Hanki itsellesi loistava menneisyys

Pelasin keväällä erinomaista Psychonauts-tietokonepeliä. Siinä nuori Razputin-poika seikkailee pelihahmojen mielissä ja suorittaa monenlaisia tehtäviä. Yksi Razputinin tehtävistä on emtionaalisen painolastin (emotional baggage) selvittely. Pitkin pelihahmojen mielten syövereitä on ripoteltu itkeviä matkalaukkuja, jotka piristyvät vasta, kun ne saavat oikeanlaisen nimilapun. Peliä pelatessani aloin miettiä, miksei samaa voisi soveltaa oikeassakin elämässä.

Muistojen tunnelataus riippuu siitä, miten suhtaudut niihin.

Aikani asiaa pohdittuani kokeilin uutta harjoitusta. Kirjoitin ensin ylös sellaisia muistoja, jotka mieleen pompatessaan aiheuttavat kurjan olon. Niin kuin sen, että olin ala-asteella koulukiusattu. Aloin miettiä, miten tällaiset negatiiviset muistot saisi piuhoitettua uusiksi. On ihan turhaa, että teen itselleni kurjan mielen muistelemalla kaksikymmentäviisi vuotta sitten tapahtuneita asioita.

Uudenlaisella nimilapulla vanha muisto muuttuu kuitenkin positiiviseksi. Pidin ala-asteella kovasti matematiikasta ja olin aika kova puhumaan. Kun olin vielä melko pullea, oli yhtälö valmista kauraa koulukiusaajille: suupaltti pullukka nörtti kun loistaa koululuokassa kuin ankka keskellä Senaatintoria.

Mutta mitä jos samaa asiaa tarkastelisikin toisin? Matemaattinen innostus kääntyi myöhemmin loogis-analyyttisiksi taidoiksi. Ja suupalttiudesta on paljon iloa luennointityössä. Näiden taitojen juuret ovat juuri tuossa samassa ajassa. Mitä jos tarkastelisinkin yhdeksänvuotiasta Lauria puhetaitoisena matemaattisena lahjakkuutena koulukiusatun suupaltin nörtin sijaan? Faktat tarjoavat mahdollisuuden kumpaankin näkökulmaan. Jälkimmäinen saa pahalle tuulelle. Edellisestä taas tulee hyvä mieli.

Emotionaalisen painolastin setvimiseksi nimittämäni tekniikka kuuluu samaan kognitiivisen uudelleenjärjestelyn tekniikoiden sarjaan kuin aiemmin esittelemäni erehdysten hallinta ja tik tak -menetelmäkin. Se toimii näin: kirjoita ensin ylös kaikki sellaiset muistot, joista tulet pahalle tuulelle. Mieti sitten, miten voisit tarkastella samaa asiaa positiivisesti. Mitä hyvää muistamistasi tapahtumista on seurannut? Millä tavoin ne ovat vaikkapa vahvistaneet luonnettasi tai ajatteluasi? Tai voisitko löytää samalta ajanjaksolta jotain muuta positiivista, joka kannattelee elämääsi? Kirjoita nyt kunkin muiston alle uusi ja positiivinen tapa suhtautua siihen. Näin rakennat mieleesi kokonaan uudenlaisen, positiivisten muistojen verkoston aiempien negatiivisten muistojen sijaan.

Rakentamalla suhtautumistapasi kielteisiin muistoihisi uudelleen muunnat ne ahdistavista ajatusmadoista miellyttäviksi ja piristäviksi tuulahduksiksi menneisyydestä. Näin et myöskään joudu enää rypemään menneessä, vaan voit siirtää katseesi kohti tulevaa. Piuhoita siis muistosi positiivisiksi ja hanki itsellesi loistava menneisyys.

5 thoughts on “Hanki itsellesi loistava menneisyys

  1. Kyseessä on myös osa-alue, jolla mielikuvaharjoitukset loistavat, kutsui niitä sitten vaikkapa NLP:ksi tai visualisoinniksi. Ohessa kuvaus omista kokemuksistani nimilappujen uusinnassa.

    Olin mielestäni arka. Aina kun ajattelin asiaa, mieleeni nousi kirkas ja yksityiskohtainen kuva itsestäni istumassa tuolilla väkijoukon keskellä, kyyryssä ja pelokkaan näköisenä. Tätä seurasi vahva mitättömyyden ja riittämättömyyden tunne.

    Eräänä päivänä kävin keskustelua itseni kanssa: ”Entäpä jos tuolle mielikuvalle voisi tehdä jotakin? Muokata sitä? Mitä tapahtuisi? Pöh. Ei mielikuvia voi muokata, ei se ole mahdollista. Saati normaalia, kuka nyt tuollaista tekisi, sehän on omituista. Noh, yritetään, eipä siinä mitään menetä”.

    Otetaanpa tuo mielikuva käsittelyyn. Mielen Photoshop auki, efektejähän löytyy loputon määrä eikä maksa mitään 🙂 Tuo mielikuva on aivan liian kirkas ja värikäs. Tummennetaan ja sumennetaan sitä, pestään värit kokonaan pois kunnes kuva on mustavalkoinen. Kuva on myös liian suuri, sitä pitää pienentää. Pienennän kuvaa kunnes se kutistuu alle hiekanjyvän kokoiseksi hiukkaseksi, jonka voi ottaa kämmenelle, tutkia hetken sen mitättömyyttä ja heittää roskakoriin.

    Ajattelen uudelleen olevani arka. Hmm. Eikö tämän pitänyt tuntua joltakin? Missä on mitättömyyden ja riittämättömyyden tunne? Jäljellä on vain tyyni ja rauhallinen olo. Nimilappu on uusittu.

    Mielikuvitus on vahva työkalu, jota aivan liian harvoin hyödynnämme.

  2. Muistojen piuhoittaminen on hyvä idea, vaikka onkin joskus työlästä toteuttaa siksi, että ihminen on sisäisesti aika rigidi, jäykkä uudistumaan. Vaikka tietää, niin tunne ohjaa. Menneisyyden tunteet on minusta hyvä kohdata sellaisenaan, jotta voi totuuden päälle rakentaa hyvää elämää ja kauniita unelmia.

    Nimetön antaa myös oivallisia vinkkejä. Tässä muutama lisää: haistele metsää ja puita ja ajattele olevasi luonnon henki. Siinä mieli kummasti uudistuu. Mene porukalla vaikka shamaanimatkalle ja löydä yksi uusi minäsi sen olemassaolevan rinnalle täydentämään hyvinvointiasi. Elä musiikin tai kirjan maailmassa. Jaa iloasi muille. Vähitellen elämän arvojärjestys menee kohdalleen. Ja ihminen onnellistuu. Hyviä hetkiä Nimettömälle, Ajattelun ammattilaiselle ja kaikille.

  3. Päivitysilmoitus: Totuus on poliisiasia « Ajattelun ammattilainen

  4. Reblogged this on MORE OR LESS LIFE ! and commented:
    Muistojen tunnelataus riippuu siitä, miten suhtaudut niihin.

    Aikani asiaa pohdittuani kokeilin uutta harjoitusta. Kirjoitin ensin ylös sellaisia muistoja, jotka mieleen pompatessaan aiheuttavat kurjan olon. Niin kuin sen, että olin ala-asteella koulukiusattu. Aloin miettiä, miten tällaiset negatiiviset muistot saisi piuhoitettua uusiksi. On ihan turhaa, että teen itselleni kurjan mielen muistelemalla kaksikymmentäviisi vuotta sitten tapahtuneita asioita.

    Uudenlaisella nimilapulla vanha muisto muuttuu kuitenkin positiiviseksi. Pidin ala-asteella kovasti matematiikasta ja olin aika kova puhumaan. Kun olin vielä melko pullea, oli yhtälö valmista kauraa koulukiusaajille: suupaltti pullukka nörtti kun loistaa koululuokassa kuin ankka…

  5. Onko ihan todella tarkoitus heittää tuo haarovälimainos? Jos on niin, sitten se kylläkin vaikuttaa edellä luetun tekstin ymmärtämiseen. Jos vapaa- ajattelu vaatii tuekseen perseitä? mä poistun kyllä ja niin moni muukin. Jos vitulla rahotetaan. taas ns. ajattelu?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s