Menestys synnyttää kateutta – vai synnyttääkö?

Mennäviikolla kiinnitin huomiota lööppiin, jossa joku ajankohtaiskaunotar totesi, että kauneus synnyttää kateutta. Tämä sama argumentti nousee esiin milloin minkäkin supermenestyjän tapauksessa.

Tapasin joskus kymmenkunta vuotta sitten ohimennen jossain tapahtumassa silloisen missin Karita Tuomolan. Kiinnitin huomiota siihen, miten ystävällisesti ja nöyrästi kansansuosikki suhtautui kaikkiin ympärillä oleviin ihmisiin. Enpä ole kuullut Tuomolan avautuneen ihmisten kateudesta.

Sama koskee tusinoittain erilaisia supermenestyjiä. Richard Branson on huippumenestyjä käytännössä millä tahansa mittapuulla katsottuna. Siitä huolimatta syvällekin menevä googlailu tuottaa Bransonista lähes poikkeuksetta positiivisia ja ihailevia osumia. Hittikirjailija Peter Høeg tai U2-tuottaja Brian Eno ajelevat tietääkseni miljoonistaan huolimatta yhä fillarilla. Eivät herätä kateutta. Viimeisimpänä nyt sitten vielä vaikkapa tämä Supercellin Paananen-Kodisoja -parivaljakko.

Luulenpa, että kateudeksi tulkitun negatiivisen sosiaalisen reaktion juurena on jokin ihan muu. Ylimielisyys.

Menestyjän on helppo erehtyä ajattelemaan, että hänen onnistumisensa tekee hänestä jotenkin paremman kuin muut. Tosi asiassa menestyjän ihmisarvo on prikulleen sama kuin kadunojaan kaatuneen spurgunkin.

Moni kysyy: jaa miten niin? Kai nyt joku superosaaja on monin verroin arvokkaampi kuin yhteiskunnan varoja kuppaava vapaamatkustaja?

Joo, jollain pragmaattisella, sanotaanko vaikka käyttöarvolla, mitattuna asia on juuri näin. Mutta kun ihmisarvo pitää sisällään paljon enemmän kuin vain sen, mitä hyötyä ihmisestä on tällä hetkellä.

Ihmisarvo pitää sisällään sen, mitä ihminen on nyt, mitä hän on ollut ja mitä hän tulee olemaan. Tämän päivän monimiljonääri voi olla ensi vuonna kiven sisässä. Spurgu voi nousta katuojasta, käydä suihkussa ja pyöräyttää ensi kuussa käyntiin huikeaa vauhtia nousevan kasvuyrityksen. Tai lausua sunnuntaisin runoja kantakapakassa.

Oikeasti, emme me voi arvioida ihmisiä vain sen perusteella, mitä he ovat juuri nyt. Joka ikisessä ihmisessä on mahdollisuuksia vaikka mihin, jos me vain osaisimme auttaa toisiamme tunnistamaan ja ruokkimaan nupullaan olevaa osaamista.

Jokaisen ihmisen ihmisarvo on vakio. Luullakseni me vaistoamme tämän tosiseikan intuitiivisesti kaikki. Ja sen tähden menestyksen valossa patsastelua katsotaan karsaasti.

Nyt en siis tarkoita sitä, että kell’ onni on, se onnen kätkeköön. Päin vastoin, ilo ja onnellisuus synnyttävät lisää iloa ja onnellisuutta. Mutta jos joku oikeasti luulee, että miltsi tilillä tai naama lehden kannessa nostaa hänet jotenkin paremmaksi kuin muut, on kyseessä virhepäätelmä.

Homma auennee viimeistään siinä vaiheessa, kun katsotaan, minkä arvostelman kautta ihminen tuo onneaan nähtäväksi. Jos perustana ovat ulkoiset tekijät – raha, maine tai toisten ihailu – on asetelma ongelmallinen. Vertailutekijät kun ovat viime kädessä kilpailtuja resursseja, joilla rehentely synnyttää sosiaalisesti vinoutuneen asetelman.

Jos taas perustana ovat sisäiset tekijät – itsetuntemuksesta kumpuava rauha, innostus arjen tekemistä kohtaan tai autenttisuus ja toisten palveleminen – seuraa näiden esiin tuomisesta myös muille hyvää mieltä. Flow tarttuu.

Menestyjällä on viime kädessä tavattoman helppo työkalu katkoa kateudelta siivet: nöyryys. Osoittamalla jokaiselle ihmiselle tämän syntyjään ansaitsemaa kunnioitusta kunnioitetaan silloin myös takaisin. Sama se miltä pankkitili tai lärvi näyttää.

15 thoughts on “Menestys synnyttää kateutta – vai synnyttääkö?

  1. Olen erittäin samaa mieltä! Tuo vakioinen ihmisarvo ja siihen suhteutettuna pragmaattinen näkemys ovat kyllä monelle ihmiselle monimutkaisia. Eivätkä vain sille, jolle menestys on noussut hattuun, tai katuojan spurgulle, vaan myös esim. väärin ymmärretyn luterilaisen työmoraalin omaavalle (yli)suoriutujalle, jolla onneksi yleensä on myös erittäin paljon muita positiivisia ominaisuuksia ; ) Ihmisarvoa ei tarvitse ansaita. Toisaalta on tietty tosi hyvä, että näitä (työ)elämän pragmaatikkoja on liikkeellä, jotta saadaan homma pelittämään ylipäänsä.

    Väärin ymmärretyllä luterilaisella työmoraalilla tarkoitan sitä, että itse asiassa Luther ei ole käsittääkseni koskaan ajanut tällaista suomalaista työmentaliteettia, vaikka siihen hänet liitetäänkin. Näin asian sivujuonteena.

  2. Sen kun näkis että spurgu nousee katuojasta ja perustaa kasvuyrityksen. Kyllä se menestyminen sitä kateutta aiheuttaa; moni kun näkee juuri sen oman arvonsa parempana kuin menestyjän. Menestyjän, jolle vain kävi hyvä flaksi.

    • Juuri näin. Kun vielä ymmärretään tai ennen kaikkea hyväksytään se viime vuosikymmenten tärkein yksilöpsyloginen löydös, että meidän onnemme ja lukuisat muutkin personallisuutemme piirteet ovat pitkälti sattuman summaa eli pitkälti määräävä geneettinen pohja, joka tosin reagoi ympäristöön. Eli ”it’s all luck” kuten Tim Minchin tässä riemastuttavassa puheessaan meille kertoo: http://www.youtube.com/watch?v=yoEezZD71sc

    • Itse asiassa nähty on…spurgu nousi katuojasta ja perusti kasvuyrityksen kun omasta halustaan ja läheisten avulla selätti alkoholiriippuvuuden…

      • Ei ole kyllä totta, että onni olisi sattumaa tai pelkkiin geeneihin pohjautuvaa. Tai se oli varmaankin juuri se viime vuosikymmenten löydös. Kuitenkin viimeaikaisten neuropsykologisten tutkimusten mukaan ihminen pystyy omalla ajattelullaan, valinnoillaan, tekemisillään vaikuttamaan hermoratoihinsa ja muokkaamaan aivojaan ”onnellsimmiksi”. Meistä jokaisesta on menestyjäksi ja onnelliseksi. Siitä, joka ei usko itseensä, ei tule menestyjää. Geeneillä on toki vaikutusta taipumuksiin ja alttiuteen, mutta mitään ei ole kiveen kirjoitettu. http://www.huffingtonpost.com/rick-hanson-phd/taking-in-the-good_b_732117.html (muita, parempiakin lähteitä löytyy).

        Loistava kirjoitus ajattelun ammattilaiselta! Tämän haluaisin kaikkien muistavan: ”Jos taas perustana ovat sisäiset tekijät – itsetuntemuksesta kumpuava rauha, innostus arjen tekemistä kohtaan tai autenttisuus ja toisten palveleminen – seuraa näiden esiin tuomisesta myös muille hyvää mieltä. Flow tarttuu.” Tämän lisäksi tämä välttämätön nöyryys ja voisipa sanoa, että sinulla saattaa olla onnen avaimet kädessäsi. Uskon nöyryyden oikeasti olevan aidon menestymisen salaisuus.

  3. Minua kosketti erityisesti tässä hyvässä kirjoituksessa seuraavat lauseet
    ”Tosi asiassa menestyjän ihmisarvo on prikulleen sama kuin kadunojaan kaatuneen spurgunkin.” ja ”Jokaisen ihmisen ihmisarvo on vakio.”.
    Mielestäni toisen ihmisen asettaminen asettaminen itsemme ala- tai yläpuolelle kertoo enemmän meidän omista elämän arvoistamme, kuin tästä henkilöstä.
    Kiitos Lauri, että otit tämän esille.

  4. Nuo nöyrien menestyjien tarinat ovat inspiroivaa ja hienoa luettavaa/seurattavaa. Siinä mielessä menestyjällä on tässä asiassa haastavampaa, että hänen on keskityttävä nöyryytensä näyttämiseen eri tavalla kuin ”tavallisen” kaduntallaajan.

    Jos sopivan nöyrä Matti Meikäläinen ei joku päivä jaksa/huomaa hymyillä, olla todella ystävällinen jne., niin muita ihmisiä ei juuri kiinnosta, eivätkä he yleensä vedä yhden päivän perusteella suuria johtopäätöksiä tästä henkilöstä. Jos taas joku seurattu, nöyrä supermenestyjä joku päivä on vähän väsähtänyt ja ei toimi korostetun ystävällisesti, niin heti saattavat lehdet kirjoittaa ylimielisestä supermenestyjästä. Jotain vaikutusta tuohon on varmaan myös kateudella, ja ainakin ennakkoluuloilla menestyjistä. Jos ihmiset koko ajan etsivät merkkejä ylimielisyydestä, niin niitä kyllä välillä löydetään, vaikka perusteetta.

  5. On tää arvokas teksti. Tässä yks kaveri, jota on vaikee kahdehtia vaikka miehel on miljardi ~ https://www.youtube.com/watch?v=bBx2Y5HhplI

    Ja mun mielestä muutenkaan menestys ei synnytä kateutta kovinkaan fundamentaalissa mielessä, vaan epäreilut etuoikeudet synnyttää moraalista suuttumista, koska ne koetaan epäoikeudenmukaiseksi. Musta on kaks eri asiaa a) kateus ja b) epäoikeudenmukaisuuden tunne. Tiedä sitten mitä tutkijat aivokuvaavat.

  6. Hieno avaus!

    Tosin köyhä ja rumakin voi olla (ylimielinen) kusipää, mutta heidän voi olla vaikeampaa vakuuttaa itseä ja muita kielteisen kohtelunsa johtuvan kateudesta.
    Riittääkö nöyryys sitten aina poikkeuksellisen onnekkuuden/menestymisen maadoittamiseen? Ehkä tarvitaan muutakin. Ymmärrys, kyky ja halu olla itseironinen (ei tule nyt ketään mieleen). Tai todellinen, kuviteltu, liioiteltu ”handicap” (Räikkösen ääni, Jorma Ollilan hartiat, B Wahlroosin pinkki tyyli, missien ja urheilijoiden älykkyys etc.). Miten hyökkäävää kaltoin kohtelua Stephen Hawking mahtaisikaan joutua kokemaan, ellei…

    Madallettu profiili voi olla myös tarkoituksella haettua, vaikka se ei vielä autenttisen nöyryyden tunnusmerkistöä täytäkään. Ja voihan sitä (yksi miljardista?) olla luontaisesti helvetin hieno ihminen kaikesta häneen sattuneesta hyvästä huolimatta!

    Nämä kaikki auttavat ”hyväksymään” harvinaisen lahjakkuuden, onnekkuuden ja menestyksen.

    Meidän (vielä toistaiseksi elossa olevien) ihmisarvo on todellakin sama, ja ihmisarvomme perustuu muuhunkin kuin näkyvään ja mitattavaan. Kuitenkin suuresti karsastan ihmisarvon määrittelyä odotuksien ja mahdollisien saavutusten ja suoritusten näkökulmasta. Silloin ollaan ikään kuin palattu lähtöruutuun. Vaikka jätetään sanomatta, että olet yhtä hyvä kuin viimeisin suorituksesi, samaa arvomaailmaa heijastelee käsitys siitä, että olet niin hyvä kuin voisit olla (jos nyt vain nousisit huipulle sieltä matalikosta). Siinä ihmisen ’käyttöarvo’ tulee kuitenkin määriteltyä viime kädessä ulkoisin tekijöin.

  7. Hienoa tekstiä Lauri sekä edelliset kommentoijat! Vielä jos tuota nöyryyden ajatusta saadaan vietyä työelämään ja tiettyä nöyryyttä johtajien toimintaan. Jotenkin mielestäni meillä on unohtunut, että hyvä johtaja on palvelija. Eli johdon tulee palvella alaisiaan niin, että he luovat onnistumisen ja menestymisen edellytykset jokaiselle organisaatiossaan. Siinä tehtävässä onnistumisessa on iso rooli sillä, että esimies ymmärtää alaistensa olevan ihmisarvoltaan samalla tasolla kaikkien kanssa myös hänen itsensä kanssa. Ja vielä kun opitaan että ei ole hyviä työtehtäviä ja huonoja työtehtäviä vaan on tehtävä työtehtäviä oman ja yrityksen menestymisen eteen yhdessä.

  8. Moi Lauri,

    Olen samaa mieltä siitä, että meidän tulee kohdella samalla ihmisarvolla kaikkia. Lähes jokainen ihminen todennäköisesti ajattelee näin, muutama poikkeus toki on.

    Iso ongelma ei ehkä olekaan tuo perusperiaate. Iso ongelma on todennäköisemmin tuon perusperiaatteen käytännön sovellus. Siitä on maailmassa hyvin erilaisia näkemyksiä. Yhden mielestä lapsen lyöminen on lapsen parhaaksi ja lyömättä jättäminen on lapsen vahingoittamista. Meillä Suomessa ajatellaan enimmäksen päinvastoin, mikä on hienoa. Toisaalla yhden ruoka-asiantuntijan mielestä lihaa ja rasvaa voi syödä melko huoletta paljon, toisen mielestä niitä pitää käyttää kohtuudella. Jne.

    Minä nappaan tuosta taloudesta kiinni, koska se on kiinnostanut minua viime vuosina ja kiinnostaa edelleen.

    “Menestyjällä on viime kädessä tavattoman helppo työkalu katkoa kateudelta siivet: nöyryys. Osoittamalla jokaiselle ihmiselle tämän syntyjään ansaitsemaa kunnioitusta kunnioitetaan silloin myös takaisin. Sama se miltä pankkitili tai lärvi näyttää.”

    Olen erimieltä tuosta “sama se miltä pankkitili näyttää” -kohdasta. Peruste on hyvin yksinkertainen. Se kiteytyy kolmessa alla olevassa linkissä.

    http://jaetaan-yhteiso.luofoorumi.com/t18-kolumni-suhteellisen-kiireinen-ihminen

    http://jaetaan-yhteiso.luofoorumi.com/t16-kolumni-raha-ei-ole-arvon-mitta-eika-se-ole-mitta-lainkaan

    http://jaetaan-yhteiso.luofoorumi.com/t13-kolumni-hyvantekevaisyys-on-huijausta

    Kaikki hyvinvointi, mitä meillä on, syntyy yhteistyössä lukematomien eri ihmisten kanssa. Kukaan ei ole tehnyt mitään yksin. (linkki 1)

    Ei ole millään tavalla mahdollista mitata, laskea tai päätellä sitä, mikä on kenenkin tuottama osuus tuossa yhdessä tuotetussa hyvinvoinnin kakussa. Ei voida johtaa mihinkään luonnontieteelliseen ilmiöön sitä, miksi yhden tulisi saada enemmän, vähemmän tai saman verran kuin jonkun muun. (linkit 2 ja 3).

    Tätä vasten on selvää, että jos joku ottaa itselleen yhteisesti tuotetusta hyvinvoinnin kakusta miljoonan tai miljardin, toinen saa tonnin ja kolmatta ei oteta mukaan ollenkaan ja hän kuolee nälkään, niin tällöin on minusta ihan reilusti syytä olla kateellinen tai kokea tulleensa kohdelluksi epäreilusti, miten asian nyt kukakin haluaa ilmaista. Eikä minun mielestäni tällaisessa tilanteessa miljardööriltä riitä pelkkä täyden ihmisarvon antavaan henkeen rupattelu tuolle tonnin saaneelle tai nälkään kuolleelle toiselle ihmiselle. Täyden ihmisarvon annon on näyttävä myös käytännön teoissa.

    On totta että meillä on talousjärjestelmä, joka mahdollistaa sen, että joku ottaa yhteisesti tuotetusta hyvinvoinnin kakusta reilusti enemmän kuin toinen. Jopa ihan käsittämättömän paljon enemmän kuin toinen. Mutta kenenkään ei ole pakko ottaa. Tai jos nuo rahat nyt suorastaan ajautuvat syliin, niin tällöin ne on mahdollista myös jakaa pois tarvitseville siinä samalla, kun odottelee sellaisen yhteistoimintajärjestelmän syntymistä, joka ei mahdollista järjettömiä ja ennen kaikkea perusteettomia itselle kahmimisia.

    Yksilön toiminnan muuttuminen vaatii tietenkin riittävää ymmärrystä yksilöltä ja yhteisön toiminnan muuttuminen vaatii riittävää ymmärrystä yhteisöltä. Luulen, että paljon tuosta epäreiluudesta perustuu ymmärtämättömyyteen sekä parempi- että huonompiosaisten puolella. Silti tuo epäreiluus vaikuttaa heidän välisen sosiaalisen toiminnan laatuun ja heidän elämän laatuun sitä heikentävästi. Mutta siksihän me täällä keskustellaan, että ihmisten, sekä muiden että oma, elämä tulisi paremmaksi 🙂

    Paitsi hyvinvointi, myös pahoinvointi syntyy sosiaalisessa järjestelmässä (pois lukien mahdollisesti puhtaat onnettomuudet). Jos suistamme ihmisen katuojaan, tulisiko meidän vielä rangaista häntä siitä, että suistimme hänet sinne? Vai tulisiko meidän rangaista siitä itseämme? Jos rakentamalla sillan tienaa 100 000 euroa, kuinka monta euroa menettää sillä, kun aiheuttaa yhden keskivaikean masennuksen?

    Kaikki järjestelmät tarvitsevat kaikki osansa toimakseen. Jos halutusta järjestelmästä otetaan yksi osa pois, se ei ole enää haluttu järjestelmä. Se joko ei ole järjestelmä ollenkaan tai se on joku muu, kenties ei-haluttu järjestelmä – joka sekin vaatii kaikki osansa toimiakseen. Tätäkään vasten ei ole mahdollista määrittää sitä, kenen tulisi saada yhteisesti tuotetusta hyvinvoinnin kakusta eniten, kenen vähiten ja kenen siltä väliltä. Meidän on keksitävä jotain aivan muita perusteita tuolle jaolle kuin se, mitä kukin on ansainnut.

  9. Päivitysilmoitus: Minä, kateellisuus ja muiden menestys : Vilma Peltonen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s