Katsoin lauantai-iltana vaimon ja anopin kanssa Puolan Talent-kilpailun finaalin. Finaaliin osallistui kymmenen puolalaislahjakkuutta. Lavalla nähtiin muun muassa laulajia, akrobaatteja, miimikoita ja tanssijoita. Kilpailun voitti, oikeutetusti, huippulahjakas harmonikansoittaja Marcin Wyrostek.*

Kykykilpailut Talentista Idolsiin ovat tarkkaan rakennettuja ja dramatisoituja kokonaisuuksia. Ei ole sattumaa, että Puolan finaalin aloitti epävireisesti laulava mustalaistyttönen. Ei myöskään se, että tasokkaampien esiintyjien väliin mahtuu aina yksi tai kaksi keskinkertaista esitystä. Eikä liioin kilpailun ykköstähden esiintyminen viimeistä edeltävänä. Jo Aristoteles tiesi kertoa runousopissaan, että kliimaksin jälkeen kannattaa tarjota vielä pieni loppukaneetti.

Jos jokainen Talent-finalisti olisi huipputaitava, olisi lopputulos puuduttavaa katsottavaa. Tosi-TV-velho Simon Cowellin suunnitteleman Talent-kilpailun finaali on sen sijaan huippukoukuttava kokonaisuus, joka vangitsee kahdeksi tunniksi jännittämään varttituntisten mainoskatkojen ylitse. Kyseessä ei suinkaan ole reilu kilpailu taitavimman esiintyjän löytämiseksi. Kyseessä on nykyaikaisen TV-draaman mestariteos. Finalistien tasoerot luovat kontrasteja, jotka taitavammat esiintyjät nostattavat elämyksiksi. Samalla heikkotasoisemmat esiintyjät laajentavat ohjelman samaistumispinnan koskettamaan koko kansaa. Tässä onkin Talent-formaatin suurin tenho.

Minäkin saatan olla oikeasti lahjakas – kunhan vain pääsen näyttämään kynteni televisioon!

Formaattia kannattava ajatus on kiusallinen. Se nimittäin sisältää otaksuman, että lahjakkuus on jotain, joka putkahtaa jonakin kauniina päivänä esiin lottovoiton tavoin. Ehkäpä olemmekin kaikki nupullaan olevia tulppaaneja, ja jonain päivänä puhkeamme kukkaan kuin varkain. Jokaisessa meistä saattaakin asua pieni Susan Boyle.

Ajatus on koukuttava siksi, että  se on puoliksi totta. Jokaisella tosiaan on oma kutsumus, johon keskittymällä voi tulla alansa huipuksi. Mutta käsitys siitä, että osaaminen putkahtaisi eräänä kauniina päivänä varoittamatta valmiina pintaan on puhdasta humpuukia. Lahjakkuus on intohimon ja harjoittelun tulosta. Ei yksin riitä, että tiedät, mitä haluat tehdä. Sinun täytyy myös tehdä se.

Lahjakkuuden kukkimisen odottelun sijaan kannattaakin siis tutkiskella sitä, mikä puhuttelee sinua. Mieti, mitä oikeasti haluat tehdä päivät pitkät. Tarkastele, mitä teet silloin, kun sinun ei ole pakko tehdä mitään. Mieti, mikä kiehtoo sinua eniten maailmassa. Mihin käytät vapaa-aikasi? Ja kun löydät viimein kutsumuksesi, ala harjoitella. Kymmenen vuoden päästä tulet varmasti pääsemään alasi huipulle, television avulla tai ilman.

Puolan Talent-voittaja Wyrostek oli valovuoden kanssakilpailijoitaan edellä. Tämä ei ole mikään ihme: kirkkaassa flow-tilassa harmonikastaan huikeita sävyjä loihtinut huippumuusikko on harjaantunut instrumenttinsa mestariksi yli kaksikymmentä vuotta. Kontrasti flow-tilassa virtaavan muusikon ja mieliharrastuksensa parissa puuhastelevien kanssakilpailijoiden välillä oli kouriintuntuva; Wyrostekin taidokkuus oli suorastaan taianomaista. Puolalaisyleisö tunnistikin todellisen lahjakkuuden ja äänesti virtuoosin voittoon.

* Katso täältä Wyrostekin huikea Piazzolla-tulkinta.