Näin saat varmasti töitä alalta kuin alalta

Eräs tuttavani kertoi minulle puolisen vuotta sitten kanadalaisen bisnesprofessorin menetelmän, jonka avulla on nähdäkseni täysin mahdotonta jäädä työttömäksi. Professori oli esittänyt, että oma aktiviteetti ratkaisee työn saannissa. Kuten aina, opiskelijoiden joukosta löytyi joukko skeptikoita. Niinpä professori päätti laittaa mutinoille pisteen.

Homma toimii näin. Mieti ensin, miltä alalta haluat saada töitä. Mieti sitten, mitkä yritykset ovat viisi alasi merkittävintä toimijaa. Ota selville kaikki, mitä suinkin pystyt näistä yrityksistä. Selvitä niiden talouskehitys viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Selvitä, kuka on perustanut yritykset ja miksi ne ovat olemassa. Pyri ymmärtämään, miten yritykset toimivat. Tartu sitten toimeen.

Valmistele lyhyt haastattelu. Pommita yritysten toimitusjohtajien sihteereitä niin pitkään – toki kohteliaasti – että saat varattua ainakin yhden lyhyen audienssin. Hämmästyttävää kyllä, kun kerrot, että kyseessä on unelma-alasi, ja että tarvitset vain enimmillään puolisen tuntia aikaa, suurin osa sanoo tässä kohtaa kyllä. Kuinka monta tällaista puhelua luulet toimitusjohtajan sihteerin saavan kuukaudessa?

Kun sitten tapaat toimitusjohtajan, kerro, että kyseessä on unelma-alasi. Käytä aikasi valmistelemiesi kysymysten esittämiseen ja kirjoita vastaukset ylös. Älä kerro itsestäsi muuta, kuin sen, että olet todella innoissasi alasta. Kysy lopuksi toimitusjohtajalta, voisiko hän suositella kaksi muuta ihmistä, joilta saisit alasta lisää tietoa. Jätä toimitusjohtajalle ansioluettelosi, mutta älä pyydä töitä. Kiitä haastattelusta ja poistu paikalta.

Toista sama saamiesi vinkkien kohdalla. Kun pommitat näiden kihojen sihteereitä, muista myös mainita, että olet saanut ensin haastattelemaltasi toimitusjohtajalta suosituksen ottaa yhteyttä. Näin ovet saattavat aueta hieman nopeammin. Ja kun tapaat muita pomoja, tee sama juttu kuin aiemmin. Kerää lisää tietoa, kysy keneen voit vielä olla yhteydessä ja jätä ansioluettelo. Älä pyydä töitä.

Sanotaan, että sydämesi sykkii pankkialalle. Kuvittele, että olet menossa viidennen tai kuudennen kontaktisi kohdalla. Tässä kohtaa olet jo synnyttänyt erittäin vaikuttavan verkoston, johon kuuluu alasi huippuja. Kun kyselet Herttoniemen Osuuspankin pankinjohtajalta siitä, miten homma toimii ja mainitset, että “Nallekin oli tästä prikulleen samaa mieltä” ja että “Penttilän Risto kertoikin minulle hauskan jutun…” teet vaikutuksen alta aikayksikön. Samalla tutustut koko ajan paremmin alaasi tapaamalla sen huippuja, ja keräät sellaista ymmärrystä, jota on koulun penkiltä mahdotonta saavuttaa. Lopulta on vain ajan kysymys, kun joku soittaa perään ja tarjoaa töitä.

Suomeen Kanadasta palattuaan tuttavani otti neuvosta vaarin. Hän sai pitkän ja hartaan pommituksen jälkeen monikansallisen jättiyrityksen Suomen osaston johtajan langan päähän. Puolen tunnin tapaamisen jälkeen pohatta passitti nuorukaisen kaksi kerrosta alemmas henkilöstöosastolle. Työt alkoivat kaksi viikkoa myöhemmin.

Nyt duunia niin kuin olisi jo!

Perjantain Nyt-liitteessä akateemiset ylikouluttautuneet ihmiset esittivät huomioitaan siitä, miltä tuntuu, kun lahjakkaanakaan ei kunnon töitä heru. Tämä keskustelu on kuitenkin nähdäkseni pahasti vinksallaan.

Taustalla pyörii ajatus siitä, että kun olet opintosi tehnyt, töiden pitäisi tupsahtaa itsestään syliin.

Kun CV-klinikalla kerran neuvottiin laittamaan A4-arkille opinnot, työkokemus ja kielitaito, pitäisi ansioluettelon massapostituksella herua työpaikka viimeistään viikon kuluttua. Ja sitten ihmetellään kun puhelin ei soi.

Samaan aikaan on jännä seurata esimerkiksi Aalto-yliopiston yrittäjäporukoita. Aalto Venture Garagen parikymppiset tulevat yrittäjäohjukset eivät laita ansioluetteloitaan menemään ja tuijota sitten vihaisesti puhelinta. Sen sijaan he hakkaavat kellon ympäri kasaan yritysideoita ja pommittavat yrityspomoja Nalle Wahlroosista Jorma Ollilaan niin kauan, että audienssi heruu. Ennen pitkää yksi toisensa jälkeen löytääkin jonkin väylän, jota pitkin pääsee elämässä eteen päin.

Ei millään pahalla aaltolaisia kohtaan, mutta eivät he ole yhtään sen synnynnäisesti lahjakkaampia kuin Helsingin yliopiston politiikan opiskelijatkaan. He vain tekevät tässä työnhakuasiassa jotain olennaisesti oikein.

Tarkoitan sitä, että nykyaikana erityisesti akateemisessa työnhaussa korostuu entisestään kaksi asiaa: oma aktiivisuus ja kyky joustavaan ja luovaan ajatteluun. Kukaan ei tule hakemaan sinua kotoa töihin, sama se vaikka kaapissa pölyttyisi tuplatohtorin tutkinto. Mutta ahkeruuskaan ei riitä, jos menetelmät ovat kehnot.

Jos sen sijaan mietit, mitä oikeasti haluat tehdä, selvität, miten sinun alallasi asiat oikeasti toimivat – miten töitä saadaan, mitä töissä arvostetaan – ja tartut sitten aktiivisesti toimeen, saat aivan taatusti koulutustasi vastaavaa työtä. Esimerkiksi ansioluettelon lähettäminen on aivan turkasen huono konsti saada hommia. Sen sijaan oman alan yritysten ovia koputtelemalla irtoaa työpaikka monin verroin helpommin. Menemällä itse paikan päälle moninkertaistat mahdollisuutesi saada töitä.

Jos työnantaja saa postissa 200 Times New Roman -fontilla printattua CV:tä, ja yksi hakija pamahtaa paikalle hymyillen ja tarmoa täynnä, ei tarvitse paljoa nopalla heittää, kuka saa pestin. Kaikkein taitavimmat työnhakuketut eivät edes odota RekryForumille ilmaantuvaa pestiä – vaan miettivät, mihin haluaisivat päästä töihin, ja käyvät esittäytymässä jo kauan ennen kuin paikka aukeaa. Kun sitten oikeanlaista tekijää kaivataan, muistuu iloinen ja energinen kandidaatti mieleen, eikä pesti välttämättä edes päädy julkiseen hakuun. Jos vielä avaat horisonttia esimerkiksi huomioimalla yrittäjyyden mahdollisuutena, ei työllistymisen mahdollisuusavaruudella ole enää loppua.

Työllistymisessä valta on viime kädessä sinulla itselläsi. Ottamalla selvää toimivista menetelmistä ja tarttumalla sitten toimeen et voi lopulta kuin onnistua.