Miten tietokonepelit vaikuttavat ajatteluun?

Tietokonepeleillä on hyvin kahtiajakaantunut maine ajattelun kannalta, ja syystäkin. Yhtäältä pelit kehittävät erinomaisesti ajattelua ja toimivat myös loistavana mittapuuna toimivalle työskentelylle. Toisaalta pelit voivat aiheuttaa myös kaikenlaista riesaa.

Tietokonepelit aktivoivat tehokkasti aivojen palkintojärjestelmiä ja pitävät näin hyvin motivaatiota yllä. Värikkäät ja rikkaat fantasiamaailmat yllättävine käänteineen pitävät huolen siitä, että aivojen dopamiinitaso pysyy korkeana. Kun peliin liittyy esimerkiksi ongelmanratkaisutehtäviä, kasvattaa pelaaminen tehokkaasti myös uusia hermoverkkoja, joiden avulla ongelmia on mahdollista ratkaista myös toisaalla.

Pelit kehittävät myös tilanhahmotuskykyä ja reaktionopeutta, eikä tule myöskään jättää huomioimatta pelien vaikutusta kielen oppimiseen: iso osa minunkin sukupolvestani on oppinut englannin kielen juuri tietokonepelien avulla.

Pelaten oppiminen onkin tavattoman tehokasta. Pelit auttavat nimittäin erinomaisesti pysymään flow-kanavassa. Tietokonepelit täyttävät itse asiassa kaikki Mihaly Csikszentmihalyin flow-tilan keskeisimmät kriteerit: toiminnalla on selkeä tavoite (esimerkiksi tason läpäisy), toiminnasta saa välitöntä palautetta (esimerkiksi pisteiden kautta), toiminta on keskittynyttä (pelaaja on uppoutunut pelimaailmaan) ja taidot ja vaativuustaso ovat tasapainossa (iso osa nykypeleistä säätää vastusta pelaajan osaamisen mukaan). Näin pelaaja toimii siis pelatessan flow-tilassa, joka on oppimisen ja työskentelyn kannalta optimaalinen tila.

Uppoutuminen ja flow-tila selittävät myös osaltaan ison osan peleihin liittyvistä ongelmista. Ei ole mikään ihme, että online-roolipeli koukuttaa, koska se on rakennettu ihmisen toiminnanorganisaation kannalta optimaalisesti. Ongelmana on kuitenkin, ettei oma vatsa täyty roolipelihahmon syödessä, eikä lohikäärmeen luolasta löydetyllä kulta-aarteella makseta vuokraa tai ADSL-laskua.

Ajantappopelit jättävät puolestaan levottomiksi samasta syystä kuin televisionkin kanavasurffauskin: kyse on naamioidusta seinän tuijottamisesta. Iso osa ajantappopeleistä toimii samalla simppelillä mekaniikalla. Ne aktivoivat valtavan tehokkaasti ihmisen palkintojärjestelmiä ja saavat näin palaamaan pelin pariin yhä uudestaan ja uudestaan. Itse pelin tarjoama aktiviteetti on kuitenkin monotonista toistoa, joka ei juurikaan synnytä uusia hermoverkkoja.

Pelaamisen jälkeen aivojen palkintojärjestelmät ovat yhä ylivirittyneessä tilassa. Ei mikään ihme, että esimerkiksi mukulat menevät ajantappopeliä pelattuaan pitkin seiniä: jonnekin pelin aikana kertynyt ylimääräinen energia täytyy suunnata. Jos prikulleen samaan peliin on sen sijaan ympätty oppimissisältöä, on vaikutus todennäköisesti aivan toinen: pelin jälkeen on rauhallinen olo, ja tuntuu siltä, että on saanut jotain uutta aikaiseksi. Pelin synnyttämä ylimääräinen energia on käytetty tehokkaasti uuden oppimiseen.

Oma lukunsa ovat myös väkivaltapelit, jotka tööttäävät verenkierron täyteen stressihormoneja ja saattavat myös synnyttää väkivaltaan ohjaavia käyttäytymisskriptejä. Tässä on tosin syytä huomata, ettei väkivaltainen peli yksin saa ketään käyttäytymään väkivaltaisesti, vaan taustalla täytyy olla myös muita tekijöitä. Tutkimuksissa on kyllä kyetty osoittamaan jonkinasteinen korrelaatio väkivaltaisten pelien ja väkivaltaisen käytöksen välillä. Terveellä ihmisellä Counterstriken hakkaaminen tuskin aiheuttaa kuitenkaan harmia. Mutta jos mieli on jo valmiiksi järkkynyt, voi väkivaltapeli olla se korsi, joka katkaisee kamelin selän.

Tietokonepelit eivät siis ole itsessään hyviä tai huonoja. Pelin laatu ratkaisee. On myös syytä huomata, että muutamia ääritapauksia lukuunottamatta pelien haitat jäävät myös radikaalisti niiden hyötyjen jalkoihin. Silloin kun pelissä on riittävän runsaasti oppimissisältöjä, ei paljoa parempaa ajattelua kehittävää aktiviteettia voi kuvitella.

Pelit toimivat myös oivallisena mittapuuna yleisesti oppimiselle ja työskentelylle. Ihmisaivot kun toimivat parhaiten silloin, kun vastus ei kasva ylitsepääsemättömäksi ja kun tiedät, mikä taso pitää pelata seuraavaksi läpi ja paljonko siitä saa pisteitä. Peleistä kannattaisikin ottaa mallia niin kouluissa kuin työpaikoillakin.

5 loistavaa tietokonepeliä ajattelun ammattilaiselle

Tietokonepeleillä on vähän kahtiajakoinen maine ajattelun kannalta. Yhtäältä online-roolipelit koukuttavat joitakin niin pahasti, että jopa oma elämä unohtuu, ja ajantappopelit vetävät dopamiinitasot tappiin niin, että pelin jälkeen on levoton olo. Toisaalta 3D-räiskintäpelit kasvattavat avaruudellisen hahmottamisen kykyä ja reaktionopeutta. Ja aivopähkinöitä sisältävät pelit puolestaan johtavat ihan todelliseen ongelmanratkaisukyvyn paranemiseen. Tässä, kuten kaiken median kulutuksessa, kysymys ei olekaan itse mediasta – vaan kulutetun median laadusta.

Minulla oli lähes kymmenen vuoden tauko pelaamisessa kunnes muutama vuosi sitten innostuin niin paljon uudesta Steam-pelialustasta, että päädyin sitä kautta ostamaan ensimmäisen pelini sitten 2000-luvun alun. Sen jälkeen olen löytänyt aarteen toisensa jälkeen; laadukkaat pelit kun toimivat sekä loistavana viihteenä että myöskin ajattelun kehittäjänä. Tässä löytämäni pelien viisi helmeä.

1. Portal

Portal oli se peli, joka katkaisi lähes kymmenen vuoden tietokonepelitaukoni. Portal ja sen jatko-osa Portal 2 ovat ajattelun kehittämisen näkökulmasta lähes täydellisiä pelejä. Kumpikin perustuu samanlaiseen 3D-moottoriin kuin vaikkapa Half Life, mutta pelin sisältö ei ole adrenaliinitasoja pumppaavaa ammuskelua – vaan ongelmanratkaisua.

Pelissä tarkoituksena on ratkoa mutkikkaita ongelmia ampumalla seiniin teleportteja, joiden läpi voi siirtyä paikasta toiseen. Lisäksi peliä kuljettaa hykerryttävän huumorin siivittämä tarina, jossa tärähtänyt tekoäly houkuttaa pelaajaa kirjaimellisesti kakun palalla. Portal-peleissä yhdistyvät siis 3D-pelien ja ongelmanratkaisupelien parhaat puolet: ne kehittävät sekä tilanhahmotusta ja reaktionopeutta että ongelmanratkaisutaitoja.

2. Psychonauts

Psychonauts on kolmannen persoonan näkökulmasta kuvattu 3D-tasohyppelyseikkailupeli. Peli kertoo ihmisten mielissä seikkailevasta Rasputin-pojasta, joka selvittää psykonauttileirillä tapahtuvia merkillisiä käänteitä.

Psychonauts toimii oppimisen ja ajattelun kannalta pitkälti kuten Portalkin: 3D-puoli tehostaa avaruudellista hahmottamista, ja ongelmat taas parantavat luovaa ajattelua ja ongelmanratkaisua. Pelin etuna Portaliin nähden on vielä se, että eri kentät ja ongelmat ovat tavattoman erilaisia. Portalissa kun ongelmat perustuvat kuitenkin aina teleporttien ampumiseen. Psychonautsissa ratkottavia pulmia on jos jonkinlaisia.

Lisäksi pelissä on ehkä parhaiten toteutettu pelattavuus, johon olen ikinä törmännyt: se pitää tanakasti flow-kanavassa alusta loppuun niin, että pelaaminen on yhtäältä koukuttavaa ja kivaa, mutta toisaalta pelin jälkeen ei jää turhautunut tai levoton olo.

3. Machinarium

Tsekkiläisen Amanita-pelistudion helmi, Machinarium, on perinteinen point-and-click -seikkailupeli. Sen pääosassa on pieni robottipoika, joka on jostain syystä päätynyt kaupungin liepeille kaatopaikalle. Tästä alkaa mysteeri, joka pelaajan pitää ratkaista.

Peli perustuu pitkälti nerokkaisiin ongelmiin ja haasteisiin, joita pelaaja joutuu miettimään pitkään. Tarvittaessa on mahdollista kurkata vinkkikirjaa, joka on myös toteutettu nerokkaasti niin, ettei sitä tule ihan tämän tästä vilkuiltua.

Peli on myös ainutlaatuinen siinä, ettei siinä ole lainkaan dialogia: tarinan kuljetus tapahtuu kuvituksilla ja äännähdyksillä. Ja silti ei jää lopulta epäilystäkään siitä, mitä roboparalle oli tapahtunut. Peli oli niin hurmaava, että pelasin sen kahteen kertaan läpi.

4. Braid

Braid on perinteinen tasohyppelypeli, joka viittaa avoimesti tuttuihin klassikoihin, erityisesti Super Mario Bros:iin. Pelissä tarkoituksena on ohjata Tim-nimistä miekkosta erikoisessa maailmassa, jossa aika käyttäytyy milloin mitenkin. Pelin ongelmat perustuvatkin yleensä nimenomaan eri tasoissa eri tavoin käyttäytyvään ajan juoksuun.

Braidin aivopähkinät ovat erinomaisia, jos kohta ajoittain erittäin vaikeita. Sitä pelatessa täytyy kyllä venyttää luovaa ajattelua äärimmilleen, jotta ratkaisu löytyy. Pelin ongelmat, sen musiikki ja grafiikka sekä taustatarina ovat kuitenkin kaikki erinomaisia, ja se jättää läpipelaamisen jälkeen haukkomaan henkeä pitkäksi aikaa.

5. World of Goo

Maailman ällikällä muutama vuosi sitten lyönyt indie-peli löytyy lähes kaikille olemassa oleville alustoille. Oikeuksiinsa se pääsee iPadilla tai muulla tabletilla. Pelissä rakennetaan torneja limaisista pallukoista, jotka ovat oudolla tavalla tosi sööttejä. World of Goo kehittää todella tehokkaasti ainakin visuaalista ongelmanratkaisukykyä.

World of Goo on myös erilainen iPadeille ja iPhoneille syntyneessä ajantappopelien kentässä siinä, että siinä on kunnollinen taustatarina joka sitoo eri tasoja yhteen. Myös World of Goon grafiikka ja erityisesti fantastinen musiikki synnyttävät hurmaavan ilmapiirin, joka saa palaamaan pikku palleroiden pariin aina uudestaan.