Minä mitään mistään tiedä

20-vuotiaana olin maailman fiksuin mies. Vastaus ongelmaan kuin ongelmaan tuli suoraan turkin hihasta. Mikään haaste ei ollut liian suuri ylitettäväksi. Kun tarkastelin jotain ongelmaa, ei kestänyt aikaakaan, kun ratkaisuehdotus oli jo näköpiirissä.

On harmillista, että ihminen tyhmenee radikaalisti vanhetessaan. Mitä enemmän asioihin paneutuu ja niistä ottaa selvää, sitä selvemmäksi oma tietämättömyys käy. Mitä enemmän opettelee, sitä enemmän löytää uutta opittavaa, syvennettävää ja ymmärrettävää.

Etenkin lukeminen tyhmentää: mitä enemmän luen, sitä paremmin tajuan, kuinka vähän tajuan mistään mitään. Onneksi lukeminen on sentään mukavaa. Onpahan siitä jotakin iloa.

Kai sitä täytyy olla jonkinlainen intellektuaalinen masokisti, että tätä hommaa jaksaa silti tehdä. Tätä vauhtia lienen viimeistään viisikymppisenä degeneroitunut takaisin pikkuvauvan tasolle.

Antiikin Sokrates eli 70-vuotiaaksi. Elämänsä aikana hänkin teki lopulta vain yhden merkittävän löydöksen, joi myrkkymaljan ja kuoli pois. Vanhan Sokrateen pitkän pohdiskelun lopputulosta mukaillen: ”Minä mitään mistään tiedä.”

Tiedätkö oikeasti sen, mitä tiedät?

Tieto on jännä juttu. Luulin pitkään tietäväni kaikenlaista. Ateenan viisaimmaksi mieheksi tituleerattu Sokrates opasti kuitenkin, että viisas on se, joka tietää, ettei tiedä. Sokrateen oivallus ei suinkaan kerro filosofilegendan nöyryydestä. Sokrates uskoi itsekin olevansa aikansa viisain ajattelija. Sokrateen toteamus kertoo ennemminkin tiedon luonteesta, jonka filosofisuuruus ymmärsi vallan hyvin.

Tiedät oikeasti vain murto-osan siitä, mitä luulet tietäväsi.

Allison Gopnik kysyi UC Berkeleyn kehityspsykologian luennolla, kuinka moni opiskelijoista tietää, miten vetoketju toimii. Lähes kaikki viittasivat. Sen jälkeen hän kysyi, kuka voisi selittää, miten se toimii. Yleisöstä ei löytynyt yhtään henkilöä, joka olisi kyennyt siihen. Toki moni osaa sanoa jotain sen suuntaista, että hakaset yhdistyvät toisiinsa ja niin edelleen. Mutta miten ihmeessä se värkki oikeasti toimii?

Usein oletamme tietävämme, miten jokin asia toimii, kun osaamme kysyttäessä muodostaa jonkinlaisen vastauksen. Varsinaisesta toimintaperiaatteesta meillä ei kuitenkaan ole välttämättä tuon taivaallistakaan aavistusta. Emme vain tajua sitä, koska emme koskaan joudu testaamaan tietämystämme.

Miten vetoketju siis toimii? Tai miten helikopteri pysyy ilmassa? Miten painovoima toimii? Kaikki nämä vaikuttavat ensi kädessä varsin yksinkertaisilta ja helpoilta kysymyksiltä. Vetoketjuhan nyt sulkee takin, kun sen vetää ylös. Helikopterin lavat taas pyörivät ympyrää, ja pitävät värkin ilmassa. Ja painovoimahan nyt on itsestään selvä: maa vetää kamaa puoleensa. Mutta miksi?

Suurin osa siitä, mitä luulemme tietävämme, on itse asiassa vain itsestäänselvyyksien toteamista. Itse toimintaperiaatteesta meillä ei ole usein aavistustakaan. Vetoketjun keksiminen oli fantastinen läpimurto vaateteollisuudelle – harva osaisi vieläkään lonkalta rakentaa oman vetoketjun. Kokeile vaikka. Helikopterin toimintaperiaatteen ymmärtäminen edellyttää puolestaan valtavan monimutkaisen aerodynamiikan teorian tuntemusta. Pyörivät lavat näkee pikkulapsikin. Mutta miten saat värkin pysymään ilmassa niin, ettei se ala kieppua ympäriinsä tai ettei se putoa heti maahan? Ja painovoiman perimmäisestä luonteesta ei edes Stephen Hawkingilla ole kuin häilyviä etiäisiä.

Mitä me sitten tiedämme? Tiedämme paljon arkipäiväisiä asioita. Tässä ruudulla on tekstiä. Joku on kirjoittanut tämän tekstin. Jääkaapissa on maitoa, tai sitten ei. Ja niin edelleen. Mutta vaikka tiedämme yhtä sun toista, tiedämme kuitenkin aivan tavattoman vähän. Jopa viisaimmat meistä.

Siksi viisain on se, joka tietää, ettei tiedä.