Mistä tunnistan laadun?

Kehotin kevään blogikirjoituksessa panostamaan laatuun. Laatu tarkoittaa nähdäkseni jotakin sellaista, joka edistää merkittävästi toimintakykyäsi, suoriutumistasi ja hyvinvointiasi. Laatua löytyy niin taiteesta, päivittäistavaroista kuin luonnon antimistakin. Laatu on kuitenkin hankalasti tavoitettava käsite. Erityisen vaikeaa on monesti tunnistaa, mikä on oikeasti laadukasta.

Usein laadun tunnistaminen edellyttää alan tuntemusta. Hevimuusikko ei välttämättä osaa sanoa tuon taivaallista hiphop-kappaleesta. Jälkistrukturalistiprofessorille ovat tohtoriopiskelijan modaalilogiikan kehitelmät puolestaan täyttä hepreaa. Vasta kun tunnet jonkin alan riittävän hyvin, pystyt erottelemaan jyvät akanoista. Sivumennen sanoen, iänikuinen pop vastaan klassinen, teatteri vastaan teevee -kinastelu on tästä syystä täysin turhanpäiväistä. Kaikilta taiteenaloilta löytyy sekä laadukkaita helmiä, että kakkoslaatuista kuraa. Ala yksin ei määrää laatua – laadun tunnistaa vasta alaa tuntemalla.

Laadun rajaaminen alakohtaisiin huippusuorituksiin on kuitenkin liian yksiulotteista. Muutama vuosi sitten isoveljeni nosti esiin seikan, joka on kutkuttanut minua siitä lähtien. Laatuahan voi nimittäin löytää vaikka tuikkukynttilästä – jos vain osaa sitä etsiä. Zen-munkki löytää laatua linnun siiven iskusta, ja runoilija korven hiljaisesta kuiskinnasta. Laatu ei siis olekaan suoritukseen tai esineeseen olemuksellisesti kääriytynyt piirre, vaan suhde.

Laatua löytää silloin, kun joku on laittanut itsensä täysillä likoon. Mutta laatua löytää myös silloin, kun laittaa itsensä täysillä likoon.

Toimintamme koostuu prosesseista, jotka tuottavat erilaisia tuloksia. Jos toimintasi tuottaa tuloksia, jotka sopivat arvomaailmaasi, sinulla on hyvä olla. Ja jos taas toimintasi tuottaa huonoja tuloksia, ei paljoa hymyilytä. Jokin asia – elokuva, musiikkikappale, auto, mustikka tai tuikkukynttilä – on laadukas silloin, kun se auttaa sinua saamaan aikaan itsellesi arvokkaita tuloksia jouhevammin. Laatu antaa siis kipinää positiivisille tuloksille ja vauhdittaa hyvien prosessien etenemistä.

Jos olet riittävän avarakatseinen ja taitava, voi tuikkukynttilä riittää sinulle synnyttämään upeita kokemuksia. Mutta vaikka elämäntaitosi eivät olisi vielä zen-munkin tasolla, auttavat myös toisten intohimosta syntyneet tuotteet tai luonnon parhaat antimet antoisaan elämään. Nyt on myös helppo nähdä, miksi joitakin asioita, kuten Michelin-ravintoloita, mittatilauspukuja, Broadway-näytelmiä tai luomulähiruokaa, pidetään yleisesti laadukkaina. Jos jokin auttaa suurta joukkoa ihmisiä saavuttamaan merkittävästi myönteisiä tuloksia, teemme tällöin yhdessä arvion sen laadukkuudesta.

Laatu on siis yhtä aikaa yksityisasia ja yhteinen määritelmä. Yksityisen laadusta tekee sen ainutkertainen suhde sinun elämäsi päämääriin. Yhteisen taas se, että yleisesti laadukkaaksi arvioitu asia edesauttaa suuren joukon hyvinvointia: jos jokin tepsii monille, on todennäköistä, että se tepsii myös sinulle. Emme me niin kovin erilaisia ole. Lopulta tunnistat laadun siitä, että se ei asetu sinun ja matkasi väliin, vaan kuljettaa elämääsi eteenpäin kuin itsestään.

Oletko tankki vai tiikeri?

Sain viimein raivattua ulkorakennukseen tilaa sen verran, että siellä mahtuu kirjoittamaan. Työhuone alkaa muistuttaa takavuosien näkemystäni hullun professorin kammiosta pölyisine kirjariveineen, miellekartoilla vuorattuine seinineen ja artikkelien peittämine työpöytineen.

Toissailtana olin kirjoittamassa väitöskirjaani ja poikkesin hetkeksi sisälle. En ollut ajatellut viipyä kuin hetken, mutta kuinka ollakaan, vaimoni oli juuri lähdössä jumppaan. Hän oletti, että nukutan lapset, niin kuin on normaalisti tapana keskiviikkoisin.

Siitä vasta poru syntyi. Olin kirjoittamisesta fiiliksissä kuin pikkulapsi karkkikaupassa, ja lasten nukuttaminen tuntui sillä silmäyksellä ihan viho viimeiseltä koitokselta. Koko olemukseni täyttyi pakottavasta tarpeesta karata äkkiä ovesta ulos takaisin pölyisten kirjojeni pariin.

Hetken siinä kärvisteltyäni tajusin kuitenkin, että moka oli omani: haavekuvani kirjoihin uppoutumisesta pikkutunneille asti sai käyttövoimansa siitä, että olin suloisesti unohtanut arkirutiinin. Toivuttuani sain itseni viimein kammettua kirjoittamismoodista nukuttamismoodiin. Muutaman lastenlaulun jälkeen muksut tuhisivatkin jo Höyhensaarilla.

Jäin miettimään sitä, minkä ihmeen takia toimesta toiseen vaihtaminen oli niin tuhottoman vaikeaa. Vastaus hahmottui kohtalaisen äkkiä.

Toimintamme koostuu erilaisista prosesseista.

Toiminta, niin kuin ajattelukin, koostuu eri tavoin rakentuneista tapahtumasarjoista, jotka tuottavat erilaisia tuloksia. Nämä prosessit ovat puolestaan aika raskaita; niillä on oma liikevoimansa, jota on vaikeaa pysäyttää siinä vaiheessa, kun ne ovat kerran käynnistyneet.

Toimintaprosessit ovat kuin vinyylilevyjä: kun yhden on kerran laittanut pyörimään, on aika vaivalloista raahautua olohuoneen toiselle puolelle vaihtamaan levyä. Koetapa esimerkiksi joskus lakata kokeeksi puhumasta kesken lauseen, tai pysähtyä paikallesi, kun olet kävelemässä kauppaan. Kovimmat tahdon jättiläiset kykenevät pidättelemään käynnissä olevaa prosessia jopa kymmeniä sekunteja.

Ihmiset ovat kuitenkin nähdäkseni erilaisia sen suhteen, kuinka hyvin käynnissä olevat prosessit joustavat ympäristömuuttujien suhteen – eli kuinka joustavia ihmiset ovat. Yhdet ovat tankkeja, toiset tiikereitä.

Tankki puskee läpi yhden jutun kerrallaan, pyrkien lopputulokseen vääjäämättömällä teholla puut ympärillä ryskyen. Tankin suunnan kääntäminen vaatiikin Teräsmiehen otteita. Tiikeri puolestaan loikkii mättähältä mättähälle kissaeläimen eleganssilla ja muuttaa suuntaa silmänräpäyksessä jos tarve niin vaatii. Tunnistan itseni ensimmäisestä kategoriasta; mutta kenties ripaus tiikeriäkin voisi toisinaan tehdä ihan hyvää. Voikohan tiikeriksi oppia?