menneestä on tärkeää. Mennyt on mennyttä, se ei luo tulevaisuutta. On vain nyt.
Hanna,
Tulos voi olla ajan myötä sama, mutta luulen, että henkilö A:lla ottaa huomattavasti enemmän aikaa päästä siihen vaikka ”tahtoa” olisi saman verran kuin B:llä… Lähinnä koitan kai tavoitella ajatusta, että emme ole täysin vapaita olentoja tahtomaan tai haluamaan vaan aina monen asian summa, jota vapaa tahto ei aina voi voittaa ainakaan välittömästi (harjoituksen ja oppimisen kautta kovalla työllä kenties).
Hyvä esimerkki tahdon tai aikomuksen ristiriidasta ovat päihderiippuvaiset, joilla aina hetkellisesti tahtoa (hyvin vilpitöntä) lopettaa tuhoisa päihteiden käyttö ja paljon aikomusta. Mutta silti tulokset ovat jotain muuta ja lähes jokainen joskus vakavasta päihdekierteestä irtipäässyt on käynyt läpi useita lopettamiskertoja…
Eli jälleen kysymys kuuluu, että miksi se tahto ei aina riitä ja jos ajatellaan vaikka opioidiriippuvaista, miksi se hetkellisesti syntynyt tahto katoaa silmän räpäyksessä, kun henkilö joutuu tilanteeseen jossa päihteitä olisi helposti saatavilla? Muuttuko tällöin se tahto vai pysyykö se tahto mutta joku voittaa sen jne. ? Onko tahto pysyvä tila vai aina tilanteen summa? Onko rationaalinen vapaa tahto mitä? Pahoja kysymyksiä…
Päihderiippuvuudessa toinen tahto on voimakkaampi kuin toinen. Tahto olla kännissä on voimakkaampi kuin halu olla selvinpäin.
Luin muuten tuossa autossa matkalla kotiin Krishnamurtia, Uuteen ulottuvaisuuteen, ja siinä esitettiin halusta sellaista, ettei ole halun kohdetta jos ei ole haluakaan. Eikö ole mielenkiintoista! Olenko minä olemassa vain siksi että haluan (tutkia) itse(ä)ni? No joo, tuo on ohi aiheen mutta laitan kuitenkin.
Hanna, Tapani,
Loistavaa keskustelua!
Lyhykäisesti, itse koen, että valtava enemmistö toiminnastamme määräytyy toiminnan prosessien rakenteiden mukaan. Toiminta etenee siis useimmiten ennalta rutinoitunutta ja harjaantumisen kautta kiteytynyttä rataa. Prosessit voivat kuitenkin olla eri vahvuisia.
Nähdäkseni ihmisellä ei ole useampaa tahtoa, ei edes päihderiippuvaisella. Addiktiot ovat, syystä tai toisesta, hyvin voimakkaita prosesseja, joiden ohjaaminen vaatii aivan eri mittakaavassa voimavaroja kuin vaikkapa puhumisen lopettaminen kesken lauseen. Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin käsittääkseni samanlaisesta ilmiöstä: sekä heroiinikoukussa killuva, että monologiin intoutunut henkilö toteuttavat ennalta harjaantunutta toimintaprosessia. Ja tässä tahdolla on pohjimmiltaan vain kaksi vaihtoehtoa: antaa prosessin jatkua loppuun, tai panna sille kampoihin.
(Sivuhuomiona, prosessit jatkuvat pääsääntöisesti aina loppuun asti, jollei niille tee jotain. Mielenkiintoista on, että prosessien katkaiseminen ilman syytä tuntuu todella työläältä, vaikkei prosessi olisi edes kovin vahva. Suosittelen tekemään seuraavan kokeen: seuraavan kerran kun olet esimerkiksi kävelemässä kauppaan, pysähdy hetkeksi paikallesi ilman mitään syytä. Katso, kuinka kauan pystyt jurnuttamaan paikallasi ennen kuin käynnissä oleva prosessi kampeaa sinut liikkeelle.)
Tässä muuten yksi tahdonvoimaa käsitellyt blogitekstini viime vuodelta:
https://ajattelunammattilainen.fi/2009/11/14/nain-teet-itsestasi-tahdon-jattilaisen/