Suuri akateeminen kupla

Akateemisen ihmisen tunnistaa parhaiten kahdesta tunnusmerkistä: hän käyttää vaikeaa ammattisanastoa, ja hän kykenee tarkkanäköiseen kriittiseen ajatteluun. Kumpaakin pidetään suuren oppineisuuden ja älykkyyden merkkinä. Tämä on kuitenkin nähdäkseni hölynpölyä.

Vaikeaselkoisuus tai ongelmakeskeisyys on kaikkea muuta kuin älykästä.

Princetonin yliopiston Daniel Oppenheimerin kuulussa kokeessa sama teksti oli kirjoitettu kahteen kertaan. Ensin se oli esitetty tuttuun akateemiseen tapaan, käyttäen monimutkaista ja koukeroista kieltä. Siis tähän tapaan: ”lokuutiossaan oraattori dispersoi spesifiä ja determinoitua ydindiskurssin kuranttia avainsubstanssia”.

Sitten teksti esitettiin toiseen kertaan niin, että koukerot oli putsattu pois, vaikkapa näin: ”esiintyjä puhui järkeä”. Teksti oli selkokielistä ja ymmärrettävää niin, että maallikkokin pysyi kärryillä. Huippuyliopiston opiskelijat arvostelivat sitten tekstien kirjoittajien älykkyyttä. Tulokset olivat yksiselitteiset: opiskelijat pitivät lähes poikkeuksetta jälkimmäistä tekstiä älykkäämpänä ja tieteellisesti uskottavampana.

Entäs kriittisyys sitten? Tosiasia on, että ei vaadi järin suuria järjen lahjoja osoittaa, mikä kaikki maailmassa on pielessä. Aivotoimintaamme syvään juurtunut negatiivinen vinouma pitää huolen siitä, että huomaamme kyllä heti, kun joku ei mene ihan niin kuin pitää.

Hyvin olevien asiantilojen tunnistaminen on sen sijaan ihan toisen kertaluokan koitos. Puhumattakaan toimivien ratkaisujen keksimisestä ja kehittämisestä. Vaikeissa tilanteissa on hankalaa nähdä pilven kultareunus. Parkkiintuneiden kaavojen rikkominen ja uusien toimintamallien kehittäminen vaatii ponnistelua. Uuden keksiminen on kuitenkin nähdäkseni todellisen nerokkuuden mitta. Niin kuin Arthur Schopenhauer sanoi, lahjakas osuu maaliin, johon muut eivät osu. Nero osuu maaliin, jota muut eivät näe.

Ei silti, kyllä ammattisanastolla ja kriittisyydellä on paikkansakin. Jotkut asiat vaativat ihan oikeasti yksityiskohtaista käsitteistöä niin, että ne saadaan ilmaistua kirkkaasti ja selkeästi. Esimerkiksi Immanuel Kantin olisi ollut vaikeaa kirjoitta loistoteostaan Puhtaan järjen kritiikki ilman tarkkaan määriteltyjä käsitteitä. Samaten on myös tärkeää osata kiinnittää huomio ongelmiin silloin kun niiden korjaamisella on todellista merkitystä. Tosin ongelman tunnistaminen ilman ratkaisua on silti aika tyhjän kanssa.

Mutta on suuri akateeminen kupla, että älykäs toiminta edellyttäisi koukeroista kieltä tai ongelmiin tähtäämistä. Todellinen tutkimusloisto nousee siitä, kun joku keksii jotain uutta ja innostavaa ja kertoo sen niin, että tyhmempikin ymmärtää. Niin kuin Albert Einstein kerran sanoi, jos et osaa selittää asiaa isoäidillesi, et ymmärrä sitä itsekään.

11 thoughts on “Suuri akateeminen kupla

  1. Yksi suurista haasteista on muuttaa kielenkäyttöä riippuen kuulijakunnasta. Eli sama ammattisanastoa pitää muuttaa kuulijakunnan mukaan. Esimerkiksi nörttinä pitää osata puhua eksakteilla teknisillä termeillä puhuttaessa oman alan ammattilaisten kanssa, mutta toisaalta sama teksti pitää pystyä muokkamaan esim. talousalan ammattilaisille heidän ymmärrettäväksi.

    Tämä on yksi niistä haasteita, joiden oppimisen jälkeen itseään voi tituleerata asiantuntijaksi. Eli pystyy kertomaan asiansa siten, että mummokin sen ymmärtää. Ja tämä on yksi asioista, joihin kaikkien pitäisi panostaa.

    Kari…

    P.S. Kiihtyvässä liikkeessä oleva metallinen kappale kasvattaa sekä aluksi potentiaalienergiaa ja alastulovaiheessa se muuttuu kineettiseksi energiaksi. Samalla lihasvoima lisää kappaleen kineettistä energiaa, joka liikkeen loppuvaiheessa kimmoisassa törmäyksessä aiheuttaa törmäyksen toiselle osapuolelle sen liikkumisen positiosta toiseen. Osa enegiasta käytetään liikekitkan ja lepokitkan aiheuttavien voimien kumoamiseen. Ja osa energiasta muuttuu lämmöksi.

    Toisaalta, voidaan sanoa että kun vasaralla lyödään naulaa, niin se uppoaa puuhun. Mutta ei kauheasti kuullosta tieteelliseltä esitykseltä.

  2. ”Aivotoimintaamme syvään juurtunut negatiivinen vinouma pitää huolen siitä, että huomaamme kyllä heti, kun joku ei mene ihan niin kuin pitää.” Totta.

    On hämmästyttävää miten voimakas tämä negatiivisuuteen suuntautuminen todella on, melkein jokaisella meistä. Toisaalta se on tietysti luonnollista, koska se on pitänyt ihmisen hengissä viimeiset miljoona vuotta ja sinä aikana todella kehittynyt nykyiseen loistoonsa. Tänä päivänä se on kuitenkin monelle taakka ja monien sairauksien syy. Negatiivisen vinouman korjaaminen on sellainen ongelma, jossa nykypäivän nerolla olisi työsarkaa.

  3. Mä huomaan arvostavani akateemisuutta tosi paljon. Kuitenkin paljon enemmän kuin sitä, arvostan sosiaalista älykkyyttä, jolla seura otetaan huomioon ja jätetään se päteminen (ehkä tiedostamaton sellainen) toisarvoiseksi. Ei se ole sitä, että laskeudutaan jollekin tyhmemmän tasolle ja muutetaan puhetapaa, vaan sitä, että luetaan tilannetta ja käyttäydytään toista ihmistä kunniottavasti.

      • Tyhmällä viittasin blogitekstin viimeiseen kappaleeseen: ”Todellinen tutkimusloisto nousee siitä, kun joku keksii jotain uutta ja innostavaa ja kertoo sen niin, että tyhmempikin ymmärtää.”

  4. Akateeminen nimenomaan puhkaisee sen toisen kuplan… Ja paloittelee tekijät ja aiheet, tarvittaessa. Brainpower 😉

  5. Tosiasia on myös edelleen se, että hyvin usein akateeminen ja sivistynyt kulkevat yhteen.

  6. Hyvä kirjoitus Jyrki; ”Havukka-ahon ajattelijoita” ja Tuntemattoman Sotilaan ”Rokkia” tarvitaan jatkossa paljon enemmän kuin teoreetikkoja ja yläluokan oppineita – samoin kuin erilaisten teorioiden selkokielelle ja kansantajuiseksi selittäjiä… Todellinen akateemikko ja oikeasti oppinut osaa arjen ajattelutasolle asettumisen ja kielen…

  7. Olin juuri Lapin pienessä kylässä. Siellä ihmiset osaavat ratkoa arjen ongelmia vailla akateemista opiskelua.Heillä olisi paljon tietoa jaettavaksi vierihoidossa ongelmanuorille.

  8. Päivitysilmoitus: Mikä on fiksuinta, mitä voit sanoa tilanteessa kuin tilanteessa? « Ajattelun ammattilainen

  9. Minun ensimmäinen oppimisympäristöni oli maatalo ja nuorena hankin maatalousalan koulutuksen. Olen sen jälkeen opiskellut korkeakoulututkinnon ihan toiselta alalta. Se arkielämän kokemus siitä maaseutu ympäristöstä on opettanut kohtaamaan asioita huomattavasti ratkaisukeskeisemmin ja ihmisläheisemmin kuin korkeakoulututkinto. Teen melko haasteellista asiakastyötä ja vaikeissa tilanteissa yritän palauttaa mieleeni, miten mummoni, isäni ja lähiympäristössä ratkaistiin asiat, ihminen muistaen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s