Kutsumuskoneella kohti unelmien työpaikkaa

Julkaisimme maanantaina Monster.fi:n ja Filosofian Akatemian yhteistyössä kehittelemän Kutsumuskoneen. Leikkimielisen testin tarkoituksena on avata työnhakua omista intohimoista käsin. Ihminen ei tarvitse tutkintoaan vastaavaa työtä – ihminen tarvitsee intohimoaan vastaavaa työtä.

Testin taustafilosofia perustuu viime vuonna julkaistua Upeaa työtä -kirjaani varten tekemääni tutkimukseen sekä Filosofian Akatemian tiimimme työhön. Vaikka itse testi on viihteellinen, on sen takana myös paljon tutkimustyötä. Samalla testi avaa myös Monsterin laajaa työpaikkatietokantaa hieman uudella tavalla.

Kutsumuskoneen suosio ylitti kaikki odotuksemme. Itse ajattelin, että jos ensimmäisinä päivinä saamme muutaman tuhatta testaajaa, olen tosi tyytyväinen. Neljässä päivässä testin on tehnyt yli 150 000 suomalaista! Huikea juttu!

En edes osaa alkaa arvailla, mistä testin suosio johtuu. Kenties aika alkaa viimein olla kypsä kutsumustyölle.

Nähdäkseni hyvä elämä ei löydy prinsessahäistä tai perjantaipullosta, vaan maanantai-iltapäivästä klo 13:30. Siis ihan tavallisesta arjesta, kun puuhaamme normaalien askareidemme parissa. Mutta jotta tämä toteutuu, täytyy askareiden vastata sitä, mistä olet aidosti kiinnostunut. Olennaista on, että et rajaa työpaikkojen vaihtoehtoavaruutta turhaan esimerkiksi taustasi tai tutkintosi kautta.

Hoivaviettinen ihminen voi löytää kutsumuksensa yhtä hyvin sairaanhoitajana, kennelinpitäjänä tai lastentarhan opena. Esiintymisestä ja lukemisesta pitävä voi puolestaan nauttia niin konsultin, opettajan kuin pr-gurunkin puuhasta. Salilla viihtyvä ja kroppansa kehittämisestä kiinnostunut voi puolestaan löytää kutsumuksensa fitness-ohjaajana, puistotöistä tai varastohommista. Olennaista ei ole tittelin komeus tai tutkinnon laajuus. Olennaista on arjen askareiden laatu ja soveltuvuus juuri sinulle.

Asetimme vuonna 2013 tavoitteeksi, että vuoteen 2023 mennessä on normaalia, että suomalaiset heräävät maanantai-aamuna innostuneena töihin ja kouluun. Tavoite on määritelty niin, että vähintään 51% suomalaisista kokee silloin työnsä tai opintonsa kutsumuksellisina – siis sellaisina, että ne innostavat aidosti. Tämä vaatii työskentelyä niin yksilöiden, työyhteisöjen kuin yhteiskunnankin tasolla.

Nähdäkseni olemme tosi pahassa pulassa, jos emme onnistu tässä tavoitteessa. Yhä nopeammin muuttuva maailma tarvitsee aidosti työstään kiinnostuneita tekijöitä.

Olen kuitenkin viime aikoina alkanut miettiä, pitäisikö rimaa nostaa. Minusta 51% suomalaisista on kyllä hyvä ja mitattavissa oleva tavoite. Mutta se ei ehkä riitä.

Olen itse ollut niin onnekas, että olen saanut lähes koko aikuisikäni tehdä kutsumuksellista työtä. Tämä koskee niin ensimmäistä uraani musiikin parissa, kuin nykyistä tutkijantyötänikin. Mutta minusta on pitkään tuntunut epäreilulta, että tällainen onnekkuus on yhä vain harvojen etuoikeus.

Minusta hyvä tavoite voisi olla sittenkin, että jokainen saisi tehdä halutessaan aidosti kiinnostavaa ja innostavaa työtä. Olen ihan vakavissani alkanut viime aikoina ajatella, että tämä projekti ei ole valmis, ennen kuin joka ikinen suomalainen saa tehdä työtä, jonka kokee aidosti mielekkääksi. Nähdäkseni löytämällä ratkaisut siihen, miten oikea työ kohtaa oikean tekijän tämä on myös mahdollista.

Jos me onnistumme tässä, Suomi näyttää samalla suuntaa myös muulle maailmalle. Unelmani onkin, että Suomesta tulisi innostavan ja kannustavan työn majakkamaa. Että suomalaisesta innostavasta työstä ja uuden ajan sisukkuudesta tulisi kansainvälisesti arvostettu vientituote. Ehkä sitten rimaa pitää nostaa vieläkin korkeammalle. Hymiö tähän.

Mutta Suomi on hyvä paikka aloittaa. Meillä on täällä ihan huikeaa porukkaa, ja jos nyt kääritään hihat, ei mene aikaakaan kun asiat ovat täällä ihan älyttömän hyvin.

Tehdään Suomesta yhdessä sellainen paikka, jossa on hyvä olla ja tehdä hienoja juttuja. Tehdään Suomesta innostavan työn globaali majakkamaa.

Testaa Kutsumuskonetta täällä.

18 thoughts on “Kutsumuskoneella kohti unelmien työpaikkaa

  1. Tämähän oli toimiva testi, vaikkakin ’vain’ leikkimielinen! Pidin tuloksesta, pystyn hyvin kuvittelemaan itseni Hattivattina. – Vakavasti, työelämän ja oman toiminnan innostavuus ja kannustavuus voi lopulta olla *ainoa* keino nousta tästä apaattisesta alhon suosta.

  2. Hienoon suuntaan, hattuani nostan.

    SItten reality check:

    Tämä sopii hyvin 5-10% ylemmän keskiluokan eliitille, jolla ei nytkäään ole ongelmia löytää työpaikkaa. Lähinnä se Maslowin pyramidin huippu on toteutumatta.

    Miten tämä auttaa pitkäaikaistyöttömiä, työllisyyskoulutettavia, siivoojia, raksaduunareita, poliiseja, palomiehiä, sairaanhoitajia ja ihan tavallisia duunareita, jotka ovat iloissaan siitä, että saavat 1400€ käteen ja miettivät kuinka kauas muuttaa kasvukeskuksesta, että rahat riittävät?

    Kyllä Suomi tarvitsee myös paljon muutakin kuin vain unelmien ammatteja.

    Tarvitaan nimenomaan niitä työpaikkoja ja nyt julkinen sektori leikkaa samaan aikaan kun yksityinen sektori on lamassa.

    Ei tarvitse olla Nobelia kansantaloustieteestä, että tietää mihin tämä johtaa, halusi sitten ihan minkälaista unelmaduunia sitten tahansa.

    Tai ehkä ratkaisu on sama kuin 70-luvulla: unelmaduuni Ruotsista, tai Saksasta, tai Virosta, tai Maltalta…

  3. Tottakai ihmiset haluavat sellaista työtä, mistä he itse tykkäävät. Ei kai tässä nyt pitäisi olla mitään yllättävää?

    Mutta kuten tuossa aiempikin kommentoija toi esille, Suomessa ei ole oikein valinnanvaraa. Äärimmäisen harvalla on varaa metsästää omaa kutsumusta vastaavaa työpaikkaa. Pakko ottaa se, minkä sattuu saamaan, tai sitten jäädä työttömäksi.

    Jos halutaan saada Suomesta parempi paikka tehdä aidosti kiinnostavaa ja innostavaa työtä, pitäisi koko työ- ja elinkeinoelämää reformoida rankasti. Se taas puolestaan taitaa olla aikalailla mahdoton tehtävä. Joten paras vain kehottaa kaikkia muuttamaan ulkomaille, johonkin sellaiseen maahan, missä on oikeita mahdollisuuksia tehdä kutsumustaan vastaavaa työtä.

  4. Eikö kaiken lähtökohta ole se, että ihmiset oppivat toteuttamaan itseänsä monipuolisesti. Itse ajattelen, että kyllä sitä voi siivota vaikka vessanpytyn läsnäolevasti ja korjata autoa läsnäolevasti. Työn olemus muuttuu, kun osaamme arvostaa työtämme ja olemme läsnä tekemisessämme, oli se sitten vessanpytyn pesemistä tai lääkärin työtä. Eikö meidän pitäisi myö se, ettei oleilu ole luppoaikaa, silloin kun sen osaa käyttää itse voimaannuttavasti. Työ pitää tauottaa riittävästi. Se LISÄÄ tehokkuutta.
    Ja ennen kaikkea, jokaisen ihmisen tulisi voida toteuttaa itseään monipuolisesti. Jos työ anna riittävästi virikkeitä niin sitten vapaa-aikana sen tulisi olla mahdollista. Kansalaisopistot ovat meillä tarjonneet virikkeitä niille, joille työ ei anna riittävästi sisältöä elämään. Aika monilla jää luovat vahvuudet avautumatta työn yksipuolisuuden vuoksi.
    Jokainen on perimmiltään oman onnensa seppä. Hyvistä lähtökohdista alkunsa saaneelle sepälle sepän työ on vain huomattavan paljon helpompaa. Siksi meidän tulisi panostaa lapsiperheisiin: Heidän saama valmennus ja emotionaalinen sekä taloudellinen tuki, on hyvän luovan ja energisoivan yhteisöllisen elämän lähtökohta. Panostus lapsiperheisiin on säästöä tulevaisuudessa sekä sosiaali- että terveysmenoihin. Tätä meillä ei vain oikein taideta ymmärtää. Työn tulokset ovat aivan toisenlaiset, jos työtä kyetään tekemään sekä luovasti ja läsnäolevasti.
    Hyvään suuntaan ollaan menossa… Minullakin muuten kutsumus ohjaa työntekoani.Koen itseni etuoikeutetuksi, vaikka toisaalta… itsehän olen erilaiset valintani tehnyt!

  5. On hienoa, että meillä on, vielä, kaikille avoin korkeakoulutus. Tämän puolustamiseksi tarvitaan valtiota. Kyllähän meillä on varaa kouluttaa ja houkutella lahjakkuudetkin .Suomen historian hienous on koulutusjärjestelmän tasa-arvoisuus. Kyllä kaipaa kansainvälistä näkökulmaa, köyhien maiden halukkaita nuoria. Toivoisin, että esim. Yliopistojen kokemukset hyvistä yhteistyökuvioista tuotettaisiin julkisuuteen. Samoin, tuotettaisiin julkisuuteen paikalliset ideat. Eikun tutkimaan ja tuottamaan yhteistä ymmärrystä, siinä, missä voidaan.

  6. Näin oman eläänsä tuunaajan näkövinkkelistä (pisin yksittäinen palvelussuhde taitaa olla reilut kaksi vuotta, ja sekin virka pätkissä, lyhimmillään päivän määräyskirjalla) ehkä yksi pajan aidosti kehittelemisen arvoisimmista ideoista.

    Omat rajansa asettaa toki toistaiseksi talous, eli sen verran täytyy tienata, että henki säilyy. Kuitenkin idea siitä, että otetaan talteen toimivat palikat, ja rakennetaan niistä toimiva kokonaisuus, tuntuu perinteistä putkiajattelua paljon miellyttävämmältä, ainakin näin Hattivatista.

    Työ ja käsitys siitä on joka tapauksessa melkoisessa murroksessa, ehkä suurimmassa sen jälkeen, kun agraaritaloudesta siirryttiin teollisuusyhteiskuntaan, ja itse laajentaisin työn käsitteen myös palkkatyön ulkopuolelle. Koneet ja automatio (automatiikka) vapauttivat lihastyötä, informaatioteknologia (automagiikka) tekee saman rutiiniomaiselle ajatustyölle, ja potentiaalia vapautuu luovuuteen. Tarpeettomana menetetty epämiellyttävä lihastyö korvataan mielihyvää aktivoiden salilla tai lenkkipolulla, henkisen potentiaalin kohdalla on meneteltävä samoin; tämä mahdollisuus kulttuurin, tieteen, taiteen ja itsensä toteuttamisen kukoistukseen on kuitenkin helppo nähdä myös uhkana, jota se ei tosiasiassa ole.

    Tämä kulttuurievoluutio on käynnissä, onko se siunaukseksi vai kiroukseksi, riippuu meistä ja sinänsä konservatiivisen eliölajin kyvystä sopeutua evoluutiota paljon, paljon nopeampaan muutokseen ja käsitellä sitä.

    Ajatusmalli on sinänsä helppo ampua alas talouden näennäisillä realiteeteilla ja todeta, että duunia ja vaihtoehtoja ei aidosti ole.
    Näin ei kuitenkaan tarvitse olla, ja esimerkiksi kansalaispalkka laajentaisi mahdollisuuksia jo paljon, mutta ennen kaikkea meikäläinen luterilainen suhde työhön luo tuota vaihtoehdottomuuden kulttuuria. Otsa hiessä ei ole kiva syödä leipäänsä, riippumatta siitä, mikä sen ansaintamalli on.

    Hallintokoneiston ja talousjärjestelmän on kyettävä muuttumaan kehityksen myötä, ja tämä voi tapahtua oivalluksen kautta ohjatusti tai romahduksen kautta itseohjautuvana prosessina. Joka tapauksessa se tapahtuu.

  7. Hienoa tekstiä! Tätä olen peräänkuuluttanut itsekin viime vuodet. Olen koututtanut itseäni ja luopunut paremmasta tulotasosta sillä ajatuksella, että jonain päivänä voin nauttia työstäni, enkä tehdä sitä pelkästään palkan vuoksi. Toivoisin myös, että kaikki huomaisivat mielenkiintoisen työn hyvinvointiin olennaisesti vaikuttavan mekanismin. Tällaista Suomi tarvitsee ja nyt jos koskaan on aika myös toteuttaa se!

  8. Hyvä kirjoitus. tai toisaalta mitä sitä muuta Laurilta voisi odottaa. Ja ajatuksia herättävä. Ja osa kommenteistakin oli aika oletettavia eli ei tähän pysty, koska ei kukaan tarjoa minulle minun unelmieni työtä ja siksi on pakko mennä realiteettien armoilla.

    Onneksi esimerkiksi Enni pelasti päiväni toteamalla, että elämä on omia valintoja. Eli taitaapi se oman elämän onnellisuus lähteä siitä, että itse hakee niitä palasia, joilla se rakennetaan. Eikä suinkaan huuda muille, että tarjoa minulle onnellinen elämä. Ja noin luen myös Laurin kirjoituksen. Eli etsi arvostetun oppiarvon sijaan mielekästä oppiarvoa. Etsi myös työtä, joka täyttää tarpeesi eikä pelkästään rahapussiasi. Ja etsi niitä ennakkoluulottomasti.

    Itse pohdin loppuelämääni samoilla periaatteilla kuin Enni eli en valitse töitä tulotason vaan mielekkyyden mukaan.

  9. Kannatan koko sydämestäni sitä, että jokainen voisi tehdä elämässään, sitä mitä haluaa, sitä minkä kokee kutsumuksekseen.

    Arvostan kovasti työtäsi Lauri. Minusta viet maailmaa voimakkaasti eteen päin ja pääosin näen ja koen asiat samoin kuin sinä. Erojakin varmaankin löytyy. Kenties seuraavasta löytyy ero?

    Minusta on itsestään selvää, että kaikki konkreettiset ulkoiset palkkiot ovat kontrollia, myös se rakentavana palautteena ja informaationa toimiva konkreettinen ja ulkoinen palkkio. Tästä voidaan keskustella tarvittaessa pitkäänkin, mutta tässä vaiheessa tyydyn vain toteamaan tämän.

    Kutsumustyöpaikat, mistä puhut ovat nimenomaan työpaikkoja, jossa työtä tehdään palkkiota vastaan, joko palkkatyönä tai yrittäjäntyönä. Vapaus, virtaus vastuu -akselilla ajateltaessa en voi ymmärtää, kuinka yhden kutakuinkin tervejärkisen aikuisen toiseen samanlaiseen kohdistama kontrolli voisi olla vastuuta toisesta ihmisestä. En voi myöskään ymmärtää, kuinka se voisi lisätä virtausta. Ihmisen toiseen kohdistama kontrolli on vapauden vastakohta, joten vapautta se ei varmastikaan lisää vaan päinvastoin vähentää. Kuinka siis päivittäinen palkkiota vastaan tehty työ voisi lisätä kenenkään hyvinvointia verrattuna siihen, että sen tekisi ilman palkkiota eli kontrollia? Ja itsemääräämisteorian mukaanhan ulkoiset ja konkreetiset palkkiot enimmäkseen eivät lisääkään, vaan vähentävät hyvinvointia.

    Minua kiinnostaa, miksi kaikesta huolimatta sinä (ja niin monet muut ellei kaikki itsemääräämisteorian asiantuntijat) tietoisena tästä silti suosittelet ja edistät palkkatyötä ja yrittäjän työtä? Eikö tämä ole todellisuuden kieltämistä ja silmien ummistamista ja sitä kautta vahingollista ihmisille? Vai ohjaatteko heitä tietoisesti harhaan?

    Seuraava(kin) kuulostaa pahalta eikä tarkoitukseni ole (tässäkään) loukata eikä vihjailla mitään sinua eikä ketään kohtaan, vaan esittää asiallinen, ymmärrettävä ja varmasti myös aiheellinen kysymys: Kuka rahoittaisi tutkimuksianne, jos sanoisitte, että palkkatyö ja yrittäjän työ pitäisi lopettaa, koska palkkiot heikentävät oppimisen ja työn laatua, luovuutta ja ennen kaikkea hyvinvointia ja että se on siksi monella tapaa vahingollista ihmisille? Ei ainakaan sellainen valtio, joka haluaa syntyvän lisää yrityksiä ja työpaikkoja. Eikä sellainen yritys, joka haluaa lisää työntekijöitä palkkalistoilleen. Ja toisaalta, jos esittäisitte tällaisen väitteen ja vaatimuksen, olisiko teillä tarjota mitään palkkatyön ja yrittäjän työn tilalle? Kuinka sitten hyvinvoinnin tuottaminen ja jakaminen tehtäisiin ja miksi juuri sillä tavalla? Minusta näyttää, että tässä olisi kuitenkin itsemääräämisteorian ja koko motivaatiopsykologian kentän seuraava iso tutkimusaihe: mitä sitten, kun ihmisille vahingollisesta kontrollin muodosta, konkreettisista ulkoisista palkkioista eli palkkatyöstä ja yrittäjän työstä päästään kokonaan eroon?

    Toivon todella vilpittömästi vastausta näihin kysymyksiini, sillä ne ne ovat pitkään mielessäni pyörineitä, minua kovasti kiinnostavia kysymyksiä, enkä ole saanut keneltäkään alan asiantuntijalta tähän minkäänlaista vastausta toistaiseksi. Toivon, että ymmärrät, että tarkoitukseni ei ole loukata sinua eikä ketään, vaan että minun on todellakin esitettävä nuo kysymykset juuri noin, vaikka uskonkin vilpittömyyteesi? Odotan todella mielenkiinnolla vastausta 🙂

    • Mielenkiintoinen kommentti. En ole kuitenkaan johtopäätöksestä ihan samaa mieltä.

      Nähdäkseni palkkiot voivat toimia joko ulkoisina motivaattoreina (jolloin ne toimivat kuten linjaat) tai sitten virtaus-tekijälle keskeisinä palaute- ja tavoitejärjestelminä. Lisäksi palkka on myös vapaus-tekijälle keskeinen resurssi – mahdollisuus absoluuttiseen vapauteenhan olisi mahdollista vain silloin jos kaikilla olisi käytössä absoluuttiset materiaaliset resurssit.

      Silloin kun tekeminen on itseohjautuvaa, ei palkkio tai palkitseminen ole nähdäkseni ongelma. Palkkiot voivat myös toimia motivaattoreina silloin kun sisäistä motivaatiota ei yksittäiseen tehtävään ole.

      Ideaalitilanteessa toki kaikki toiminta olisi sisäisesti motivoivaa, mutta käytännössä näin on harvoin asian laita joka ikisen tehtävän kohdalla edes voimakkaasti kutsumuksellisessa työssä.

      • Moikka Lauri,

        Kiitos vastauksestasi 🙂

        “Silloin kun tekeminen on itseohjautuvaa, ei palkkio tai palkitseminen ole nähdäkseni ongelma.”

        Esitän tähän hiukan rajun vertauksen, että saisin esittetyä asian selvemmin. Ajattele seuraavaa tilannetta. Mies sanoo: “Rakastan filosofiaa todella paljon. Ei minua haittaa, vaikka naapurini osoittaa minua aseella ohimolle ja sanoo: “jos et lue filosofiaa niin ammun”. Lukisin silti filosofiaa.” Palkkion saaminen työstä on välttämätöntä, koska muuten työntekijä kuolee ennemmin tai myöhemmin janoon, nälkään ja ainakin Suomessa kylmään. Suomessa toki on sosiaaliturva, mutta nykymuotoinen sosiaaliturva edellyttää, että aika monet tekevät, mitä joku toinen käskee saadakseen rahat, joista otetuilla veroilla sosiaaliturva maksetaan. Toki aina voi vaihtaa työpaikkaa ja mennä vaikka kutsumustyöhön, mutta siellä on täsmälleen sama tilanne edessä. Jos et tee mitä käsketään (vaikka se sitten olisi sitä, mitä haluat tehdä. kertaa tässä taas ase ohimolla esimerkki), ei tipu rahaa työnantajalta tai asiakkaalta ja tulee jano, nälkä, ja kylmä. Tästä näet, että kysymys on todella vakavasta kontrollista. Siinä toimitaan suhteessa ihmisen ihan oikeaan ja ainutkertaiseen elämään.

        Ei voi olla mahdollista, että tällainen tilanne lisää ihmisten hyvinvointia. Ei edes itseohjautuvassa työssä. Tämä ei voi olla rakentavin mahdollinen tapa toimia sosiaalisesti eikä tehdä yhteistyötä.

        Vaatii todella perustavan laatuista uutta ajattelua lähteä tästä rakentamaan jotain toimivaa tapaa tuottaa ja jakaa yhteisesti tuotettu hyvinvointi. Uskon, että sinusta ja teistä on tähän. Nopeita tuloksia tuskin kannattaa tästä kuitenkaan odottaa.

        “Palkkiot voivat myös toimia motivaattoreina silloin kun sisäistä motivaatiota ei yksittäiseen tehtävään ole.“

        Tätä juuri sanotaan kontrolliksi 🙂 Ja…

        As can be gleaned from our experiments, control itself is alienating…”
        Edward L. Deci, Why we do what we do (1995)

        “Ideaalitilanteessa toki kaikki toiminta olisi sisäisesti motivoivaa, mutta käytännössä näin on harvoin asian laita joka ikisen tehtävän kohdalla edes voimakkaasti kutsumuksellisessa työssä.”

        Eikö juuri tuon ideaalitilanteen hahmottaminen ja siihen pyrkiminen sitä pitäisi olla tavoitteena? Ja… Decinkin mukaan ihminen voi olla autonomisesti motivoitunut, vaikkei olisi sisäisesti motivoitunut. Hän voi viedä roskat ulos, vaikka se ei olisikaan sinänsä jännittävää ja kiinnostavaa, mutta hän tekee sen silti vapaaehtoisesti – autonomisesti, koska ymmärtää työn arvon itselleen ja ihmisille ympärillään.

        Minusta tämäkään ei ole se paikka, missä meidän tulisi luopua tiedosta ihmisen vapaaehtoiseen toimintaan ja ryhtyä käyttämään kontrollin keinoja. On silti varmasti olemassa töitä, joita kukaan ei tekisi, ellei niistä maksettaisi. Todennäköisesti nuo työt ovat sellaisia, jotka eivät hyödytä ketään tai hyödyttävät vain jonkun ihmisen tilin saldoa. Tuollaiset työt voidaan varmasti poistaa kokonaan. Ja loput, sellaiset työt, jotka ovat todella merkityksellisiä. Niiden tekemiseen voidaan varmasti kehittää aina järkevämpiä ja miellyttävämpiä tapoja. Sisältö ja haluttu lopputuloshan niillä on jo valmiiksi mielekäs ja haluttava.

      • Lisään vielä tämmöisen näkökulman.

        Konkreettiseksi ulkoiseksi palkkioksi – oli kyseessä sitten peruspalkka tai palutteena toimiva extrapalkka – joku voi maksaa vain jotain sellaista, minkä hän yksityisomistaa. Palkkio voidaan mieltää myös työpanoksen vaihtamiseksi johonkin konkreettiseen tai vaikka rahaan, jolla saadaan jotain konkreettista. Ihminen voi vaihtaa ainoastaan sellaisia asioita, mitä hän yksityisomistaa. Ajatteli asian kummalla tavalla tahansa, joka tapauksessa, jotta voidaan ymmärtää palkkiota ja sitä, miksi se vaikuttaa ihmisiin kuten vaikuttaa, meidän tulee ymmärtää, mitä on omistaminen yleensäkin ja mitä on yksityisomistaminen.

        Omistaminen on sen päättämistä, kuka saa käyttää mitäkin asiaa ja millä ehdoin. On siis selvitettävä, miksi juuri palkkion maksaja saa päättää jonkin konreettisen ulkoisen asian käyttämisestä – siitä kuka sen saa ja millä ehdoin. Miksi palkkion saaja ei voi tehdä samoin? Miksi hänen täytyy alistua maksajan päätösvaltaan tässä asiassa, mutta maksajan ei tarvi alistua hänen päätösvaltaansa?

        Koska ei ole olemassa sellaista ilmiötä kuin että jokin kappale kuuluu jollekin toiselle kappaleelle, ei ole mahdollista tutkia luonnosta, että kuka yksityisomistaa mitäkin. Myöskään ei ole mahdollista mitata, laskea eikä päätellä sinä, kuka on ansinnut saada työstään (yksityiomistukseensa) enemmän, vähemmän tai saman verran kuin joku toinen. http://jaetaan-yhteiso.luofoorumi.com/t16-kolumni-raha-ei-ole-arvon-mitta-eika-se-ole-mitta-lainkaan Kyse on siis puhtaasti sosiaalisestä toiminnasta. Yhteistyöstä tai yhden vallasta yli toisen.

        Minun on vaikea kuvitella, että kukaan täysijärkinen ihminen, joka täysin ymmärtää, mitä on omistaminen, sopii itsensä sellaiseen tilanteeseen, missä jokin hänen välttämättä tarvitsemansa asia on jokun toisen ihmisen päätösvallan takana saati sellaiseen tilanteeseen, jossa hän saa tuon tarvitsemansa käyttöön vasta, kun kun on tehnyt jotain tuo toisen tahdon mukaista.

        Tästä ehkä selviää perusteet, miksi ajattelen, että myös se ohjaavaksi ja informaationa toimivaksi ajateltu palkkion on kontrollia eli yhden valtaa toisen yli ja siksi vaikuttaa aina negatiivisesti ihmisen hyvinvointiin, vaikka toisinkin on esitettykin itsemääräämisteorian sisällä.

        Mikä on sinun teoreettinen perusteesi sille, että ulkoinen ja konkreetinen palkkio voisi olla olematta ihmisen valtaa ja kontrollia toiseen ihmiseen, eikä siksi vaikuta palkkion saajan hyvinvointiin tai motivaatioon?

        Yksi itsemääräämisteorian pääajatuksia on se, että voidakseen hyvin ihmisen tulee olla ja tuntea olevansa vapaa itse päättämään tekemisistään. Taas sillä, kuka loppujen lopuksi päättää mitä ihminen tekee ja sillä kuka päättää siitä kuka saa käyttää mitäkin konkreettsta asiaa ja millä ehdoin, on erottamaton kohtalonyhteys. Puuvenettä tai puutaloa ei voi tehdä ilman puuta, eikä ilman puuta voi myöskään kävellä koskemattomassa metsässä.

      • Ps. 🙂

        “…mahdollisuus absoluuttiseen vapauteenhan olisi mahdollista vain silloin jos kaikilla olisi käytössä absoluuttiset materiaaliset resurssit.”

        Yhdyn tähän 🙂

        Itse erotan olosuhteiden luoman pakon toisten ihmisen luomasta pakosta (tai kontrollista). Meidän on pakko syödä tai muuten kuolemme. Olosuhteet pakottavat meitä niin, ettemme voi lentää ilman apuvälineitä. Nämä “kontrollin” muodot tuskin vahingoittavat ketään 🙂 Tuskin sekään vahingoittaa, kun tuuli on kaatanut puun pihatielle ja meidän on pakko siirtää se pois, jos haluamme lähteä sähköautolla ajamaan pihasta pois. Voimme poistaa tai tehdä jatkuvasti helpommaksi ja mukavammaksi näitä olosuhteiden luomia pakkoja käyttämällä voimaamme, ajatteluamme ja yhteistyötä.

        Ihmisen toiseen kohdistama pakko tai kontrolli on erilaista. Se rikkoo sosiaalisia tarpeitamme vastaan ja vahingoittaa meitä siten. Minäkuvamme syntyy sosiaalisessa ympäristössä, eikä toisten ihmisten itseen kohdistama kontrolli varmastikaan ole eduksi kenenkään minäkuvalle. Toisin kuin olosuhteiden luoma pakko, ihmisen toiselle luoma pakko loppuu vasta, kun kaikki ihmiset ymmärtävät lopettaa sen. Tähän minusta tulisi pyrkiä, vaikka se on vielä kaukana.

        “Lisäksi palkka on myös vapaus-tekijälle keskeinen resurssi”.

        Voisitko avata lyhyesti tätä?

        Ja voisitko yleensäkin avata sitä, mikä on muuttunut, jos nyt sanot, että palkka on ihan ok? Ennenhän asia meni niin, että:

        ”Deci tutkijaryhmineen (1999) päätyi 128 tutkimusta yhteenvetävässä ulkoisten palkkioiden vaikutusta sisäiseen motivaatioon käsittelevässä meta-analyysissaan murskaavaan loppupäätelmään: kaikki suoritukseen sidotut, konkreettiset ja ennalta odotettavissa olevat palkkiot heikentävät sisäistä motivaatiota, koska ne useimmiten koetaan kontrollointina.”

        Mikä meitä liikuttaa, Modernin motivaatiopsykologian perusteet (2002) s.209 Katariina Salmela-.Aro ja Jari-Erik Nurmi (toim.)

        Tuosta on tietenkin 15 vuotta, mutta en ole törmännyt uudemmissakaan jutuissa mihinkään, joka tämän kyseenalaistaisi, paitsi sinun kommenttisi äsken. Tosin se, että itsemääräämisteoriaa sovelletaan palkkatyöhön muuallakin antaa vinkkiä, että tuollaista ajattelua on ilmassa enemmänkin. Juuri tätä en ymmärrä. Mutta tuo ylläoleva sitaatti kai pätee “virallisesti” edelleen pois lukien se, että kun palkkio toimii informaationa, sitä ei koettaisikaan kontrollina. Tätä poikkeusta minun on vaikea sulatta kahdessa edellisessä vastauksessa kertomastani syystä.

      • Alla vielä pari linkkiä yhteen perusteluun siitä, miksi minusta ulkoista konkreettista palkkiota, vaikkapa palkkaa ei tarvita, vaikka kaikki työ ei olisikaan ideaalitilanteen mukaisesti sisäisesti motivoitunutta. En voi olla ajattelematta, miksi ei allaoleva pienen mittakaavan esimerkki voisi toteutua myös aikuisten kohdalla koko yhteiskunnan ja jopa koko maailman mittakaavassa. Ja jos koko yhteiskunnan ja maailman mittakaavassa se on kerran mahdollista, eikö tämän tulisi olla lopullinen tavoitteemme – vaikka joitain (palkkiollisia) välitavoitteita olisikin? Siis ei palkkioita ja rangaistuksia eli kontrollia, vaan autonomisen motivaation maksimoimista. Vaikka kaikki hommat ei aina olisikaan sinänsä kiinnostavia ja kivoja eli emme olisi niihin sisäisesti motivoituneita, voimme silti tehdä niitä vapaaehtoisesti, autonomisesti motivoituneina, koska ymmärrämme niiden merkityksen itselle, yhteisölle ja koko maailman yhtyeisöllemme. Aivan kuten Deci linkissä alla kertoo, mutta myös paljon isommassa mittakaavassa.

        Välillä 5min. 53 sek.–8min 56 sek.
        Pikasuomennos, oleelliset poimittuna:
        “Voi olla mahdollista olla ulkoisesti motivoitunut autonomisella tavalla. Se toteutuu sisäistämisen avulla. Jokin toiminta voi alkaa vaikka sillä, että vanhemmat pyytävät lasta tekemään jotain, mutta myöhemmin lapsi oppii tekemisen merkityksen itselleen ja sille kuinka perhe toimii jne. Hän ei edelleenkään tiskaa tai vie roskia siksi, että se on kiinnostavaa ja hauskaa, vaan koska ymmärtää olevan tärkeää ja arvokasta työskennellä yhdessä toisten kanssa perheessä, jotta asiat menisivät hyvin.”

        Sama asia tuolla gradussa vielä:
        https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/23780/Gradu.pdf?sequence=1

        s. 16 Katso kuvio 1.

        s. 17 “Ulkoisen motivaation viimeinen taso on integroitu säätely (integrated regulation). Se ilmenee, kun toiminnan säätely liittyy täysin minuuteen. Toiminnan integrointi osaksi minuutta tapahtuu itsetuntemuksen avulla. Silloin vallitsee koherenssi tavoitteiden, arvojen ja toiminnan välillä. Yksilö on sisäistänyt toiminnan syyt ja sulauttanut ne minäänsä, minkä seurauksena yksilön toiminta ei ole enää vain ulkoisesti motivoitunutta
        vaan myös itseohjattua. (Ryan & Deci, 2000b; Gagné & Deci, 2005.) Ulkoisen motivaation sisäistetyimmät muodot muistuttavat paljolti sisäistä motivaatiota. Niillä onkin yhtäläisyyksiä sisäisen motivaation kanssa, koska ne sisältävät itsenäisyyden ja ristiriidattomuuden tunteita. Ne kuuluvat kuitenkin ulkoiseen motivaatioon, koska toiminnalla loppujen lopuksi pyritään tiettyyn lopputulokseen, vaikka toiminta olisi itsessäänkin palkitsevaa ja koettaisiin arvokkaaksi. (Gagné & Deci, 2005.) Erotus ulkoisen ja sisäisen
        motivaation välille syntyy Ryanin ja Decin (2000a) mukaan siitä, että jo pelkkä toiminta itsessään on kiinnostavaa sekä nautittavaa ilman varsinaista päämäärää.”

      • Kasasin tähänkin muutaman lähteen, joilla muiden muassa perustelen tätä yhtä harvoista asioista, joista olen kanssasi erimieltä.

        Palkkatyössä ja yrittäjän työssähän saadussa palkkiossa kyse on nimenomaan “suoritukseen sidotusta, konkreettisesta ja ennalta odotettavissa olevasta palkkiosta.” Olisi kiinnostavaa kuulla, miten näkisit vaikkapa palkkatyöntekijän peruspalkan “virtaus-tekijälle keskeisenä palaute- ja tavoitejärjestelmenä”.

        Minusta nämä allaolevat varmasti sinullekin tutut maininnat kertovat aivan päinvastaisesta kuin siitä, että työstä saatava palkka tai palkkio ja sisäinen tai edes autonomisen motivaatio olisivat mahdollisia yhtäaikaa. Kuinka sinä perustelet väitteesi ja mikä on pielessä minun tulkinnassani vaikkapa näistä maininnoista. Olisi todella kiinnostavaa kuulla ajatuksiasi tästä.

        – “Therefore, the first aspect to every reward (including feedback) is a controlling aspect.”
        Edward L. Deci, Intrinsic motivation (1975)

        – “Deci on kuvannut, että ulkoisten palkkioiden liittäminen ennestään sisäisesti palkitsevaan toimintaan voi vähentää sisäistä motivaatiota.”
        Mikä meitä liikuttaa, Modernin motivaatiopsykologian perusteet (2002) s.196 Katariina Salmela-.Aro ja Jari-Erik Nurmi (toim.)

        http://vimeo.com/37460250
        Deci itse kertoo saman kohdassa 12min. 53 sek.–15min. 33 sek. Olemassaolevakin sisäinen motivaatio voi vähentyä ja kadota ulkoisilla palkkioilla.

        “Pittmanin, Emeryn ja Boggianon (1982) tutkimuksissa selvisi, että palkinnon heikentävä vaikutus sisäiseen motivaatioon voi olla pitkäaikainen ja vaikuttaa saman tehtävän suorittamiseen myöhemminkin aivan eri tilanteessa.”
        https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/23780/Gradu.pdf?sequence=1
        s. 14

        – “Deci tutkijaryhmineen (1999) päätyi 128 tutkimusta yhteenvetävässä ulkoisten palkkioiden vaikutusta sisäiseen motivaatioon käsittelevässä meta-analyysissaan murskaavaan loppupäätelmään: kaikki suoritukseen sidotut, konkreettiset ja ennalta odotettavissa olevat palkkiot heikentävät sisäistä motivaatiota, koska ne useimmiten koetaan kontrollointina.”
        Mikä meitä liikuttaa, Modernin motivaatiopsykologian perusteet (2002) s.209 Katariina Salmela-.Aro ja Jari-Erik Nurmi (toim.)

  10. Kun on vielä tuota “sisäistä motivaatiota”, niin laitan vielä yhden kommentin, vaikka täällä on jo monta minulta 🙂

    Mut kun… 🙂

    “Even when tangible rewards are offered as indicators of good performance, they typically decrease intrinsic motivation for interesting activities.”

    A Meta-Analytic Review of Experiments Examining the Effects of Extrinsic Rewards on Intrinsic Motivation, Edward L. Deci, University of Rochester, Richard Koestner, McGill University, Richard M. Ryan, University of Rochester (1999)

    Ja kun…

    seuraavanlaisilla palkkiolla ei tutkimusten mukaan ole sisäistä motivaatiota laskevaa vaikutusta…. 🙂

    – sanalliset palkkiot
    – sellaiset konkreettiset palkkiot, mistä ei tiedä etukäteen
    – ja sellaiset palkkiot, jossa ei edellytetä, että palkkion saaja yleensäkään tekee mitään, saattaa mitään toimintaa loppuun saakka, taikka jos sattuukin tekemään jotain, ei edellytetä että sen tekee hyvin.

    …mutta onko kyse enää palkasta tai palkkiosta vai sosiaaliturvasta tai perustulosta?

    Ja kun kaikki odotettavissa olevat toimintaan liittyvät konkreettiset palkkiot vähentävät sisäistä motivaatiota…

    http://www.selfdeterminationtheory.org/SDT/documents/2001_DeciKoestnerRyan.pdf

    s. 5
    ”Because task-noncontingent rewards do not require doing, completing, or doing
    well at the target task, there is no reason to expect these rewards to be experienced
    as either informational or controlling with respect to the task. Accordingly, the
    meta-analysis tested the hypothesis that intrinsic motivation would not be affected
    by these rewards.”

    s. 15
    ”To summarize, results of the meta-analysis make clear that the undermining of
    intrinsic motivation by tangible rewards is indeed a significant issue. Whereas verbal
    rewards tended to enhance intrinsic motivation (although not for children and
    not when the rewards were given controllingly) and neither unexpected tangible
    rewards nor task-noncontingent tangible rewards affected intrinsic motivation,
    expected tangible rewards did significantly and substantially undermine intrinsic
    motivation, and this effect was quite robust.”

    Niin näkisin mielummin asian niin päin, että palkkio syö aina ja varmasti sisäistä motivaatiota ja autonomiaa, vaikka sitä alunperin olisikin. Vaikka sisäisen motivaation ja autonomian määrää voidaan kasvattaa ja vähentää, odotettavissa olevien konkreettisten palkkioidenkin olosuhteissa, tällaisten palkkioiden avulla ei ole mahdollista päästä sellaiseen autonomiaan ja sisäiseen motivaatioon, kuin ilman niitä. Olisi reilua sanoa se suoraan – kiertelemättä ja peittelemättä – koska tästä tiedosta voi olla monelle hyötyä hyvin monella tavalla.

    Jos palkkiota ei kuitenkaan haluta poistaa kokonaan ihmisten välisestä yhteistoiminnasta, koska on töitä, joita kukaan ei muuten tee, koska ihmiset eivät osaa muuten toimia yhdessä ja koska niillä voi välittää informaatiota (jota kyllä voidaan välittää aina myös muutoinkin, vaikkapa verbaalisesti), niin eikö tämä osoita juuri sellaista epäluottamusta ihmiseen ja ihmisiin, josta meidän juuri pitäisi pitäisi pyrkiä eroon? Eikö juuri tämä epäluottamus (ja siihen liittyvä kontrolli) vähennä ihmisten sisäistä motivaatiota, autonomiaa ja hyvinvointia? Eikö tällöin tehdä juuri sitä, mitä vastaan saarnataan? Minusta painotuseroissamme kyse ei ole siitä, onko lasi puoli tyhjä vai puoli täysi, vaan siitä, miksi tyytyä puolikkaaseen lasiin, jos sen voi saada täyteen.

    Minusta autonomiassa kyse ei ole siitä, että yksi täysijärkinen aikuinen antaa toiselle samanlaiselle mahdollisuuden olla autonominen. Tämänhän täytyy pitää sisällään myös mahdollisuus olla antamatta tuota autonomiaa. Tässä on epäsuhta vallassa. Yhteistoiminnan rakenteiden täytyy alusta asti olla sellaisia, että kummallakaan ei ole valtaa yli toisen. Jos ammattitaitoon ja tietotaitoon perustuva valta onkin monessa mielessä perusteltua, mm. vaikkapa potilasturvallisuuden ja lentomatkustajien turvallisuuden takaamiseksi, konkreettisessa palkkiossa kyse on oleellisesti eri asiasta, nimittäin kaikkien yhteisesti tuottaman hyvinvoinnin jakamisesta. Tästä kulmasta palkkioiden ja motivaation välistä yhteyttä tarvisikin varmasti tutkia ja pohtia filosofisia taustaoletuksia (ja eiköhän ole tutkittukin). Kenen pitäisi saada päättää yhteisesti tuotetun hyvinvoinnin jakamisesta? Miksi yksi täysijärkinen aikuinen saa päättää siitä, mutta toinen ei? Onko edes teoriassa mahdollista laskea, kuinka paljon joku on ansainnut palkkioksi työstään? Jos ei ole, voidaanko lainkaan puhua oikeudenmukaisista eli ansaituista palkkioista? Pitäisikö jako tuolloin suorittaa jollain muulla perusteella kuin palkkioina ansioiden mukaan, jos ansioita ei ole edes mahdollista laskea eikä mitata rahassa eikä vaihdossa. Eivätkö palkkiot silloin aina ole mielivaltaisia? Jne.

    …Vapaustekijälle keskeiset resurssithan on mahdollista saada käyttöön muutoinkin kuin jonkun maksaman palkan tai palkkion avulla. Se tosin vaatisi useimmissa tapauksissa isoja muutoksia koko talousjärjestelmään.

  11. Päivitysilmoitus: Millainen elämä on sinulle hyvä? | Innostusta ja onnistusta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s