10 klassikkoa ajattelun ammattilaiselle

Periaatteessa olen sitä mieltä, että lukemisen pitäisi olla aina innostavaa – ihminen kun ei opi, jollei ole kiinnostunut lukemastaan. Tästä syystä jokaista kirjaa ei kannata lähilukea. Käyttämällä erilaisia lukutekniikoita, jopa puisevista tiiliskivistä saa parhaat palat irti.

On kuitenkin nähdäkseni olemassa poikkeus, joka tekee säännön: klassikkokirjallisuus. Klassikot kannattaa nimittäin lähilukea kahdesta syystä, vaikka ne olisivat kuinka raskaita tahansa. Ensinnäkin, ne valottavat koko kulttuurimme ajattelutapaa: monen arjen uskomuksen juuret ovat klassikkoteksteissä. Toisekseen, klassikot ovat usein aivan erilaisia kuin olemme ajatelleet.

Tässä siis lista kymmenestä sellaisesta klassikkokirjasta, jotka kannattaa lähilukea senkin uhalla, että välillä haukotuttaisi.

1. Homeros: Ilias ja Odysseia

Homeroksen teospari säteilee lähes koko länsimaisen kertomakirjallisuuden taustalla. Vaikka Ilias muistuttaakin graafisuudessaan paikoin splatter-elokuvia, luo se kirkkaan ajankuvan antiikin kaupunkivaltioiden Kreikasta. Odysseuksen harharetket puolestaan loivat pohjan kertomatyylille, jota ovat sittemmin hyödyntäneet niin J.R.R. Tolkien kuin George Lucaskin.

2. Platon: Apologia

Platonin kirjoittama Sokrateen puolustuspuhe linjaa klassisia teemoja filosofin roolista viisauden todelliseen luonteeseen. Puheessa Sokrates osoittaa, että viisas ymmärtää ennen kaikkea oman tietämyksensä rajallisuuden.

3. Aristoteles: Ensimmäinen ja toinen analytiikka

Teoksissaan Aristoteles käy läpi syllogistisen logiikan pätevät kuviot yksityiskohtaisesti. Samalla hän laskee kivijalan koko länsimaiselle ajattelulle: Aristoteleen logiikkaa käytettiin lähes kaksi tuhatta vuotta ennen kuin moderni logiikka sivuutti sen.

4. Aristoteles: Retoriikka

Aristoteleen toinen klassikkoteos, jossa hän esittelee kuulun retorisen jaottelun ethokseen, pathokseen ja logokseen. Yhä nykyäänkin puhetaito-opeissa tavattu erottelu antaa tehokkaat työkalut vakuttavaan puheeseen ja taitavaan sanankäyttöön.

5. Ovidius: Metamorfoosit

Ovidiuksen klassikkoeepos on varsinainen kreikkalaisen mytologian aarreaitta. Tiettävästi vanhimmassa Kreikan mytologiaa summaavassa teoksessa Ovidius käy läpi klassikkomyytit Ikaruksesta Minotaurokseen, Araknesta Zeuksen villeihin hamesankariretkiin. Ovidiuksen heksamitainen kieli on myös lennokasta ja vitsikästä.

6. Dante: Jumalainen näytelmä

On vaikea arvioida, kuinka iso osa länsimaisesta maallistuneesta uskontokuvastosta on peräisin Danten teoksesta. Jumalaisessa näytelmässä Dante kulkee klassikkokirjailija Vergiliuksen ja Danten naisihanteen Beatricen johdattamina läpi helvetin, kiirastulen ja lopulta taivaan. Danten perusteosta on jopa kutsuttu viidenneksi evankeliumiksi.

7. William Shakespeare: Romeo ja Julia

Ovidiuksen teoksesta alun perin löytyvän Pyramuksen ja Thisben tarinan versiointi kuuluu tietysti maailmanhistorian klassikoihin. Antiikin tragediasta ponnistava Shakespeare-klassikko on varsinainen kielen lennokkuuden aarreaitta, jonka tarina ei jätä ketään kylmäksi.

8. Immanuel Kant: Puhtaan järjen kritiikki

Pääteoksessaan Kant esittelee transsendentaalifilosofiansa perusperiaatteet. Kantin kopernikaaninen kumous jakoi filosofian jatkumon kahtia: yhtäällä kehitys jatkui klassisella aristoteelisella pohjalla. Toisaalla uudenlainen filosofinen ajattelu versoi Kantin pohdinnoista ja synnytti kokonaan uusia ajatussuuntia pragmatismista eksistentialismiin.

9. Charles Darwin: Lajien synty

Nykyaikaista tieteellistä ajattelua ei voi ymmärtää irrallaan Darwinista. Siinä, missä Kant mullisti filosofisen ajattelun heiluttamalla klassisen aprioristisen ajattelun kivijalkaa, antoi Darwin huutia luomisopeille kehittämällä johdonmukaisen tavan selittää, miten eliölajit voivat kehittyä riittävän ajanjakson aikana spontaanisti. Teos sisältää paljon yksityiskohtaista kasvi- ja eläintieteellistä pohdintaa, mutta sen esittelemä perusperiaate on yhä yhtä ajankohtainen kuin toista sataa vuotta sitten.

10. Ludwig Wittgenstein: Tractatus logico-philosophicus

Usein 1900-luvun merkittävimpänä filosofisena teoksena pidetty Wittgensteinin Tractatus yhdistelee formaalin logiikan koukeroita erikoisiin Kierkegaard-vaikutteisiin filosofisiin käänteisiin ja jopa suoranaiseen mystiikkaan. Aforistisessa lausekokoelmassa Wittgenstein loi perustan loogisen positivismin ajatussuunnalle ja samalla mullisti koko länsimaisen käsityksen filosofian luonteesta. Erityisesti teoksen loppupään pohdinnat kielen ja maailman suhteesta ovat kaikkien aikojen filosofisia helmiä.

Kuinka luen tehokkaasti?

Lukeminen jakaa ihmiset usein jyrkästi kahtia. Yhdet eivät voisi kuvitellakaan kesälomaa ilman kassillista kirjoja. Toisille taas sivunkääntäminen on tolkutonta tervanjuontia. Mitä järkeä on kirjojen lukemisessa, kun voi katsoa televisiota?

Kirjojen kansiin on kuitenkin tallennettu valtava määrä ihmiskunnan henkistä pääomaa. Kaltaiselleni lukutoukalle tiedon ja tarinoiden ylenpalttinen määrä aiheuttaa ajoittain jopa huimausta: eihän tuota tietomäärää ehdi kukaan käydä eläessään läpi! Ei niin, ja siksi lukutoukalle tekeekin hyvää opetella erilaisia lukutapoja, jotta kirjasta saa kaiken irti.

Esittelen seuraavassa kolme erilaista lukutapaa, joista kannattaa valita tarpeisiisi soveliain menetelmä kutakin lukemaasi kirjaa tai artikkelia varten.

1. Lineaarinen lukutapa

Lineaarinen lukeminen tarkoittaa perinteistä lukemista. Kirja aloitetaan ensimmäiseltä sivulta, luetaan sivu kerrallaan ja lopuksi käännetään viimeinen sivu. Tämä menetelmä sopii hyvin dekkareihin ja muuhun kertovaan kirjallisuuteen. Tietokirjallisuuden puolella lineaarinen lukutapa puree klassikoihin, joista et etsi erityisesti jotain tietoa, vaan joihin tutustut yleissivistyksen vuoksi. Jos siis jännität ratkaisua Sherlock Holmes -romaaniin tai avarrat yleissivistystäsi Puhtaan järjen kritiikillä, on lineaarinen lukutapa todennäköisesti soveliain.

2. Selailu

Tietotyöläinen tarttuu kuitenkin usein kirjaan saadakseen sieltä selville tiettyä informaatiota. Kysymys kaipaa vastausta, jonkin mysteerin ymmärrys valaisua. Tällöin ei kirjoja kannata lukea kannesta kanteen vain siltä varalta, että niistä löytyisi jotakin käyttökelpoista. Aikaa menisi hukkaan aivan liikaa, ja mikä pahinta, lukemisesta tulisi kirjoihin vieraantuneille tuttua tervanjuontia. Avuksi tuleekin selailu.

Selatessa asetat itsellesi jonkin tai joitakin yksinkertaisia kysymyksiä, joihin haet vastausta. Sitten silmäilet läpi sisällysluettelon ja sivu tai kaksi kerrallaan otsikoita, kappaleiden ensimmäisiä lauseita ja niin edelleen. Jos jokin tärppää, voit syventyä löytämääsi paremminkin lukemalla lineaarisesti.

Selailu on muodostumassa myös verkkosukupolven ensisijaiseksi lukutavaksi. Verkkosivuihin kannattaakin tutustua silmäilemällä ensin linkkejä, otsikoita ja kappaleiden ensimmäisiä lauseita. Ja jos jokin tärppää, voi verkkoa tutkia sitten ihan perinteiseen tapaan.

3. Pikalukeminen

Pikalukeminen on tietotyöläisen elinehto. Pikalukemalla säästät huomattavasti aikaa sivuuttamalla tarpeettoman informaation. Näin myös syvennyt entistä paremmin tarvitsemaasi.

Pikalukeminen on metodi, joka sijaitsee jossakin selailun ja lineaarisen lukutavan välissä. Pikalukumetodeja on lukuisia. Hyvä tapa pikalukea on pitää katse suurin piirtein keskellä sivua ja liikuttaa silmiä rivi riviltä kohtalaisen ripeään tahtiin. Aina kun silmiisi osuu jotakin huomiotasi kiinnittävää, paneudu siihen niin pitkään, kuin se tuntuu tarkoituksenmukaiselta. Jatka sitten taas pikalukemista.

Pikalukemisessa auttaa myös, jos tiedät mitä olet hakemassa kirjasta. Se ei sovellu kovinkaan hyvin yleiseen kirjallisuuteen tutustumiseen – mutta esimerkiksi tenttikirjaan tai opinnäytteen kommenttikirjallisuuteen tutustumisessa on pikalukeminen lyömätön menetelmä.

Ihminen opi jollei hän halua oppia. Siksi sen historiankirjan sivujenkääntely ei yksin siirrä informaatiota oppilaan päähän. Tällöin pikalukeminen voi toimia lineaarista lukutapaa tehokkaammin: ketterällä lukutavalla huomio kiinnittyy nopeasti mielenkiintoisiin asioihin, ja ne jäävät päähän. Muutoin myös mielenkiintoinen asia olisi saattanut jäädä tervanjuonnin jalkoihin.

On kuitenkin vaikeaa kuvitella, että pikalukeminen voisi kokonaan korvata esimerkiksi lukutavan. Käyttämällä Baskervillen koiraan kokonaisuudessaan tunnin saat tuskin dekkarista samalla tavoin irti, kuin jännittämällä päiväkaupalla sen parissa.

Lukemisen iloa!