Positiivisuudesta ja positiivisuudesta

Sain viime viikolla tuttavaltani luettavaksi uuden Bright-sided -teoksen arvostelun. Kirja pui kriittisesti viime vuosina yleistynyttä positiivisen ajattelun kulttuuria, ja erityisesti amerikkalaisille tyypillistä muikeilua vaikeidenkin asioiden kohdalla: jos saat potkut, sinun täytyy pitää sitä mahdollisuutena – surkuttelu on kiellettyä!

Tekstin kriittiset huomiot amerikkalaistyyppistä mukapositiivista muikeilua ja sen ääri-ilmentymiä, kuten australialaista hömppäbestselleriä The Secretiä kohtaan, ovat toki perusteltuja. Mutta teksti nosti silti karvani pystyyn. Arvostelun loppupuolella kirjoittaja nimittäin niputtaa positiivisen psykologian samaan pakettiin Ophrahin ja The Secretin kanssa. Katsokaas, kyllä psykologian pitää olla ongelmakeskeistä – tieteeseen nyt viho viimeisenä saa sotkea mukaan jotain niin epäilyttävää kuin positiivisuutta.

On kuitenkin olemassa kahdenlaista positiivisuutta.

Secretin ja Ophrahin edustama amerikkalaistyyppinen muikeilu on tuhoisaa siksi, että vaikka se saattaa kannustaa superonnistujia menestymään entisestään, se syyllistää syrjäytyneitä ja masentuneita: ”Sinulla menee huonosti siksi, että et osaa ajatella positiivisesti!” Tässä, niin kuin jokaisessa svengaavassa valheessa, on toki totuuden siemen: positiivinen ajattelu auttaa saamaan tuloksia aikaiseksi tehokkaasti. Yksisilmäinen positiivinen ajattelu on kuitenkin vaarallista, niin kuin yllä linkatussa kritiikissä hyvin huomioidaan.

Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä positiivisen psykologian kanssa. Positiivinen psykologia kun ei ole mitään oma-apuhömppää tai australialaista tosi-TV-johdannaista. Siinä on kyse erittäin arvostetusta tieteenalasta, jonka edustajiin kuuluu huippunimiä maailman parhaimmista yliopistoista kuten Harvardista.

Positiivisen psykologian ykkösnimi, professori Martin Seligman linjaa oppisuunnan peruskiven teoksessaan Authentic Happiness näin: perinteisesti psykologia on keskittynyt hoitamaan mielen ongelmia – siis sitä, mikä voi mennä pieleen. Positiivinen psykologia siirtää painopisteen hyvinvointiin: miten ihminen voisi voida oikeasti hyvin. Tässä voikin kysyä, kumpi lähestymistapa on parempi: ongelmien hoitaminen sitten kun ne ovat syntyneet, vai niiden ehkäiseminen ennen kuin ne pääsevät edes alkuun? Toki ongelmien hoitaminenkin on tärkeää, mutta nähdäkseni painopisteen pitäisi kuitenkin olla aina ensisijaisesti toimivien toimintamallien löytämisessä niin, ettei ongelmia pääsisi edes syntymään.

Tästä syystä linkkaamani kritiikki on nähdäkseni vielä tuhoisampaa kuin Secretin kaltainen positiivisuushömppä. Se sallii ihmisille mahdollisuuden tuudittautua ajatukseen siitä, että turha tässä on mitään yrittää, kun ei mistään mitään kuitenkaan tule. Tällaisesta passiivisesta asenteesta tulee itseään toteuttava profetia: kun mitään ei yritä, ei mitään saavutakaan.

Aito positiivisuus on ratkaisukeskeistä ajattelua, jossa katse pidetään päämäärissä ja tavoitteissa – mutta myös ongelmat huomioidaan silloin kun niitä matkan varrelle sattuu. Kuten positiivisen psykologian kärkitutkija, professori Barbara Fredrickson linjaa teoksessaan Positivity, positiivisuus ei ole Pollyanna-tyylistä ”naminami, ihanaa!” -tyyppistä muikeilua. Myös negatiivisille tunteille on tärkeä roolinsa elämässä. Mutta keskittymällä positiivisesti ratkaisuihin ja jalostamalla positiivisia tunteita on elämä huomattavan paljon syvällisempää ja merkityksellisempää kuin jos joka taitteessa pyrkisimme vain kiinnittämään huomion siihen, mikä on pielessä.

18 thoughts on “Positiivisuudesta ja positiivisuudesta

  1. Miksi emme ryhtyisi puhumaan suoraan ratkaisukeskeisyydestä, koska positiivisuus on sanana niin tahrittu? Siitä tulee helposti mieleen juuri tuo syyllistämisnäkökulma ja tekee mieli kysyä, että onko kyse vain naamioidusta uusliberalismin oikeutuksesta. Ratkaisukeskeisyys on rehellistä: se tunnustaa, että asiat eivät aina ole parhaalla mahdollisella tavalla ja ihmiset voivat esimerkiksi masentua, mutta itse sanassa jo piilee huikea potentiaali. AINA on enemmän kuin yksi vaihtoehto ja asioita on mahdollista muuttaa.

  2. Kyse ei ole ainoastaan suhtautumisesta ongelmiin ja ratkaisukeskeisyydestä, vaan myös siitä miten maailmaa katsoo. Etsiikö jatkuvasti tilanteista, ihmisistä valittamisen ja kehittämisen aihetta ja tuo tätä negatiivisessa hengessä esiin vai suhtautuuko ihmisiin ja asioihin hyväksyen, arvostaen ja kunnioituksella? Mielenkiinoinen ja ajattelua herättävä teema, kiitos.

    • Minna,

      Kiitos loistavasta kommentista. Omalla asenteella on tosiaan suuri vaikutus siihen, minkälaisia tuloksia saa aikaan. Tulokset puolestaan ruokkivat asennetta entisestään, oli se sitten positiivinen tai negatiivinen.

  3. The Secret ja Voima -kirjatkaan eivät nekään ole sinällään hyvää taikka pahaa. Kyse on siitä, miten ja mihin liitettynä niitä käytetään. Kun kuorrutuksen pyyhkii päältä pois, sisällä on paljon ajattelemisen aihetta. Minulla on ihan riittävästi kokemusta ongelmakeskeisestä asioiden käsittelystä vaikeissa asioissa ja tiedän, miten se voi viedä voimat ja alkaa ruokkia itseään.

    Nykyään elämässä yhdistyvät ratkaisukeskeisyys, positiivinen psykologia ja Voiman ajattelu. Varjoja en kiellä, koska ne ovat elämää. Tietoisena niistä, katson kiitollisuuden aiheita ja myönteisyyden mahdollisuuksia. Sillä on ollut suuri merkitys elämänlaadulle muun muassa tänä syksynä, kun alunperin yhden tikin vaatinut tapaturma on venynyt jo seitsenviikkoiseksi kyynärsauvojen kanssa kulkemiseksi, kolmeksi leikkaukseksi ja kaikkiin niihin liittyväksi härdelliksi, joka vain jatkuu ja jatkuu.

    Kiitollisuuden syitä kirjoitan melkein joka päivä muistikirjaan ja sen vaikutus mieleen ja kokonaisoloon on suuri. Tapa tuli Voima-kirjasta jo ennen tapaturmaa. Ei sinällään mitään uutta, mutta juuri tuo kirja sai minut toimimaan käytännössä. Voisin pelätä vanhaan tapaani kaikkea sitä, mitä mulle seuraa perutuista töistä yrittäjänä, mitkä huonot vaihtoehdot tästä terveydellisesti seuraavat, mitä kaikkea missaan… ja voida henkisesti huonosti päivästä toiseen. On hyvä huomata, että se ei ole automaatti. Voin valita ajatteluani, vaikka en voikaan valita mitä mulle tapahtuu.

    • Tuulevi,

      Kiitos kommentista. Minun mielestäni Salaisuus siinä mielessä vaarallinen teos, että siinä yhdistyvät sinänsä toimivat motivaatioperiaatteet hyvin voimakkaasti materialistiseen maailmankuvaan. Riskinä on, että ihmiset oppivat motivoimaan toimintaansa oikein, mutta tavoittelemaan vääriä asioita. Tästä kirjoitinkin viime syksynä juttusarjan nimellä ”Salaisuuden” salaisuus: https://ajattelunammattilainen.fi/2010/08/30/salaisuuden-salaisuus-osa-13-mika-ihmeen-salaisuus/

      Byrnen Voima-kirjaan en ole tutustunut, mutta linjaamasi kiitollisuusharjoite kuulostaa ainakin todella fiksulta. Kenties Byrnenkin arvot ovat sittemmin pehmentyneet? 🙂

      • Minä ajattelen niin, että vaarallista tai vaaratonta teosta / tekstiä ei sinällään puhtaasti olekaan vaan kyse on siitä, miten ja mistä maailmankuvasta käsin niitä tulkitaan ja käytetään. Joillakin meistä on valmiiksi vahvan materialistinen maailmankuva, toisilla taas jotain muuta.

        Myös eri elämänvaiheissa samakin teksti puhuttelee ja aktivoi itsessä erilaisia asioita. Jos ajattelen että olisin lukenut Salaisuutta vaikkapa 25-vuotiaana tai nyt, olisin tulkinnut sitä toisin ja poiminut eri asioista. Sellaista fakiiria ei olekaan, joka kirjoittaisi kirjan, joka motivoisi kaikkia samalla tavalla. Siihen mitä itse kukin tavoittelee vaikuttaa koko elämänhistoria, maailman- ja ihmiskuva. Niiden muuttumiseen tarvitaan enemmän kuin yksi kirja; elämän kolhuja ja kompastumisia, onnen hetkiä, ilon hetkiä, toisten ihmisten asettamia peilejä, kaikkea sitä, mikä pakottaa punnitsemaan omia arvoja ja niistä syntyviä valintoja. Osa meistä elää koko elämänsä materialismin läpitunkemina ja tulkitsee kaikkea vastaan tulevaa materialismin silmälasien läpi.

        Minä luin Byrneä tietoisesti painottaen. Kun sivuutin jenkkihömpän, löysin helmiä. Tarvitsin tähän syksyyn paljon vankkaa, jopa yltiöpositiivista puhetta vetovoimasta ja kiitollisuudesta, sillä minulla on runsain mitoin (=ihan liikaa) epäilyksen ja murehtimisen taitoja sekä kriittisyyttä omasta takaa. Oli aika siivota niitä romukoppaan ja saada ajattelua tasapainoon.

      • Tuulevi,

        Hyviä huomioita. Mikään kirjahan ei oikeastaan ole mitään itsessään, vaan vasta jollakin tavalla tulkittuna. Ja jos Byrnen kirjat innoittavat tällaisia ajatuksia ja asenteita, niin silloinhan ne toimivat oikein hyvin. 🙂

  4. Lueskelen aktiivisesti aivan eri aiheita, insinööri kun olen. Mutta alan kirjallisuudessa törmään aina silloin tällöin toisinajattelijoihin eli niihin jotka pitävät ongelmia voimavarana. Eli jos ei ole ongelmia, niin ei ole korjattavaa. Mutta ongelmaa ei sovi löytää loppupäässä prosessia vaan mahdollisimman aikaisin.

    Sama kait pätee ihmismieleen, eli ongelmille on erilaisia lähestymistapoja. Yleensä tuolla päämaakareilla kait hoidetaan lopputulosta eli esim. masennusta tai jotain muuta. Ja yleensä kait siellä hoidetaan lopputulosta eikä suinkaan lähtökohtaa.

    Eli jos joskus opittaisiin aloittamaan hoito ajoissa ja etsimään positiivisia pakokeinoja, niin ihmiset saattaisivat saada itselleen uusia toimintamalleja ja reittejä onnellisempaan elämään.

    Jotenkin olen oppinut hiljalleen ymmärtämään sen, että ongelman ilmetessä pitää reagoida heti eikä vasta kun lopputulos on mahdottoman hankala hoitaa. Ja tuohon kait positiivisten ratkaisujen etsiminen istuisi hyvin.

    Kari…

    • Kari,

      Kiitos mielenkiintoisesta pohdinnosta! Elämä olisi kai aika tylsää, jos ei olisi ongelmia. 🙂 Kysymys onkin, miten niihin suhtautuu: ylitsepääsemättöminä esteinä, joiden edessä jäädään surkuttelemaan, vai kiehtovina haasteina, jotka saadaan ennen pitkää selätettyä? Tässä ehkä hieman kärjistäen ongelmakeskeisen ja ratkaisukeskeisen ajattelun perustat.

  5. Hieno kirjoitus! Jostain syystä ihmisissä tuntuu olevan hankalan syvällä halu saada tietää, miksi ollaan niin ongelmallisia – vaikka se ei usein auta parhaalla mahdollisella tavalla ratkaisemaan tai parantamaan mitään.

    • Karla,

      Kiitos kommentistasi! Nähdäkseni negatiivisuuteen taipumuksella on voimakas evolutiivinen perusta. Se, että negatiivisuus toimii hyvin savannilla ei kuitenkaan tarkoita sitä, että se olisi paras ajattelutapa nykyaikana. Aivomme eivät ole juuri muuttuneet viimeisen 60 000 vuoden aikana – mutta yhteiskunta on senkin edestä.

  6. Loistava kirjoitus Lauri. Haastavaa todella on, koska positiivinen psykologia yhdistetään liian usein amerikkalaiseen ns. Happy family meininkiin, jossa ajatellaan positiivisesti vaikka hampaat irvessä.

  7. Arvostetusta on kirjoitettu väärin: (Siinä on kyse erittäin arvostusta tieteenalasta, jonka edustajiin kuuluu huippunimiä maailman parhaimmista yliopistoista kuten Harvardista.)
    🙂

  8. Suosittelen tässä yhteydessä katsomaan myös tämän RSA Animate -videon, jossa kyseisen Bright Sided -kirjan kirjoittaja Barbara Ehrenreich valottaa ajatuksiaan:

  9. Päivitysilmoitus: Miksi positiivisuus on tärkeää? | Ajattelun ammattilainen

  10. Päivitysilmoitus: Kaksi erilaista innostusta « Ajattelun ammattilainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s