Totuus on poliisiasia

Filosofeja on vuosituhansia askarruttanut kysymys siitä, miten saamme selville jonkin väittämän totuuden. Vielä 1900-luvun alkuun asti ajateltiin naiivisti, että totuus on yksinomaan jonkin väitetyn lauseen vastaavuus asiaintilojen kanssa. Esimerkiksi lause ”lumi on valkoista” on tosi, jos lumi on valkoista. Tämä näkemys on kuitenkin ongelmallinen monesta syystä.

Oikeastaan väittämät ovat tosia tai epätosia vain tietyllä tavalla tulkittuna.

Jos vaihdamme kokonaan näkökulmaa, muuttuu itsestään selvänä aiemmin pidetty väittämä täysin päättömäksi. Kokeile vaikkapa hypätä kristillisestä viitekehyksestä ateistiseen. Tarkoittaako lause ”Jumala on hyvä” samaa? Edellisessä se on perususkomus, johon liittyy valtavan monimutkainen uskomusverkosto käytäntöineen. Jälkimmäisessä lause on silkkaa hölynpölyä, vähän niin kuin sanoisi, että ”Joulupukki pitää puurosta”.

Meillä on hirveän voimakas tarve ajatella, että maailma on tietynlainen ja tulkittavissa tietyllä ”oikealla” tavalla. Sama koskee myös omaa elämäämme ja muistojamme: asiathan ovat tapahtuneet niin kuin ovat. Sitoudumme tähän entistä enemmän siksi, että vaihtoehto tuntuu älyvapaalta. Eikö yllä sanotun nojalla seuraa, ettein mitään asioiden oikeaa laitaa ole? Kaikkihan voidaan tulkita ihan miten vaan. Jos muutan ajatteluni reunaehtoja riittävästi, voin pitää tätä läppäriä vaikkapa Felix Baumgartnerin ilmapallona ja niin edelleen, eikö niin? No ei.

Voimme vaihtaa perspektiiviä usein hyvin radikaalistikin. Lukemalla hengellistä kirjallisuutta ateisti voi löytää yllättäen hengellisen elämän ja kääntyä uskonnolliseksi – tai toisin päin, Bible Beltin farmari voi löytää ahaa-elämyksen Darwiniin tutustumalla. Tiedemies voi huomata, että koko tieteenhaaran reunaehdot on aseteltu väärin, ja parempi teoria löytyy, kun ne kyseenalaistetaan kokonaan; näin teki esimerkiksi Einstein. Ja yksinkertaisella harjoituksella on mahdollista muuttaa merkittävästi suhdetta omaan menneisyyteen. Mutta perspektiivi kohdistuu kuitenkin aina samaan asiaan: siihen, minkälainen maailma on.

Kuvittele talo, jonka yksi sivu on neliskanttinen ja toinen sivu kolmikulmainen. Pasi seisoo suoraan neliskanttista sivua vasten ja Pena kolmikulmaista sivua vasten. Pasi ja Pena ajautuvat loputtomaan nokkapokkaan, koska Pasi on sitä mieltä, että ”talo on neliskanttinen” on tosi, ja Pena sitä mieltä, että ”talo on kolmikulmainen” on tosi. Molemmat ovat tietysti oikeassa: talo on kumpaakin, riippuen tarkastelun näkökulmasta. Molemmat ovat myös yksimielisiä siitä, että ”talo on pyöreä” ei pidä paikkaansa. Tarkasteltu asiantila kun ei tarjoa kummallekaan tällaista tulkintaa. Asiat ovat ilman muuta jollakin tavalla – mutta emme koskaan voi lopullisesti ilmaista miten ne ovat kaikilla mahdollisilla tavoilla tarkasteltuna. Tästä syystä tulkinnanvaraa on aina.

Vaikka meillä olisi kaikkien tosien lauseiden joukko, voidaan myös toisenlainen näkökulma löytää kun reunaehtoja jumpataan riittävästi. Sekä lopullisen totuuden kaipaajat että sen suhteellistajat ovat siis itse asiassa molemmat oikeassa. Väittämät ovat tosia tai epätosia riippuen tulkinnan viitekehyksestä, mutta kuitenkin suhteessa siihen, miten asiat oikeasti ovat.

Totuuden vastakohta ei siis itse asiassa ole edes epätotuus: yksi tosi väitelause voi toisessa viitekehyksessä olla epätosi, ja toisin päin. Totuuden vastakohta on valhe: se, että ajattelet asioiden olevan jollakin lailla – mutta väität ihan muuta. Ehkäpä totuuden pohtiminen ei edes kuulu filosofeille. Kuten Ludwig Feuerbach aikanaan totesi, totuus on poliisiasia.

Hanki itsellesi loistava menneisyys

Pelasin keväällä erinomaista Psychonauts-tietokonepeliä. Siinä nuori Razputin-poika seikkailee pelihahmojen mielissä ja suorittaa monenlaisia tehtäviä. Yksi Razputinin tehtävistä on emtionaalisen painolastin (emotional baggage) selvittely. Pitkin pelihahmojen mielten syövereitä on ripoteltu itkeviä matkalaukkuja, jotka piristyvät vasta, kun ne saavat oikeanlaisen nimilapun. Peliä pelatessani aloin miettiä, miksei samaa voisi soveltaa oikeassakin elämässä.

Muistojen tunnelataus riippuu siitä, miten suhtaudut niihin.

Aikani asiaa pohdittuani kokeilin uutta harjoitusta. Kirjoitin ensin ylös sellaisia muistoja, jotka mieleen pompatessaan aiheuttavat kurjan olon. Niin kuin sen, että olin ala-asteella koulukiusattu. Aloin miettiä, miten tällaiset negatiiviset muistot saisi piuhoitettua uusiksi. On ihan turhaa, että teen itselleni kurjan mielen muistelemalla kaksikymmentäviisi vuotta sitten tapahtuneita asioita.

Uudenlaisella nimilapulla vanha muisto muuttuu kuitenkin positiiviseksi. Pidin ala-asteella kovasti matematiikasta ja olin aika kova puhumaan. Kun olin vielä melko pullea, oli yhtälö valmista kauraa koulukiusaajille: suupaltti pullukka nörtti kun loistaa koululuokassa kuin ankka keskellä Senaatintoria.

Mutta mitä jos samaa asiaa tarkastelisikin toisin? Matemaattinen innostus kääntyi myöhemmin loogis-analyyttisiksi taidoiksi. Ja suupalttiudesta on paljon iloa luennointityössä. Näiden taitojen juuret ovat juuri tuossa samassa ajassa. Mitä jos tarkastelisinkin yhdeksänvuotiasta Lauria puhetaitoisena matemaattisena lahjakkuutena koulukiusatun suupaltin nörtin sijaan? Faktat tarjoavat mahdollisuuden kumpaankin näkökulmaan. Jälkimmäinen saa pahalle tuulelle. Edellisestä taas tulee hyvä mieli.

Emotionaalisen painolastin setvimiseksi nimittämäni tekniikka kuuluu samaan kognitiivisen uudelleenjärjestelyn tekniikoiden sarjaan kuin aiemmin esittelemäni erehdysten hallinta ja tik tak -menetelmäkin. Se toimii näin: kirjoita ensin ylös kaikki sellaiset muistot, joista tulet pahalle tuulelle. Mieti sitten, miten voisit tarkastella samaa asiaa positiivisesti. Mitä hyvää muistamistasi tapahtumista on seurannut? Millä tavoin ne ovat vaikkapa vahvistaneet luonnettasi tai ajatteluasi? Tai voisitko löytää samalta ajanjaksolta jotain muuta positiivista, joka kannattelee elämääsi? Kirjoita nyt kunkin muiston alle uusi ja positiivinen tapa suhtautua siihen. Näin rakennat mieleesi kokonaan uudenlaisen, positiivisten muistojen verkoston aiempien negatiivisten muistojen sijaan.

Rakentamalla suhtautumistapasi kielteisiin muistoihisi uudelleen muunnat ne ahdistavista ajatusmadoista miellyttäviksi ja piristäviksi tuulahduksiksi menneisyydestä. Näin et myöskään joudu enää rypemään menneessä, vaan voit siirtää katseesi kohti tulevaa. Piuhoita siis muistosi positiivisiksi ja hanki itsellesi loistava menneisyys.