Julkaisimme maanantaina Monster.fi:n ja Filosofian Akatemian yhteistyössä kehittelemän Kutsumuskoneen. Leikkimielisen testin tarkoituksena on avata työnhakua omista intohimoista käsin. Ihminen ei tarvitse tutkintoaan vastaavaa työtä – ihminen tarvitsee intohimoaan vastaavaa työtä.
Testin taustafilosofia perustuu viime vuonna julkaistua Upeaa työtä -kirjaani varten tekemääni tutkimukseen sekä Filosofian Akatemian tiimimme työhön. Vaikka itse testi on viihteellinen, on sen takana myös paljon tutkimustyötä. Samalla testi avaa myös Monsterin laajaa työpaikkatietokantaa hieman uudella tavalla.
Kutsumuskoneen suosio ylitti kaikki odotuksemme. Itse ajattelin, että jos ensimmäisinä päivinä saamme muutaman tuhatta testaajaa, olen tosi tyytyväinen. Neljässä päivässä testin on tehnyt yli 150 000 suomalaista! Huikea juttu!
En edes osaa alkaa arvailla, mistä testin suosio johtuu. Kenties aika alkaa viimein olla kypsä kutsumustyölle.
Nähdäkseni hyvä elämä ei löydy prinsessahäistä tai perjantaipullosta, vaan maanantai-iltapäivästä klo 13:30. Siis ihan tavallisesta arjesta, kun puuhaamme normaalien askareidemme parissa. Mutta jotta tämä toteutuu, täytyy askareiden vastata sitä, mistä olet aidosti kiinnostunut. Olennaista on, että et rajaa työpaikkojen vaihtoehtoavaruutta turhaan esimerkiksi taustasi tai tutkintosi kautta.
Hoivaviettinen ihminen voi löytää kutsumuksensa yhtä hyvin sairaanhoitajana, kennelinpitäjänä tai lastentarhan opena. Esiintymisestä ja lukemisesta pitävä voi puolestaan nauttia niin konsultin, opettajan kuin pr-gurunkin puuhasta. Salilla viihtyvä ja kroppansa kehittämisestä kiinnostunut voi puolestaan löytää kutsumuksensa fitness-ohjaajana, puistotöistä tai varastohommista. Olennaista ei ole tittelin komeus tai tutkinnon laajuus. Olennaista on arjen askareiden laatu ja soveltuvuus juuri sinulle.
Asetimme vuonna 2013 tavoitteeksi, että vuoteen 2023 mennessä on normaalia, että suomalaiset heräävät maanantai-aamuna innostuneena töihin ja kouluun. Tavoite on määritelty niin, että vähintään 51% suomalaisista kokee silloin työnsä tai opintonsa kutsumuksellisina – siis sellaisina, että ne innostavat aidosti. Tämä vaatii työskentelyä niin yksilöiden, työyhteisöjen kuin yhteiskunnankin tasolla.
Nähdäkseni olemme tosi pahassa pulassa, jos emme onnistu tässä tavoitteessa. Yhä nopeammin muuttuva maailma tarvitsee aidosti työstään kiinnostuneita tekijöitä.
Olen kuitenkin viime aikoina alkanut miettiä, pitäisikö rimaa nostaa. Minusta 51% suomalaisista on kyllä hyvä ja mitattavissa oleva tavoite. Mutta se ei ehkä riitä.
Olen itse ollut niin onnekas, että olen saanut lähes koko aikuisikäni tehdä kutsumuksellista työtä. Tämä koskee niin ensimmäistä uraani musiikin parissa, kuin nykyistä tutkijantyötänikin. Mutta minusta on pitkään tuntunut epäreilulta, että tällainen onnekkuus on yhä vain harvojen etuoikeus.
Minusta hyvä tavoite voisi olla sittenkin, että jokainen saisi tehdä halutessaan aidosti kiinnostavaa ja innostavaa työtä. Olen ihan vakavissani alkanut viime aikoina ajatella, että tämä projekti ei ole valmis, ennen kuin joka ikinen suomalainen saa tehdä työtä, jonka kokee aidosti mielekkääksi. Nähdäkseni löytämällä ratkaisut siihen, miten oikea työ kohtaa oikean tekijän tämä on myös mahdollista.
Jos me onnistumme tässä, Suomi näyttää samalla suuntaa myös muulle maailmalle. Unelmani onkin, että Suomesta tulisi innostavan ja kannustavan työn majakkamaa. Että suomalaisesta innostavasta työstä ja uuden ajan sisukkuudesta tulisi kansainvälisesti arvostettu vientituote. Ehkä sitten rimaa pitää nostaa vieläkin korkeammalle. Hymiö tähän.
Mutta Suomi on hyvä paikka aloittaa. Meillä on täällä ihan huikeaa porukkaa, ja jos nyt kääritään hihat, ei mene aikaakaan kun asiat ovat täällä ihan älyttömän hyvin.
Tehdään Suomesta yhdessä sellainen paikka, jossa on hyvä olla ja tehdä hienoja juttuja. Tehdään Suomesta innostavan työn globaali majakkamaa.
Testaa Kutsumuskonetta täällä.