Holmes ja Watson metsäretkellä

Sherlock Holmes ja tohtori Watson olivat metsäretkellä. Illan tullen he pystyttivät teltan ja kävivät nukkumaan. Yöllä Holmes herätti Watsonin ja sanoi:

”Kuule, Watson, katsopa ylös ja kerro, mitä näet.”
”Näen upean öisen tähtitaivaan”
”Ja mitä se kertoo sinulle?”
”Tähtitieteellisesti se kertoo, että on olemassa miljardeja samanlaisia galakseja kuin omamme. Teologisesti se kertoo, että avaruuden käsittämätön suuruus voi olla yksi merkki Jumalan olemassaolosta. Meteorologisesti taivaan tummuus ja tähtien kirkkaus kertoo siitä, että ilmassa on vähän kosteutta, ja huomispäivästä tulee varmaankin kaunis. Kuinka niin? Mitä se kertoo sinulle, Holmes?”
”Watson, joku on varastanut telttamme.”

4 loistavaa TV-sarjaa ajattelun ammattilaiselle

Aivoton kanavasurffaaminen on naamioitua seinän tuijottamista. Ongelmana ei kuitenkaan ole televisio välineenä – vaan sieltä pulppuava passivoiva sisältö. 2000-luvulla televisio on jopa kokenut orastavan muodonmuutoksen. Vaikka aallot ovatkin täyttyneet entistä turruttavammasta tosi-TV-hutusta, ovat erityisesti TV-sarjat muuttuneet parhaimmillaan älyllisesti haastaviksi ja syväluotaaviksi teoksiksi.

Siinä missä The Wire on suoranainen postmoderni audiovisuaalinen romaani dostojevskimaisine henkilöhahmoineen ja mestarillisine juonenkäänteineen, tai missä Battlestar Galactica ja Stargate Universe ovat päivittäneet science fiction -genren uusiin ulottuvuuksiin, löytyy TV-aalloilta myös kaikenlaista mielenkiintoista ajattelun kiemuroista kiinnostuneelle. Tässä neljä TV-sarjasuositusta ajattelun ammattilaiselle.

1. House MD

Hugh Laurien esittämä erikoislaatuinen tohtori on lääketieteen maailmaan päivitetty versio Sherlock Holmesista. House on erinomainen sarja erityisesti abduktiosta eli salapoliisipäättelystä kiinnostuneelle. Housen työryhmineen usein hyödyntämä differentiaalidiagnoosi on nimittäin paraatiesimerkki abduktiivisesta päättelystä: potilaan oireiden perusteella rakennetaan erilaisia hypoteeseja. Niitä testataan sitten hoitoratkaisuja kokeilemalla.

House on muutenkin loistava sarja Sherlock Holmesinsa lukeneelle: erityisesti alkuaikojen tuotantokaudet kun vilistävät toinen toistaan nokkelammin piilotettuja viittauksia Baker Streetin yksityisetsivään.

2. Lie to Me

Bodylanguage-guru Paul Ekmanin tutkimuksista ammentava poliisisarja kertoo omintakeisen tiedemies Cal Lightmanin edesottamuksista. Ekmanin töiden pohjalta tyypitelty Lightman on perehtynyt vuosikymmeniä valheenpaljastukseen, ja saa roiston kiinni jopa suupielen nostosta. Brittiläinen laatunäyttelijä Tim Roth tyypittelee eksentrikon erinomaisesti.

Sarja on mielenkiintoinen tutkimusmatka kasvonilmeiden ja ruumiinkielen kiehtovaan maailmaan. Samalla se koulii katsojaa myös tunnistamaan erilaisia tyypillisiä ruumiinkielen viestejä. Suosittelemisen arvoinen sarja jokaiselle ruumiinkielestä kiinnostuneelle, jos kohta kannattaakin muistaa, että kyse on ensi sijassa fiktiosta. Tieteestä kiinnostuneen kannattaa kurkata Ekmanin sarjaa kommentoivaa blogia tai vaikkapa Allan ja Barbara Peasen kirjoituksia.

3. Sherlock

BBC:n modernisoitu versio Sherlock Holmesista on britti-TV:n kärkikirjoittaja Steven Moffatin taidonnäyte. Nykyaikaan päivitetyt Sherlock-klassikot toimivat kuin häkä. Benedict Cumberbatch tekee fantastista työtä Sherlockina, huolimatta siitä, että hän onkin Baker Streetin omalaatuiseksi etsiväksi nuorehko. Martin Freeman maalaa myös erinomaisen kuvan Holmesin aisapari Watsonista.

BBC:n sarja on oikeastaan kokoelma TV-elokuvia: kukin tuotantokausi käsittää neljä puolentoista tunnin ”jaksoa”. Jaksot on tyylitelty klassisten Sherlock-tarinoiden pohjalta, kuitenkin sopivasti taiteellisia vapauksia ottaen. Klassikkoromaani A Study in Scarlet vääntyy muun muassa vitsikkäästi avausjaksoksi ”A Study in Pink”.

4. Olipa kerran… keksijät

Albert Barillén mestarillinen sarja oli uraauurtava aikanaan. Tähän kastiin sopisivat yhtä hyvin opettavaiset Olipa kerran… elämä ja Olipa kerran… ihminen. Ajattelijalle erityisesti keksijänerot tarjoavat  Barillén laajasta tuotannosta kiinnostavaa ihmeteltävää.

Barillén sarja kertaa keksijänerojen elämänkaaria ja oivalluksia Heronista da Vinciin, Edisonista Einsteiniin. Keksijänokkelikkojen keskeisimmät elämänvaiheet ja oivallukset käydään läpi lennokkaasti ja innostavasti – niin, että jopa alle nelivuotiaat mukulat jaksavat tapittaa sarjaa loputtomiin. Sarja antaa oivallisen läpileikkauksen eräiden ihmiskunnan nerokkaimpien mielien historiasta.

Odessan Sherlock

Odessalainen tutkija hyppäsi Moskovan-junaan.* Seuraavalla asemalla hänen viereensä istahti nuori mies. Tutkija tarkasteli miekkosta ja päätteli nopeasti, ettei tämä näyttänyt maanviljelijältä. Sen perusteella juutalaistaustainen tutkija oivalsi, että miehen täytyi olla peräisin samalta juutalaisalueelta, josta hän itsekin oli kotoisin – muut kaupunkilaiset olivat maanviljelijöitä.

Juutalaiset tarvitsivat kuitenkin eritysluvan päästäkseen Moskovaan, ja tutkija oli tietääkseen ainoa, jolla tuo etuoikeus tällä hetkellä oli. Mies ei siis voinut olla matkalla Moskovaan. Juuri ennen Moskovaa sijaitsi kuitenkin pieni Samvetin kylä, johon lupaa ei tarvittu. Mies oli siis epäilemättä matkalla tapaamaan jotakin Samvetin juutalaisperheistä.

Samvetissa asui vain kaksi juutalaisperhettä: Bernsteinit ja Steinbergit. Bernsteinit olivat täydellisen epäsosiaalisia, joten ainoa mahdollisuus oli, että miekkonen oli matkalla tapaamaan Steinbergejä. Mutta miksi?

Steinbergeillä on kaksi tytärtä. Ehkäpä mies on siis jomman kumman tyttären aviomies. Sarahin mies oli mukava lääkäri Budapestista. Esther oli puolestaan naimisissa iäkkään liikemiehen kanssa. Miekkonen oli siis Sarahin aviomies, nimeltään Alexander Cohen, tutkija muisteli.

Koska Budapestissa vallitsivat voimakkaat juutalaisvastaiset liikkeet, ei mies todennäköisesti käyttänyt kuitenkaan enää syntymänimeään. Hän oli varmaankin siis muuttanut juutalaistaustaisen nimensä unkarilaiseen muotoon ”Kovatch”.

Tässä vaiheessa tutkija kääntyi nuorukaisen puoleen ja kysyi:
”Kuinka voitte, tohtori Kovatch?”
”Vallan mainiosti”, vastasi miekkonen säpsähtäen. ”Mutta kuinka ihmeessä te tiedätte nimeni?”
”No”, sanoi tutkija, ”sehän nyt on aivan itsestään selvää!”

*Kiitokset isälleni Timolle hauskasta anekdootista, jonka pohjalta kertomus on mukailtu.

Kuinka luen tehokkaasti?

Lukeminen jakaa ihmiset usein jyrkästi kahtia. Yhdet eivät voisi kuvitellakaan kesälomaa ilman kassillista kirjoja. Toisille taas sivunkääntäminen on tolkutonta tervanjuontia. Mitä järkeä on kirjojen lukemisessa, kun voi katsoa televisiota?

Kirjojen kansiin on kuitenkin tallennettu valtava määrä ihmiskunnan henkistä pääomaa. Kaltaiselleni lukutoukalle tiedon ja tarinoiden ylenpalttinen määrä aiheuttaa ajoittain jopa huimausta: eihän tuota tietomäärää ehdi kukaan käydä eläessään läpi! Ei niin, ja siksi lukutoukalle tekeekin hyvää opetella erilaisia lukutapoja, jotta kirjasta saa kaiken irti.

Esittelen seuraavassa kolme erilaista lukutapaa, joista kannattaa valita tarpeisiisi soveliain menetelmä kutakin lukemaasi kirjaa tai artikkelia varten.

1. Lineaarinen lukutapa

Lineaarinen lukeminen tarkoittaa perinteistä lukemista. Kirja aloitetaan ensimmäiseltä sivulta, luetaan sivu kerrallaan ja lopuksi käännetään viimeinen sivu. Tämä menetelmä sopii hyvin dekkareihin ja muuhun kertovaan kirjallisuuteen. Tietokirjallisuuden puolella lineaarinen lukutapa puree klassikoihin, joista et etsi erityisesti jotain tietoa, vaan joihin tutustut yleissivistyksen vuoksi. Jos siis jännität ratkaisua Sherlock Holmes -romaaniin tai avarrat yleissivistystäsi Puhtaan järjen kritiikillä, on lineaarinen lukutapa todennäköisesti soveliain.

2. Selailu

Tietotyöläinen tarttuu kuitenkin usein kirjaan saadakseen sieltä selville tiettyä informaatiota. Kysymys kaipaa vastausta, jonkin mysteerin ymmärrys valaisua. Tällöin ei kirjoja kannata lukea kannesta kanteen vain siltä varalta, että niistä löytyisi jotakin käyttökelpoista. Aikaa menisi hukkaan aivan liikaa, ja mikä pahinta, lukemisesta tulisi kirjoihin vieraantuneille tuttua tervanjuontia. Avuksi tuleekin selailu.

Selatessa asetat itsellesi jonkin tai joitakin yksinkertaisia kysymyksiä, joihin haet vastausta. Sitten silmäilet läpi sisällysluettelon ja sivu tai kaksi kerrallaan otsikoita, kappaleiden ensimmäisiä lauseita ja niin edelleen. Jos jokin tärppää, voit syventyä löytämääsi paremminkin lukemalla lineaarisesti.

Selailu on muodostumassa myös verkkosukupolven ensisijaiseksi lukutavaksi. Verkkosivuihin kannattaakin tutustua silmäilemällä ensin linkkejä, otsikoita ja kappaleiden ensimmäisiä lauseita. Ja jos jokin tärppää, voi verkkoa tutkia sitten ihan perinteiseen tapaan.

3. Pikalukeminen

Pikalukeminen on tietotyöläisen elinehto. Pikalukemalla säästät huomattavasti aikaa sivuuttamalla tarpeettoman informaation. Näin myös syvennyt entistä paremmin tarvitsemaasi.

Pikalukeminen on metodi, joka sijaitsee jossakin selailun ja lineaarisen lukutavan välissä. Pikalukumetodeja on lukuisia. Hyvä tapa pikalukea on pitää katse suurin piirtein keskellä sivua ja liikuttaa silmiä rivi riviltä kohtalaisen ripeään tahtiin. Aina kun silmiisi osuu jotakin huomiotasi kiinnittävää, paneudu siihen niin pitkään, kuin se tuntuu tarkoituksenmukaiselta. Jatka sitten taas pikalukemista.

Pikalukemisessa auttaa myös, jos tiedät mitä olet hakemassa kirjasta. Se ei sovellu kovinkaan hyvin yleiseen kirjallisuuteen tutustumiseen – mutta esimerkiksi tenttikirjaan tai opinnäytteen kommenttikirjallisuuteen tutustumisessa on pikalukeminen lyömätön menetelmä.

Ihminen opi jollei hän halua oppia. Siksi sen historiankirjan sivujenkääntely ei yksin siirrä informaatiota oppilaan päähän. Tällöin pikalukeminen voi toimia lineaarista lukutapaa tehokkaammin: ketterällä lukutavalla huomio kiinnittyy nopeasti mielenkiintoisiin asioihin, ja ne jäävät päähän. Muutoin myös mielenkiintoinen asia olisi saattanut jäädä tervanjuonnin jalkoihin.

On kuitenkin vaikeaa kuvitella, että pikalukeminen voisi kokonaan korvata esimerkiksi lukutavan. Käyttämällä Baskervillen koiraan kokonaisuudessaan tunnin saat tuskin dekkarista samalla tavoin irti, kuin jännittämällä päiväkaupalla sen parissa.

Lukemisen iloa!

4 keskeisintä loogisen päättelyn metodia

Kaikki ajattelu ei ole loogista. Nähdäkseni loogista päättelyä ei tulisi siis nähdä ajattelun mallintajana, kuten suuret loogikot Gottlob Fregestä Bertrand Russelliin ja jopa nuorempaan Wittgensteiniin ajattelivat. Sen sijaan logiikka muodostaa kokoelman mitä käyttökelpoisimpia työkaluja, joiden avulla pystyt tehostamaan merkittävästi ajattelutyötäsi.

Useissa tapauksissa saat parhaat tulokset aikaan logiikan avulla. Looginen päättely muodostaakin taitavan ajattelun kivijalan. Esittelen seuraavassa neljä keskeisintä loogisen päättelyn muotoa.

1. Aristoteelinen deduktio

Aristoteles sijoitti analytiikoissaan logiikan keskiöön deduktion. Deduktio onkin loogisen päättelyn ydin. Deduktiivinen päättely on päättelyä yleisestä yksityiseen. Sen tyypillisiä esimerkkejä ovat aristoteeliset syllogismit.

Jos kaikki ihmiset ovat kuolevaisia ja Sokrates on ihminen, voimme tällöin päätellä deduktiivisesti, että Sokrates on kuolevainen. Deduktio ei salli itse päättelylle virhemarginaalia. Siksipä sitä sanotaankin päteväksi päättelyksi. Toki jokin ennakko-olettamista, eli premisseistä, voi olla väärin. Tästä syystä edes deduktiivinen päättely ei ole täysin erehtymätöntä. Voisihan olla, että Sokrates olisikin vaikkapa avaruusolio.

2. Aristoteelinen induktio

Induktio on yleisin päättelymme muoto. Kun tapaamme kaksi asiaa riittävän usein yhdessä, voimme vetää johtopäätöksen, että pääsääntöisesti nämä kaksi asiaa esiintyvät yhdessä. Induktio tarkoittaa siis päättelyä yksityisestä yleiseen.

Jos tarkastat esimerkiksi ensimmäisten tuhannen vastaan tulevan korpin värin, ja käy ilmi, että ne ovat kaikki mustia, voit päätellä induktiivisesti, että ”kaikki korpit ovat mustia”. Toki on aina mahdollista, että juuri seuraavan nurkan takana lymyilee se valkoinen korppi. Näin ollen induktio ei takaa koskaan täysin kiistatonta pätevyyttä päättelylle.

3. Sherlock Holmes -päättely eli abduktio

1800-luvulle asti ajateltiin, että induktio on tieteellisen päättelyn keskeisin metodi. Amerikkalainen filosofi Charles Sanders Peirce alkoi kuitenkin epäillä tätä oletusta. Peirce muotoili tieteellisen päättelyn periaatteet ja nimesi sen abduktioksi. Abduktio on eräänlaista käännettyä deduktiota. Deduktiossa johtopäätös seuraa ennakko-olettamista. Abduktiossa johtopäätös arvataan vihjeiden perusteella intuitiivisesti, ja siitä johdetut deduktiiviset seuraamukset pyritään varmentamaan todistusaineiston varassa.

Tarinassa ”A Scandal in Bohemia” Sherlock Holmesia saapuu tapaamaan naamioitu vieras. Vieras esittäytyy kreivi von Krammiksi, mutta Holmes saa pian tämän todellisen identiteetin selville. Holmes on jo etukäteen muodostanut oletuksen siitä, kenestä on kyse. Vieraan ennakkoon lähettämä kirje sisältää runsaasti vihjeitä: kirjoitustapa on saksalainen ja yläluokkainen, kirjepaperi böömiläinen. Lisäksi kirjeessä viitataan eurooppalaisiin aatelishuoneisiin. Kun vieras viimein saapuu, vastaa hänen olemuksensa Holmesin muodostamaa arvausta. Holmesin abduktio saa tukea tosiseikoista, ja hän vahvistaa muodostamansa olettamuksen: kyseessä ei ole kukaan muu kuin itse Böömin kuningas.

4. MacGyver-ajattelu, eli lateraalinen ajattelu

Usein ajattelumme on ennakko-olettamiemme sitomaa. Voimme kuitenkin aina keksiä uudenlaisia tapoja toimia tehokkaasti. Lateraalinen ajattelu tarkoittaa sitä, että rikomme olettamamme siitä, mitä asiat ovat ja mitä niillä voi tehdä. Lateraalista ajattelua voi harjoittaa erityisesti kolmen metodin kautta: hyödyntämällä sattumaa, turvautumalla järjettömyyksiin ja esittämällä haasteita. Voit tutustua metodeihin tarkemmin täältä. Lisäksi voit harjoittaa lateraalisen ajattelusi taitoja kertomalla vitsejä ja ratkomalla arvoituksia.

1980-luvun omalaatuinen toimintasankari MacGyver on oivallinen esimerkki mestarillisesta lateraalisesta ajattelijasta. Kun talosta palaa sulake, MacGyver kaivaa silmää räpäyttämättä esiin purkkapaketin ja korjaa sulakkeen sähköä johtavalla purkkapaperilla. Ja kun aseistettu roistokopla riehuu ravintolassa, Phoenix-säätiön nokkelikko kyhää pesuaineista ja ruokasoodasta kotitekoisen pommin, jolla roistot saa harhautettua niin, että sankari pääsee nippa nappa pälkähästä.

Induktio, deduktio, abduktio ja lateraalinen ajattelu muodostavat tehokkaan mestariajattelijan työkalupakin. Näiden ajattelun työkalujen avulla tehostat merkittävästi päättelytaitojasi ja ongelmanratkaisukykyäsi.

PS. Kriittinen korkeakoulu järjestää toukokuun viimeisenä viikonloppuna Loogisen päättelyn intensiivikurssin, jossa toimin luennoitsijana. Kurssilla käsitellään lennokkaasti ja käytännönläheisesti erilaisia loogisen ja lateraalisen päättelyn tapoja. Se päättyy visaiseen työpajaan, jossa pääset hieromaan älynnystyröitäsi. Kurssille mahtuu 12 ensimmäisenä ilmoittautunutta. Ilmoittaudu osoitteeseen info@kriittinenkorkeakoulu.fi. Lisätietoja täältä.

5 yleisesti väärin käsitettyä kirjallisuusklassikkoa

Kirjallinen historiamme on täynnään toinen toistaan huikeampia ja nostattavampia teoksia. Kirjallisuuden klassikot Odysseiasta Karamazovin veljeksiin ja Jumalaisesta näytelmästä Uuteen uljaaseen maailmaan ovat siivittäneet ihmiskunnan mielikuvituksen lentoon yhä uudestaan vuosituhansien varrella.

Nykyaikana on kuitenkin hämmentävää tutustua kaikkien tuntemiin kirjallisuuden klassikoihin. Vaikka monet tarinat ja hahmot ovat entuudestaan elokuvista ja yleissivistyksestä tuttuja, saatatkin kohdata alkuperäisteokseen tarttuessasi aivan toisenlaisen maailman.

Elokuvateollisuus ja populaarikulttuuri ovat pikku hiljaa kuljettaneet käsityksemme kauas monesta alkuperäistarinasta. Disneyn Lumikki on aika kesy versio alkuperäisestä Grimmin sadusta. Tässä pienenä triviapläjäyksenä viisi yleisesti väärin ymmärrettyä kirjallisuusklassikkoa.

1. Sherlock Holmes

Ennen tarttumistani Arthur Conan Doylen alkuperäistekstiin noudatti  käsitykseni Baker Streetin mestarietsivästä pitkälti Basil Rathbonen elokuvista ja Jeremy Brettin loistavasta TV-sarjasta piirtynyttä hahmoa. Käsitykseni mukaan Sherlock oli suoraselkäinen brittiläisherrasmies, joka ratkoi ongelmat viileän rauhallisesti puhtaan älynsä varassa. Doylen alkuperäis-Sherlock on kuitenkin ennemminkin temperamenttinen ja eksentrinen nokkelikko, joka viihtyy rähjäisissä vaatteissa katupoikien kanssa siinä missä silinteri kallellaan seurapiireissäkin.

Alkuperäinen mestarietsivä on huippuluokan nyrkkisankari, muttei esimerkiksi tiedä, että maa kiertää aurinkoa. Kaiken kukkuraksi Sherlock on vielä kokaiiniaddikti: silloin kun hänellä ei ole ongelmaa ratkottavanaan, hän liennyttää älynnystyröitään piikittämällä kokaiiniliuosta. Vaikka hiljattainen Holmes-elokuva viekin hahmon roisisti action-genreen, on Robert Downey jr.:n tulkinta monella tavalla lähempänä alkuperäis-Holmesia kuin legendaaristen brittikollegoidensa.

2. Frankensteinin hirviö

Frankensteinin hirviön ensikuva lienee suurimmalle osalle Boris Karloffin etukenossa kaatuva örisijä. Itse Frankenstein on puolestaan noussut hullun professorin arkkityypiksi. Mary Shelleyn alkuteoksessa Victor Frankenstein ei suinkaan ole tärähtänyt professori, vaan nuori ja innokas opiskelijapoika, jonka kokeilujen tuloksena hirviö lopulta syntyy.

Entäs itse hirviö? Laajan sivistyksen itselleen salaa hankkinut, ranskaakin sujuvasti puhuva olento pitää noin kolmanneksen kirjasta vievän sivistyneen ja monipolvisen dialogin, jolla hän perustelee sen yksinäisyyden, synkkyyden ja turhautuneisuuden, joka hänet on ulkopuolisena lopulta ajanut hirmutekoihin. Shelleyn hirviö on kyllä ulkoasultaan kaamea jätti, mutta sisältä kaukana aivottomasta örisijästä.

3. Troijan hevonen

Monesti törmää käsitykseen siitä, että Troijan sodasta kertova Homeroksen Ilias päättyy Troijan valloitukseen Odysseuksen kuuluisalla hevostempulla. Tosi asiassa klassikkoeepos päättyy niin kuin alkaakin: in medias res, eli tapahtumien tiimellykseen. Varsinaisen Troijan sodan päätöksen Homeros kuittaa ohimennen Odysseiassa. Sen yksityiskohtainen kuvaus löytyykin vasta Vergiliuksen homeerisesta eepoksesta Aeneis.

Itse Ilias on pitkälti kokoelma toinen toistaan rujompia kuvauksia sotatantereen arjesta. Sitä voisi jopa pitää splatter-kulttuurin esi-isänä. En suosittele herkkävatsaiselle.

4. Edgar Allan Poe

Poe:ta pidetään usein goottikauhun isänä. Mielikuva piirtyy synkästä kauhukirjailijasta, jonka mielikuvitus suoltaa toinen toistaan kaameampia näkyjä. Toki Poe olikin merkittävä goottikauhun edelläkävijä esimerkiksi novelleissaan ”The Pit and the Pendulum” ja ”King Pest”.

Poen tuotannosta löytyy kuitenkin peräti kolme tasaisen vahvaa teemaa. Bostonilaissyntyinen kirjailija panosti myös merkittävästi tieteiskirjallisuuteen ja dekkareihin. Poen tieteisvisiot kuumatkoineen ennakoivat Vernen ja myöhempien sci-fi -kirjailijoiden tuotantoa. Amerikkalaisen filosofilegenda Willard van Orman Quinen sanotaan saaneen kimmokkeensa filosofinuralle Poen kosmologisesta pohdinnosta Eureka. Ja Poen C. Auguste Dupin -dekkarit ovat puolestaan olleet salapoliisikirjallisuuden esikuva, Sherlock Holmesista Neiti Marpleen. Ei siis pelkkää synkistelyä.

5. Platonin luolavertaus

Platonin luolavertaus on kenties yksi yleisimmin väärin luetuista filosofisista teksteistä. Väärä tulkinta luolavertauksesta löytyy muun muassa liki jokaisesta lukion filosofian oppikirjasta. Tulkintavirhe ei ole suuren suuri, mutta siitä voi johtaa radikaalin johtopäätöksen: kenties Platon ei ollutkaan niin merkittävä kahden maailman kannattaja, kuin yleensä ajatellaan.

Usein luolavertauksesta sanotaan, että joukko ihmisiä on kahlittu luolaan. He näkevät luolan ulkopuolella suuaukon ohi kulkevista ihmisistä vain luolan perälle heijastuvat varjot. Varsinaisessa, Valtio-teoksessa esitellyssä vertauskuvassa vangit on kahlittu luolaan, mutta myös heidän takanaan kulkevat ihmiset kulkevat luolan sisällä. Varjot heijastaa heidän taakseen sytytetty tuli.

Tästä voi perinteisen dualistisen, eli kahden maailman luennan sijaan vetää johtopäätöksen, että itse ideamaailma onkin osa samaa maailmaa kuin tämä konkreettinen maailmammekin – ei suinkaan häilyväinen abstrakti rinnakkaisulottuvuus. Pieni ero, mutta oikein tulkittuna kuitenkin suuren suuri. Tosin tulkintaahan filosofia onkin aina.

Mitä on Sherlock Holmes -päättely?

Luin hiljattain Umberto Econ mestariteoksen Ruusun nimi. Skolastikkotrillerissä fransiskaanimunkki William Baskerville ratkoo Adson-apureineen italialaisluostaria kohdannutta murhamysteeriä.

Baskervillellä on sherlockmainen vainu, jonka nojalla hän kykenee ällistyttäviin päätelmiin. Esimerkiksi luostariin saapuessaan hän päättelee parista katkenneesta oksasta ja kavionjäljestä, mihin kadonnut hevonen on suunnannut juomaan ja jopa sen nimen – alkuun edes tietämättä, että koni oli tiessään.

Perinteistä loogista päättelyä on kahdenlaista. Deduktio tarkoittaa sitä, että varmoiksi oletetuista yleisistä periaatteista tehdään loogisesti pätevä johtopäätös. Jos esimerkiksi kaikki ihmiset ovat kuolevaisia ja Sokrates on ihminen, voimme deduktiivisesti päätellä, että Sokrates on kuolevainen.

Induktio puolestaan tarkoittaa sitä, että teemme yleistyksen jonkin havaintoaineiston nojalla. Jos esimerkiksi tämä korppi, tuo korppi ja vieläpä kaikki eilen tavatut korpit ovat mustia, voimme tehdä induktion ”korpit ovat mustia”.

Induktion ja deduktion avulla ei kuitenkaan päätellä hevosen nimeä muutamasta murtuneesta oksasta, eikä liioin ratkota murhamysteereitä.

Salapoliisinero päättelee abduktiivisesti.

Abduktio on amerikkalaisfilosofi Charles Sanders Peircen 1800-luvun lopulla lanseeraama termi päättelylle parhaaseen lopputulokseen.

Abduktio tarkoittaa pelkimmillään sitä, että oletamme joukon erilaisia mahdollisia selityksiä – siis arvaamme, mistä voisi olla kyse. Tämän jälkeen teemme deduktiivisia päättelyitä muodostamistamme oletuksista eli hypoteeseista. Sellainen oletus, josta tehdyt johtopäätökset käyvät parhaiten yksiin kokemuksemme kanssa valitaan lopulta parhaaksi selitykseksi.

Myös tieteellinen tutkimus etenee pääasiassa abduktiivisesti. Kun omena kopsahtaa fyysikkonokkelikon päähän, se saa hänen mielikuvituksensa laukkaamaan. Lähettikö Jumala omenan hänen päähänsä? Onko kyseessä eetterin liikkeiden aiheuttama ilmiö? Vai voisiko olla, että maapallo vetää puoleensa muita kappaleita – onko siis olemassa ilmiö nimeltä painovoima? Kun näistä olettamista tehdään päätelmiä, käy pian ilmi, että viimeinen hypoteesi on uskottavin. Olkoon siis niin, että painovoima saa aikaan omenoiden putoamisen.

Abduktiossa olennaisinta on mielikuvitus – kyky muodostaa olettamia siitä, mikä voisi selittää tutkittavan ilmiön. Sherlock Holmes, William Baskerville ja Isaac Newton muodostavat joukon toinen toistaan mielikuvituksellisimpia hypoteeseja. Se, joka käy parhaiten yksiin tunnettujen tosiseikkojen kanssa valitaan parhaaksi selitykseksi.

Kun siis seuraavan kerran kohtaat päätäsi kutkuttavan ongelman, älä yritä ratkaista sitä vain yhtä kaistaa pitkin. Muodosta sen sijaan vaikkapa puolen tusinaa hypoteesia ja arvioi, mikä hypoteeseista on uskottavin. Kun vielä perehdyt tutkimuskohteeseesi yksityiskohtaisesti, ratkot pian ongelman kuin ongelman käden käänteessä.

7 mestariajattelijan ydintaitoa

Ajattelu on taitolaji. Kukaan ei synny maailmaan nerokkaana mullistavia keksintöjä suoltavana pellepelottamana. Elämämme ensiviikkoina osaamme kaikki samat kaksi asiaa: syödä ja parkua. Jos haluat opetella taitavaksi ajattelijaksi, kannattaa perehtyä ainakin seuraavaan seitsemään mestariajattelijan ydintaitoon. Kussakin taidossa tulet mestariksi harjoituksen kautta.

1. Logiikka

Logiikka on yksi fantastisimpia älyllisiä työkaluja, joita olemme keksineet. Logiikka ei tee sen vähempää, kuin ilmaise ajattelumme syvimpiä säännönmukaisuuksia. Näin siis silloin, kun ajattelemme johdonmukaisesti. Loogis-analyyttinen ajattelu tarjoaa huikeat mahdollisuudet avartaa ymmärrystäsi oman ajattelusi rakenteesta. Siksi logiikan tuntemus on keskeinen mestariajattelijan taito. Logiikan perusteet saat helpoiten haltuun tutustumalla johonkin logiikan alkeet esittelevään teokseen. Hyviä aloituspaikkoja ovat esimerkiksi Aristoteleen Ensimmäinen analytiikka tai hieman tuoreemmassa kirjallisuudessa Seppo K. Miettisen riemastuttava Logiikka: perusteet.

2. Lateraalinen ajattelu

Albert Einsteinin mukaan mielikuvitus on kaikki kaikessa. Tieto kohdistuu siihen, mitä jo osataan; mielikuvitus puolestaan paljastaa tulevaisuuden löydöt. Loogis-anayyttisen järjen varassa voimme tarkastella vain murto-osaa niistä ihmeistä, joita maailmalla on tarjottavana. Usein merkittävät läpimurrot edellyttävätkin logiikan ylittävää ajattelua, lateraalista ajattelua. Lateraalisessa ajattelussa tyypilliset ennakko-oletukset hylätään, ja omaa ajattelua koetellaan mielikuvituksellisin keinoin. Lateraalisessa ajattelussa pääset hyvin alkuun tutustumalla esimerkiksi Edward de Bonon aiheesta kirjoittamiin kirjoihin. Tilaa itsellesi de Bonon perusteos täältä.

3. Argumentaatiotaito

Winston Churchillin mukaan puhetaito on tärkein kaikista ihmiselle suoduista taidoista. Kyky vakuuttavan argumentin muotoiluun onkin ilman muuta aivan keskeinen mestariajattelijalle: jos järkeilysi ei vakuuta, ei sillä ole mitään virkaa. Olennaista taitavalle argumentaatiolle on sekä kyky muodostaa johdonmukaisia ja eheitä argumentteja että taito muotoilla argumentit retorisesti vakuuttavasti. Taitavan argumentoinnin makuun pääset tutustumalla esimerkiksi Juhana Torkin fantastiseen kirjaan Puhevalta. Syventävää ja teknisempää osaamista kartutat esimerkiksi tarttumalla Marja-Liisa Kakkuri-Knuuttlian perusteokseen Argumentti ja kritiikki.

4. Tarkkaavaisuus

Kuten Sherlock Holmes teroitti, totuus on yksityiskohdissa. Mihin kiinnität huomiota uuden ihmisen tavatessasi? Olemme jokainen valtavan erilaisia yksilöitä, mutta samalla viestimme ulkoasullamme, puhetyylillämme ja eleillämme hulppean yleismaailmallisia asioita. Jos haluat oikeasti ymmärtää kanssaihmisiäsi, kannattaa kiinnittää huomiota kaikkiin niihin pieniin asioihin, jotka tekevät noista ihmisistä juuri sen, mitä he ovat. Siinä avuksi voi olla esimerkiksi jokin keskeinen ruumiinkielen opas. Sellaisen voit tilata itsellesi vaikkapa täältä.

5. Uteliaisuus

Lähes jokainen mielenkiintoinen filosofiassa esitetty lause päättyy kysymysmerkkiin. Miksi minä olen tällainen kuin olen? Mitä on tieto? Miksi on olemassa ylipäätään mitään? Ainoastaan esittämällä oikeat kysymykset on mahdollista löytää tarvittavat vastaukset. Uteliaisuuttasi voit harjaannuttaa esimerkiksi arvoitusten parissa. Kattavan valikoiman haastavia arvoituksia löydät täältä.

6. Kiinnostus

Vain tekemällä sitä, mistä sinä itse olet kiinnostunut voit oppia mestariksi. Joku on oikeasti ollut niin julmetun kiinnostunut madagaskarilaisista kovakuoriaisista, että on viettänyt kuukausikaupalla viidakossa niitä tarkkaillen ja tullut siinä samassa lyömättömäksi kovakuoriaisguruksi. Kovakuoriaiset eivät kenties ole sinun juttusi, mutta jokin taatusti on. Löytämällä oman kiinnostuksen kohteesi harjaannut aivan varmasti siinä mestarilliseksi ajattelijaksi, joka tietää alastaan kaiken. Jos pidät siitä, mitä teet, käy harjoittelukin kirjaimellisesti kuin leikki. Oman kutsumuksen löytämisessä voi olla avuksi esimerkiksi Leo Babautan blogi Zen Habits.

7. Intuitio

Ajattelutaidon keskeisin resurssi on intuitio. Järki kykenee käsittämään kerrallaan noin seitsemän yksikköä. Intuitiivinen kyvykkyytemme käsittelee puolestaan ketterästi kymmeniätuhansia tapahtumia kerrallaan. Järjellä ja logiikalla saamme upeita juttuja aikaan, mutta intuition rinnalla järki jää auttamatta kakkoseksi. Intuitiiviseksi huippuajattelijaksi kehityt harjoittelemalla muita ajattelun taitoja määrätietoisesti. Kun siis löydät sen alan, josta olet aidosti kiinnostunut, pane itsesi likoon koko mielen- ja ruumiinpainollasi ja opettele ne ajattelutaidot, jotka ovat juuri sinulle tärkeimmät. Niin koulit intuitiosi huippuunsa siten, että lopulta itse Sherlock Holmeskin kalpenee rinnallasi. Ajattelu kun on taitolaji.