Näköjään koulujen aloitus, koulu-uudistus ja verkkomedian klikkaa-tai-kuole -ansaintalogiikka ovat synnyttäneet ilmiön, jossa yksittäisiä koulu-uudistukseen liittyviä kohutarinoita revitellään lähes päivittäin. Harmillista on, että niiden maalaama kuva koulun tilasta nyt ja ennen on aika lailla kokonaan todellisuudesta irtaantunut.
Kuten jo aiemmassa kirjoituksessani totesin, silloin jos nostetaan jostakin koulusta esiin yksittäinen oppilas tai opettaja, joka ei pärjää uusien menetelmien kanssa, on kyse ihan samasta journalistisesta likasankomenetelmästä, jolla voitaisiin ottaa koulun nykytilasta kertomaan yksittäinen koulukiusattu ja yleistettäisiin siitä, minkälaista koulussa on. Sillä erotuksella, että koulukiusattuja suomalaisissa kouluissa on tutkimusten mukaan 11-16%, eli kymmeniä tuhansia. Sen sijaan en ole löytänyt toistaiseksi mistään tutkimusnäyttöä siitä, että vuonna 2016 käyttöön otetun uuden opetussuunnitelman opetusmenetelmät aiheuttaisivat ongelmia merkittävässä mittakaavassa. Jos tällaisia tutkimuksia on, pyydän linkkaamaan blogin kommentteihin. Tutustun mielelläni.
Vastakkaista näyttöä kuitenkin on. Suomalaista koulua arvioidaan jatkuvasti Kansallisen koulutuksen arviointikeskus Karvin toimesta. Toisin kuin monissa lööppejä repineissä pseudotutkimuksissa, Karvin yli 8000 vastajaa käsittävä uutta opetussuunnitelmaa arvioiva aineisto on mittava ja kerätty todellisuudessa aikana, jolloin uudistuksia on jo alettu ottaa käyttöön – siis vuodesta 2016 alkaen.
Viimeisimmässä Karvin julkaisussa käy ilmi, että suomalainen peruskoulu voi pääasiassa hyvin. (1)* Haasteitakin riittää, mutta ne ovat itse asiassa pääosin sellaisia, joiden kanssa koulu on kamppaillut jo pitkään. Koulukiusaus on yhä ongelma, tytöt eivät ole kiinnostuneet matikasta ja pojat äikästä, ja 11–13% peruskoululaisista kokevat olevansa yksinäisiä vähintään kerran viikossa. Sen sijaan lööppiväitteet syöksyvistä oppimistuloksista tai ahdistuneista monitilaoppilaista eivät saa tukea Karvin julkaisemasta aineistosta.
Jos sen sijaan tarkastellaan suomalaista koulua ennen oppimisuudistusta, on helppo löytää tutkimusnäyttöä, joka kannustaa uudistamaan kouluamme. Vuoden 2012 PISA-tutkimuksissa ilmeni, että 11% peruskoulun päättäneistä ei osaa lukea riittävän hyvin pärjätäkseen toisella asteella. (2) Nämä tulokset ovat syntyneet ihan perinteisin opetusmenetelmin siinä ”vanhassa hyvässä koulussa”.
Vielä jäätävämpiä ovat opiskelumotivaatiota koskevat tulokset. Aineistossa, joka käsitti 759 kuudesluokkalaista, kävi ilmi, että 25% oppilaista ei ole lainkaan kiinnostunut koulunkäynnistä ja 10% on ahdistunut. (3) Opiskelumotivaatio on yksi tärkeimmistä asioista, joka meidän tulisi tuleville sukupolville antaa. Nykyisessä maailmassa kun tuskin pärjää, jollei ole jatkuvasti valmis ja halukas oppimaan uutta. Jos neljännes suomalaisista koululaisista on jo ala-asteen lopulla vieraantunut oppimisesta, olemme aika lailla lirissä. Näin siis, jos emme keksi, miten koulua voisi uudistaa niin, että oppiminen aidosti kiinnostaa ainakin enemmistöä oppilaista.
Uutta opetussuunnitelmaa on myös kritisoitu ”ideologisena” ja jotkut julkiset kommentaattorit ovat esittäneet, ettei sille ole tutkimusperusteita. En tiedä tarkkaan, mihin kaikkiin yksittäisiin tutkimuksiin uuden opetussuunnitelman laatinut yli 100-henkinen asiantuntijaryhmä on perehtynyt, mutta nopealla katsauksella esimerkiksi paljon puhutun itseohjautuvuuden puolesta on tutkimusnäyttöä vaikka millä mitalla.
Oppilaiden autonomian lisääminen johtaa korkeampaan oppimismotivaatioon (4) ja parempiin oppimistuloksiin (5). Vahvasti itseohjautuvuuteen opettavan Montessori-pedagogiikan tutkimukset osoittavat, että tämän tyyppinen tapa oppia johtaa joko yhtä hyviin (6) tai parempiin oppimistuloksiin (7) kuin perinteiset menetelmät. Sen sijaan Montessori-oppilaiden opiskelumotivaatio on merkittävästi korkeampi kuin perinteisissä kouluissa opiskelevien. (8) Ilmiökeskeisyyden ja tutkivan oppimisen tutkimusnäyttöön voi puolestaan perehtyä tutustumalla vaikkapa professori Kirsti Lonkan tutkimuksiin. (9) Myös Harvardissakin vaikuttaneen professori Pasi Sahlbergin uutuuskirja Let the Children Play puolestaan läpivalaisee leikin ja oppimisen keskinäissuhdetta. (10)
Nyt kun jopa anonyymien professorien siteeraaminen lasketaan näköjään iltapäivälehdissä näytöksi suomalaisen koulun haasteista, siteeraan itsekin tähän erästä professoria, joka päivitteli minulle ihan toista oppimiseen liittyvää ilmiötä joitakin vuosia sitten. Toisin kuin mainitussa iltisjutussa, siteeraan proffaa kuitenkin ihan nimellä.
Flow-teorian kehittänyt psykologian professori Mihaly Csikzsentmihalyi kertoi nimittäin positiivisen psykologian pääkonferenssissa Moskovassa kesällä 2012 hänen tutkimustensa osoittavan, että jos lapset eivät koe flow-kokemuksia, ei oppimista juuri tapahdu. Jos laitat Google Scholariin hakusanaksi ”mihaly csikszentmihalyi learning”, voit tutustua hänen mainitsemaansa tutkimusnäyttöön.
Suurimmat haasteet koulu-uudistuksessa näyttävät liittyvän uudistusten jalkautukseen, uusien käsitteiden yhteisymmärrykseen ja resursointiin. (11) Nämä ovat todellisia haasteita, joiden seurauksena voi myös syntyä sen tyyppisiä yksittäisiä ongelmia, joista media on nyt repinyt otsikoita. Sen takia meidän pitäisikin nyt kohu-uutisten tehtailun sijaan keskittyä tukemaan opettajiamme ja oppilaitamme ja lähettää etenkin valtiovarainministeriölle selkeä viesti siitä, että koulutus on tärkein satsauksemme tulevaisuuteen. Se pitää siis myös resursoida riittävästi.
Kaikissa uudistukssa on omat kipupisteensä, mutta nimenomaan tutkimusnäyttö sekä koulu-uudistuksen perusteista että sen nykytilasta näyttäisi tällä hetkellä viittaavan siihen, että suomalainen koulu on kehittymässä lupaavaan suuntaan. Harmi vain, että tästä havainnosta tuskin saa kovinkaan raflaavia kohuotsikoita aikaan.
* Lisään poikkeuksellisesti mainitsemani lähteet kommentteihin lähdeluettelona, jotta voit halutessasi perehtyä mainitsemaani tutkimukseen tarkemmin.
Ajattelun ammattilainen 
Lähdeluettelo:
(1) Karvi (2019): Kannatteleeko koulutus? https://karvi.fi/app/uploads/2019/04/KARVI_T0519.pdf
(2) Opetus- ja kulttuuriministeriö (2013): PISA 2012 Ensituloksia http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/75271/okm20.pdf?sequence=1&isAllowed=y
(3) Salmela-Aro, Muotka, Alho, Hakkarainen & Lonka (2015): School burnout and engagement profiles among digital natives in Finland: a person-oriented approach. European Journal of Developmental Psychology.
(4) Leptokaridou, Vlachopoulos & Papoianniou (2014): Experimental longitudinal test of the influence of autonomy-supportive teaching on motivation for participation in elementary school physical education, Educational Psychology.
(5) Niemiec & Ryan (2009): Autonomy, competence, and relatedness in the classroom: Applying self-determination theory to educational practice. Theory and Research in Education.
(6) Lupata, Wallace & Finn (2005): Comparison of Academic Achievement Between Montessori and Traditional Education Programs. Journal of Research in Childhood Education
(7) Lillard & Else-Quest (2006): Evaluating Montessori Education. Science.
(8) Rathunde & Csikszentmihalyi (2005): Middle School Students’ Motivation and Quality of Experience, American Journal of Education.
(9) Hakkarainen, Lonka & Lipponen (2004): Tutkiva oppiminen: Järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä. WSOY.
(10) Sahlberg (2019): Let the Children Play, Oxford University Press.
(11) Heikkilä & Muilu (2019): Itseohjautuvuus – yhteiskunnan vaatimus vai oppimisen edellytys. Luokanopettajien kokemuksia alakoululaisten itseohjautuvuudesta. (Pro gradu) Tampereen yliopisto.
Hyvä ja tärkeä kirjoitus.
Karvi arvioi esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden toimeenpanoa nelivuotisella hankkeella (2016-2020).
Tässä ensimmäisen osahankkeen kehittämissuositukset ja tiivistelmä tuloksista:
https://ops-arviointi.karvi.fi/tulokset/vaihe-1/
Arviointitulosten mukaan kehittämismyönteisyys ja koulun toimijoiden välinen vuorovaikutus edistää opetussuunnitelman jalkauttamista kouluissa. Tulosten mukaan haasteita on esimerkiksi opetussuunnitelman monitulkintaisissa käsitteissä, täydennyskoulutuksen saavutettavuudessa sekä asenteissa.
Koko raportti on luettavissa osoitteessa:
Click to access KARVI_0119.pdf
Päivitysilmoitus: Meillä on sydäntä sivistykselle? – OpenDigi
Hyviä huomioita.
Sana suunnittelu tarkoittaa lyhyesti analyysi – synteesi toimenpideparia, matematiikassa toimenpiteet ovat derivointi – integrointi. Laskennossa on samankaltaisia pareja yhteen ja vähennys, kerto ja jako, potenssi ja juuri.
Käytännön suunnittelun voi prof. Bruce Archerin mukaan jaksottaa tiedon keruu – tiedon analyysi – tiedon synteesi – tiedon mukainen toimeenpano.Yrittäessäni analysoida OPS:ia tulen kylmästi siihen tulokseen, että tietoa on suunnaton määrä, mutta työ on jäänyt tietojen luettelointivaiheeseen. Analyysiä eikä synteesiä ole ja toimeenpano on vaiheessa.
Analyysi-, synteesi- ja toimeenpanovaiheet on lisättävä opetussuunnitelmaan. Malleja löytyy, amerikkalainen O-O-D-A loop, OBSERVATION, ORIENTATION, DECISION, ACTION, venäläinen I – A – D, IDEA, ALGHORITM, DECISION. Analyysistä on laaja aineisto Jyväskylän Yliopiston Kopassa. Synteesistä tulee materiaalia jonkun ajan kuluttua.
Sitten yleistä, tein kaverini, Tkt, arkkitehti, filosofi Tarkko Oksalan kanssa esityksen ex- kuntaministerin Vehviläisen digi- kutsuun. Esitys lähti harmonisesti, kronologisesti ja reviireittäin organisoidusta opetuksesta ja oppimisesta.
Siinä lähdetään HIGH PROFESSIONAL, eli tieteellisiltä tasoilta, jossa yliopistojen ja korkeakoulujen tiedeyhteisöt määrittelevät kunkin oppiaineen ja oppialueen korkeimman tunnetun sisällön. Oleellista on määritellä aiheen sisäinen ja ulkoinen idea, mitä on kieli, mitä matematiikka……… Tieteellisen tason osaamisen tulee antaa tieto- ja taitopohjan opettamiselle, tutkimukselle ja kehitystyölle.
Seuraava taso on tieteestä johdettu PROFESSIONAL taso, eli käytännön ammattityöhön johtava taso. Käytännön ammattityön tason tulee antaa tieto- ja taitopohjan ammattitöissä tarvittavalle osaamiselle, opetukselle ja tiedetasojen ymmärtämiselle.
Alin taso on HOME PROFESSIONAL, joka tarkoittaa jokapäiväisessä käytännön elämässä tarvittavia tietoja ja taitoja sekä ymmärryskykyä.
Opetettavien tietojen käytännön opetukseen, toimeenpanoon, jalkauttamiseen voi kerätä hyviä käytäntöjä kuten Saku Tuominen virkateiden ulkopuolella tekee:
Kaikessa opetuksessa ja oppimisessa on lokalisoinnin oltava selvästi esillä. Lapissa paneudutaan oppiaineisiin lappilaisen ekologisen, lappilaisen sosiaalisen ja lappilaisen teknologisen ympäristön kautta, Uudellamaalla uusimaalaisen. Opettajan on helppo opettaa tuttujen ja läheisten aiheiden kautta ja oppilaat ymmärtävät opetuksen paremmin. Otan esimerkin, aivoavaruuden, synapsien rakentumisesta. Jokainen opettaja ja oppilas tuntee meidän koulun. Englannin kielen oppikirjassa on kuva hassunkurisesta mansardikattoisesta talosta, jonka nimi on school. Jatkossa oppilaan aivoavaruudessa tapahtuu mutka englannin kielen kirjan kautta käännettiin koulusta schooliin tai schoolista kouluun. Johdonmukaista sekä suoraviivaista olisi laittaa meidän koulun kuva kirjaan ja lukea, meidän koulu on englannin kielellä our school. Sama juttu teksteissä, oppikirjassa seikkaillaan ” nallena ” oudoissa piirustuksissa. Opettavaisempaa olisi tehdä oikea tai virtuaalikierros omassa kaupungissa, oikean tai virtuaalisen englantilaisen vaihto-oppilaan kanssa, kertoen kaikesta mitä näkyy.
Äidinkielen alkuun on hyvä kirjoittaa sekä piirtää joka päivä, mitä koulussa tapahtui, pitää päiväkirjaa. Siinä äidinkielen eri osa-alueet kehittyvät. Vieraiden kielten alkaessa sama juttu vieraalla kielellä.
Johdatuksena matematiikkaan, numerojen maailmaan, on helppo tehdä yhteen ja vähennyslaskutaulukko. Sitten kerto- ja jakolaskutaulukko, potenssi- ja juuritaulukko.
Jatkossa kaikki geometriset kuviot j.n.e. Historiakertomus, historiamatka, matematiikan synnystä tähän aikaan on varsin mielenkiintoinen ja havainnollistaa matematiikan tarpeellisuuden.
Tässä keskustelun avausta.
Päivitysilmoitus: Koulukritiikin uudet vaatteet « Ajattelun ammattilainen
Minua kiusaa tässä koulu-uudistuksessa se, että opettajilta ei kysytä mitään. Henkilöt, jotka ikinä eivät ole olleet koulun arjessa ovat besser wissereitä ja omissa luukuissaan innovoivat milloin mitäkin. Nämä henkilöt eivät ole yrittäneet taistella yli 30-oppilaan luokassa, jossa puolet suomen kieltä taitamattomia maahanmuuttajia, 1/4 erityisluokkaan oikeasti kuuluvia (integroituja) ja vain 1/4 ns. normaaleja suomalaisia lapsia.
Nyt oikeasti pitää ottaa Leanin opit myös koulumaailmaan ja kysyä oman työnsä asiantuntijoilta, mikä toimii arjessa ja mikä ei. Mikä pitää muuttua, jotta uusi opetussuunnitelma edes jollain tasolla voisi toimia.
Aivan käsittämätöntä hörhöilyä tämä touhu nykyään!
t. yleisopettajan tuskaa vierestä seurannut Lean-asiantuntija
Moi! Ajattelin kommentoida itsekin lyhyesti tätä keskustelua. Ehkä osin keskustelua mutkistaa se, että on yksin asia puhua siitä, onko jonkun ilmiön olemassa olosta näyttöä ja mihin asioihin se on yhteydessä (esim itseohjautuvuus ja sen yhteydet parempaan oppimiseen) ja toinen asia miettiä koulujen uudistuksia seurauksineen. Vertaisin tilannetta vaikkapa uuden hoitomuodon implementaation tutkimiseen. Pitäisi saada lisää tietoa siitä, ovatko koulujen uudet käytännöt ja tilaratkaisut lisänneet itseohjautuvuutta, leikkisyyttä ja muita myönteisiä asioita, joihin niillä pyritään. Lisäksi olisi hyvä selvittää sitä, mitä muita seurauksia on uusilla käytännöllä ja ratkaisuilla on ollut. Kun vaikutetaan monimutkaiseen kokonaisuuteen, on toivottujen ja ennakoitujen vaikutusten lisäksi yleensä myös tahattomia ja ennakoimattomia seurauksia. Yleensä myös joitain kielteisiä seurauksia joillekin ryhmille. Nämä kaikki vaikutukset on tärkeää huomioita, jotta upeiden koulujemme kehittämistä voidaan jatkaa aina vain parempaan. Toivoisinkin, että tässäkään keskutelussa ei olisi vain kaksi leiriä (ennen kaikki paremmin vs kaikki muutokset hienoja kaikille), vaan sekä julkinen keskustelu että tutkimus olisi monipuolista.