Sanotaan, että olet laivan kapteeni. Laiva on lastattu täyteen lampaita ja porkkanoita. Lampaat ovat laivan perässä ja porkkanat keulassa. Jos et tiedä, minne olet kuljettamassa lastiasi, pyörit ympyrää avomerellä. Lopulta lampaat syövät porkkanat, ja miehistösi lampaat. Jos et tiedä, minne olet menossa, et sinne pääsekään.
Ensin kannattaa siis selvittää, missä satamassa lampaille on käyttöä, ja missä porkkanoille. Kun tiedät porkkanasataman ja lammassataman suuntiman, käännät kokan kohti porkkanasatamaa ja annat käskyn posottaa täyttä vauhtia eteenpäin.
Yksin määräsataman tunteminen ei kuitenkaan takaa onnistumista.
Kuinka ollakaan, iltapäivällä iskee myrsky. Se repii purjeet riekaleiksi ja panee moottorin lunastuskuntoon. Ja ihan niin kuin siinä ei olisi jo tarpeeksi, myrskyn perään tulee aivan peilityyntä. Eteenpäin ei pääse edes melomalla.
Päivien juostessa porkkanat mätänevät lopulta ruumaan. Lampailla on nälkä, ja niin on miehistölläsikin. Onneksi miehistösi MacGyver keksii viimein niksin, jolla moottori saadaan pulputtamaan. Pääsette taas liikkeelle. Suuntima on yhä kohti porkkanasatamaa – mutta mitä järkeä sinne on enää mennä? Mädät juurekset on jo kipattu yli laidan.
Visio on elämän tärkeä suunnannäyttäjä. Jos et tiedä, minne olet menossa, pyörit pian ympyrää kuin päätön zombi. Mutta visioinninkin kanssa kannattaa olla tarkkana. Jos et osaa muuttaa suuntimaa elämän yllättäessä, voit päätyä porkkanasatamaan mukanasi vain laivan täydeltä lampaita.
PS. Kurkkaa tästä Filosofian Akatemian LEINO – Onnellisuus ja merkitys -kesäseminaarin esite. Asiaa lampaista ja porkkanoista ja muistakin elikoista – sekä tietysti onnellisuudesta ja merkityksestä. Ilmoittautuminen päättyy 31.5.
Ajattelun ammattilainen 
Olen ihan samaa mieltä vision tarpeellisuudesta, vaikka vierastankin sanaa ”visio”.
Itse ajattelen kuitenkin, että asia ei ole aina näin yksinkertainen. Joskus laiva on täynnä lanttuja, mutta satamissa otetaan vastaan vain porkkanoita ja lampaita. Ja kun laiva todella on täynnä porkkanoita ja lampaita, on ehkä väkisinkin jo saanut tiedot siitä, mihin satamaan kannattaa suunnistaa.
Pyrkimys vastata kysyntään satamissa ei välttämättä ole ainoa toimintatapa. Mitä mieltä olet sellaisesta ajatuksesta, että niiden hyljeksittyjen lanttujen rahtaaja opettaisi ihmisiä syömään lanttuja? Tai vaihtoehtoisesti ryhtyisikö lantturahtaaja jalostamaan lanttujaan valmistuotteiksi, jotta ne kelpaisivat paremmin? Vai onko mielestäsi parempi antaa kylmästi lampaiden syödä lantut ja käydä seuraavasta satamasta hakemassa laiva täyteen porkkanoita?
Lanttu-/porkkanaerottelu on tietenkin kyseenalaistettavissa, mutta näin suoralta kädeltä se vaikuttaa mielekkäältä. Ymmärrän tietenkin, että puhun hieman alkuperäisen aiheen vierestä, mutta teen niin, koska uskon, että kysymys on hiukan monimutkaisempi. On tietenkin aivan mahdollista, että useimmat laivat todella ovat täynnä porkkanoita ja lampaita.
Timo,
Loistava tulokulma aiheeseen! Tapasi laajentaa vertauskuvaani osuu naulan kantaan. Toki voi usein olla, että itsellesi luontevin toiminta ei suoraan kohtaa maailman tarpeita. Tällöin myös maailman muuttaminen voi olla kohdallaan. Näinhän kaikki suuret läpimurrot tapahtuvatkin.
Voisi myös miettiä sitä, olisiko tarkoituksenmukaisinta viedä lantut porkkanasatamaan – vai ostaisiko esimerkiksi lammassataman väki ne lampaiden evääksi?
Mutta erinomainen tarinan laajennus, kaikki tyynni!
Hyviä ajatuksia nuokin. Täytyy jatkaa näiden vihannesten pureskelua ja katsoa mitä siitä syntyy.
Lisään vielä, että kannatan ehdottomasti abstraktien ajatusten kuvittamista metaforilla ja esimerkeillä, kuten olet tehnyt. Usein filosofit vähät välittävät tekstinsä muista kuin puhtaan rationaalisista piirteistä, ja tekstistä tulee tylsää, etäistä ja yksinkertaisesti retorisesti huonoa. Ajattelen, että jos argumentit ovat rakenteeltaan hyviä, niitä voi ja kuuluukin kuorruttaa suurella määrällä konkretiaa ja kuvastoa. Olenkin huomannut, että monet parhaimmista filosofeista ovat myös runouden ystäviä: viimeisimpänä löytönäni Robert Nozick viittaa kirjassaan ”Examined Life” usein esimerkiksi Rainer Maria Rilkeen.
Timo,
Kiitos kommentistasi! Nähdäkseni substanssi ei kärsi siitä, että se ilmaistaan lennokkaasti – kunhan substanssia ihan oikeasti on. Itselläni ohjenuorana onkin ollut tässä kirkkoisä Augustinuksen letkaus: ”Se, että asia sanotaan vetoavasti ja kauniisti ei tarkoita, että se olisi sisällöllisesti köyhää; eikä se, että asia sanotaan puisevasti ja jäykästi tarkoita, että se olisi syvällistä ja viisasta.” Nähdäkseni akateemisessa maailmassa Augustinuksenkin nokkeluuden kirvoittanut suhtautuminen on valitettavasti yhä voimissaan, ainakin täällä Euroopassa.
Kiitos hyvästä Augustinus-lainauksesta, Lauri. Laitoin sen muistiin.