Lukeminen jakaa ihmiset usein jyrkästi kahtia. Yhdet eivät voisi kuvitellakaan kesälomaa ilman kassillista kirjoja. Toisille taas sivunkääntäminen on tolkutonta tervanjuontia. Mitä järkeä on kirjojen lukemisessa, kun voi katsoa televisiota?

Kirjojen kansiin on kuitenkin tallennettu valtava määrä ihmiskunnan henkistä pääomaa. Kaltaiselleni lukutoukalle tiedon ja tarinoiden ylenpalttinen määrä aiheuttaa ajoittain jopa huimausta: eihän tuota tietomäärää ehdi kukaan käydä eläessään läpi! Ei niin, ja siksi lukutoukalle tekeekin hyvää opetella erilaisia lukutapoja, jotta kirjasta saa kaiken irti.

Esittelen seuraavassa kolme erilaista lukutapaa, joista kannattaa valita tarpeisiisi soveliain menetelmä kutakin lukemaasi kirjaa tai artikkelia varten.

1. Lineaarinen lukutapa

Lineaarinen lukeminen tarkoittaa perinteistä lukemista. Kirja aloitetaan ensimmäiseltä sivulta, luetaan sivu kerrallaan ja lopuksi käännetään viimeinen sivu. Tämä menetelmä sopii hyvin dekkareihin ja muuhun kertovaan kirjallisuuteen. Tietokirjallisuuden puolella lineaarinen lukutapa puree klassikoihin, joista et etsi erityisesti jotain tietoa, vaan joihin tutustut yleissivistyksen vuoksi. Jos siis jännität ratkaisua Sherlock Holmes -romaaniin tai avarrat yleissivistystäsi Puhtaan järjen kritiikillä, on lineaarinen lukutapa todennäköisesti soveliain.

2. Selailu

Tietotyöläinen tarttuu kuitenkin usein kirjaan saadakseen sieltä selville tiettyä informaatiota. Kysymys kaipaa vastausta, jonkin mysteerin ymmärrys valaisua. Tällöin ei kirjoja kannata lukea kannesta kanteen vain siltä varalta, että niistä löytyisi jotakin käyttökelpoista. Aikaa menisi hukkaan aivan liikaa, ja mikä pahinta, lukemisesta tulisi kirjoihin vieraantuneille tuttua tervanjuontia. Avuksi tuleekin selailu.

Selatessa asetat itsellesi jonkin tai joitakin yksinkertaisia kysymyksiä, joihin haet vastausta. Sitten silmäilet läpi sisällysluettelon ja sivu tai kaksi kerrallaan otsikoita, kappaleiden ensimmäisiä lauseita ja niin edelleen. Jos jokin tärppää, voit syventyä löytämääsi paremminkin lukemalla lineaarisesti.

Selailu on muodostumassa myös verkkosukupolven ensisijaiseksi lukutavaksi. Verkkosivuihin kannattaakin tutustua silmäilemällä ensin linkkejä, otsikoita ja kappaleiden ensimmäisiä lauseita. Ja jos jokin tärppää, voi verkkoa tutkia sitten ihan perinteiseen tapaan.

3. Pikalukeminen

Pikalukeminen on tietotyöläisen elinehto. Pikalukemalla säästät huomattavasti aikaa sivuuttamalla tarpeettoman informaation. Näin myös syvennyt entistä paremmin tarvitsemaasi.

Pikalukeminen on metodi, joka sijaitsee jossakin selailun ja lineaarisen lukutavan välissä. Pikalukumetodeja on lukuisia. Hyvä tapa pikalukea on pitää katse suurin piirtein keskellä sivua ja liikuttaa silmiä rivi riviltä kohtalaisen ripeään tahtiin. Aina kun silmiisi osuu jotakin huomiotasi kiinnittävää, paneudu siihen niin pitkään, kuin se tuntuu tarkoituksenmukaiselta. Jatka sitten taas pikalukemista.

Pikalukemisessa auttaa myös, jos tiedät mitä olet hakemassa kirjasta. Se ei sovellu kovinkaan hyvin yleiseen kirjallisuuteen tutustumiseen – mutta esimerkiksi tenttikirjaan tai opinnäytteen kommenttikirjallisuuteen tutustumisessa on pikalukeminen lyömätön menetelmä.

Ihminen opi jollei hän halua oppia. Siksi sen historiankirjan sivujenkääntely ei yksin siirrä informaatiota oppilaan päähän. Tällöin pikalukeminen voi toimia lineaarista lukutapaa tehokkaammin: ketterällä lukutavalla huomio kiinnittyy nopeasti mielenkiintoisiin asioihin, ja ne jäävät päähän. Muutoin myös mielenkiintoinen asia olisi saattanut jäädä tervanjuonnin jalkoihin.

On kuitenkin vaikeaa kuvitella, että pikalukeminen voisi kokonaan korvata esimerkiksi lukutavan. Käyttämällä Baskervillen koiraan kokonaisuudessaan tunnin saat tuskin dekkarista samalla tavoin irti, kuin jännittämällä päiväkaupalla sen parissa.

Lukemisen iloa!